Sellainen suunnitelma oli ilmoilla, että Kari vielä tänä syksynä lähtee Hypnozella kokeilemaan 2*-kisaa Padiseen. Korona on kuitenkin vellonut koko syksyn, osallistumismaksut ovat olleet poskettomat ja muutenkin hanke on ollut pahassa vastatuulessa jos ei jopa karilla. Toinen suunnitelma on ollut, että Tatanka starttaa ensimmäisessä kisassaan tämän kesän kuluessa. Treeni on ollut maltillista ja nuorelle hevosella sopivaa. Käytiin Hepokalassa, on lastattu ja on maastoiltu. Nyt on edetty siihen pisteeseen, että käydään lenkeillä sillä tavalla, että mä ajan fillarilla ja Kari kulkee ratsain. Tosi hyvin homma etenee. Jotain pientä keskustelua silloin ja tällöin, mutta tosi hyvin typy on reissuissa toiminut. Lisäksi se juo lenkeilläkin todella hyvin ja viilentämiset sujuu kuin vettä vaan. Voisi kai sanoa, että olemme valmiit.
Soronoo treenaa maltillista ravia ratsastaja selässä. Sekin etenee hyvin. Pitäisi vaan ratsastaa useammin. Se on nyt kaiken kaikkiaan tilanne jokaisen hevosen kanssa. Nyt kun ovat taas tallilla, niin ratsastaa pitäisi enemmän.
Viikonloppuna käytiin Tanjan luona. Juhlistettiin synttäreitä ja samalla käytiin sanomassa Valedrolle heipat. Itkuhan siinä tuli. Tietenkin. Kyseessä on hevonen, jonka luottamus piti suurella työllä saavuttaa. Se opetti meille paljon ja lujitti ystävyyttäni Tanjaa sellaisella tavalla, jota ei mikään muu juttu olisi saanut aikaan. Valedron myötä myös meidän ihmisten suhde on erityislaatuinen. Mutta kun katselin hevosta, niin ymmärsin, että sen on aika lähteä Urhon seuraksi. Pilke silmissä oli himmentynyt. Moni asia oli muuttunut. Silitin sen kaulaa ja itkin. Annoin viimeiset porkkanat. Jää hyvästi Valedro. Myötäelän Tanjan surua ja tuskaa. Vaikka päätös on oikea, niin luopuminen on musertavaa. Ja ikävä, suru, tuska tulee seuraamaan mukana vuosia.