28.12.2018

Taas oli hevosjuttuja ihan koko rahan edestä. Rita lomailee, niin Hamid oli luvannut liikuttaa Nadiria. Otettiin koko kolmikko hetkeksi sisään. Ensin Nadir lähtökuntoon ja ratsastaja selkään. Sitten mä aloin laitella Sellaa valmiiksi ja kun homma oli tehty, niin nakkasin varsan takaovesta ulos ja talutin Sellan etuovesta ulos. Ipanalle heitin vielä sylillisen heinää ajanvietteeksi.

Kentällä oli alkuverkat tehty ja kaveri tuntui aavistuksen tahmealta, mutta virkistyi kummasti kun sai Sellan kaveriksi. Taivuteltiin hevosia paljon. Tehtiin eri kokoisia voltteja ja päätyihin aina ympyrät. Sitten otettiin homman mukaan kiemuraurat ja lopulta työskenneltiin sulassa sovussa ravissa eri kuvioissa. Sella irvisteli aina Napin kohdatessaan, mutta tyytyi vain olemaan hapannaama. Lopuksi tehtiin väistöjä molempiin suuntiin ja onnistumisien jälkeen olikin hyvä siirtyä loppukäynteihin. Puolitoista tuntia tehtiin taas töitä ja olimme kaikki tyytyväisiä. Ainoastaan Tatanka oli tyytymätön, kun kukaan ei leikkinyt sen kanssa mitään. Kaveri jäkitti tiukasti kentän laidalla. Toivottavasti se otti opikseen.

Jätettiin hevoset vielä hetkeksi tarhaan ja juotiin tallituvassa teet. Sitten loppuhommat, valot pois ja ovet säppiin. Se oli siinä.