Koska Kati on poissa, lupasimme liikuttaa Arskaa myös. Olimme suunnitelleet, että tänään perjantaina menemme Hopon ja Arskan kanssa vähän uudelle kentälle pyörimään ja tutustuttamaan niitä toisiinsa.
Teimme aluksi pienen verkkalenkkin hiekkateillä sateen ja tuulen piiskatessa. Sitten siirryimme kentälle ja ravailimme uralla, teimme voltteja ja kiemuroita. Arska oli kovasti Hopon perään ja oli huomattavasti rennompi ja toisaalta virkeämpi kuin edellisellä kerralla. Hopoa ei liikuttanut tuon taivaallista, että oliko siellä kentällä joku toinen pyörimässä vai ei. Sille Arska tuntuu olevan kuin ilmaa: ei synnytä mitään tuntemuksia. Ei tarvitse edes uhitella.
Kentältä siirryimme taas hiekkateillä ja kävimme vähän pellollakin pyörimässä. Ihan kiva lenkki. Sitten taas lopuksi menimme kentälle pyörimään. Arska lähti Karin kanssa pois ja Julia pääsi tekemään Hopon loppukiemuroita. Hopsu ei noteeraa tyttöä mitenkään ja oli taas varsin ilkeä. Tai siis välinpitämätön. Pyysi Julia mitä tahansa, niin tämä vaan löntystää eteenpäin oman mielensä mukaan. Koitin tytölle sanoa, että Hopo kun ei ole mikään ratsastuskouluhevonen, joka tekee saman kuin edellä oleva ihan vaan vanhasta muistista, vaan Hopoa täytyy oikeasti ratsastaa. Paha mieli siitä likalle tietenkin tuli, kun ei mennytkään niin hyvin, kuin normaalisti ratsastustunnilla, missä on kymmenen hevosta jonossa. Mun piti Hopoa oiken komentaa, että se pysyi edes kentällä ja lopulta kävelin sen edellä ympäri kenttää ja sitten homma lopetettiinkin siihen.