Junnujen kuivaleiri, josta oli kyllä kuivakkuus kaukana! Silloin kun Karilla oli aktiivinen kisakausi takana pidettiin näihin aikoihin karonkka sidosryhmille. Nyt ei ole millä kisata, niin täytyy keksiä jotain muuta. Ja onneksi mulla on nämä nuoret. Kesällä jo sovittiin, että pidetään toinen leiri talvella ja nyt oli sen aika. Kuivaleiri, jonka aikana käytiin kulunutta kautta läpi ja suunniteltiin uutta. Nuorten ihmisten elämässä vuosi on todella pitkä aika. Siinä ehtii tapahtua kaikkea isoa ja mullistavaa. Vanhemmiten aika tiivistyy ja vuosi ei oikeastaan tunnu erityisen isolta ajanjaksolta. Meillä on kuitenkin tavoitteet 2020 EM-kisoissa.
Monta muuttujaa on edessä ennen sitä. Esimerkiksi kaluston suhteen on jokunen kysymysmerkki. Mutta saahan sitä suunnitella ja haaveilla. Jos ei ole tavoitteita ei myöskään tapahdu yhtään mitään. Sitä voi harrastella ihan omaksi huvikseen ja tavoitteettomasti, mutta sellainen tekeminen harvoin tuottaa yhtään mitään tulosta. Eikä siinäkään ole mitään pahaa, että puuhastelee, mutta tavoitteet tekevät tekemisestä totisempaa. Toki tavoitteiden pitää olla realistisia, mutta pidän kyllä ihan saavutettavana sitä, että oltaisiin joukkueena kisaamassa 2020. Vähän tarvitaan onnea ja onnellisia sattumia, mutta mitenkään mahdoton tavoite tuo ei ole. Ja sitäkään ei voi koskaan hevosurheilun ollessa kyseessä kiistää, että taaloja tarvittaisiin.
Hain ensimmäisen setin leiriläisiä kahden jälkeen lentokentältä. Pulputtava höpötys ja kiherrys alkoi välittömästi. Kuulumisia oli paljon. Kun päästiin meille, niin laitoin tytöt virittelemään pimeän ajan valoja torppaan ja pihalle. Pidettiin pieni joogasessio ja todettiin, että aihetta venyttelyyn olisi kyllä enemmänkin. Käytiin myös mennyttä kautta läpi heidän kanssaan ja myös tulevaisuutta. Otin vielä kerran puheeksi SM/lajimestaruus -asian. En aio enää siihen palata tämän jälkeen. Kun kausi on taputeltu, niin viimeistään nyt tämänkin asian voi jättää taakse- Lajimestari tai Suomen mestari – suomen parasta matkaratsastaja se kuitenkin on. Ja pitkässä juoksussa kyseinen mestaruus on vain yksi askel portaikossa. Todelliset haasteet ja tavoitteet ovat ihan jossain muualla. Mutta hyvä steppi on osallistua sm-kisoihin ja hyvä steppi on sekin, jos mitalisijoille pääsee. Lukee siinä mitalissa sitten ihan mitä hyvänsä.
Seuraava saapumisaalto oli vähän myöhemmin ja tulijat karauttivat korskeasti kumpikin omalla autollaan pihaan. Mietin mielessäni, että yritän kyllä pitää kiinni siitä, että tapaamme tällä kokoonpanolla vuosittain vielä silloinkin kun osa näistä ei ehkä enää matkaratsastusta harrasta. Ja kuka tietää, vaikka koko kvartetti jatkaisi lajin parissa elämänsä loppuun asti, mutta vähän mulla on tunne, että ainakin taukoja tulee ennemmin tai myöhemmin. Mikä sekin on täysin normaalia. Toivon kuitenkin että saadaan luotua sellainen yhteisö, että pidämme yhtä toisiimme vaikka aktiivinen harrastaminen loppuisikin. Jos joku ei itse kisaa, niin parempaa huoltajaa saa varmasti hakea. Omassa porukassa on kuitenkin jo nyt sellaista hiljaista tietoa, jota vieraammalle huoltajalle on vaikea jakaa.
Keittiöhommat saatiin käyntiin ja samalla juttelin myöhemmin tulleiden kauden saavutuksista ja tavoitteista. Kovin olemme samalla aaltopituudella. Tässä nelikossa on viehättävää se, että ovat jokainen tyystin toisistaan poikkeavia. Yhdistäviä tekijöitä on aina muutamalla, mutta jokaisella on ihan omat piirteensä. Kaikki ovat kovia tekemään töitä, mutta monessa muussa asiassa erot ovat merkittäviä. Joku sietää painetta paremmin, joku oikein hehkuu kisatilanteessa, yksi on itkuherkempi ja yksi kiukkuaa jollain muulla tavalla. Myös yleinen suhtautuminen elämään ja ympäristöön vaihtelee merkittävästi. Yksi on rasavilli party-pörriäinen ja yksi oikea kotihiiri. Nautin suunnattomasti kun seuraan näiden neljän kasvua ja kehitystä. Ihmisenä ja urheilijana.
Tiimi sai sapuskat pöytään varsin nopeasti. Sara oli tehnyt runsaasti valmistavia töitä ja Turunen kai masteroinut taustalla. Ruokaa oli tehty vähän isompaa iskujoukkoa varten, joten vedille itsemme ihan turvoksiin. Alkusalaatti, pääruoka ja jälkkäri oli jälleen loihdittu pöytään. Syötiin ja juteltiin ja saunottiin. Ihan niin kuin tarkoitus olikin, kukin itselleen sopivalla panostuksella. Luotiin yhteishenkeä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kerroin vielä uusia tuulia, jotka kuulin Ukrainassa ja juteltiin tietenkin säännöistä ja sääntömuutoksista ja ihan kaikesta lajiin ja elämään liittyen. Iltaa istutiin pikkutunneille ja joskus kolmen jälkeen taisi hihitys vierashuoneessa loppua.
Aamulla Kari kävi tekemässä aamutallin. Junnut heräilivät kukin luonteenomaisella tyylillään. Yksi kömpi ylös etukenossa omaan tahtiinsa, pari sai pienelle kolistelulla ja mairittelulla liikkeelle ja yhtä piti herätellä topakammin. Samoin aamupalapöydässä osa oli heti virkkuina ja osa heräili varmaan vasta iltapäivällä. Juteltiin siinä vielä niitä näitä matkaratsastukseen liittyen ja sitten alettiin laittautua valmiiksi seuraavaan yhteiseen haasteeseen.
Vähän ennen kahtatoista siirryttiin Järvenpään Exitcenteriin. Mun oli pitänyt käydä koeponnistamassa mesta, sillä olin vähän ennakkoluuloinen, mutta en ollut ehtinyt/jaksanut/viitsinyt. Alkuvaikutelma oli hyvä ja vähän meitä taisi jännittää, sellaista kiherrystä oli taas ilmoilla. Kari lähti mukaan ja siitä olin aika iloinen. Olin olettanut, että ei nappaa. Ja jos totta puhutaan, niin huonosti meille olisi saattanut käydä, jos ei Kari olisi mukana ollut. Tytöt olivat innoissaan. Tämä oli kaikille eka kerta.
Saatiin asiaan kuuluvat ohjeet ja pienen odottamisen jälkeen päästin siirtymään verhon taakse alkubriiffiin. No siellähän olikin vastaanottoihminen sonnustautuneena rooliasuun ja päästiin oikeaan tunnelmaan. Siirryimme salakapakkaan ja iskettiin arvoitukseen kiinni. Aluksi 10 minsaa vaan sinkoiltiin, mutta sitten vähitellen saatiin joku selkeys hommaan ja alettiin oikeasti ratkoa annettuja tehtäviä. Hosuin mukana antaen taustatukea ja muille tilaa toimia, mutta yritin lähinnä seurailla kunkin valmennettavin suorittamista. Kukin otti aika lailla sen roolin, minkä ottavat yleensäkin. Sen verta hyvin kuitenkin vedettiin yhteen, että päästiin ulos! Aikaa jäi pari minuuttua. Peli-isäntä sanoi ,että 40% pääsee ulos, joten hienostihan se meni. Meissä on selvästi potentiaalia! Mutta kuten mainitsin, ilman Karia olisi ollut paha paikka. Swn verta innstuneita tytöt kuitenkin olivat, että päätin ottaa vastaavan mukaan seuraavillekin leireille. Muutakin yhteistä tekemistä pitäisi kehittää. Joku ratsastusvaellus tms. voisi olla kanssa kiva. Katsotaan nyt, mitä keksin ja mihin budjetti venyy.
Kamala pulputus oli taas pakenemisen jälkeen. Käytiin meillä vielä juomassa teet ja vetämässä leiri nippuun. Kukin vuorollaan typyt lähtivät kotimatkalle. Minttu jäi mulle viimeiseksi pitämään seuraa. Käytiin pesettämässä auto ja samalla käytiin mielenkiintoisia keskusteluja. Lopulta tiputin likan lentokentällä ja letti heilahtaen blondi katosi väenpaljouteen. Hiljaisuus ja rauha laskeutui. Mutta jos nyt ihan totta puhutaan, niin kyllä mä siitä nautin kun tuo pyörremysky meillä vierailee. Siinä on sellainen energia-kvartetti, että oksat pois.
Illalla hiljaisuuden vallitessa tein iltatallin. Hyvä viinkoloppu takana.