29.12.2018

Kari hoiteli tallikuviot. Koska kaksi muuta oli liikutettu huolella perjantaina, niin tänään oli Tatankan vuoro. Kevyesti vielä otetaan ja pienen pieniä annoksia, mutta nyt enenevässä määrin työskennellään ravissa. Se reagoi tosi hyvin kääntäviin avuihin ja pidätteisiin, mikä tietenkin juontaa juurensa ohjasajosta. Se on oppinut hyvin kantamaan ratsastajaansa ja muutenkin alkaa olla ihan luonteva ratsuna. Ainakin aitojen sisällä. Pellolla sitten vähän jotain muuta. No nyt ei pellolle edes pääse kun lumi on pääsääntöisesti kadonnut. Vettä vaan satelee. Tallilla piha on vielä siedettävässä kunnossa. Monessa muussa mestassa pihat ovat muuttuneet luistinradaksi.

Mulla on urheilijapiireistä tutuksi tulleita terveydellisiä ongelmia. Edellisen päivän ratsastus sai mut niin huonoon jamaan, että tänään ohan pelkkä hengittäminen on ollut kivuliasta. Onni on lääkäri ystäväpiirissä. Jäänen henkiin kuitenkin.