Sitkeän flunssailun takia Hopon liikutus kuluneella viikolla on ollut taas aika pitkälle juoksutuksen varassa. Keskiviikkona kuitenkin uskaltauduin selkään ja aikomuksena oli kiertää peltoja pitkin muodostuva muutaman kilometrin lenkki. Kun olimme lähdössä, niin Vilan Viljo lyöttäytyi mukaan ja meillä oli oikein kiva retki sänkipelloilla. Kari oli puhunut Minnan kanssa, että ehkä sunnuntaina olisi kunnon maastolenkin aika.
Torstaina Jarko kapusi selkään. Ratsastus kesti tällä kertaa minuutteja, kun edellisellä yrityksellä voitiin lähinnä puhua sekunneista. Hopo oli kiltisti. Jarkon menon jälkeen Kari nuhanenästään huolimatta suoritti omat kuvionsa. Hopo sai liikuntaa niin että sänkipelto jytisi.
Perjantaina oli Hopolla syyskauden tuntien aloitus. Viiden aikoihin alkoi matka Rajakulmaan. Kuudesta seitsemään tunti ja sitten taas kotitalliin takaisin. Siirtymiset sujuivat Karilta ja pollelta hienosti ja Hopo vaikutti todella tyytyväiseltä, kun pääsi irti arkiympyröistä. Se tuntui heti muistavan, mikä kyseisessä mestassa on meininki ja teki työtä käskettyä ihan kivasti. Rajakulman muutkaan hevoset eivät ole Hopon säkenöivästä läsnäolosta moksiskaan, vaihtelua se kai niillekin on.
Ennen lähtöä piti käydä pissillä. Se vei jonkun verran aikaa, sillä kuka sitä nyt kaiken kansan töllätessä lorottelee. Saati sitten mille tahansa alustalle. Pitkää heinää sen olla pitää.
Paluumatkalla takertui kavioon kiinni niin napakasti kivi, että sen sai vain kaviokoukulla irti. Näin ollen kotimatka kesti vähän pidempään ja opittiin taas jotain uutta: kaviokoukku pitää olla aina maastossa mukana. Hyvin olivat ehtineet perille ennen hämärää, mutta Börjesistä on jo varoiksi tilattu heijastimia niin häntään, kuin kinttuihinkin. Ratsastajallekin on liivi odottamassa pimeneviä iltoja.