Toisella meistä oli taas aamulla käynnistymisvaikeuksia. Tallille oli tulossa metsuri kaatamaan lahoja ja pystyyn kuolleita (hevosten tappamia) puita, joten sinne piti menna hyvissä ajoin siirtämään uhanalaiset asiat pois vaaravyöhykkeestä. Yksi tälläinen oli traileri, joten pakko sinne oli vaan mennä. Ja mentiinkin, tosin mustat kiehkurat päiden päillä. Paitsi Pedrolla ei ollut vaan se oli intona taas reissussa mukana ja pääsikin paluumatkalla uimaan.
Helle oli jo heti aamusta melkoinen ja illaksi odotettiin Kiira-myrskyä. Siirrettiin traileri turvaan keskelle takatarhaa. Samalla vääsin ja käänsin vierastarhan tolppia irti, sillä yksi siivu aitaa rakennetaan uudelleen lähipäivinä. Metsuria ei näkynyt, mutta Karin tiedon mukaan lähes parikymmentä puuta kaatuu, joten pikkuisen on äijällä taas pilkottavaa ja polttopuita ei tarvitse hetkee ostaa. Ihmeteltiin siinä vielä tulevaa aidan paikkaa ja jotain muutakin ja pakauduttiin autoon ja siirryttiin laitumelle. Mä kävin siellä huussissa, sillä meillä on vielä kusien imeytyskopan tyhjennys työn alla, joten olisi nyt hyvä olla ottamatta sitä käyttöön.
Laitumella tyttöset tulivat iloisina vastaan. Orvokkia selkesti häiritsivät ötökät, mutta kyseessä olivan vain kärpäset. Mitään silmäoireita ei ollut ja siihen olin tyytyväinen, sillä pitkin kesää on ilmennyt rähmimistä ja vuotoa sekä Sellalla että Tatankalla. Selleri-pelleri on pyöreässä kunnossa, vaikka laidun on juuri sopivan syöty. Tatankakin on vähän pulskistunut laiduntamisen aikana, mutta eiköhän syksy taas sulata ylimääräiset. Pieniä naarmuja löytyi sieltä sun täältä, että kyllä on taas paineltu vähän reippaamminkin. Kari rasvasi Sellan turvan ja minä pienet nirhaumat muualta kropasta. Koko kolmikko olisi halunnut uida liiveihin, mutta Sella teki selväksi, että varsinkaan Orvokilla ei ole oikeuksia saada minkään sortin huomiota ja Tatankankin laatuaika ihmisten parissa oli rajoitettu. Kuningtar itse olisi sen sijaan halunnut kaiken huomion ja rapsutuksen itselleen, mitä tarjolla oli. Sella on muutenkin viimeiakoina ollut kovasti ihmisten perään. Noh, kunhan tallikausi taas alkaa, niin ihmisseuraakin on enemmän tarjolla. Toivottavasti nyt saavat vielä olla ainakin kuukauden pellossa. Helle tuntui aika tukahduttavalta ja Kari alkoi siirtää iltapäivän ratsastuslenkkiä vähän myöhäisemmäksi.
Kotimatkalla käytiin tosiaan hiekkakuopilla pulaamassa vähän vedessä ja Pedro sekä minä saimme sopivasti viilennystä. Jos ei matkan varrella olisi kaksvitosen ylitystä, niin kiva olisi montuilla käyttää hevosiakin kahlailemassa. Ridasjärvi itsessään ei käsittääkseni tarjoa mahdollisuutta moiseen luksukseen. Kun katselin siinä Pedron polskimista niin mietin, että kyllä uimisen täytyy olla hevosillekin upea tapa kohottaa kuntoa ja samalla hoitaa lihaksistoa.
Viiden aikaan Kari palaili tallille. Metsuri oli hommissa ja hienosti kaatuivat puut kohdilleen. Laitumella odottivatkin jo lenkkikaverit ja helteen piiskatessa hyppäsivät selkään. Tekivät alkuun pitkän käyntiverkat ja sitten reippaampaa menoa vaihtelevillä pohjilla. Tossut pysyivät matkassa mukana ja muutenkin meno olöi mukavaa. Kari taas kehui, että todella hyvältä mammatamma tuntui. Reilun tunnin lenkkeilivät ja vajaa 15 km tuli mittariin. Sella sai ämpäripesun ja sen jälkeen pääsi takaisin laitumelle. Taivaalle alkoi muodostua mustaakin mustenpia pilviä.
Kari palautteli varusteet tallille, pakkasi pestävät autoon ja vaihtoi vielä metsurin kanssa ajatuksia kaatokuvioista. Aika hyvä ajoitus oli tosiaan puut kaataa, sillä äijäpä ei ehtinyt montaa kilsaa ajella, kun taivas ensin pimeni ja sen jälkeen alkoivat salamat välkkyä. Puita kaatui ja kotimatka otti aikansa, kun piti välillä pysähtyä odottamaan näkyvyyden paranemista. Vettä tuli niin paljon, että mitään ei nähnyt mistään ikkunasta. Kun auto pääsi taas liikkeelle, niin kiertoteitä ja jalkakäytäviä pitkin piti ajella puiden latvojen yli. Tuusula-Järvenpää-sektori oli totaalisen sekaisin. Mutta niin taisi olla koko pääkaupunkiseutu ja keskustassa jopa FLow jouduttiin keskeyttämään ja ihmiset pienimuotoise paniikin vallassa pakenivat sisätiloihin. Telkkarissa pyörä hätävaroitus, jossa käskettiinkin hakeutumaan sisälle ja veneilijöiden rantautua. Puuskissa tuuli oli mantereellakin yli 30 m sekunnissa.
Olin aavistuksen huolissani tammoista laitumella, mutta Kari soitti Erikalle ja sai rauhoittavan tiedon, että siellä ollaan turpa maassa ihan rauhallisina. Ukkonen ei ole kyllä enenkään meidän hevosia haitannut, mutta taas joudun toteamaan, että tilanne on nyt vähän toinen, kun pojat ovat poissa. Puuttuu se järjen ääni. Mutta toisaalta, nyt on monta kertaa käynyt mielessä, että olisiko järki vähitellen asettunut myös Sellan päähän. Takana on koettua ja elettyä elämää, niin sekään ei jaksa enää hulluilla. Ja varmaan nyt kun totean näin, niin seuraavaksi tekee taas jotain ihan kahjoa. Pahin myräkkä oli tunnissa ohi, Kiira siirtyi itään. Vettäkään ei oikeastaan loppuyön aikana satanut, joten selvisimme nollavaurioilla. Ei tappioita laitumelle, tallilla tai kotona. Joskus näinkin.