Kari kävi laittamassa aamulle hevoset ulos. Poikkeuksellisesti en tänä vuonna viritellyt havulyhteitä tai olkia. Molemmista kun on vajetta. Ei saatu olkea, eikä havujakaan ole ollut tarjolla. Ihan siis tavanomaisissa meiningeissä hevoset ottivat aattoaamun vastaan. Mä hämmensin kotona puuroa ja Kari pääsi tallireissun jälkeen valmiiseen joulupuuropöytään. Tämän jälkeen otettiin pienet päikkärit!

Keskipäivän tietämillä lähdettiin uudelleen tallille. Tarkoitus oli mennä rauhalliselle peltolenkille tammojen kanssa. Homma meni jotenkin levottomaksi jo heti alkuunsa. Tatanka kun pääsi tallista ulos, niin oli jo varsin hereänä. Pelto oli tympeässä kunnossa. Lunta enää ihan nimeksi ja kova sekä epäsasainen pohja teki liikkumisen epävarmaksi. Mulle tuli epämiellyttävä olo ja Kari alkoi sitten tietenkin sättiä mua. Ihan niin kuin se siinä kohtaa kamalasti auttaisi. Kierrettiin etupelto kertaalleen ja kyllä mä vähän harmituksen kyyneleitä sain nieleskellä. Ei ollut jouluratsastus ihan sitä, mitä olin toivonut.

Mentiin vielä kentälle ja tilanne vähän tasoittui. Ei kuitenkaan niin paljoa, että olisin pitänyt ratsastusta rentouttavana, voimaannuttavana tai miellyttävänä. Mun mieliala ei suuremmin kohonnut ja kun hevoset oli laitettu pois ja lähdettiin kotimatkalle, niin olin aika hiljainen. Ikävä on isoja ja järkeviä ruunapoikia. Kari omaan tyyliinsä yritti taas puhumalla puhua tilanteen toiseksi ja mun kokemuksen joksikin muuksi. Mutta eihän se auta. Kunkin ihmisen kokemus on se mikä se on, ei toisen puhe sitä muuksi muuta. Eikä vähättely oikeastaan toimi koskaan.

Nooh, kotona päästiin saunaan ja joulutohinoihin, niin kyllähän mieli taas muuttui. Ehkä joskus vielä mulla on alla hevonen, jonka kanssa harrastaminen tuntuu siltä miltä halausin sen tuntuvan.

Joulu harppoo lähemmäs ja lähemmäs. Se tarkoittaa aina pientä vilskettä ja vilinää. Mä en todellakaan nuole kämppää lattiasta kattoon, mutta koristelu on tärkeää ja joulumieli tulee pienestä puuhailusta. Lahjoja pitää olla paljon ja niitä pitää kuljetella sinne ja tänne ja vieraita lappaa pihassa niin tallilla kuin kotonakin. Arvin paketin toimitin lentokentä ulosajoväylälle. Niin kiirettä on mukamas taas pitänyt. Haudassa ei sitten ole kiirettä, joten ehkä pitäisi vaan entistä enemmän ottaa aikaa läheisille ihmisille ja lopettaa se oravanpyörässä pyöriminen. Paljon olen mielestäni kyllä rauhoittanut, mutta edelleen liian usein tulee ajatelleeksi, että pitäisi tehdä sitä tai tätä, jos ei olisi niin KIIRE JA PALJON KAIKKEA!! Typerä lausahdus. Mikä sitten on tärkeää? Se pitäisi arvioida vähän useammin ja käyttää erilaisia kriteereitä. Oikeasti! Ihmiset ovat tärkeitä.

Sain leivät kutakuinkin kuiviksi ja osa lähti jo tallille ja jakoon. Siinä on hevosille jouluherkkuja kerrakseen. Mietin, että kyllä me pitkälle kevääseen tällä setillä taas päästään. Vähempikin riittäisi kerrallaan, mutta kun toimitus tulee, niin se on otettava vastaan. Kalenterit tulivat kuin tulivatkin ajoissa ja muutama meni jo pukin mukana eteenpäin. Tänä vuonna määrää vähennettiin koska varsinaisia sidosryhmiä ja yheistyökumppaneita on edeltäviä vuosia vähemmän. Onneksi mulla on noita valmennusjuttuja ja koulutusjuttuja, niin pysyn edes vähän kartalla siitä, mitä matkaratsastuskentällä tapahtuu. Omien hevosten kanssa loppuva vuosi on ollut hiljaiseloa, joten muistettavia ei sillä saralla ole niin paljon. Myös kuvia oli vaikea saada valittua. Ei siitä syystä, että tarjontaa olisi liikaa, vaan siitä syystä, että kuvia ei ole suuremmin otettu. Kalenteri kuitenkin koottiin ja nyt ne odottavat käyttöönottoa.

Mä kävin Sellan selässä kentällä. Se liikkuu mun makuun jäykästi ja päästiin taas siihen, että mä todellakin haluan hokit alle talvikeleillä. Oikeastaan joka kerta kun käyn selässä manaan joko hiljaa mielessäni tai ääneen tätä kegättömyysvalintaa. Siitä saa myös joka kerta hyvän riidan aikaiseksi. Mua yleensäkin ärsyttää ehdottomuus, oli kyseessä sitten mikä tahansa asia. Mikään ei ole pelkästään pahaa tai pelkästään hyvää. Kaikessa on aina enemmän tarkasteltavia kohteita ja sitten täytyy vaan miettiä, mikä omalta kohdalta on se seikka, jota haluaa painottaa ja huomioida. Mulle tärkeää on se, että hevonen liikkuu varmasti ja halukkaasti vaikkakin sitten niin että siltä on kenkien avulla poistettu tunto kintuista. Tuli mieleen nekin itkut, mitkä itkin kun Hopo joskus oli pari kuukautta ilman kenkiä. Silloin sain sentään tahtoni läpi ja Hoposta ei koskaan tullut kengätöntä.

Kari kävi Tatanka selässä sunnuntaina ja olivat kaiken muun jo rutiiniksi tulleen lisäksi treenanneet etuosan käännöstä. Ensin oli tyyppi ollut, että häh??? Seuraavalla yrittämällä oli alkanut liikuttaa takapuoltaan ja sitten tajunnut, mistä on kyse. Näin se homma etenee. Vähitellen, hitaasti mutta varmasti se Tatanka sieltä tulee ratsuksi ratsujen joukkoon. Toivottavasti myös kisaratsuksi kisaratsujen joukkoon. Mulla olisi vaikka mitä suunnitelmia senkin kohdalle, mutta Kari etenee oman päänsä mukaan, joten nähtäväksi jää, missä vaiheessa Tatanka on lähtöviivalla.

Lomapäivä. Päästiin Hamidin kanssa tallille puolen päivän tuntumassa. Hevoset olivan vekkuleina, lunta sateli hiljalleen ja maisemat ovat muuttuneet ihanan jouluisiksi.

Päätettiin jeesata Ritaa tallihommissa ja siivota tammojen karsinat. Ei saatu virtyä edes hommia loppuun kun Rita ilmaantuikin paikalle. Minttu oli pohjoisessa treenilenkillään ja Rita lähti hilpaisemaan omaa parikymppistään. Hamid laitteli Sellan valmiiksi ja lähtivät kentälle 90 minuutiksi keventelemään. Kumpikin sai hyvän lämmön päälle.

Samalla sovittiin, että kun Rita lähtee pohjoiseen, niin Hamid jeesailee vähän Napin liikutuksien kanssa. Olenkin tyttöjä kiusoitellut, että saattavat vielä saada kovan kilpakumppanin seuraavien vuosien kilpailuihin. Ja eipä siinä, kilpailu on aina hyvästä ja tässä on kehittymässä kyllä sellainen matkaratsastaja, että jos saa hyvän hevosen alleen, niin tapahtuu aika paljon. Jo pelkästään kulttuuritausta antaa pienoisen etumatkan. Ja niin paljon kuin se mua harmittaakin, niin mies on mies. Me naiset ikävä kyllä olemme joissain asioissa pääsääntöisesti vähän pehmeämpiä. Fyysisessä mielessä matka on laji, joka ottaa ihan joka pisaran mikä otettavissa on. Ja fyysisesti usein miehet ovat vahvempia. Siitä on tiettyä etua, onhan se tässä vuosien varrella nähty. Henkinen kovuus on toinen juttu ja siinä me naiset kyllä pärjäämme ihan tasaveroisesti. Hamid toki on silläkin saralla aika prepattu, mutta kyllä töitä saadaan vielä tehdä silläkin sektorilla ennen kuin ihan oikeasti kisaamaan päästään. Mutta katellaan, tehdään töitä ja suunnitellaan tulevaa.

Tatanka oli pakko ottaa myös hetkeksi sisään, kun se jäi yksinään tarhaan. Ei sopinut hänen pirtaansa. Tallissa sitä ei suuremmin haittaa yksinolo, mutta tarhassa alkoi pörhistellä. Auttelin Ritan matkaan ja huiskin Tatankan takaisin tarhaan ja menin kentän laidalle ihmettelemään. Samalla kopauttelin langoista lunta pois.

Hamid treenaili kiemurauria, puolipidätteitä ja kevennyksen jouhevaa vaihtamista. Lopuksi otettiin jokunen nosto, hallitusti. Olimme kaikki tyytyväisiä ja myöhemmin katseltiin taas videoita. Kypärästäkin keskusteltiin. Sellainen välimallin soppari saatiin tehtyä, että kun askellaji alkaa olla pääsääntöisesti laukka, niin ratsastaja alkaa pääsääntösesti käyttää kypärää. Noh, mä en jaksa aikuisen ihmsen kanssa asiasta kinata. Jos kallo halkeaa, niin aikuinen vastaa itse tekemisistään, mutta toki olen tyytyväinen, jos kypärä ilmestyy päähän.

Tehtiin loppuhommelit ja poistuttiin paikalta. Rita palaili lenkiltään aikanaan ja teki iltatallin. Hyvä treenilenkki kuulemma.

Nyt sitä alkoi tulla! Lunta nimittäin. Vielä kun saataisiin liimakengät alle tammoille.

Satu ja Rita ahkeroivat tallihommissa. Mulla oli oikeastaan jokaisena iltana jotain häppeningiä. Pekka kävi toivottamassa hyvät joulut ja toi samalla tila-autollisen leipää. Puolet sain kotiin yhdellä ajamisella ja eipä muuta kuin sauna tulille ja leivät lauteille. Se on siinä ja siinä, että päästään joulusaunaan. Tai voihan sitä saunoa leipien kanssa, jos ei homma ole siihen mennessä ohi.

Ei mitään ihmeellistä. Panikoin hevosten juomista. Haluaisin varmistaa niiden juomisen aamuisin. Tallihommat tavanomaiseen tapaan. Pienen pientä lumisadetta. Sain mielenkiintoisien kirjoituspyynnön Brasiliasta. Ja hei, jos joku pyytää kirjoittamaan, niin kyllähän mä kirjoitan. Se on selvä.

Aamutallissa rauha ja harmonia. Pedrokin pääsi mukaan ja pääsi myös vahingossa irrallaan pihalle kirmaamaan.  Nykyään tilanne ei ole täysin kontrolloimaton ja varsinkin aamuhämärissä se nyt ei suurta hämminkiä saa aikaiseksi. Tai kuulaa kalloonsa.

Hevoset olivat hyvällä tuulella, niin kuin oikeastaan joka aamu. Tatankakin lähti ihan reippaasti pihalle. Ne on hyvässä lihassa ja hyvässä karvassa, vaikka alkutalvi on ollut leppoisan lauha. Nyt kun pakkaset alkavat, niin täytyy aamuisin vähän juottaa. Ihan varmuuden vuoksi. Ähkykuolemia on taas ollut. Kyllä se aina sydäntä riipaisee. Ja niin kuin Talvikki pari vuotta sitten totesi, niin hevoset suolisto on kyllä harvinaisen huonosti suunniteltu. On oikeastaan ihme, että ovat säilyneet lajina hengissä.

Iltapäivällä Kari meni ratsastamaan. Sellan kanssa tekivät kentällä perusjuttuja. Mitä ne sitten ikinä heillä ovatkaan. Samaan syssyyn otti hevoset sisälle ja hoiteli iltatallihommat. Pimeää oli kuulemma kuin persreiässä. Meillä kotona ei ole lunta yhtään ja Ridasjärvellä sellainen aavistuksen omainen härmä juuri ja juuri peittää maan. Mutta ei sitä nyt oikein voi lumipeitteeksi sanoa, tai että maa olisi edes kunnolla valkoinen.

Eipä ihmeitä. Kari vähän taas työreissussa ja Rita urakoi tallilla. Kelit ihan pienesti pakkasella mutta lumesta ei voi sanoa olevan tietoa. Meillä on töissä hameviikko ja loppuviikosta tanttu alkoi tuntua jo aika tavalliselta vaatteelta. Olen puuhannut joulua. Lahjat alkaa olla paketeissa ja kortit tietenkin postissa ajallaan.

Pieni yllätys ja ihme saatiin viikon lopulla. Ninalle ja Jarkolle syntyi kuukauden etukenossa pienen pieni poika.  Voi sitä isän suunnatonta onnea ja ylpeyttä.

Eilinen oli ankeuden huipentuma, niin tänään olikin ihan toista. Töiden jälkeen lähdin ajelemaan Hyvinkäälle päin ja ilahduin kun näin maan olevan valkoisen. Joku säävyöhyke siinä varmaankin menee ja kaupungin syksy muuttui maaseudun talveksi. Hevoset olivat hyväntuulisina pihalla. Kari oli lauantaina siivonnut pihatotkin ja totesin, että niissä on makoiltu ja vietetty aikaa.

Hamid lähti taas rengiksi mukaan. Ensin tehtiin rivakasti tallihommat. Sen jälkeen Hamid haki Sellan sisälle ja laitettiin se valmiiksi. Sitten ratsastaja selkään. Mä kävin vielä pudottelemassa vähän heinää. Kenttä oli ihan loistavassa kunnossa ja kun palailin takaisin kentän laidalle, niin siellä jo ravailtiin. Homma näytti hyvältä ja annoin muutaman tehtävän suoritettavaksi. Homma eteni ja siirryttiin tehtävästä toiseen. Sella teki työtä pyydettyä. Keli oli ihan loistava ja oikeastaan pitkästä, pitkästä aikaa ulkoilu tuntui ihanalta. Ei ollut kylmä, eikä märkä.

Lopuksi kävin vielä itsekin selässä. Nappi kiusasi Tatankaa urakalla. Kun Sella oli liikutettu niin se laitettiin vielä hetkeksi pihalle. Kahdeksan jälkeen otettiin kolmikko sisälle. Nappi on vihdoinkin oppinut tulemaan pihaton rievuista läpi. Kyllä se onkin ottanut aika pitkän aikaa siedättyä.

Loppuharjaukset, loppuhalistelut ja sitten johtotähto kohti kaupunkia. Kotimatkalla sain tiedon, että Kuusharkun perheeseen oli saatu lisäystä kuukausi etuajassa. Äiti ja poika voivat hyvin, joten asiat ovat parhaalla mahdollisella tolalla. Ja kuinka ollakaan oli jo ehtinyt aiemmin päivällä käydä ostamassa jättimäisen Aasi Ihaan uudelle tulokkaalle.

Ihan tavanomaisen ankea maanantai. Pimeää ja harmaata. Jotenkin tuntuu, että nyt on juuri se tympein aika vuodesta. Ennen se oli marraskuussa, mutta nyt näköjään joulukuussa. Eihän tässä muuta voi kun laskea päiviä siihen, kun valoisa aika lisääntyy. Ja täytyy vaan pitää mielessä, että kolmen kuukauden päästä maisemat ovat jo aika toiset.

Kari hoiteli iltatallin.