Pakkaspäivä. Kiitän mielessäni lämmitettävää juoma-astiaa. On ihana tieto, että hevosille on sulaa vettä tarjolla 24/7, eikä mitään satunnaista ämpärijuottoa. Hevosten juominen on selkeästi vähentynyt, joten juotetaan melassivettä, greenlinevettä tai jotain muuta herkkujuomaa. Lisäksi kuulostellaan suolistoäänet iltaisin. Selkeästi olen hysteerinen asian suhteen. Alkaa olla vuosi siitä kun lähetin Hopon superkuun siltaa pitkin ikilaitumille. En voi sanoa, että suru olisi helpottanut. En tietenkään itke yötä-päivää, mutta suru ja menetys on läsnä. Ja koen aika voimakkaasti hevosten sairastelut sekä ystäväpiirin menetykset. Illalla kuulin erään ystävän tilanneraportin. Keskusteltiin Karin kanssa ja totesimme, että merkit ovat sellaiset, että peli on menetetty. Ja niinhän siinä kävi, että yön pimeinä tunteina hevonen päästettiin pois. Ähky on viheliäinen juttu ja hevoset niin typeriä, että eivät tunnu itse tajuavan yhtään, mikä niille on hyväksi ja mikä ei. Aina puhutaan sitä, että ei ole kenkiä villihevosilla ja ei ole sitä tai tätä. Olen aika vahvasti sitä mieltä, että täällä ei olisi yhtäkään hevosta, jos ihminen ei aikojen saatossa olisi ottanut niitä hoiviinsa. Näin ollen en oikein jaksa niitä vertauksia mitä villihevosilla on tai ei ole. Nykyhevonen on hyvin kaukana villihevosesta. Niin kuin me ihmisetkin ollaan varsin kaukana luolamiehistä. Vaikka joskus tuntuu, että jotkut ovat vähän lähempänä kuin toiset. Pitää nyt taas vaan toivoa, että päästään yli näistä ensimmäisistä pakkasista ilman mitään ikäviä yllätyksiä.
