Tallille mentiin puolen päivän jälkeen. Jotain jähmeää vettä tipahteli taivaalta. Mä kävin saksimassa hevosille havuja, koska talliin ripustetut oli syöty pyhäpäivien aikana. Tai ainakin nyhdetty alas seiniltä.
Kari valjasti Tatankan ja Tapanin ajelu oli meillä ohjasajoa. Pikkutamma oli aika vireänä ja olisi jaksanut pidempäänkin, mutta äijä ei jaksanut tarpoa pellolla. Kävivät laiduntien päässä, niin eteneminen ei ollut niin raskasta. Sitten vielä pienet kaarrokset pellolla ja homma oli ohi. Päätökseksi juniori pääsi kentälle ja voi sitä vauhtia ja kikkailua. Kellahti kertaalleen jopa kumoon pehmeään lumeen. Keveä oli niin takaosa kuin etuosakin. Puhina vaan kuului kun ipana painalsi raskaassa lumessa menemään.
Seuraavaksi kentälle pääsi Sessukka. Se oli aluksi sitä mieltä, että menee vaan nurkkaan nukkumaan, mutta pienellä kannustuksellä antoi kuitenkin omat näyttönsä. Eipä jäänyt taas kovinkaan epäselväksi, mistä Tatanka on tulisuutensa perinyt. Vaikka oma hevosteluni on nyt melkoisessa lamaannuksessa, niin kyllähän tuon nuoren hevosen kehitystä on hieno seurailla. Ja varsinkin se on kiinnostavaa, miten paljon emänsä kaltainen Tatanka on. Suosittelen kyllä jokaiselle tamman omistajalle varsaa, vaikka taloudellisesti siinä ei ole hitustakaan järkeä. Mutta tunnetasolla ja muutenkin kokemus on vailla vertaa. Kuten myös se suhde, joka omatekemään hevoseen kehittyy. Se on jotain ihan erityistä.