Aamulla ajelin vapauttamaan hevoset pihapiiriin. Samalla aitailin niille vähän uutta aluetta ja touhuilin mitä touhuilin. Caro teki niillä päivällä vielä uuden alueen syötäväksi ja kun sade vähän taukosi iltapäivällä, niin ajeltiin taas tallille.
Hevoset änkesivät heti sisälle talliin ja karsinoihinsa. Annettiin niiden oleilla sisällä kaikessa rauhassa ja juotiin itse kahvit ja teet. Sitten Kari otti ensin Tatankan kaviot käsittelyyn ja sitten vuorossa oli Seljanka. Varsa tietenkin kikkaili ja Sella seisoi asiallisesti paikallaan. Kyllähän silläkin nuorena niitä omia kotkotuksiaan oli. Kupikun tamma sai kuitenkin kaipaamansa kaviohuollon.
Caro ilmaantui paikalle ja vietiin kolmikko takaisin laitumelle. Sinne olikin ilmaantunut matkaratsastuspiireihin uutukaiseksi tullut unkarilainen arabi. Sella totesi tyynesti tulokkaan olemassaolon, Tatanka vähän kekkaloi, se oli jo aiemmin kieputtanut kuuppaansa niin, että melkein tyrmäsi Karin, jolla vähän aika näkyi silmissä vain tähtiä. Orvokkihan innostui oikein todella ja Carolla oli pienimuotoisesti tekemistä, että pääsivät ohittamaan ruunakaksikon. Kolmikko saatiin kuitenkin varsin siististi omaan lohkoonsa. Pientä juoksentelua siinä oli tarjolla, mutta ei mitään ihmeellistä. Uusi tulokas ei myöskään ollut tammakolmikosta erityisen kiinnostunut, joten rauha palasi varsin nopeasti. Lompsittii takaisin tallille. Katseltiin matkalla hetki uutta hevosta ja mietittiin sen tulevia kisasuunnitelmia. Jotenkin olen aina iloinen, kun joku tekee unelmistaan totta ja siitäkin, että maahan tuodaan uutta verta. Meidän arabikantamme on todella pieni ja sisäsiittoinen, joten ulkomaantuonnit ovat tervetulleita.
Tallilla puuhailtiin vielä jotain. Tyhjäsimme esimerkiksi paskatynnyrin. Kari yökki ja valitti sitä, että sammion päällä oli mun pienoiset aamukiepurat. Viimeksi saimme kipon tyhjätty ihan ilman draamaa, mutta nyt sitä kyllä riitti. Lopulta paskat oli lapioitu lantalaan, mutta kusitönikälle meidän pitäisi vielä tehdä jotain. Purin vielä vierastarhan aitalangat, sillä Riitta oli seuraavana päivänä tulossa tyhjäämään paskalavaa.
Olen vähän huolissani siitä, että saimmeko oikeasti akkumme ladattua loman aikana, kun heti loman alkajaisiksi menetimme Urhon. Tämän tason menetys on aika musertava. Eikä Hoponkaan lähdöstä ole kuin hätäsesti puoli vuotta. Ei mene viikkoakaan, että en näiden kahden perään itkisi. Varsinkin nyt heti duunien alkaessa asiaan jotuu palaamaan aika usein. Ja samalla kun muut tekevät kisasuunnitelmia NBCH-kisoihin, niin se on puukonisku omaan sydämeen. Hoen itselleni, että nyt vaan on näin. Ja niinhän se onkin. NYT VAAN ON NÄIN.