Vettä tihuttaa, lämmintä on yli 10 astetta ja hevosilla vapaata. Kari sai koodattua nettiseurantaan viikonlopun lähtölistan 9 ensimmäistä. Toivottavasti koekäyttö tulee onnistumaan hyvin.

Kari kiersi Urhon kanssa kasilenkin, eli sai tehtyä 15 km:n pyrähdyksen. Keli oli lokakuiseksi aika erikoinen, sillä lämmintä oli yli 10 astetta ja ilman kosteus merkittävä. Mitään mutkia ei ollut matkassa. Perussettiä ja normipäivä. Askellus oli hyvää ja kaikki muutenkin niin kuin pitääkin. Kovan työn tulosta.

Sella sai selkäänsä Mellin. Kenttä oli sulanut ja pystyivät tekemään ihan toivotulla tavalla kiemuroita kentällä. Väistöt ja avot menivät kivasti ja molemmat olivat hommien jälkeen hyvällä mielellä. Tamma oli ollut reippaalla tuulella. Mutta sitähän se on aina. Koskaan ei ole Sellaa voinut laiskaksi tituleerata.

Mä pakkailin maajoukkuevalmennettavien toppaliivejä. Toivottavasti viikon sisällä saan ne jakoon. 50 liiviä tilattiin, joten pian niitä alkaa näkyä kisapaikoilla.

Piti lähteä yhdessä ratsastamaan heti aamusta. Todettiin kuitenkin, että maa on kova ja vetkutettiin tallikäyntiä iltapäivälle. Yllättävää ja harmillista, että maa pysyi kovana ja luonnollisesti sadekelien jälkeen tosi muhkuraisena. Päätettiin viedä valkoiset taluttelulenkille. Kari suuressa viisaudessaan totesi, että riimuilla mennään. Voisin sanoa, että se oli kyllä virhe. Kaksi kahjua sitten pyöri ympyrää. Varsinkin, kun vieras ratsukko vielä sattui samoille reiteille, niin olihan siinä taas säätämistä. Mun ajatus oli ollut, että jos vaikka päävehkeet laitettaisiin päälle, mutta se ei sitten käynyt. Ehkä ensi kerralla.

Hopon otin myös pienelle kävelylle. Eipä siinä mitään, normaalisti taas liikkui, mutta katsotaan nyt vielä viimeinen piikki, ennen kuin taas menen selkään.

HIHS viihdytti hevosväkeä. Ei jaksettu vääntäytyä paikan päälle, mutta seurailin televisiosta kilvoittelua. Myöhään illalla juhlanäytöksessä nähtiin myös muutama matkaratsukkoa pyörimässä areenaa ympäri. Toivoisin kovasti, että johonkin tapahtumaan saataisiin järkättyä demona kilpailun kulku. Norjalaiset olivat omassa hevostapahtumassaan toteuttaneet sen aika esimerkillisesti: lähtö areenalla, ratsukot siirtyivät maastoon, jossa pieni lenkki huoltoineen, maaliintulo taas areenalla ja lopputarkastukset siellä tuuletuksineen. Minimaalinen esittely lajista, mutta kertoisi kuitenkin paremmin, kuin pelkkä reipasvauhtinen laukkailu ympäri kenttää. Tosin kiitosta oli tullut värikkäistä varusteista, joten julkisuusarvo oli kaikesta huolimatta merkittävä.

Vapaata

Vuoden viimeinen lenkki. Lämmintä tänään vain 4 astetta. Se on talvi selvästi nyt. Homma aloitettiin Hopon klippaamisella. Mysliä kaukaloon, raippa käteen ja homma käyntiin. Yllättävän rauhallisesti saatiin homma hoidettua. Kari parturoi ja mä pidin hevosen aloillaan. Hyvä työnjako, vaikka Karin käden jälki ei ole ehkä ihan parturiin verrattavaa, mutta Hopo ei koskaan seiso paikoillaan, jos äijälle sen homman antaa, joten parempi näin. Vauhtiraidat saatiin aikaiseksi. Valoisassa niitä ei kannata katsella, mutta onneksi valoisaa ei montaa tuntia vuorokaudessa ole. Kun homma oli hoidettu, niin Hopo mökötti taas perinteiseen tapaan karsinan perukoilla.

Urho ja Hopo laiteltiin valmiiksi. Me tehtiin Hopon kanssa alkuun asfalttipätkä ja kipitettiin karkuun taas parhaamme mukaan. Selvästi Hopon hengitys kulki kepeämmin, kun valtavaa turkkia oli vähän trimmattu. Oltiin jo puolessa välissä oikopolkua, kun valkoinen salama pyyhkäisi metsän reunasta. Hopo hirnahti tervehdykseksi ja Urho vastasi. Kun pääsimme pois peltopolulta, niin karautettiin vielä karkuun kellolle asti. Kukot ja kanat poukkoilivat pitkin pihaa, mutta eivät aiheuttaneet kummallekaan hevoselle sydämen tykytyksiä.

Hölköteltiin peltojen välistä metsään ja siitä asfaltille. Pieni pätkä käyntiä ja taas koirakentän tiellä hölkkää. Seuraava peltotie käyntiä ja jo oltiinkin taas radan varressa. Huolestuttava juttu tuli näköpiiriin: edestakaisin jauhava, pörisevä mönkijä, joka lanasi tietä. Hopo olisi jo ollut menossa, mutta eikös viritys pysähtynyt odottamaan. Hopokin pysähtyi. Ukko sammutti koneen ja nyt vasta Hopo olikin epäluuloinen. No eikäs äijä todennut, että he kyllä menevät. No eivät todellakaan menneet. Ukko alkoi jutella hevosille ja Hopokin oli saanut hetken harkita asiaa, joten siitähän me sitten mentiin…. ja Urho perässä. Hölkillä Hornankallion päälle asti. Tehtiin vielä loppukäynnit sinne, missä Kari viimeksi mätkähti maahan. Nyt homma sujui paremmin, joskin kyllä Urhoa vähän huolestutti.

Tallin pihalla olimme siten, että Hopolta oli kulunut lenkkiin aikaa tunti ja Urholta seitsemän minuuttia vähemmän. Hopo pääsi suoraan tarhaan. Se oli aavistuksen nihkuinen, mutta ei hiessä ja siitä mulla oli tosi hyvä mieli. Urho joutui vielä vartiksi kentällä. Taivuttelin sitä vähän, oli jäykän tuntuinen. Kari sai noottia, kun ei viitsi kentällä ratsastaa. Ihan rauhallisia olimme Urhon kanssa molemmat ja kaikille jäi hyvä mieli.

Urhokin pääsi takaisin tarhaan ja heinille. Kari jatkoi siivoamista ja mä otin viimeisen mohikaanin käsittelyyn. Olin sen jo aiemmin harjannut ja nyt Sessukka sai taas jo tavaksi tulleen takapuolen pyykkäyksen. Yritti tarjota ohimennen hammasta ja sai siitä melkoiset palautteet. Silmät taas pyöri päässä, kun ruvetaan ojentamaan. Sulassa sovussa lopettelimme homman ja jo olikin aika kiiruhtaa kotiin perunasalaattia rakentelemaan.

Hevosilla vapaata. Kirjoittelin muutaman tekstin ja pistin eteenpäin. Kari kävi Dottien kanssa Kaisan luona. Samalla keikalla olivat puhuneet vähän Urhon naksumisesta ja Kaisa tarkisti vähän kirjoistaan asioita ja totesi, että antamamme itse loihdittu nivelsekoitus on oikein hyvä vaihtoehto. Sillä mennään sitten jatkossakin. Ja naksuminen on nyt kyllä huomattavasti vähentynyt, kun nivelaineita on syötetty.

Leudossa säässä mennään edelleen. Lämmintä 5 astetta ja valoista aikaa kuutisen tuntia. Ei vettä taivaalta, mutta ilman suhteellinen kosteus varmasti aika suuri. Melkein kastuu, kun pihalla liikkuu. Kahdella autolla mentiin taas tallille, sillä Kari aloitteli tarhojen siivousta jo ennen ratsastusta. Hopo ja Sella olivat tehneet kuusipuistaan selvää, mutta prinssin arvolle ei ilmeisesti sovi havujen järsiminen. Kuninkaallisen kuusta on vain riepoteltu.

Sellakin otettiin taas sisälle ja perspesulle tietenkin heti. Se alkaa sujua jo hyvässä hengessä ja harmoniassa. Sessukasta on kaiketi mukavaa, kun hanurin seutua sivellään ja suihkutellaan lämpimällä vedellä. Pitäisi ostaa sinistä shampoota tai sitten mun täytyy ottaa vaalennusaine taas käyttöön, mutta valumajäljet eivät lähde takajaloista enää pois. Pakkasia odotellessa. Jos ei sekään auta, niin vaihtoehto C, eli ProHay otetaan käyttöön.

Poikien kanssa lähdettiin liikkeelle. Me otettiin Hopon kanssa vähän etumatkaa, mutta Urho ajoi meidät kiinni jo ennen ensimmäistä reippaampaa suoraa. Hölköteltiin Riitan suuntaan. Koulun luona ehdotin, että Urho vietäisiin läpi tunnelista. Hopo pistettiin houkuttimeksi. Ensimmäisellä yrittämällä ei onnistunut. Heti kun matalan tunnelin katon varjo kohtasi hevosen pään se kipakasti kääntyi ympäri. Tultiin Hopon kanssa takaisin. Annettiin hevosten hengitellä sieraimesta sieraimeen ja yritettiin uudelleen. Taas jäi Urho matkasta. Kari alkoi hermoilla ja häntäkin piti hetki rauhoitella. Neljännellä yrittämällä Urho uskaltautui tunnelista läpi.

Asfalttiosuudella nähtiin, että vastakkaisesta suunnasta lähestyi myös yksi ratsukko, joka kääntyi Sydänmaantiellä. Sanoin, että siitä saadaankin hyvä saalis, jolla oli vajaan kilometrin etumatka. Kun päästiin soralle, niin paineltiin vauhdilla eteenpäin. Pikkaista vajaa pari kilsaa ehdittiin hölkötellä, kun saatiin karkulainen jyvälle. Ratsastaja alkoikin meitä haastatella ja lyöttäytyi porukoihin. Hopo ei tykännyt kamalan hyvää tästä. Kulkuri otettiin keulaan ja pistelikin kolmella kesäkengällä menemään sellaista vauhtia, että me saimme äijän kanssa vaihtaa kummeksuvia katseita. Kierrettiin porukalla Riitan kieppi. Matkakumppani ehti avautua, että suunnittelee vaihtavansa alaa ja ryhtyvänsä sepäksi. Lisäksi vähän valitteli, että menopeli on jo 17v. Mitäpäs me, nyökyttelimme ymmärtäväisinä.

Kari ja Urho lähtivät heittämään Riitan kieppiä toistamiseen ja mä lähdin uuden seuralaisen kanssa vastakkaiseen suuntaan. Näinkin, että sadan metrin päässä oli Riitan tallin väkeä ja sanoin tulevalle sepälle, että ravataas noi kiinni. Riitta ja Marjut olivat ulkoiluttamassa jotain ensikertalaista. Huikattiin heipat. Seuralaiseni vaihtoi porukkaa lennossa ja me loikattiin Hopon kanssa metsään ja kipitettiin takaa-ajajaa karkuun. Kari ja Urho saivat meidät hiekkakuopilla kiinni. Hölköteltiin hiljakseen asfaltille. Hopolla oli tosi kuuma ja kaduin katkerasti, että en jo kuukausi sitten klipannut sitä enemmän.

Koulun kohdalla Kari ehdotti, että mennään uudelleen tunnelista. Urho lähtikin imuun heti ensimmäisellä kerralla. Kiire oli kuitenkin kova ja vähän rynni ohikin tunnelin ulostulopäästä. Otettiin homma uudelleen. Toiseen suuntaan meni rauhallisemmin ja vielä kolmas kerta ja se tultiin jo asiallisesti ja aiotussa järjestyksessä. Yksi uusi juttu taas otettu haltuun ja Hopo jälleen kerran teki sen, mihin sitä on jo monta vuotta käytetty. Näyttämään pöllöille elämisen ja tekemisen mallia.

Tunnelin jälkeen sovittiin, että nopeammat menevät omaa vauhtiaan ja me tullaan Hopon kanssa vähän rauhallisemmin perässä. Urho karautti laukoille ja häipyi oranssiksi pisteeksi horisonttiin. Hopo sai hetken toppuutella, mutta sitten pystyttiin hölkkäämään omaan vauhtiamme ilman mielipide-eroja. Kun kipusimme viimeisen mäen ylös ja taas alas, niin näin, että oranssi pilkku leijui jo lähes kakkaratien päässä. Hopo vähän huuteli, mutta sitten pistettiin hölkäksi ja laukattiin samainen suora. Tallilla Kari ehti odotella 10 minuuttia. Hopon kanssa tehtiin 16 km lenkki 1:15 aikaan. Urho leijui 17 km 1:05 aikaan. Asfalttia reilu 3 km, joten hyvät hölkkävauhdit kummallakin. Sykkeet heti kamojen riisumisen jälkeen Urholla 48 ja Hopolla 60.

Ei voi kuin ihmetellä, mistä tuota vettä riittää satavaksi. Kari lähti aamun hämärissä Laukkoon lyömään Valtoa ja Sämpyä kenkään. Se on aina koko päivän reissu, mutta nyt on niidenkin poikien hyvä aloittaa kilpailukausi. Omat hevoset saivat tyytyä tarhailuun. Olisi ollut iltamenoakin tarjolla naapurin toimesta, mutta jätettiin tällä kertaa väliin. Ei vaan jaksa. Ihmettelen Ilolan kummajaisia, joita ei nämä kelit tunnu lannistavan. Kyllä tämä kansa on sitkeää tekoa, niin kuin kansallishevosemmekin. Onneksi päivä on pitenemään päin ja varmasti tämä vielä iloksi muuttuu.

Katselin dokumentin Janne Ahosesta. Mahtavaa sitoutumista ja ohjelmassa oli monta seikkaa, jotka voisi suoraan ottaa käyttöön missä tahansa muussakin urheilulajissa. Jäin kuitenkin miettimään asiaa, jonka useampi haastateltava toi esille. Kyse oli siitä, että kotimaassa kuningaskotkan paluu on joiltain osin otettu vastaan kyynisesti, jopa kadehtien. On kuppikuntia, joissa toivotaan, että koko comeback olisi täysi floppi. Kuitenkin heti ensimmäisessä ulkomaankisassa veteraani otettiin hurraten vastaan niin yleisön kuin kilpakumppaneiden tahoilta. Kummallista! Mikä meistä suomalaisesta tekee niin katkeria, että toiselle ei oikein millään suotaisi onnistumista tai menestystä ja hullut hankkeet toivotaan kumoon heti alkuvaiheissa? Harmittaa jotenkin ihan kamalasti, että muiden yrittäminen ja mahdollinen menestys koetaan negatiivisena asiana. Jaettu ilo on kuitenkin paras ilo, joten täytyisi opetella olemaan kannustava ja iloitsemaan muiden uskalluksesta ja onnistumisesta. Jos tukea ja kannustusta olisi enemmän saataville, niin ehkä meidänkin lajissa olisi enemmän niitä, jotka ottavat riskejä ja kokeilevat joskus jopa mahdottomia asioita. Ilman riskinottoa ei tule myöskään suuria onnistumisia. Noh, Janne Ahosen tiimi totesi asian olemassaolon, mutta ei jää siihen rypemään. Ja näinhän sitä täytyykin tehdä. Lajista riippumatta. Mutta ajattelemisen aihetta tässäkin on.

Perinteiset Tapanin glögit. Kihlapäivää vietettiin taas tavanomaisin menoin. Glögikattilat käyhäsivät kolmesta eteenpäin ja latkimista jatkui pitkälle yöhön. Vilinää ja vilskettä oli riittämiin. Väkeä virtasi tasaisena nauhana sisään ja ulos. Kiitos kaikille mukana olleille.

Hevosilla oli vapaapäivä.

Yritettiin palautella itseämme Tapanin vastaanotosta. Kari sai pikalähdön lyömään Mepelle irtokenkää ja sillä reissulla pamahti Rangerista jousi poikki. No eipä mitään, samoilla höyryillä pajalle ja kuinka ollakaan auto oli entistä ehompana käytössä jo illalla. Mun mielestä tosin voisi nyt ottaa vihjeestä vaarin ja vaihtaa auton uudempaan.

Vettä satoi koko päivän ja tallille ei päästy ollenkaan. Sain sentään laadittua alkavan kauden kisakalenterin ja vähän pohdittua tavoitteitakin. Tästä se taas lähtee uuden kauden suunnittelu ja muutaman viikon päästä starttaa toteutuskin. Tammikuun puolessa välissä Urholla seuraava startti ja silloin on matkana n. 50km.