Team Suonpään perinteinen junnuleiri. Upeita, edustavia nuoria naisia, jotka tekevät upeaa työtä ja ovat mitä parhainta mainosta koko lajille. Aina asiallisesti pukeutuneina, hymyilevinä, hyväkäytöksisinä jne. En voisi liikaa ylistää ja todella harvoin ylistän yhtään, koska en pidä turhasta nuoleskelusta ja hypettämisestä. Mutta sanotaan nyt vaikka niin, että on jopa ihan etuoikeus saada tehdä töitä näiden nuorten kanssa. Se pulppuava iloa ja kepeys, mikä tallilla ja meillä kolme päivää taas vallitsi on vastustamatonta. Tietenkin välillä menee kuppi nurin ja tietenkin välillä joku möksähtää ja mököttää ja haluaa tehdä asioita eri tavalla. Mutta se nyt on normaalia ja liittyy siihen, että tässä nyt kuitenkin opitaan myös yhteistyötaitoja ja myös elämään tätä elämää, joka meille jokaisella on annettu. Koko nelikko on erilaisia persoonia ja tyystin erilaisita lähtököhdista. Täydentävät ehkä toisiaan ja ainakin opettavat toinen tosilleen erilaisuutta ja sen sietämistä. Kaikilla on voimakkaasti tukevat taustajoukut, mutta tämäkin tuki ilmenee jokaisen kohdalla tyystin eri tavalla. Nyt kun aletaan siirtyä lapsista nuoriksi aikuisiksi myös oma roolini selvästi vähän muuttuu. Alan mennä enemmän siihen rooliin, joka minulla on myös töissä. Nyt ei puhuta enää pelkästä urheilusta, vaan ihan ohjauksesta elämän varalle. Ja sekin on totta, että vähitellen ollaan siinä pisteessä, että en pysty pitämään enää omaa turvaväliäni, vaan nämä pahalaiset ovat kiemurrelleet ihan iholle. Koko nelikko on kovin rakkaita ja olen heistä kyllä äärettömän ylpeä. Ja pienen siivun otan itsellenikin, sillä myös minä teen kovasti töitä.
Mä olen suunnitellut ohjelman viime vuoden rungon ja osallistujien toiveiden perusteella. Koska pääkisat olivat niin lähellä, niin ei otetti mitenkään ryppyotsaisesti. Tehtiin yhdessä juttuja, harrastettiin ja ennen kaikkea purettiin Morva niin atomeiksi, että siihen ei enää tarvite tällä porukalla palata. Epäonnistumiset on nollattu ja käyty vähän läpi sitä, miten nollaaminen tapahtuu. Toisaalta toivon, että hyvistä suorituksista osataan iloita pieni hetki ja sitten jättää myös ne taakse ja suunnata eteenpäin. Sen enempää menestykseen kuin epäonnistumiseen ei kannata jäädä rypemään. Ja loppujen lopuksi SM tai lajimestaruus tai mikä se nyt siten onkan nimeltään on pienen pieni kilpailu ja niin kuin Minttu oli rohjennut lehtijutussa ääneen sanoa, meidän tavoitteet on paljon korkeammalla. Mutta askel askeleelta edetään ja siinä mielessä SM on hyvä steppi ja jokainen hyväksytty suoritus 80 kilsalta ja yli on iso teko ja askel lähempänä meidän tavoitetta, joka tosiaan odottelee 2021.
Leiristä lisää Tien päällä -osiossa, vaikka ei nyt sen kummemmin tien päällä edes oltu, mutta en viitsi tukkia tätä päiväkirjaa niin pitkällä kirjoituksella.