Hevosilla vapaata. Kelit hanurista, niin kuin tähän aikaan vuodesta on tapana.

Hopo ratsastettiin ilman satulaa ja Urho satulan kera. Ihanaa marraskuista vesisadetta ja kaiken ahmaisevaa pimeyttä. Vajaa kuukausi jouluun, kyllä tämä tässä. Operaatio Tönö eteni pienen nytkähdyksen.

Kari kävi tutkimassa hevosten jalat, kaikki oli hyvin. Muutoin hevosilla vapaata.

Kari kiirehti kengittämään Urhoa. Sille ruuvattiin jo aiemmin kantahokit, mutta nyt oli aika ihan täyden talvikengityksen. Sella sai omansa jo edellisenä päivänä. Kaikki ovat nyt valmiina talveen, mutta ei se tainnut nyt kuitenkaan tulla. Viimeksi pidin Urholle koko kengityksen ajan jöötä ja nyt oli tilanne se, että olin puhelinsoiton päässä. Jos hevonen alkaisi rettelöidä, niin lähtisin viivana seisomaan narun päähän. Kaikki menikin hyvin siihen asti, kunnes koira tuli ärhentelemään juuri kriittisellä hetkellä Karin ollessa takajalassa kiinni. Osumahan siinä tuli ja hevoselle turha kohtaus. Kari muuttui draamakuninkaaksi ja jahtasi koiran ulos tallista perässä huutaen ja hosuen, voimasanoja käyttäen. Pihalla odottikin koiran isäntä, joten oli pienen selittelyn paikka. Sovinnon merkeissä joivat kuitenkin myöhemmin kahvia. Urho pääsi yli hysteriastaan ja Kari sai sen kengitettyä ilman avustajaa. Hyvä juttu, sillä tämä oli ensimmäinen kerta, kun se riehumatta kesti koko kengityksen ilman avustajaa.

Kengityksen jälkeen Urho ja Sella pääsivät kentälle juoksutukseen. Molemmat liikkuivat hyvin ja halukkaasti. Sellan jalka ei reagoinut mitenkään.

Urheilufoorumi ja lajiseminaari. Lähtökohtaisesti olin alavireinen, sillä en voi millään muotoa käsittää, että ihmiset, jotka lajia harrastavat eivät osallistu tämän tyyppisiin tapahtumiin. Onneksi en ole ainut, sillä komitean ja liiton väki jakavat  kanssani ajatusmallin. Tästä tilaisuuden kulisseissa keskusteltiin ja selväksi tuli, että läsnäolo on enemmän kuin merkittävää. Tietenkin meillä jokaisella on päällekkäisiä juttuja ja henkilökohtaisia juttuja ja joskus ei vaan nappaa. Sekin on hyväksyttävää. Mutta siltikin matkaratsastajia olisi helposti pitänyt olla paikalla se tavoittelemamme 40 henkeä. Se olisi ollut jotain.

Noh, mielialani kuitenkin nousi, kun puheenvuorot alkoivat. Olen tietenkin sen verran asioissa sisällä, että tiesin entuudestaan Niemi-Nikkolan selvityksen etenemisestä ja muistakin hankkeista sen verta, että oli kiinnostava kuunnella, mitä miehillä oli tällä kertaa sanottavaa. Liiton sivuilta löytyy pienet tiivistelmät näistä kaikista. Hollannin estejoukkueen kapteeni viimeistään sulatti kyynisen mieleni. Hän oli niin vakuuttava puhuessaan yhteishengestä, tiimistä ja rohkeista valinnoista tukien tiimipelaajia, että unohdin ärtyneisyyteni. Hänen puheensa olivat niin vahvasti sen ideologian takana, jota itsekin kannatan, että sain vahvaa ja vankkumatonta uskoa taas omaan tekemiseen ja niihin linjauksiin, joita itse olen tehnyt.

Lounastauon aikana ehdin käydä sanomassa käsipäivää ja heipat monen tyypin kanssa ja muistin sen, että tätä vartenhan täällä ollaan: tekemässä lajia näkyväksi, verkostoitumassa, vaihtamassa kuulumisia. Paljon onkin jo tuttuja naamoja, joiden kanssa muutama sananen on hyvä vaihtaa. Pidettiin pienen iskuryhmän kanssa nimenhuutoa ja käytiin läpi mihin kukakin menee kuulemaan tietoiskuja. Valitsin vähän huonosti ja jouduinkin käyttämään aika kärkkäitä puheenvuoroja ensimmäisessä etapissani. Tapasimme taas käytävällä matkaratsastajien kanssa ja vaihdoimme pikaiset kokemukset. Sitten kohti uutta. Tässäkin tilaisuudessa Eine pääsi huutamaan, että matkaratsastuskin on paikalla. Tätähän se on, tähän meidän täytyy olla valmiita vielä monta vuotta. Hyvin me hommamme hoidimme, jotka olimme paikalla. Kiinnostavaa oli todeta, että olemme kuitenkin aika hyvin tietoisia siitä, mitä ensi kauden muutokset tuovat tullessaan. Verrattuna nyt vaikka esteen puheenvuoroihin kyseisessä tietoiskussa.

Lopulta oli aika kahvien kanssa siirtyä lajiseminaariin. Ärsyyntymiseni palasi taas, kun etsin kokouspaikkaamme jostain sivukäytäviltä. Mietin jo, että ehkä joku siivouskomero meille on löytynyt. Noh, tila oli toki hyvä, mutta kaukana kaikesta muusta, pienen pieni neukkari. Mutta kun porukka valui sisälle, niin totesin, että ollaan me vaan hiton sitkeää ja intohimoista porukkaa. Kävimme läpi mennyttä ja tulevaa. Sääntömuutokset esiteltiin seikkaperäisesti. Kokouksemme oli erittäin keskusteleva ja henki oli hyvä alusta loppuun asti. Kari piti äärettömän hyvän puheenvuoron näistä kaikista elektronisista leluista, joita meillä nyt on käytössä. Kokous tuntui ymmärtävän sen, että julkisuus on se, mitä tarvitsemme lajille ja mahdollisuus seurata kisoja netissä on sitä julkisuutta, jolla meillä on mahdollisuus tulla näkyviksi sieltä metsän siimeksestä.

Katrin käytti loistavan puheenvuoron seurojen ahdingosta ja siitä, miten rankkaa kisojen järjestäminen on. Marian sattui hyvin paikalle ja viesti meni suoraan hänelle. Hänen vastauksensa oli se, että tehkää enemmän yheistyötä. Ei mikään uusi juttu, mutta luulen, että nyt vähitellen aika voisi olla kypsä. Marjokin oli laittanut pitkän viestin samaan aiheeseen liittyen. Marianin ehdotus oli myös sellainen, että yhteistyötä tulisi tehdä eri lajien välillä. Tätäkin on puhuttu suurissa kokouksissa jo pari vuotta, mutta syystä tai toisesta ei homma ole vielä tuottanut toivottua tulosta. Aloin taas miettiä, että pitäisikö kuitenkin ihan kokeeksi lähteä järkkäämään Savijärvelle kisoja valjakon kanssa kimppaan. Samaan saumaan tuli Annelta viesti Virosta. Sikäläinen komitea oli parhaillaan koolla ja oikeastaan tyrmäsivät ajatuksen FEI-kisoista Suomessa elokuussa. He toivovat kisoja maalis-huhtikuussa. Niin kuin aina ennenkin ja niin kuin muutkin pohjoismaalaiset toivovat. Suomi on vakiinnuttanut asemansa kvaalikisojen pitäjänä. Siinä on omat hyvät ja huonot puolensa. Mutta ehkä on niin, että tätä kaavaa ei kannata nyt lähteä rikkomaan. Arvokisat ovat asia erikseen, mutta se mitä meiltä odotetaan on kisat vaihtelevissa kevätkelisissä maastoissa, joissa on helppo tehdä tulosta. Tätä jäämme miettimään.

Marian antoi vielä ylistävää kiitosta matkaratsastuksen tiedottamisesta. Pääsen kuulemma pitämään eri komiteoiden tiedottajille benchmarkkausta. Kivaltahan se tuntui, varsinkin, kun päätös on tehty ja pesti loppuu tähän vuoteen. Toivottavasti komiteassa saan uuden haastavan osa-alueen hoitaakseni ja kuka tietää, vaikka joskus palaisin tiedotuksen pariin, mutta nyt sitä vastuuta vähitellen puretaan. Hoidan vielä liiton sivuille kv-uutiset ja ehkä jotain muuta pientä, mutta tiedotteita taitaa tulla enää 1-2 ja sitten se osaltani loppuu.

Komitea palkitsi taas onnistujia. Harmillisen harva palkituista oli paikalla. Vähän yllätyksenä yksi pysti kulkeutui meillekin kotiin ja on nyt jo palkintohyllyllä.Mari ja Heidi soittelivat kotimatkalta ja totesivat, että he haluavat pokaalit ensi vuonna. Naurettiin porukalla. Tavoitteita pitää olla! Ihan hyvällä mielellä lähdettiin kotiin ja toivon, että sain kokouksen vedettyä siten, että kaikilla muillakin oli hyvä mieli. Meillä on mahtavaa sakkia ja todella sitoutunutta. Rahasta on vähän turha rutista, koska sitä ei oikeasti ole. Väsymisestä täytyisi jokaisen seuran pitää sillä tavalla huolta, että ei tehdä enempää kuin jaksetaan. Jos ei kisoja ole, niin sitten niitä ei ole. Jos joku vuosi niitä olisi vähemmän, niin ehkä kilpailijat heräisivät siihen, että joskus täytyy myös olla toimihenkilönä ja järjestävänä osapuolena. Kyllä tämä tästä! Eteenpäin mennään ja kun vaan ihan jokainen sitoutuisi näihin yhteisiin juttuihin, niin mentäisiin vieläkin vauhdikkaammin. Mun piti vielä kokouksen päätteeksi piirtää valkotaululle yksi kuvio, joka selventää sitä, mihin voimavaransa kannattaa käyttää, mutta se jäi piirtämättä ja olisi ehkä mennyt jo henkisen valmennuksen puolelle, joten ehkä seuraavalla kerralla vaikka maajoukkuevalmennuksessa.

Ennusteet lupailivat ensilunta pääkaupunkiseudulle. Ansku ehti tallille jo hyvissä ajoin ja oli ottanut kaikki kolme sisälle harjaukseen. Itse pääsin lähtemään vähän ennen kolmea sutikukkulalta ja näin ollen olimme neljän kieppeillä koko kolmikko tallilla. Ihastelin luksusta, kun hevonen oli tallissa harjattuna. Hopolla oli tosin ollut ongelmia takajalkojen kanssa ja kopina oli ollut taas ihan kiitettävää, kun vieraampi ihminen oli yrittänyt harjan kanssa lähestyä. Se osaa kyllä olla inhottava.

Lunta tupruttelikin jo aika kivasti, kun kiipesin selkään. Kyllä tuntui Hopo oudolta pitkän ajan jälkeen. Lisäksi se oli ärsyttävän säpsynä, kun on nyt viitisen viikkoa ollut liikuttamana. Askel oli pitkä ja letkeä. Ehdin jo ajatella, kun ensimmäinen ravipätkä oli hyvä, että tilanne on korjaantunut. Ohitettiin omenamummi, joka tällä kertaa lakaisi lumia portailta. Vaihdettiin muutama sananen ja Hopo oli kovasti meno päällä. Ravattiin radan mäki ylös ja jouduin toteamaan, että ei liikkunut puhtaasti. Käännyttiin siitä takaisin ja käynnissä taas todella vetävä ja hyvä liike. Raivostuttavaa! Taluttelin viimeisen puoli kilsaa, koska edelleenkään en halua mennä sen sillan yli, jolla kaatuminen tämän kierteen sai alulle. Noh, nyt taas odotellaan ja ihmetellään.

Kentällä Kari ratsasti Sellalla, jolla oli pari yritystä jekkuilla, mutta Kari karsi ne heti pois. Ansku oli Urhon selässä ja hihkui, että siinäpä vasta kiva kaveri. Sopivat kyllä silmämääräisestikin hyvin yhteen. Tosin pääsin naputtamaan liian lyhyistä jalustimista. Mutta vähitellen asiat varmasti hakeutuvat kohdilleen. Meillä oli Karin kanssa kiire ottamaan seminaarivieraita yökylään, joten huutelimme heipat ja Ansku jäi vielä hurmiossaan kentälle pyörimään.

Illalla syötiin ensimmäiset joulutortut Marin ja Heidin kanssa ja jankutettiin taas samoja asioita valmennuksesta. Käytiin läpi heidät treenikirjojaan, katsottiin videoita ja analysoitiin tekemistä. Vahvuuksia ja heikkouksia, vaikka SWOT jäi käsittelemättä. Seuraavalla tapaamiselle sitten jatketaan.

VP

Ansku hoiteli tallityöt. Sellan kanssa aloittelivat, mutta tumma ja tuulinen ilta saivat möröt liikkeelle ja ratsastussessio ei ollut järisyttävän mieluisa. Tekivät kuitenkin tarvittavat kiemurat. Urhon kanssa homma sujui leppoisammin. Pimeä vähän lannisti innokasta hevostelijaa, mutta kevättä ja valoisia iltoja odotellessa. Jos tallikäynnit jaksavat innostaa tähän aikaan vuodesta, niin keväällä se onkin jo pelkkää juhlaa.

Hevosilla laatuaikaa omalla porukalla, eli vapaata.

Edelleen huidellaan plussan puolella, mutta eipähän onneksi sada. Melli ennätti tallille. Sella sai liikutuksensa kentällä ilman satulaa. Vähän oli tamma jyrsinyt seiniä hoidettaessa, mutta muuten kaikki oli mennyt käsikirjoituksen mukaisesti.

Hanke Holopi-Hellekunnu nytkähti eteni taas hippusen verran. Kari piti itseään kiireisenä Saksassa ja sai tenttinsä läpi.