Ensimmäisiä kirpakoita pakkasaamuja. Eletään sitä aikaa, että kahdeksalta aamulla on vielä liian hämärää kiivetä selkään. Vähän ennen yhdeksää kipuan selkään ja lähdemme verkkaamaan. Ilma tuntuu todella kylmältä ja tuuli vielä pahentaa asiaa. Onneksi Hopolaisella on paksu talvikarva jo suojana ja minulla toppis.

Hopo on ollut vähän uppiniskainen, joten olin päättänyt ottaa kouluraipan kentälle mukaan. Ensin teimme ihan rauhassa voltteja ja pysähdyksiä. Niitä ei kannattaisi unohtaa, sillä muuten Hopolta meinaa unohtua jarrut. Muutama etuosan käännös ja sitten väistöjä. Raippa auttoi siinä kyllä, sillä sain vähän muistuteltua, että myös takajalkoja pitää liikuttaa ristiin. Kun väistöt tuntuivat menevän aika kivasti siirryimme raviin.

Ravissa teimme paljon kiemurauria ja voltteja ja suunnanvaihtoja. Kun molemmat aloimme olla lämpiminä, otimme reippaat pätkät laukkaa. Vasempaan nousi huonosti, mutta en viitsinyt prässätä, vaan otimme vielä lopuksi pitkät laukat oikeaan. Ravasimme hetken kentällä ja siirryimme maastoon.

Painelimme kääntärille ja sitten rentoilimme metsikössä. Lopuksi ravattiin takaisin kentälle ja jäähdyteltiin siinä hetki. Sitten hyppäsin alas selästä ja yhdessä siivottiin omat kikkareet ja aika monet vieraatkin. Samalla Hopo sai loppukävelyä, kun remppasimme edestakaisin lantakärrylle ja takaisin kentälle.

Harjasin ukkelin ja menimme vielä heinäpellolle nappailemaan tuoretta. Aurinko lämmitti mukavasti ja kuivatti kevyesti hikeentyneen hevosen. Kun menimme tarhoille, niin meinasi emäntä hikeentyä oikein kunnolla. Onnellinen perhe oli tullut keräilemään talloontunutta heinää maasta ja tuputtamaan sitä hevosille. Mukulat kiipeilivät aidoilla ja vuoden ikäinen hoippui juuri ja juuri aidan ulkopuolella. Koitin ystävällisesti sanoa, että emme oikein tykkää siitä, että hevosia ruokitaan, tai että niihin kosketaan. Ei meinannut millään mennä jakeluun. Kumma että ihmiset eivät oikeasti tajua, että vieraan eläimet voivat olla vaarallisia ja että niihin ei vaan yksinkertaisesti mennä koskemaan.

Hopolla on vähän kankeat ja epäpuhtaat liikkeet, joten alkuviikko otetaan rauhallisesti. Kevyttä kävelyä ja hölkkää venyttelyjen kera. Ratsastajalla on sama vika ja Kari liikkuu varsin kankeasti nilkat turvonneina.

Keskiviikkona mennään jo astetta reippaammin. Hopo on hyvässä vireessä ja kiepumme kentällä tunnin verran. Verkat vievät aikaa melkein toisen tunnin.

Torstaina Hemppu tulee kokeilemaan Hopoa. Tyttö on aika ilmeetön. Hopo vähän kyseenalaistaa nuorta ratsastajaa, joka on selässä varmaankin höyhenen kevyt. Lopulta saavat jo vähän samasta sävelestä kiinni. Hopon ei tullut edes hiki ja loppukäsittelyjen jälkeen ratsastaja tyrkkäsi sille pari porkkanaa kiitokseksi. Sai varmasti Hoposta ystävän, sillä lahjominen kannattaa aina.

Koko tiimi ihan uuvuksissa. Aamulla raahustamme tallille. Hopolla oli vähän jalat turvoksissa. Kari venytteli ne ja kiipesin selkään ja kävelytin sitä puolitoista tuntia. Ensin matka taittui hitaasti ja vähän jäykästi, mutta puolen tunnin jälkeen askel oli jo yhtä pitkä kuin normaalisti. Kentällä taivuttelin sitä ja tehtiin niin pieniä voltteja, kuin vain mahdollista. Vähän väistöjä ja käännöksiä ja mahdollisimman paljon pitkällä ohjalla pää alhaalla.

Muutama raviympyrä ja Kari totesi, että vasen etunen ei ollut ihan puhdas ravissa oikeassa kierroksessa. Mitään erityistä jalassa ei kuitenkaan näyttänyt olevan. Pieni risun naarmu kuitenkin kainalon seutuvilla. Tein vielä rauhalliset loppukävelyt. SItten Hopo takaisin tarhaan. Jaloista nesteet olivat häipyneet liikutuksen myötä.

Herätys komppaniassa kello kuusi.

Puoli kahdeksalta olimme tallilla jo hommailemassa. Jarko oli pestattu huoltojoukkoihin mukaan. Siinä sitten herra H harjattiin ja suojitettiin, miehet hakivat heiniä ja kannettiin vikat kamat autoon. Sitten ei muuta kuin hevonen kärryyn ja ykkösellä ylös. Kivaahan sinne ei sen mielestä ole mennä, mutta ruunan täytyy tehdä, mitä sen täytyy tehdä.

Kun pääsimme Espooseen, niin Ukko oli hermostunut. Kisapaikalla oli liikaa hässäkkää ja oma hermostuneisuutemme tuplaantui tietenkin taas hevosessa. Vaikka koitin talutella sitä pitkin piha-aluetta ja annoin sen maistella pihanurmea, niin siltikään mikään ei ollut hyvin ja kaikkea piti höristellä ja uhitella.

18km luokassa oli todellinen kuhina, kun lähtijöitä oli 16 ratsukkoa. Hopon piti päästä alussa kärkeen, ettei alkaisi oikutella. Sen mitä näin, niin pääsivät kuuden ekan joukkoon, eli aika keskivaiheille. Kun startti oli ohi, saapuivat paikalle myös Anneli ja Jenna karvaisine kavereineen. Tutkailimme hetken karttoja ja päätimme lähteä reitin varteen pälyilemään touhua.

Seurasimme kisaa kolmessa paikassa matkan varrella. Alussa Hopolla oli ollut ongelmia sopeutua tilanteeseen ja Karikin oli kokemattomuuttaan liian kiltti ja ujo ja antoi tietä ohi pyrkiville. Ekalla taukopaikalla totesin, että aikaa oli kulunut tuhottomasti ja komensin ratsukkoa kiristämään tahtia. Sen he tekivätkin ja viitisen kilsaa myöhemmin olivat päässeet pääjoukosta irti, vaikka kärkiporukka etenia kaukana edessä. Tässä vaiheessa Hopokin oli jo hiffannut, mitä sen kuuluu tehdä ja meni innokkaasti reittiä eteenpäin.

Vikalla väliaikapaikalla oli jos selvää, että kovin kummoisia jäähdyttelyjä eivät ehdi tehdä. Maalissa tämä takaa-ajojoukko oli kärkiporukkaa kaksi minuuttia jäljessä ja käsitin heti, että vaikeuksia tulee sykkeen kanssa. Maalisyke oli 99 ja vaikka kuinka koitimme tehdä suunnitelmien mukaan ei syke meinannut millään mennä alle 60/min. Tilanne oli kuitenkin meille kaikille niin jännittävä ja ympärillä sellainen hässäkkä, että syke ei vaan laskenut riittävästi. Mittauksessa piti kuopia ja huiskia vähän takasellakin, joten pinna oli ukolla kireällä. Lopullinen mittaus sai tulokseksi 58. Niin lähellä, mutta kuitenkin karvan verran yli (sallittu syke 56). Varsinkin, kun yliaikaakin ehti kulua. Reitti oli ollut järkyttävän raskas ja ei tosiaankaan mitään sunnuntaiköpöttelyä.

Vähän apeana vein Hopoa takaisin traikun suuntaan. Jarko kantoi kamoja ja Kari meni vessaan. Kannustusjoukot lähtivät koteihinsa ja aloimme laittaa Hopoa kuljetusvalmiiksi. Hopo oli hyvävoimainen ja meni reippaasti kärryyn mutustamaan heinää. Lyötiin kamat kasaan ja lähdettiin kotiin suunnittelemaan seuraavia kisoja. Kunhan saavät tämän aloitusluokan läpi, niin pidemmillä matkoilla on väljempää, joten ei tule noin älyttömiä massalähtöjä, kuin tämä oli.

Teen Hopolaisella heti aamusta suhteellisen rauhallisen lenkin. Kentällä pyörimme ja teemme väistöjä, käännöksiä ja kiemurauria. Hopon tulee hiki, kun karvaa on niin paljon ja vähän olemme miettineet jopa klippaamista.

Lenkin jälkeen alan pakkailla kisakamoja kasaan ja samalla välinekaappi tulee siivottua.

Illalla käymme nostamassa kisakamat autoon ja sanomassa Hopolle hyvää yötä.

Karilla ja Hopolla viimeistelyharkat. Menevät kevyessä istunnassa pitkin maita ja mantuja. Karilla hinkkaantuu polven kohdat ihosta rikki.

Töistä kaahaan suoraan tallille. Otan otuksen pitkään riimunaruun ja lähdemme vajaan tunnin kävelyretkelle. Kentällä päästän sen irti ja kokeilemme seuraamista ja pysähtelyä ”johtajan” tahtiin. Juoksutuksesta on turha haaveilla, sillä Hopo tunkee heti kainaloon, kun koitan vähän ehdotella, että voisi ottaa etäisyyttä ja kirmailla itsekseen. Tyydymme yhdessä kävelemiseen.

Käymme metsälenkillä ja tasaisin välein pysähdyn ja pakitutan hevosta. Hopo on kiltti ja väistää kauniisti.

Lopuksi menemme alapesulle ja puomille harjattavaksi. Sitten takaisin kuravellitarhaan.

Illalla käymme kiinnittämässä seinään uuden suolakivitelineen vanhan tilalle. Vanhan kohtalo on vähän avoin, mutta ilmeisesti tekemisen puutteessa ukko on keksinyt ottaa hampailla telineestä kiinni ja nykäistä sen irti seinästä. Jos rikkoo uudenkin, niin jatkossa saa tyytyä köyteen. Hopo sai myös uuden suolakiven ja tarvikekaappiin ilmestyi uusi tönikkä biotiinia.

Tallihuhu kertoi, että tauon jälkee tallilta on taas alkanut katoilla tavaraa. Todella ikävä juttu ja lukitsimmekin oman tarvikelaatikkomme.

Starttiin aikaa kolme päivää.

Aamuratsastus. Kentällä mennään ja palautellaan molempien muistiin käännöksiä, väistöjä ja muita koulukiemuroita. Verkat radan vartta pitkin. Hopo kivalla ja kuuliaisella tuulella.

Vuodenaikaan nähden lämmin ja kostea keli. Tarhat liejuna ja Hopo tuli pitkin askelin portille vastaan, kun menin sitä hakemaan. Tassu- ja pussukkapesulle ja sitten puomille harjattavaksi.

Hopo oli vähän malttamaton, olihan sillä sunnuntaina ollut vapaapäivä. Rauhassa kuitenkin harjasin ja puunasin ja selvittelin jouhetkin tarkkaan. Kypärä oli jäänyt taas väärään autoon ja jouduin reippailemaan paljain päin.

Kiersimme lämmittelyksi radanvarsikiepin ja sitten pitkästä aikaa teimme hommia kentällä. Hopo toimi hyvin. Ensin käynnissä voltteja, pysähdyksiä ja pakituksia. Sitten siirryimme raviin ja teimme paljon voltteja ja kiemurauria ja välillä pysähdyksiä ja siitä suoraan raviin. Lopuksi laukattiin jokunen rundi ja ravattiin rennosti loppukiemurat.

Päästeltiin vielä hiekkatietä kääntärille ja siitä takaisin metsäläntille. Siitä käännyimme metsään ja Hopolla olikin mieletön pissis. Pikkuruinen retkeily metsässä ja päästelimme vielä takaisin kanalalle. Sen jälkeen jäähdyttelimme radan vartta takaisin, kävimme kolmisoinnulla ja köpöttelimme takaisin tallille.

Sopivasti tuli sadekuuro, kun olin hypännyt selästä alas ja kipaisin kiireesti viemään satulaa sisälle. Kun tulin takaisin, niin koko harjaboksin sisältö oli pitkin pihaa ja laatikko nurin Hopon turvan alla. Kun nostin laatikon maasta, niin sen alla oli heppaherkku, jonka se nopsasti nappasi huuliensa väliin ja oli tyytyväinen. ”Jos tekee mieli, niin on pakko ottaa.” Tuli sitten siivottua harjalaatikko pokun ystävällisellä avustuksella.

Huispasin sen ja nappailuvaiheen kautta vein sen tarhaan.

Ankea viikko. Kelit tympeät ja kaikki pellot aurattu tai kylvetty, vielä siihen lisäksi mulla ja Karilla hässäkkää töissä ja kotonakin paljon hommaa. Hopo siis kevyellä liikutuksella ja lepopäiviä reippaasti. Lähinnä mennään lähitienoon hiekkateitä. Torstaina Anssi käy lyömässä uutta rautaa alle ja loppuviikko mennään alkuviikon malliin, lauantaina sentään pidempi reilu parin tunnin hikilenkki.

Pussukkakin on edelleen vähän kipeä. Sitä pestään ja rasvaillaan päivittäin. Toivottavasti ei tuota hankaluuksia ennen kisaa. Kari kävi ostamassa lampaankarvaisen satulahuovan, joten satulan hankaumista ei ainakaan kisassa tarvitse olla huolissaan.