Itsenäisyyspäivänä mieleen nousee suomenhevosen suuri rooli Suomen sodissa ja ne monet tarinat, mitä sotahevosista kerrotaan. Kovan työn tekivät tykkihevoset ja monet muutkin suokit siinä missä suomen sotilaatkin. Karuissa oloissa ovat pärjänneet.

Meidän urhomme satuloitiin puoli yhdeksän pintaan ja minä taas vääntäydyn selkään, sillä Karin nilkat eivät oikein ratsastamista vieläkään kestä. Teemme verkat radan vartta pitkin ja sitten kentälle. Ei näillä keleillä juuri muuta voi. Kentällä teemme ensin käynnissä voltteja ja pysähdyksiä ja sitten koottua käyntiä – kasvatettua käyntiä. Sen jälkeen samat kuviot ravissa. Käytämme hyväksemme kentän erilaisia teitä ja aina väliin pysähdyksiä ja laukkapätkiä. Loppuvaiheessa käännöksiä ja väistöjä ja sitten onkin jo aika lähteä loppukäynneille kääntärille ja radanvarsilenkki päättää puolitoistatuntisen urakan.

Edellisenä päivänä Kari kävi ostamassa koulupainotteiseen satulaan uuden satulavyön ja nyt mennäänkin kakkossatulalla jonkin aikaa.

Henriikka ratsastaa Hopoa jo päivällä yhden aikaan. Kaatosateesta huolimatta olivat liikentessä tunnin ja vartin. Pureutuvat kouluratsastukseen. Paljon peruutuksia, pysähdyksiä ja pyrkivät menemään lyhyttä, hidasta laukkaa. Hetken kuivailun jälkeen Hopo sai tippaloimen päälleen ja pääsi nauttimaan sateisesta joulukuun säästä.

Aamuliikutus. Otsalamppu päähän, Hopolle heijastimet kinttuihin ja baanalle. Kun kyseessä on rauhallinen köpöttelyretki, niin kaipaan CB:n luksusluokan pehmeyttä. Puolitoista tuntia reissaamme lähimaastoissa sateessa ja tuulessa. Lenkin jälkeen hieron ukkoa hetken kuivaksi, heitän kultaviitan päälle ja vien sen tarhaan möllöttelemään.

Kun Kari hakee hevosen illalla sisään, niin se luimii ja irvistelee aluksi kuin osoittaakseen, mitä se on mieltä seistyään yhtäjaksoisessa sateessa koko päivän. Kun porkkana vilahtaa suuhun, niin tahti on toinen ja naaman ilme parempi.

Tiipiin pikkujoulut uuvuttivat meitä niin, että Hopon liikutus jäi ihan iltaan. Kari aloitteli iltatallia ja minä kapusin selkään. Kentällä on onneksi valot, niin pystyy ratsastamaan pimeässäkin. Vaihtelun vuoksi CB on kotona huollettavana ja Stübben persuksen alla. Satula on kyllä kammottavan kova, mutta istuinluut tuntuvat toki paremmin. Vaikka satulan sopivuutta joudutaan tasoittamaan romaanilla, niin Hopo tuntuu silti toimivan äärettömän hyvin painolla ja ratsastettavuus on helpompaa koulupainotteisella satulalla. Se pakottaa istuntaa paremmaksi ja jalatkin asettuvan paikoilleen.

Aluksi teimme käynnissä erilaisia kiemuroita ja voltteja ja paljon pysähdyksiä. Sen jälkeen kääntelin Hopolaista vähän ravissakin ja aloimme tehdä kiemuroita siten, että keskihalkaisijalla aina pysähdyimme ja päätyyn teimme laukkaympyrän. Lopuksi laukkasimme vähän reippaammin molempiin suuntiin. Lisäksi sopiviin väliin teimme käännöksiä, väistöjä ja pakituksia.

Kun työt oli tehty, pääsi ukkeli pikaisen suihkuttelun jälkeen karsinaan mutustelemaan heinää ja porkkanoita. Tallitöiden päätteeksi käyn vielä Hopoa halistelemassa ja venyttelemässä sitä herkkupalan avulla. Hopo oli enkelpoika, niin kuin se nykyään on melkein aina!

Hopolla työntäyteinen aamupäivä. Ensin se ottaa tallin pihalta hatkat. Turoa kun lastataan traikkuun ja lastaaja pamauttaa luukut kiinni, niin Hopo lähtee minulta käsistä kuin ohjus. Pomppaa ensin pystyyn ja laukkaa sitten tarhoille. Hätä ei ollut tämän näköinen ja ukko saatiin hetkessä haltuun.

Tehtiin pitkät alkuverkat ja sitten ihan reippaasti töitä. Lähinnä koitin saada ratsastettua sitä peräänantoon, mutta eihän se kamalan helposti meikäläisen taidoilla onnistu. Kun olin vetänyt itseni hikeen, niin oli Karin vuoro ratsastaa. Lopulta ratsastaja taas vaihtuu ja teemme Hopon kanssa pitkät jäähdyttelyt ja sitten karsinaan kuivumaan. Rankan työn päälle Hopo saa pari ämpärillistä melassisiirappivettä. Hyvin maistuu ja iltaruokaan lisäsin mitallisen elektrolyyttejä.

Illalla ennen tallin pikkujouluja teimme iltatallin. Uusi porkkanasatsi oli tullut, joten lisäsin sapuskoihin vielä porkkanatkin.

Mervi tarjosi erittäin maukkaan jouluaterian ja ilta kului rattoisasti hyvässä seurassa.

Kosteanlämpöinen joulukuun aamu. Hopo odottelee malttamattomana karsinassaan, kun menene vähän ennen yhtätoista tallille. Se olisi valmis ampaisemaan pihalle suorilla, kun avaan oven. Pikapikaa heitän satulan selkään ja suitset päähän ja talutan sen pihalle.

Olen malttamattomana, että lumet tulisivat, niin pääsisimme vähän pois tallialueelta ja Hopsulainenkin alkaa olla aika kypsä kentällä pyörimiseen. Kun ei lunta vaan näy, eikä kuulu, niin päätin, että menemme Poikkietien ali matalasta rumputunnelista, niin asfalttimatkaa ei hokkikengissä tule paljoa, kun suuntaamme kohti Kallio-Kuninkaalaa. Ainolan suora ravataan ja Kallio-Kuninkaalan hiekkatien pätkä laukataan. Takaisin tullessa Hopo on jo niin kuumana, että tarjoaa isot pukit ja on vähällä, ettei se lähde hanskasta, mutta sitten totesimme, että kotiin päin ei kannata pitää liian kovaa kiirettä.

Menemme vielä kentälle hetkeksi otamme siirtymisiä ja nostoja ja muutaman pidemmän laukkapätkän, joissa ainakin yritin olla kevyessä istunnassa. Sitten puolen tunnin jäähdyttely ja tarhaan päiväheinille. Illalla Kari käy vielä hakemassa ukon sisään, hoitamassa vuohiset ja antamassa iltaheinät.

Kelit pysyvät ennallaan ja lämpötila on normaaleja keskivarvoja 15 astetta korkeampi. Rivi paranee hyvin, vaikka tarhat ovatkin huonossa kunnossa. Kari liikuttaa Hopoa. Menevät kentällä siirtymisiä ja nostoja. Hopo on vähän haluton ja vaikuttaa siltä, että Karikin tarvitsisi vahvistuksekseen risua. Muutoin Hopsulainen on kiltti ja kuuliainen. Ikävä kyllä Karin nilkat vähän taas vastustelivat ratsastusta ja kipeytyivät kohtalaisen pienestä rasituksesta.

Kari hoivailee vuohisia ja Hemppu hoitaa ratsastamisen. Pyörivät kentällä ja treenaavaat ainakin laukannnostoja molempiin suuntiin suoraan paikaltaan. Hopo toimii kivasti.

Sää edelleen lämmin ja mittari näyttää aamuisin seitsemää astetta. Kokeilen perättäisinä päivinä samoja juttuja Hopon kanssa. Erotuksena se, että maanantaina mulla oli raippa saappaassa ja sunnuntaina ei. Selvisi, että Hopo ei pidä mua juuri minään ilman risua. Se koitti vähän luistella kaikesta ja reagoi asioihin viiveellä ja vähän sinne päin. Kun maanantaina vilautin piiskaa heti, kun ensimmäinen empiminen ilmeni, niin loppu menikin kuin tanssi. Ärsyttävää. Olen kai niin lussu ja aivan vailla katu-uskottavuutta.

Rivi paranee vauhdilla ja Kari ei meinaa uskoa näkemäänsä. Ikävää kuitenkin, että maa on niin vetelää kaikialla ja vuohiset ovat ulkoillessa koko ajan liejussa. Tallissa sen sijaan on niin lämmintä, että H vetää itsensä heti hikeen, kun menee sisälle. Karva on niin paksua ja lämpötilat kuin elo-syyskuussa. Myös liikutuksessa Hopo hikoaa ihan mielettömästi ja suolakivi tekee kauppaansa. Porkkanat antavat lisäpiristysta ruokintaan ja ukkeli voi paksusti sanan varsinaisessa merkityksessä.

Rivin takia on päädytty sellaiseen ratkaisuun, että Kari käy aamulla levittelemässä salvaa ja mä menen sitten kympin pintaan ukkelia liikuttamaan. Hopo kurkkii boksistaan ja olisi heti valmis lähtemään ulos. Mervi annostelee juuri illan heiniä ja Hopon mieleen ei oikein ole, että alan sille asettelemaan satulaa selkään, vaikka syötävääkin olisi tarjolla.

Kun satulavyön kiristäminen on ajankohtaista, niin ukko laittaa parastaan. Vedän hampaat irvessä ja hiki otsalla ja saan tehdä pitkään työtä, ennen kuin saan soljen edes ensimmäsiin reikiin. Tyyppi pullistelee kuin ilmapallo. Kun vyö on kiinni, niin kuolaimet H imaisee suuhunsa imurin tavoin ja tökkää oven auki merkiksi, että mennään jo. Kiireellä nappaan takin päälleni ja kypärän päähän.

Pölkylläkin se on niin malttamaton, että joudumme ottamaan siihen tulon kahdesti ja kun hyppään selkään, niin heti ollaan liikkeessä. Teemme pitkän ja rauhallisen lämmittelyn (n. 40 min). Kentälle kun päästään, niin äijä on vähän nihkeänä, mutta päätän lainata jonkun unohtamaa raippaa ja kun otan vitsan käteeni, niin touhu muuttuu ja virtaa alkaa löytyä. Olen kai niin nössö, että uskottavuus tulee ainoastaan risusta.

Aluksi teemme ravissa paljon erilaisia temmon muutoksia. Sitten alamme tehdä kiemurauria siten, että keskihalkaisijalle neljä käyntiaskelta. Seuraavassa vaiheessa otamme keskihalkaisijalle pysähdyksiä. Jokunen kiemuraura harkkaravia ja jokunen siten, että aina toinen kiemura istuen alhaalla ja eka&kolmas keventäen. Kentän päätyyn laukkaympyrä ja siitä taas jatketaan kolmekaarista kiemurauraa. Homma etenee kuin ajatus ja olen älyttömän tyytyväinen päivän touhuihin. Kentällä pyörimme n. 45 min.

Loppuverkkojen yhteydessä teemme vielä käynnissä väistöjä ja köpöttelemme kaikessa rauhassa ja ihmettelemme vihreää maisemaa, joka on aika harvinaista marraskuun lopulla. Radan vierustaa kun kävellään, niin vastaan tulee Venäjältä matkaava tankkerijuna. Koitan laskea tankkeja ja niitä on reilusti yli kolmekymmentä. Hopoa ei juna kiinnosta.

Tallilla annan sille vähän leipää ja porkkanaa ja isoja haleja. Sitten taluttelen sen liejuiseen tarhaan ja mietin, että pitäisikö todella ensi keväänä heittää tarhan etuosaan suodatinkangasta ja tilata siihen kuormallinen soraa.