Hopolla ja Sellalla rokotuspäivä. Sella ei taas tajunnut edes, mitä tapahtuu ja Hopo pienen irvistelyn jälkeen kesti piikin kuin mies. Kaisa oli vähän vinosti naureskellen todennut, että Hopo on kyllä melkoinen persoona. Oli myös vähän sitä mieltä, että ihan jokainen ei olisi sitä kymmentä vuotta katsellut. Noh, mihinkä me se nyt olisi laitettu, kun on kerran vaivoiksemme otettu?

Hoitotoimenpiteiden jälkeen Sella pääsi vielä perspesulle ja kengitykseen. Ei hetkeäkään liian aikaisin tullut hokkikenkiä alle. Vielä kun maa kunnolla jäätyisi, niin toivottavasti vesipierutkin loppuvat siihen. Aloitellaan psyllium-kuuri ihan varmuuden vuoksi. Tallilla kun se on nyt suuntaus ja eihän siitä haittaakaan ole.

Jostain syystä aamu lähti vähän kankeasti käyntiin, varsinkin Karilla. Mä olin jo hyvässä vireessä, kun sain vähän poikkeuksellisen viestin, jonka ansiosta lähdin hieromaan pillerikauppaa jaffa-pullon kupeeseen. Tämän jälkeen kauhisteltiin Karin työkaverin lähettämää kuvaa kaatuneesta hevostrailerista. Siitä ahdistuneena Kari lähti vaihtamaan Rangeriin ihan oikeat talvirenkaat. Tämän jälkeen lähdettiin tallille. Riitan kanssa oli sovittu yhteislenkistä. Pieniä viivytyksiä tuli matkaan, kun todettiin maa niin jäiseksi, että Sellan sijaan lenkille saisi lähteä hokkikenkäinen Urho. Sitä ennen Sella ehti kuitenkin ottaa Karilta hatkat. Iloisesti sladitellen pinkaisi kohti autotietä, mutta onneksi kurvasi laitumille burnailemaan. Kun äijä ennätti perään, niin suunta vaihtui ja yhtä vauhdikkaasti ja armottomasti liukastellen tamma kiisi takaisin tallin suuntaan. Kun Kari pääsi takaisin talliin, niin prinsessa räpsytteli hämmentyneenä ripsiään karsinassaan. Se oli ikään kuin ei olisi missään ollutkaan. Ihme, että ei vetänyt vielä liukuovea kiinni perässään, niin hämäys olisi ollut täydellinen. Tässä vaiheessa minäkin ennätin tallille. Karin huolimattomuuttahan tuo oli ja oikeastaan ihan hyvä, että hänellekin joskus näitä hasseja sattuu, kun on varsin armoton siinä hetkessä, kun jollekin toiselle tapahtuu jotain vastaavaa.

Laittelin Hopon nopeasti valmiiksi, sillä olimme taas myöhässä. Urho antoi melle muutaman minuutin eteen. Oranssit takit ovat kyllä oivalliset. Mä pystyin seuraamaan, missä takaa-ajaja tulee ja Kari näki missä saalis vaeltaa. Ennen lampea oltiin kimpassa. Rennon letkeästi edettiin. Kun saavuttiin villihevostilalle, niin siellä ratsastajat olivat juuri nousseet ratsaille. Kierrettiin Riitan tilukset ja he lähtivät sitten saatille. Yhtä matkaa kuljettiin Linjämäen koululla asti. Me jatkoimme suoraan kohti kotitallia ja Riitta sekä Sari kääntyivät vasuriin. Mukaviahan nämä tapaamiset ovat. Hopon kanssa on hivenen stressaavaa, kun saattaa oikeasti rankaista aika armottomasti. Urho vähän kuumui seuralaisista, mutta hyvin sillä pysyi konsepti kasassa, sanoi Kari. Loppumatka oli rennompi. Pojat kulkivat rinta rinnan tai sulassa sovussa vetäjää vaihdellen. Tästä harmoniasta olen kyllä tosi tyytyväinen.

Aurinko oikeastaan laski sillä hetkellä, kun saavuttiin tallille. Kaksi tuntia oltiin liikkeellä. Molemmat hevoset olivat hiessä. Urholle riitti rättipesu, mutta Hopo joutui suihkuun. Tulisi nyt ne pakkaset! En vaan viitsisi klipata yhtään enempää, sillä loimittaminen ei ole ollenkaan Hopon mieleen. Pasikin kertoi, että jonain aamuna oli oikein joutunut neuvottelemaan vakavasti asiasta. Kumpikin pääsi pihalle loimi päällä ja sai heinätupon nokkansa eteen. Kari jäi vielä siivoamaan tarhaa ja tarkkailemaan sitä, pitääkö loimia vaihdella, kun mä lähdin jo kotiin lämmittämään saunaa. Kun tarhat oli siivottu, niin Urho vapautui loimestaan, mutta Hopo jäi palttoo päälle.

Illalla mietin seuraavan viikon liikutukset. Se on sanottava, että kolmen kanssa pähkäiltävää on vähän enemmän kuin kahden. Mitä se sitten olisikaan, jos noita kaviokkaita olisi vielä enemmän.

Vanha kunnon Pöllis. Kiirettä taas heti aamusta asti ja tiukalla aikataululla edettiin. Urho ja Hopo pääsivät lenkille. Urho teki kaikki mahdolliset lisälenkit ja me Hopon kanssa oiottiin. Urho sai olla vetohevosena. Tosi kiva juttu on, että pojat tulevat erinomaisesti juttuun keskenään. Hopo on kai todennut, että uusi hevonen on täysin vaaraton. Siitä ei ole haastajaksi ja sen vuoksi ei tarvitse uhitella. Muutaman kerran Hopo on vähän luiminut ja uusi hevonen on oitis väistänyt, joten asetelma on selvä. Sulassa sovussa voidaan kulkea rinnatusten. Ihan häntään en Urhoa vielä laittaisi, mutta sekään paikka ei tunnu olevan uudelle hevoselle hengenvaarallinen.

Kun lenkki oli tehty, niin oli valtava hoppu kotiin siistiytymään. Kari oikein kävi suihkussa ja mä peittelin kustavilaiseen tyyliin hajuvedellä pahimman eau de tallipojan. Turunen astui ovesta sisälle siinä vaiheessa, kun Kari tuli ulos kylpyhuoneesta ja mä suin ripsiväriä ripsiin. Olimme kaikki hämmästyksessä, että Turtsa oli etuajassa. Grand Marinaan ehdittiin ihan minuutilleen ajoissa ja auto saatiin oven eteen. SRL:n lajiseminaari alkoi kolmen lajin yhteisellä mentaalivalmennusluennolla. Ihan hyvä luento. Ei mitään uutta auringon alla, mutta harvoinhan sitä on. Asiat ovat tuttuja, mutta ne pitäisi muistaa palautella mieliin aina, kun jotain on tekemässä. Hyvää herättelyä siis.

Kun yhteisen osan jälkeen pääsimme matkaratsastusasioihin, niin asiaa oli tietenkin valtavasti ja aikaa hyvin vähän. Kaiken lisäksi meillä oli kiire seuraavaan tapaamiseen. Fred kävi pitämässä aloituspuheenvuoron ja siitä olin aika hyvilläni. Ben toivotti meille myös hyvää jatkoa ja antoi jälleen kerran lupauksen, että kyllä hän joskus vielä matkaratsastuskilpailuihin osallistuu. Puheeksi tulivat myös yhteiskilpailut Savijärvellä. Yhdistetyt NBCH-kilpailut 2017 olisi mielestäni ihan ajattelemisen arvoinen juttu. Käytiin läpi edellisen vuoden tuloksia ja kilpailuja ja seuraavan vuoden suunnitelmia. Säännöt ovat jälleen tarkastettavana ja pientä muutosta on tulossa. Lähinnä pisteytykseen, palautumisaikoihin yms. Merkittävää on myös se, että kilpailuissa tulee jatkossa olla 1 tuomari 15 osallistujaa kohden. Nina kertoili alkavan kauden maajoukkuevalmennuksesta ja arvokisojen kvaalauksista. Kari on B-ryhmässä. Mielestäni Tanjan olisi kannattanut pyrkiä C-ryhmään. Suunnitellut valmennukset kuulostavat hyviltä ja toivottavasti saamme vähitellen maajoukkueen toimimaan joukkueena. Nythän se on ollut vain nippu yksittäisiä ratsastajia satunnaisine huoltajineen. Ei näin pojat, ei näin…. Jotenkin koen suunnatonta tuskaa siitä, että oma työni on ohjata, tukea ja valmentaa ja tässä isona osana on kehittää yhteisöllisyyttä ja ryhmäyttää erilaisia ryhmiä. Kuitenkaan tässä harrastustoiminnassa katselen vuodesta toiseen äärettömän huonosti yhteen pelaavaa porukkaa. On toraa ja eripuraa vaikka kaikkien tavoitteena on viedä lajia eteenpäin ja tehdä asiat niin hyvin kuin vain osaa ja samalla hakea hyviä suorituksia sekä menestystä. Yhteispelillä se olisi niin paljon helpompaa. Miksi yhteinen tavoite ja tahtotila ei riitä kannustamaan meitä tekemään asioita yhdessä?

Jouduimme lähtemään seminaarista pois ennen palkitsemisia, mutta mulla onneksi oli tiedossa palkittavat. Jokainen palkittu oli perustellusti palkintonsa ansainnut. Me paahdettiin baanaa kotiin parissakymmenessä minuutissa. Napsautin uunin päälle ja aloin sytytellä kynttilöitä, sillä vuorossa oli sitä peräänkuuluttamaani yhteisöllistä meininkiä. Oli aika vuotuisen Suonpään karonkan. Luottohuoltajat oli taas kutsuttu glögikattilan ääreen. Katseltiin videoita ja käytiin läpi kauden kisoja. Paljon on taas vuoden aikana tapahtunut. Mahtavia kokemuksia, elämyksiä ja muistoja. Meillä on mahtava porukka ympärillä ja emme ehkä riittävän usein muista kiittää juuri teitä, jotka olette mukana tukemassa ja auttamassa. Suuri kiitos! Olette upeita ihmisiä ja kanssanne näitä juttuja on mahtavaa tehdä. Viimeiset pari vuotta olisivat voineet olla todella ankeita sattuneesta syystä, mutta kummasti on vaan löytynyt tahoja, joiden kanssa tehdä yhteistyötä ja käydä paikoissa, jonne emme keskenämme olisi ikinä lähteneet ja tehdä asioita, joita emme kahdestaan varmasti olisi tehneet. Asianomaiset varmasti tunnistavat itsensä. Ei ole tapana ylisanoja käyttää, joten vaisua se hehkutus kaiketi arjessa on. Kiitollisia olemme kuitenkin kaikesta siitä hyvästä, mitä on kohdallemme osunut ja sitä on paljon. Sanon viikoittain opiskelijoillekin, että jonkin loppu on aina jonkun toisen asian alku. Niinhän se on tässäkin tilanteessa ollut.

Kari pääsikin tallille puuhaamaan. Hopo sai hikilenkin koirakentän suuntaan ja paska lensi tarhoista lantalaan. Niin sitä pitää. Mä valmistelin Team Suonpään vuotuista karonkkaa ja samalle päivälle sattunutta liiton lajiseminaaria.

Melli ennätti tallille jo päivällä. Oli ratsastanut Sellan ja Urhon kentällä. Kummankin kanssa tekivät paljon voltteja ja väistöjä. Käyntiä ja ravia kummallakin ja homma pelasi erinomaisesti. Mun piti mennä Hopon selkään illalla, mutta enhän mä mihinkään ehtinyt. Töissä venähti taas pitkään, joten riitti ihan lenkki koiran kanssa ja yöunille. Yöllä Kari kotiutui, tosin ilman matkatavaroitaan, mutta mukavaa kuitenkin, että on taas kotona.

Kaikki kolme vapaalla ja omissa oloissaan. Vettä saatiin vuorokauden läpi.

Hopolla ja Sellalla vapaapäivä, jonka saivat viettää sateisissa merkeissä. Talvi ei vaan ota tullakseen. Urho pääsi Mellin kanssa kentälle. Olivat vähän taivutelleet ja tehneet väistöjä. Yhteistä säveltä hakevat hekin. Vähän ravia ja paljon tutustumista. Hyvällä fiiliksellä kuitenkin sekä ratsastaja että ratsu, joten onnistunut päivä.

Melli ennätti tallille jo päivällä ja ottikin Sellan työn alle. Kentällä menivät ja menestys oli parempaa kuin eilen tuulen tuivertaessa. Eipä silti tuulta oli edelleen jäljellä, mutta ei eiliseen tyyliin. Homman päätteeksi Melli ehti vielä siivota Hopon ja Sellan tarhankin ennen kuin itse ehdin edes mestoille. Kata oli puhunut itsensä mukaan, joten sain talliseuraa hänestä. Koska Sessukka oli jo liikutettu, niin haettiin tarhasta Urho ja Hopo. Laittelin Hopon lenkkikuntoon ja Kata harjaili Urhoa. Asettelin fikkarin päähän ja lähdin maastoon. Urho pääsi kentälle talutukseen.

Hopon kanssa jolkoteltiin menemään. Kierrettiin hevosenkenkälenkki asfaltin kautta ja lisäyksenä vielä Hornankallion lenkura. 7 km siitä kertyi ja 50 min kului aikaa. Sama tuttu koiranulkoiluttajaukkeli tuli vastaan, kuin melkein joka kerta, kun ratsailla ollaan. Moikattiin iloisesti ja vaihdettiin muutama sananen, sitten me Hopon kanssa karautimme eteenpäin. Kata oli talutteluhomman tehnyt ja kun saavuin tallille, niin päästin hänet selkään tekemään kentälle loppukäyntejä. Kivastihan se meni ja sillä aikaa ennätin siivota Urhon tarhan.

Kata sai laitella Hopon takaisin tarhaan ja mä louskuttelin leukojani tallin rouvaporukan kanssa. Kun hommat oli tehty, niin hypättiin pösöön ja poistuttiin paikalta. Mulla olikin jo kiire lenkittämään koiraa. Kiireistä on yh:n elämä ja tiukasti aikataulutettua. Ei käy katteeks.

Voi Eino, mikä päivä. Yöllä jo tuuli repi kattopeltejä pitkin rannikkoa ja oman osamme toki saimme. Kari piti kiinni suunnitelmasta ja ajeli tallille jo seitsemältä. Juuri kun oli nousemassa ratsaille, niin vessan ovi alkoi puuskassa kolkata ja Urho vähän teputti etuosallaan siihen malliin, että kaikki ei ihan ollut mieluista. Siitä vaan päättivät kuitenkin lähteä matkaan. Siellä ja täällä oli tunnistamattomia ja tunnistettavia lentäviä esineitä. Pressut ja muovit luonnollisesti lehahtelivat ja läpättivät, mutta aivan uskomattoman rauhallisesti hevonen otti vastaan kohtaamansa haasteet. Erityisesti hämmentää se, että hevonen on ollut meillä vasta niin vähän aikaa jo on jo niin luottavainen, että menee ratsastajansa kanssa läpi todella pahojen paikkojen. Se on mutkaton kaveri. Kari taas kehui ja ylisti hevosta, kun ennätti kotiin. Se oli vielä jotenkin tosi liikkiksenä hakenut Karista turvaa, kun palaili lenkin jälkeen takaisin tarhaan ja tuuli oikein tuiversi ja tarhanaapurit pistelivät menemään. Urho otti pari askelta ja kurvasi sitten kiireesti äijän viereen suojaan.

Kari kävi kotona äkkiä suihkussa ja sitten lähdettiinkin jo lentokentän suuntaan. Sieltä ajelin tallille esittelemään hevosia parille potentiaaliselle apuliikuttajalle. Vähän mietin, että mitähän on esiteltävänä, kun tuuli tuntui nappaavan jopa pienen pösön lennätettäväkseen. Urho siellä hirnui tervetuliaisiksi ja Sellakin antoi pienen hörähdyksen. Urholla oli tosiaan vähän virkeitä tarhanaapureita, mutta kohtalaisen kesysti se otti puuskat. Hopon ja Sellan tarha taisi olla kaikista suojaisimmassa paikassa ja niitä ei tuuli tuntunut juurikaan haittaavan. Otettiin hevoset sisälle ja aloin odotella Melliä, jonka kanssa olikin jo alustavasti sovittu, että hän jää ehkä Sellan kanssa kentälle. Laiteltiin Mellin kanssa hevoset valmiiksi. Sella pääsi peppupesuun ja näytti todella huonoa naamaa, kun tarjolla oli vain ja ainoastaan kylmää vettä. Ei sopinut prinsessan pirtaan, että hanuria lutrataan kylmällä vedellä.

Kierrettiin Hoponkin kanssa muutama kiekka kentällä ja sitten lähdettiin maastoon. Sella jäi Tuulin kanssa kentälle. Niinhän siinä kävi, että puuskat olivat tammalle liikaa ja kun Hopokin oli poissa, niin alkoi hörhöilemään. Järkipäätöksenä Melli teki vain pienen liikutuksen ja jätti Sessukan talliin odottamaan Hopoa. Me kierrettiin minipöllis. Tuuli tosiaan pisti kaiken mahdollisen lentämään ja lepattamaan. Metsässä ei tuullut niin paljoa, mutta humina oli huimaava, kun puiden latvukset heiluivat. Puita oli kaatunut ja oksia putoillut kulkureitille. Mulla oli oikein puhelinkin mukana varmuuden vuoksi. jossain vaiheessa ajatelin, että voisin napata muutaman kuvan, mutta tarkemmin harkittuna idea ei ollut hyvä, sillä ohjat oli kuitenkin syytä pitää kädessä. Ei tullut kovinkaan suurena yllätyksenä, että yhtään ulkoilijaa tai pihatyöntekijää ei nähty. Teemaan sopi, että nähtiin kuitenkin oranssipukuiset sähkömiehet töissään huudattamassa moottorisahaa ja nostamassa sähköjohtoja maasta. Yhden pihamaallaan ihmettelevän isännän näin ja kyselin, ovatko sähköt poikki. Isäntä kertoi, että ovat olleet jo monta tuntia. Jännä juttu kuitenkin, että lähes vieressä olevalla tallilla sähköt kuitenkin toimivat, kun pääsi sinne.

Tallilla oli vähän huolestunut tunnelma, sillä ähkyoireita oli ilmoilla. Vein hevoset tarhaan ja kävin tutkailemassa potilasta. Mitäpäs siitä, porukalla struutattiin kiparia ja parafiiniöljyä kitaan. Jälleen kerran potilas ei osannut arvostaa sen eteen tehtyjä ponnistuksia, vaan pyrki sylkemään suustaan kaiken pois, mitä sinne laitettiin. Vaikka päätä pidettiin varsin pitkään ylhäällä, niin tyyppi panttasi litkuja kidassaan niin pitkään kuin vain kykeni. Huomiotakki oli kyllästetty öljyllä ja pääsikin heti pesukoneeseen, kun palailin kotiin. Mun olikin pakko poistua paikalta, sillä D odotti jo kotona lenkitystä. Myöhemmin sain kuitenkin tallilta tiedon, että tilanne oli menossa parempaan suuntaan ja lekuri oli käynyt. Voi että noi on ikäviä juttuja!

Päivä taas bookattu aika hyvin aamusta iltaan. Pasi vielä puuhaili tallihommia, kun oltiin jo virittelemässä klipperiä pesariin. Paappa pistikin heti alkuunsa teatterin pystyyn, kun ei olisi millään mennyt pesupaikalle. Oikein ihmettelin, että voiko sillä riittää älli niin pitkälle, että näki jatkojohdon ja klipperin?! Saatiin kuitenkin tehtyä pieni ilma-aukko harjan alle ja vatsa-alueelle. Nyt ei toivottavasti ihan valumalla valu hikeä, kun lenkillä käydään. Pitäisi varmasti tehdä vähän isompikin trimmaus, mutta en haluaisi millään alkaa loimittaa. Mitä enemmän saa olla nudena, niin sen parempi.

Illalla saatiin vihdoin ja viimein ynnäiltyä uuden hevosen ruokinta ja samalla tarkistettiin vanhojen hevosten talviruokinta. Heinä on niin ravinteikasta, että sitä ei paljoa tarvita. Tietenkin unohdettiin viedä uudet ruokintareseptit tallille, mutta ainakin laskelmat on nyt tehtynä. Nuo ruokintajutut ovat kyllä mielettömän mielenkiintoisia. Hopolla pidetään nyt öljy mukana kuvioissa. Kauralla ja heinällä pääasiassa mennään. Lisiä on sitten joka lähtöön ja kivennäiseksi kelpuutan enää vain Minesylin. Sellan ateriat saisivat olla ihan minimaalliset, mutta toivottavasti jo joulun jälkeen saa liikuntaa lisätä ja se myötä myös myös ruokintaa.

Hopo ja urho lähtivät lenkille. Sopivasti alkoi aurinkokin paistella, kun tehtiin lähtöä. Sella jäi kiltisti odottelemaan tarhaansa. Se nykyään jo kestää hyvin sen, että Hopo lähtee ja hän jää. Sovittiin, että Urho saa vetää lenkin. Muutama kummastuttava juttu kohdattiin, mutta hienosti se ottaa uudet jutut. Hölköteltiin ja pääsin takaa seurailemaan Urhon liikettä. Pari hyvää pätkää laukkasivat ja uudella hevosella on kyllä hieno hidastempoinen laukka. Se on suurin piirtein samaa nopeutta, kuin Hopon reipas ravi. Sillä on varmasti hyvä matkakisoissa edetä, kunhan kaikki perusasiat saadaan siihen pisteeseen, että kilpailu-ura toden teolla voi alkaa. Hidas laukka näyttäisi olevan Urhon paras tapa edetä ja se on sille hyvin vaivatonta.

Vaihdettiin suitsiin uudelle hevoselle pidemmät ohjat. Herra hoksasikin heti, että voi aina vähän pyytää lisää ohjaa. Ikävä kyllä se tietää myös sen, että kun saa riittävästi ohjaa, niin sitten voikin vähän kikkailla vauhdikkuudella. Kuitenkin varmasti parempi, että ohjassa on pituutta, niin hevonen voi joskus laskea päätään myös alas ja venytellä selkäänsä. Uuden hevosen varusteiden värikirjo on melkoinen. Mutta kunhan tässä nyt asiat selkenevät, niin eiköhän sitten ala tasavärisempää varustetta ilmestyä käyttöön.

Tunnin verran oltiin liikenteessä. Lenkin päätteeksi Hopo kikkaili taas jotain. Tarhoissa oli sähköt päällä ja kun olin viemässä sitä tarhaan, niin lanka napsui liikaa ja hevonen aikoi poistua paikalta, joten langat putosi maahan ja mua vietiin jo toiseen suuntaan. Sella jäi miettimään, että tohtisiko tulla astumalla maassa makaavista langoista yli vai ei. Kari ennätti Urhon kanssa sulkemaan porttia, joten Sella jäi tarhaan. Hopon kanssa meillä pieni tovi meni otsatukassa roikkuen (suitsethan olin ehtinyt jo ottaa pois ennen kuin se päätti peruttaa paikalta) ennen kuin päästiin yhteisymmärrykseen siitä, mihin tarhaan Hopo menee ja mihin ei. Kaikkea sitä vielä vanha vaari jaksaa järjestää. Ei pitäisi koskaan olettaa mitään. Oletin kuitenkin jotenkin, että se nyt järkevästi vain kävelee tarhaan Sellan luo, napsuu sähkö, tai ei.

Kari vielä siivosi tarhat, mä kokkailin sapuskat ja kävin lellimässä hevosia porkkanoilla. Sella ja Urho ovat melkoisia linssiluteita ja tunkevat iholle, kun pitäisi vähän poseerata. Hopoa taas ei kuvailu voisi vähempää kiinnostaa. Mutta se onneksi seisoo paikallaan, niin kuvia voi vapaasti näpsiä. Harvoin näin marraskuussa saa aurinkokuvia napsia, joten siinä mielessä poikkeuksellinen päivä. Pian oli kiire jatkaa matkaa. Piti vielä käydä Tiinan ja Miran luona ja siitä kipakasti Pukkilaan. Ei ole vuorokaudella kyllä ylimääräisiä tunteja.