Vuoden viimeinen lenkki. Lämmintä tänään vain 4 astetta. Se on talvi selvästi nyt. Homma aloitettiin Hopon klippaamisella. Mysliä kaukaloon, raippa käteen ja homma käyntiin. Yllättävän rauhallisesti saatiin homma hoidettua. Kari parturoi ja mä pidin hevosen aloillaan. Hyvä työnjako, vaikka Karin käden jälki ei ole ehkä ihan parturiin verrattavaa, mutta Hopo ei koskaan seiso paikoillaan, jos äijälle sen homman antaa, joten parempi näin. Vauhtiraidat saatiin aikaiseksi. Valoisassa niitä ei kannata katsella, mutta onneksi valoisaa ei montaa tuntia vuorokaudessa ole. Kun homma oli hoidettu, niin Hopo mökötti taas perinteiseen tapaan karsinan perukoilla.
Urho ja Hopo laiteltiin valmiiksi. Me tehtiin Hopon kanssa alkuun asfalttipätkä ja kipitettiin karkuun taas parhaamme mukaan. Selvästi Hopon hengitys kulki kepeämmin, kun valtavaa turkkia oli vähän trimmattu. Oltiin jo puolessa välissä oikopolkua, kun valkoinen salama pyyhkäisi metsän reunasta. Hopo hirnahti tervehdykseksi ja Urho vastasi. Kun pääsimme pois peltopolulta, niin karautettiin vielä karkuun kellolle asti. Kukot ja kanat poukkoilivat pitkin pihaa, mutta eivät aiheuttaneet kummallekaan hevoselle sydämen tykytyksiä.
Hölköteltiin peltojen välistä metsään ja siitä asfaltille. Pieni pätkä käyntiä ja taas koirakentän tiellä hölkkää. Seuraava peltotie käyntiä ja jo oltiinkin taas radan varressa. Huolestuttava juttu tuli näköpiiriin: edestakaisin jauhava, pörisevä mönkijä, joka lanasi tietä. Hopo olisi jo ollut menossa, mutta eikös viritys pysähtynyt odottamaan. Hopokin pysähtyi. Ukko sammutti koneen ja nyt vasta Hopo olikin epäluuloinen. No eikäs äijä todennut, että he kyllä menevät. No eivät todellakaan menneet. Ukko alkoi jutella hevosille ja Hopokin oli saanut hetken harkita asiaa, joten siitähän me sitten mentiin…. ja Urho perässä. Hölkillä Hornankallion päälle asti. Tehtiin vielä loppukäynnit sinne, missä Kari viimeksi mätkähti maahan. Nyt homma sujui paremmin, joskin kyllä Urhoa vähän huolestutti.
Tallin pihalla olimme siten, että Hopolta oli kulunut lenkkiin aikaa tunti ja Urholta seitsemän minuuttia vähemmän. Hopo pääsi suoraan tarhaan. Se oli aavistuksen nihkuinen, mutta ei hiessä ja siitä mulla oli tosi hyvä mieli. Urho joutui vielä vartiksi kentällä. Taivuttelin sitä vähän, oli jäykän tuntuinen. Kari sai noottia, kun ei viitsi kentällä ratsastaa. Ihan rauhallisia olimme Urhon kanssa molemmat ja kaikille jäi hyvä mieli.
Urhokin pääsi takaisin tarhaan ja heinille. Kari jatkoi siivoamista ja mä otin viimeisen mohikaanin käsittelyyn. Olin sen jo aiemmin harjannut ja nyt Sessukka sai taas jo tavaksi tulleen takapuolen pyykkäyksen. Yritti tarjota ohimennen hammasta ja sai siitä melkoiset palautteet. Silmät taas pyöri päässä, kun ruvetaan ojentamaan. Sulassa sovussa lopettelimme homman ja jo olikin aika kiiruhtaa kotiin perunasalaattia rakentelemaan.