Matin päivä, jota pidetään vanhan kansan keskuudessa ensimmäisenä kevätpäivänä. Talven selkä taittuu ja luonto alkaa heräillä. Aurinko alkaa pilkistellä ja sulattelee jäätä räystäiltä ja maasta. Matin parrat, eli jääpuikot ilmestyvät räystäisiin. Tänä vuonna luonto näyttäytyy juuri edellisen kaltaisena. Lintulaudallakin kuhina on lisääntynyt ja kun ulkona liikkuu, niin aistii kevään läheisyyden. Päivä on pidentynyt huomattavasti.
Hanna ahkeroi aamupäivän tallilla ja itse ennätin sinne myös hyvissä ajoin. Pientä mukavaa puuhailua poikain kanssa. Hopon kanssa on elvytelty taas venyttelyharjoitukset. En ole sellaista sorttia, että kovinkaan helposti liikutun eläinten tai lasten tekemisistä. Jotain kuitenkin läikähtää läpi, kun venyttelysession jälkeen Hopo jaksaa yksinään samoja liikkeitä. Tietenkin se tekee niitä saadakseen porkkana, mutta onhan se liikuttavaa. Ja lisäksi hassun näköistä, kun tyyppi jumppailee karsinassa yksinään.
Kahdeksan korvilla lähdin ajelemaan takaisin kotiin. Tämän ajomatkan mietelmät liittyivät kamikaze-jalankulkijoihin. Kuinka talven tässä vaiheessa voi vielä olla lenkkeilijöitä ja kävelijöitä, joilla ei ole minkään maailman heijastinta ja saattavat lähteä ylittämään pimeää tietä ihan mistä kohtaa tahansa. Onko joku heijastava kappale niin mahdotonta pitää mukana? Koirilla näyttää nykyään olevan lähes kaikilla heijastinliivi tai joku led-vilkutin, lapsillekin on puettu liivi päälle, mutta aikuiset saattavat kulkea ihan pimein päin.