3.10.2005

Kiipeän selkään kahdeksalta aamulla ennen töihin lähtöä. Hopo on valmisteltaessa kiltti ja lenkki menee muutenkin kivasti. Virtaa on kuitenkin mielettömästi ja takapellolla ravaamme mäkeä ylös moneen kertaan ja poika lämpenee oikein kunnolla. Kiirettä on edelleen niin paljon, että volteilla se kanttaa jälleen mielettömästi.

Hiekkatiellä teemme väistöjä ja käännöksiä ja ne meneekin kivasti, mutta kun taas tullaan uudelle kentälle, jonka laidassa estekalusto houkuttelevasti seisoo, niin poika on ihan pitelemätön. Ei kuuntele, eikä ehdi, puskee vaan kohti esteitä. Tyydymme näin ollen muutamaan kiemurauraan ja kahdeksikkoon ja jatkamme peltoreittejää pitkin takaisin tallille.

Loppuhoidon aikana Hopo on esimerkillisesti, mutta puomilla ei olekaan muita. Taluttelen sitä vielä pellolle napsimaan viimeisiä vihreitä ja sitten takaisin laitsalle porkkanoiden kera.