Joulu harppoo lähemmäs ja lähemmäs. Se tarkoittaa aina pientä vilskettä ja vilinää. Mä en todellakaan nuole kämppää lattiasta kattoon, mutta koristelu on tärkeää ja joulumieli tulee pienestä puuhailusta. Lahjoja pitää olla paljon ja niitä pitää kuljetella sinne ja tänne ja vieraita lappaa pihassa niin tallilla kuin kotonakin. Arvin paketin toimitin lentokentä ulosajoväylälle. Niin kiirettä on mukamas taas pitänyt. Haudassa ei sitten ole kiirettä, joten ehkä pitäisi vaan entistä enemmän ottaa aikaa läheisille ihmisille ja lopettaa se oravanpyörässä pyöriminen. Paljon olen mielestäni kyllä rauhoittanut, mutta edelleen liian usein tulee ajatelleeksi, että pitäisi tehdä sitä tai tätä, jos ei olisi niin KIIRE JA PALJON KAIKKEA!! Typerä lausahdus. Mikä sitten on tärkeää? Se pitäisi arvioida vähän useammin ja käyttää erilaisia kriteereitä. Oikeasti! Ihmiset ovat tärkeitä.
Sain leivät kutakuinkin kuiviksi ja osa lähti jo tallille ja jakoon. Siinä on hevosille jouluherkkuja kerrakseen. Mietin, että kyllä me pitkälle kevääseen tällä setillä taas päästään. Vähempikin riittäisi kerrallaan, mutta kun toimitus tulee, niin se on otettava vastaan. Kalenterit tulivat kuin tulivatkin ajoissa ja muutama meni jo pukin mukana eteenpäin. Tänä vuonna määrää vähennettiin koska varsinaisia sidosryhmiä ja yheistyökumppaneita on edeltäviä vuosia vähemmän. Onneksi mulla on noita valmennusjuttuja ja koulutusjuttuja, niin pysyn edes vähän kartalla siitä, mitä matkaratsastuskentällä tapahtuu. Omien hevosten kanssa loppuva vuosi on ollut hiljaiseloa, joten muistettavia ei sillä saralla ole niin paljon. Myös kuvia oli vaikea saada valittua. Ei siitä syystä, että tarjontaa olisi liikaa, vaan siitä syystä, että kuvia ei ole suuremmin otettu. Kalenteri kuitenkin koottiin ja nyt ne odottavat käyttöönottoa.
Mä kävin Sellan selässä kentällä. Se liikkuu mun makuun jäykästi ja päästiin taas siihen, että mä todellakin haluan hokit alle talvikeleillä. Oikeastaan joka kerta kun käyn selässä manaan joko hiljaa mielessäni tai ääneen tätä kegättömyysvalintaa. Siitä saa myös joka kerta hyvän riidan aikaiseksi. Mua yleensäkin ärsyttää ehdottomuus, oli kyseessä sitten mikä tahansa asia. Mikään ei ole pelkästään pahaa tai pelkästään hyvää. Kaikessa on aina enemmän tarkasteltavia kohteita ja sitten täytyy vaan miettiä, mikä omalta kohdalta on se seikka, jota haluaa painottaa ja huomioida. Mulle tärkeää on se, että hevonen liikkuu varmasti ja halukkaasti vaikkakin sitten niin että siltä on kenkien avulla poistettu tunto kintuista. Tuli mieleen nekin itkut, mitkä itkin kun Hopo joskus oli pari kuukautta ilman kenkiä. Silloin sain sentään tahtoni läpi ja Hoposta ei koskaan tullut kengätöntä.
Kari kävi Tatanka selässä sunnuntaina ja olivat kaiken muun jo rutiiniksi tulleen lisäksi treenanneet etuosan käännöstä. Ensin oli tyyppi ollut, että häh??? Seuraavalla yrittämällä oli alkanut liikuttaa takapuoltaan ja sitten tajunnut, mistä on kyse. Näin se homma etenee. Vähitellen, hitaasti mutta varmasti se Tatanka sieltä tulee ratsuksi ratsujen joukkoon. Toivottavasti myös kisaratsuksi kisaratsujen joukkoon. Mulla olisi vaikka mitä suunnitelmia senkin kohdalle, mutta Kari etenee oman päänsä mukaan, joten nähtäväksi jää, missä vaiheessa Tatanka on lähtöviivalla.