Kävimme Hööksissä ostoksilla ja käteen tarttui juoksutusliina. Sitä piti mennä heti illalla koittamaan. Ei poika-raukka heti ymmärtänyt mistä oli kyse. Se vaan tuli kiehnäämään narun päässä olevan ihmisen luokse. Sitten tuumattiin, että tehdään siten, että toinen meistä on liinan kanssa keskellä ja toinen juoksee Hopon vierellä. Se sujuikin jo paremmin, mutta hevonenhan lopetti juoksemisen samalla hetkellä, kuin ”jäniskin”. Sen lisäksi siinä vierellä juokseminen vaatisi jo kohtalaista kuntoa.
Ei siinä muu auttanut, kun ottaa pitkä koulutusraippa käteen. Sitten se ei enää tosiaankaan tullut keskimiehen luo. Kun hoksasi mitä siinä touhussa haettiin, niin alkoi nätisti ravata kehällä. Vähän kun piiskaa nosti maasta ja maiskautti, niin nosti laukat ja siirtyi takaisin raviin ja käyntiin hienosti kehoituksesta. Lopuksi keskellä kenttää tehtiin joukkohali ja kehuttiin Hopo ihan mielettömästi. Oltiin taas niiiiin onnellisia koko porukka. Hopo on aina iloinen, kun se ymmärtää tehdä sellaista, mitä me hulluuksissamme keksimme siltä pyytää. Se vaatii vähän kuitenkin aikaa, ennen kuin se muistaa, että on joskus jotain vastaavaa tehnyt.
Saimme Monosen Hatelta lainaan chambonin, jota pitää tällä viikolla vielä kokeilla. Käyttäisi sitten selkäänsä tehokkaammin ja juoksutuksesta voisi olla muutakin iloa, kuin silmänilo siitä, kun harja hulmuaa. Jotenkin mielestäni on todella ihanaa katsella, kun Hopo ravaa ja laukkaa ilman ratsastajaa. Hevosen liike on niin upeaa katseltavaa. Siinä kun on vauhtia ja voimaa, jota oikeastaan missään muussa ei sillä tavalla pysty aistimaan.