27.-30.08.2018

En tiedä, puhutaanko nyt ihan intiaanikesästä, mutta kelit ovat kuitenkin kohdillaan. Ötökät ovat vähentyneet, mutta polttiaiset ovan voimissaan edelleen. Ne kiusaavat ertyisesti Tatankaa, mutta kyllä Sellankin elämä olisi mukavampaa ilman niitä. Saavat olla vielä tämän viikon laitumella. Syötävää riittää ja omppuja on käyty tarjoilemassa tasaiseen tahtiin. Sella on tuhdissa kunnossa.

Tanjan Kisareissu Puolaan on täydessä käynnissä ja jännitetään sitä kotoa käsin. Matka kisapaikalle on edennyt toivotulla tavalla kun pääsivät meiltä liikkeelle ja alkuhärdellit on häslätty alta pois. Ilmeisesti muutama tunti unta tallituvassa riitti hyvään loppumatkaan. Täytyy hattua nostaa tiimille, joka lähti taittamaan lähes  kahden tuhannen kilometrin matkaa.

Torstaina me satuloitiin taas tammat ja käytiin kentällä pyörimässä. Kari oli tosi, tosi tyytyväinen Tantakan toimiin. Se lähtee hyvin pohkeesta liikkeelle, kääntyy sinne minne pyydetään ja pysähtyy pidätteestä. Vähän menivät jo raviakin. Meillä Sellan kanssa menee myös hyvin. Joistain asioista ollaan luonnollisesti eri mieltä, mutta pääsääntöisesti olemme samaa mieltä asioista. Hyvä mieli oli kaikilla ratsastuksen jälkeen.