Mua vähän ahdistaa, kun on niin kuuma ja hevoset ovat pellossa eivätkä tallissa. Voisihan ne talliinkin viedä, mutta sitten ovat tallissa eivät pellossa. Ja mahdoton ajatus tässä kohtaa on hakea ne päivittäin talliin ja viedä takaisin peltoon. Joten joudun sietämään jompaa kumpaa. Toistaiseksi se on nyt niin, että ovat pellossa. Ja ihan tyytyväisiltähän ne siellä aina vaikuttavat, mutta silti.
Tiistaina vinguin illalla, että lähdetään niitä vielä lähes yömyöhään katsomaan. Ja niinhän me sitten lähdettiin. Siellä olivat ja söivät. Laitumelle kävellessäni ajattelin, että olisikohan nyt aika käydä Urhon haudalla. Kari varmaankin aavisti, mitä tulossa oli. Ja tulikin. En vaan voinut sille mitään. Yritin rauhoittaa hengityksen ja pulssin, mutta kyyneleet vaan valuivat vuolaina. Valuivat vielä pitkään kotimatkallakin. Itkin siinä sitten samalla Dottien ja Hoponkin. Ilmeisesti on niin, että en tule ikinä pääsemään noista kolmesta menetyksestä yli.
Keskiviikko menikin sitten enemmän tai vähemmän melankolisissa tunnelmissa. Kari on aloittanut jo työt. Mä vielä viikon keräilen voimia ja sitten se taas alkaa, arkinen aherrus. Jos ei jotain lottopottia sattuisi tulemaan kohdalle. Meillä on vielä syksyn valmistelut vaiheessa, mutta eiköhän ne ehdi kun lämpimiä kelejä lupaillaan ainakin vielä pitkään. Olisikin hyvä, jos hevoset voisivat olla vaikka elokuun loppuun asti pellossa.