Kari oli luvannut laittaa Napin kisakuntoon. Vihoitteleva selkä on siirtänyt operaatiota, mutta tänään se homma vihdoin tuli tehtyä. Mä olin säätänyt tallivuoroja sitä verta paljon, että sekaannuksilta ei voitu välttyä. Kari oli siinä käsityksessä, että Rita hoitaa ja Rita siinä käsityksessä, että Kari hoitaa. No onneksi tuli hoidetuksi.

Aamutalli kolmeen pekkaan. Pedro kikkaili kakkakikkareiden kanssa ja me tehtiin äijän kanssa työt.  Päivällä katsottiin taas telkkarista ratsastusta ja illan tullen sonnustauduin oikein kouluratsastusasusteisiin ja Sellalla laitettiin nahkaista rensseliä ja yleissatulaa ja mitenkäs kävikään? Tuulinen sää, metsässä vaanivat varjot ja ties mikä muu sai tamman aivan kierroksille. Se kieputteli mua siinä mittakaavassa, että mun oli ekaa kertaa elämässäni pakko lopettaa homma kesken ja pyytää Kari selkään. Voi että mua korpesi. Eikä tilannetta auttanut jälkipuinto Kärkkäisen tyylilla: ” En halua kuulostaa ylimieliseltä, mutta….. ” Ei tosiaan onneksi kuulostanutkaan yhtään ylimieliseltä.  Mökötin illan ja päätin, että en ratsasta noilla tammoilla enää ikinä. Jos sen saa omaa uskollista ruunaa, niin jääkööt ratsastusharrastus jonkun muun hoidettavaksi. Ehkä mulle riittää hallinnolliset hommat ja tomarijutut.

Yksi iloinen asia oli se, että JFF on tulossa Suomeen ja meillä on treffit keskiviikkona. Ja jos luoja suo, niin torstaina singahdan Kiovaan päivittämään tuomarilisenssiäni. Aina jännittää ne halvatun kokeet, joten toivottavasti tuliaisina on hyväksytyt tulokset. Niin ja tässähän kävi myös ilmi, että mun passi ei ole kelvollinen Ukrainaan, eli se on jälleen kerran pikapassin paikka!

Yo meni taas heikoilla unilla, joten aamutalliin sitten silmät ristissä. Varmuudeksi vielä mä ajoin. Pedrokin pääsi mukaan silllä aamutallin jälkeen kiirehdittiin kissalaan. Yö oli ollut vähän viileä ja ja auton mittari näytti paria astetta pakkasta. Tallissä lämmintä oli 12 astetta.

Kun kotiuduttiin niin otinkin pienet päiväunet ja sitten olikin aika alkaa seurata HIHS:n lähetystä Yleltä. Juuli Kontio on päässyt taas kilpailumoodin hyvän kaluston kera ja hänen menoaan oli kyllä ilo seurata. Ja hienosti Juuli ratsasti uusintaan viiden muun ratsastajan kanssa.

Kari kävi Sellan kanssa pitkälle lenkillä iltapäivällä ja kehui, että hyvin toimi. Sellan liikutustahan on nyt jonkun verran lisätty, joten varmaan senkin takia käyttäytyy fiksusti myös työkoneiden välittömässä läheisyydessä. Heijastinvarustus oli päällä, mutta ennättivät tallille takaisin nippa nappa ennen pimeää.

Junnut valmistautuvat Halloween-kisaan. Vähän harmittaa, että en pääse katsomaan. Sillä jos nyt suunnitelmat toteutuvat, niin olen tuolloin Ukrainassa. Nyt reissu on tosin vähän vastatuulessa, sillä tajusin juuri, että mun passi menee kuukauden päästä vanhaksi ja sillä setupilla ei ole Ukrainaan asiaa. Se on taas pikapassin paikka.

Tämä päivä oli niin säässä kuin muussakin edeltäjänsä vastakohta. Jos eilen satoi, niin tänään oli loisteliaan ihana päivä. Jos eilinen tallireissu oli menestys, niin tänän se oli jotakuinkin lässähdys. Talliapulainen otti jotenkin nokkiinsa. Tuli sanaharkkaa ja lopulta hän ilmoitti, että ei aio ratsastaa ollenkaan. No eipä siinä. Hyppäsin sitten itse Sellan selkään, käytiin maastossa lämppäämässä ja sitten tehtiin kentällä erilaisia kaarevia uria ja raviväistöjä. Olin tyytyväinen itseeni siinä, että omasta harmistuksesta huolimatta sain tyynnyteltyä itseni ratsastuskuntoon. Muistelen, että joskus valovuosia sitten kun Kari sai mut jostain hermostumaan, niin en voinut nousta ratsaille ollenkaan tai sitten hommasta ei vaan tullut mitään kun en saanut päätäni kuosiin. Nykyään osaan ehkä jo paremmin nollata erilaiset tunnetilat. Se on kuitenkin fakta, että kiukkuisena ei Sellan selkään ole mitään asiaa.

Kun olin omat rutiinini tehnyt niin kävin vielä tarjoamassa hevosta assarille, mutta ei kiinnostanut. Tuli kuitenkin avuksi Tatankan kanssa. Laiteltiin pikkuinen valmiiksi ja jälleen pienen jännityksenpoistomeditoinnin jälkeen nousin selkään. Olen kyllä saanut selkäännousuun liittyvää itseluottamustani parempaan kuosiin. Enää en koe suurta paniikkia, mutta pieni epäilyksen aalto aina lävitseni pyhkäisee kun nousen ratsaille.

Kentällä tein kiemurauria ja painoavuilla homma toimiikin kohtalaisesti. Vaihdoin kuolaimen, mutta kyllä se tuntui edelleen häiritsevän. Mielestäni se oli liian alhaalla. Täytyy ajan kanssa tarkastaa tilanne.  Tatankan omat suitset kulkevat Karin mukana, sillä yllätys kyllä nahkapaska on hukassa ja tavittaisiin uusia reikiä. Nyt käytössä on Urhon suitset, jotka ovat mielestäni liian isoissa säädöissä, Sellan kuolaimet ja Hopon satula. Melkoinen combo.

Olin ajatellut, että käyntikiemurat riittävät, mutta kovan kannustuksen ansiosta päätin sitten ottaa muutaman kierroksen myös ravia. Yritin kovasti olla häiritsemättä hevosta. Jalustimet olivat onneksi superpitkät, joten pystyin keventämään pienesti ja kevyesti, vain satulan pintaa hipaisten. Tatanka oli vähän hämmentynyt ja teputti tosi maltillisesti menemään. Kerran kun pyysin vähän napakampaa ravia se antoikin aina napakan pukin vastapalloon. Ihan on äitinsä kaltaiset elkeet. Tosin se on paljon, paljon, paljon kiltimpi ja kesympi. Kun sessio oli ohi, niin oli kyllä taas hieno fiilis. Tatanka tarjoaa meille jotain ihan ainutkertaista. Jotain sellaista, jonka muistaa varmasti elämän loppuun asti.

Alkaa olla intiaanikesäkin lopuillaan. Yllättävää kyllä lämpötila on vielä tänäänkin viidessätoista, vaikka puolen päivän tuntumassa alkoi sataa vettä. Olin luvannut Hamidille taas ratsastustunnin. Vähän kaveri oli empiväinen kun tallille saapuessamme saimme todeta, että vettä sataa aika paljon. No sain kuin sainkin suostuteltua tyypin sonnustautumaan ratsastusvermeisiin. Sella laiteltiin sisällä valmiiksi. Koko kolmikko oli katoksessa, joten kuivatteluhommia ei ollut. Olen vähitellen laitellut kuivatushuonetta jälleen käyttövalmiiksi, sillä pian ne kuivattelupäivät ovat taas täällä.

Ja ihan niin kuin monena muunakin kertana sade ei haitannut ratsastusta millään tavalla. Tai ehkä se auttaa sillä tavalla, että pieni epämukavuus saa keskittymään olennaiseen. Mä ratsastin Sellan taas alkuun läpi ja sitten Hamid pääsi tekemään omat rutiininsa. Kun hän on hyvällä tuulella ja vastaanottavainen niin homma etenee  valtavilla harppauksilla. Tänään oli sellainen päivä. Lopuksi otin vähän videota ja kun ratsastuksen jälkeen tallituvassa otoksia katseltiin niin olimme molemmat tyytyväisiä. Samaan aikaan sade loppui ja nähtävissä oli taas upea lokakuinen auringolasku. Hyvä päivä!

Aamulla suhattiin kahdella autolla tallille. Tehtiin rivakasti aamutoimet ja sitten Rangerin nokka kohti Sastamalaa. Kari on odottanut uutta vetoautoaan puoli vuotta ja vihdoinkin se on luovutuskunnossa. Kyllä nyt on hyvä hinuttaa koppia milloin mihinkin. Uudessa pelissä on voimaa ja automaattivaihteisto tekee vetohommista yhtä juhlaa. Näin ainakin äijä väittää.

Pienen neuvottelun jälkeen tehtiin kurvi Kärppälään. Se tietenkin tarkoitti sitä, että Kari myöhästyi iltapäivän palaveristaan melko miehekkäästi, mutta oli kaiken arvoinen. Juotiin teet ja vaihdettiin kuulumiset. Arvikin oli puheliaalla tuulella.

Illalla tallihommien jälkeen sain vielä koeajaa uuden pelin. Onhan se lupausten mukainen. Ollaan nyt sitten siirrytty molemmat manuaalista automaattiin.

Meillä itsellä tallivapaa päivä. Rita ja Satu hoitelivat tallikuviot.

Viikonloppu vierähti kivassa säässä. Ei tunnu lokakuulta. T-paidassa saa ratsastaa. Sella kävi pidemmällä maastolenkillä ja Tatanka pääsi taas kokeilemaan oikean ratsun hommia. Kuivatushuone on taas otettu käyttöön. Mielestäni olemme valmiita talveen. Heinämäärä mua vähän huolettaa. Nyt on vanhat syötty ja aloitellaan uutta satsia. Se ei tule riittämään kevääseen asti, mutta onneksi Karilla on jotain varasuunnitelmia takataskussa. Mulla on puolikas lomaviikko alkamassa, joten toivottavasti intiaanikesä nyt todella jatkuu.

Perinteinen pitkän kaavan perjantaitalli. Siivottiin kipakasti talli tehtiin viikottaiset toimet ja mä ennätin vielä Sellan selkäänkin. Jotenkin olen alkanut siitä nauttia. Vaikka edelleen kaipaan isomaan liikettä hitaampaa frekvenssiä. Mutta parempaa tämä nyt kuitenkin on kuin olin alkujaan ajatellut. Ponilla ratsastelu! Ja mikä tässäkin kuviossa on kuitenkin tapahtunut niin meidä kahden kipakan tamman suhde on saanut uusia ulottuvuuksia viimeisen puolen vuoden aikana.

Tallihommien jälkeen lähdettiin vielä Haudankoskelle. Porukat on reissussa, joten sielläkin pitää piipahtaa muutaman kerran viikossa.

Ensi vuoden kisakalenteri alkaa muotoutua. Samalla komitea suunnittelee koulutuksia ja näyttäisi siltä, että on hyvä kausi alkamassa ja mullekin tulossa koulutuskeikkaa. Se on kiva, sillä olen ajatellut uudistaa omalta osaltani vähän metodiikkaa. Ja vielä on yhdet kisat jäljellä tälle vuodelle. Toivottavasti kisaajat lähtevät liikkeelle sankoin joukoin.

A.Kiven päivä ja liput saloissa. Töiden jälkeen kiirehdin tallille. Tallihommia ja sitten Sellan selkään. Ei mitään ihmeitä, mutta kentällä. Kenttä on lanattu ja siinä on aika kiva kiemurrella.  Tei omat rutiinini ja varmistin, että Sella on järkevällä tuulella ja sen jälkeen Hamid pääsi taas harjoittelemaan hevosen hallintaan ja kevennystä. Tehtiin vähän juttuja liinassa ja koko ajan homma menee eteenpäin. On jännä, että tavallaan tyypillä on hevosen käsittelystä paljonkin osaamista, mutta perusratsastustaito on aika vaatimaton. Tosin Sella on muutamat perussävärit saanut, niin kummasti on arabi vaan keikkunut kyydissä.

Ratsastuksen jälkeen iltallipuuhat. Turpaterapiaa. Ja jos se sopii mulle, niin näyttäisi sopivan myös muille. Kalvava suru ja huoli helpottaa usein hetkellisesti hevosten kanssa touhutessa. En ole tietenkään ensimmäinen ihminen, joka tämän on saanut todeta ja tähän asiaan perustuu ihan oikeakin hevosterapia. Iso ja rauhallinen eläin jotenkin vaan saa ihmisenkin mielen rauhoittumaan.

Kiova lähestyy. Kurssiaikataulu ei ole vielä ihan lukkoonlyöty ja sen myötä lennot ja hotellitkin on toistaiseksi varaamatta.

RieRatin pikkujoulujen päivämäärä on myös lyöty lukkuun ja sinne on tarkoitus mennä. Taputellaan samalla NBCH-kisat loppuun.