Hopolle lisättiin ruokintaan aamuruoka (1dl kauraa -1dl lesettä – 1dl progressia). Ilma oli kolea, mutta ei satanut ja lähdimme samalla kokoonpanolla maastoon. Reilut pari tuntia siinä taas vierähti ja mukavasti meni. Arska jopa oli välillä vetovuorossa. Ihan reippaasti se köpötteli ja mentiin metsiköissä vähän edellistä päivää enemmän.

On palattu perinteiseen syyssäähän. Vettä viuhmoo aamusta iltaan. Aamu valkeni jo varsin harmaana ja märkänä, mutta eipä siinä muuta kuin sadetakit päälle ja tallille. Hopo oli sentään tarhassa sadeloimi päällä, mutta Arska ilman mitään. Haettiin A ensin karsinaan kuivumaan loimen alle ja sillä aikaa laitettiin Hopo kuntoon. Sitten minä hyppäsin selkään ja tein vajaan varttitunnin alkukiemurat ja siinä vaiheessa oli Arskakin jo valmiina. Kari kapusi selkään ja lähdimme kahden ratsukon karavaanina matkaan.

Ilman pientäkään empimistä Arska seurasi Hopoa yli Poikkitien ja kohti Ainolaa ja siitä Kallio-kuninkaalaan. Sitten matka jatkui ohi Tuomalan koulun ja Tuomalan tien kautta Hakalantielle. Pienten metsätaipaleiden vaiheilla Arskaa pelotti aika paljon, mutta Hopon perässä se urheasti kulki jopa metsän siimeksessä. Tuomalanpolun tuntumassa Hopolle tuli niin kova pissahätä, joten oli pakko pitää pieni tauko, jotta se sai rakkonsa tyhjennettyä pientareelle ja sitten taas matka jatkui. Hopo meinasi itse tehdä stopin, kun iso vuonis olikin poikkeuksellisesti ihan tien vieressä ja sitä piti tovin verran tuijotella. Vuonis hirnahteli jo kaukaa ja olisi varmaan ollut halukas liittymään karavaaniin.

Takaisin tultiin koulun ohi samaa reittiä ja matka sujui todella kivasti. Tallilla annettiin poikien hetken kuivatella itseään bokseissa porkkanoita mutustellen. Harjailtiin niitä hetki ja loimitettiin ja vietiin tarhaan, jossa heinät jo odottivat syöjiään. Uskon, että koko nelikolla oli hyvä mieli, ainakin mulla ja Karilla oli, kun kurvailtiin vielä lenkin päätteeksi kakkapartiona potkimassa läjiä ojiin.

Koska Kati on poissa, lupasimme liikuttaa Arskaa myös. Olimme suunnitelleet, että tänään perjantaina menemme Hopon ja Arskan kanssa vähän uudelle kentälle pyörimään ja tutustuttamaan niitä toisiinsa.

Teimme aluksi pienen verkkalenkkin hiekkateillä sateen ja tuulen piiskatessa. Sitten siirryimme kentälle ja ravailimme uralla, teimme voltteja ja kiemuroita. Arska oli kovasti Hopon perään ja oli huomattavasti rennompi ja toisaalta virkeämpi kuin edellisellä kerralla. Hopoa ei liikuttanut tuon taivaallista, että oliko siellä kentällä joku toinen pyörimässä vai ei. Sille Arska tuntuu olevan kuin ilmaa: ei synnytä mitään tuntemuksia. Ei tarvitse edes uhitella.

Kentältä siirryimme taas hiekkateillä ja kävimme vähän pellollakin pyörimässä. Ihan kiva lenkki. Sitten taas lopuksi menimme kentälle pyörimään. Arska lähti Karin kanssa pois ja Julia pääsi tekemään Hopon loppukiemuroita. Hopsu ei noteeraa tyttöä mitenkään ja oli taas varsin ilkeä. Tai siis välinpitämätön. Pyysi Julia mitä tahansa, niin tämä vaan löntystää eteenpäin oman mielensä mukaan. Koitin tytölle sanoa, että Hopo kun ei ole mikään ratsastuskouluhevonen, joka tekee saman kuin edellä oleva ihan vaan vanhasta muistista, vaan Hopoa täytyy oikeasti ratsastaa. Paha mieli siitä likalle tietenkin tuli, kun ei mennytkään niin hyvin, kuin normaalisti ratsastustunnilla, missä on kymmenen hevosta jonossa. Mun piti Hopoa oiken komentaa, että se pysyi edes kentällä ja lopulta kävelin sen edellä ympäri kenttää ja sitten homma lopetettiinkin siihen.

Erilaisten järjestelyjen vuoksi kapusin selkään jo ennen kahdeksaa. Pienen maastolenkin jälkeen kurvailimme kentälle. Hopo ei ollut koulukiemuroista kovinkaan innoissaan ja kokeili jopa unhoon jäänyttä jumittamista. Eli seisoo paikallaan kuin patsas, vaikka selässäolija tekisi mitä. Pienen keskustelun jälkeen alkoi homma taas toimia.

Väistöt eivät myöskään innostaneet, mutta käännökset menivät tänään hienosti. Ravailimme vähän kiemuroita ja täivuttelin sitä muutenkin suuntaan jos toiseenkin. Vaikka ohjelma oli mielestäni tarkoituksellisen kevyt, niin karvaturri oli jo mennyt hikeen.

Julia on syyslomalla meillä ja hänellä on takana n. 10 ratsastuskoulun tuntia. Koulun hevosilla homma sujuu hienosti, joten reippaana tyttönä hän kiipesi Hopon selkään. Aluksi poika ei meinannut lähteä liikkeelle ja kun se sitten lähti, niin ei meinannut pysähtyä. Sitkeän yrittämisen jälkeen se alkoi kuunnella ratsastajan avuja ja toimia niiden mukaan. Julian ongelmana on kuitenkin se, että hän antaa niin paljon ristiriitaisia neuvoja hevoselle, että ei polle voi niitä mitenkään noudattaa. Raviin siirtymisessä tarvittiin minua vähän murisemaan, niin sitten lähti ravi rullaamaan kiihtyvällä vauhdilla, sillä epävakaa ratsastaja antoi pohjetta jokaisella askeleella. Heikoimpia olisi jo vauhti huimannut. Muutaman kierroksen jälkeen oli ratsastaja valmis jäähdyttelemään.

Puomilla Hopo oli kauniisti, kun sai olla yksin ja hässäkkää ei ollut. Illalla Pikku-Pauliina tulee vielä Hopoa pyörittämään ja meidän pitäisi liikuttaa Arskaa.

Olin selässä taas jo ennen yhdeksää. Kiertelimme hiekkateitä ja pieniä maastotilkkuja tallin lähialueella. Kävimme vanhalla kentällä pyörähtämässä ja myös testaamassa uutta kenttää. Lopulta päädyimme taas viimeiselle sänkipellolle ravaamaan mäkeä ylös.

Puomilla Hopo oli ensin ihan kiltti ja rauhallinen, tosin pissahätä oli aivan mieletön. Sitten se teki Fasua kohtaan yläättävän komennushyökkäyksen. Ärsyttävää, että aina välillä sen pitää äksyillä ja ärhennellä, vaikka kukaan ei hänen arvoaan ja olemistaan mitenkään uhkaa.

Kävin päivällä Hopoa harjaamassa ja taluttelemassa. Nappailtiin piennarten viimeisiä vihreitä. Pikku-Pauliina pongahti selkään kuuden kieppeillä ja pyöritteli Hopo tunnin kentällä. Menivät voltteja ravissa ja pieniä ympyröitä laukassakin. Pauliinan mielestä Hopo taipui edellistä kertaa paremmin ja oli varsin tyytyväinen ratsastukseen.

Anssi käy naputtamassa uuden kengän kadonneet tilalle ja nyt on taas hyvä kopsutella menemään. Ensi kerralla lyödään jo talvikenkää alle ja sitten onkin Anssilla uudet ongelmat, kun koittaa ratkaista sen, että polle astuu kauniisti alleen, mutta pitää kengät jalassa.

Kengityksen jälkeen Hopo saikin kunnolla liikuntaa, ensin minä vedin puolessatoistatunnissa itseni hikeen ja sitten Kari teki vastaavan treenin. Kaikki olivat taas tyytyväisiä ja kengätkin pysyivät jalassa.

Hopolla lepopäivä kengättömyydestä johtuen ja suuntasimme Espooseen katsomaan matkaratsastuskilpailuja. Todella mielenkiintoista touhua ja paljon suokkeja mukana. Ehkä tungemme joihinkin kisoihin toimitsijoiksi ja sitä kautta toimintaan mukaan. Hopo ainakin tykkäisi touhusta.

Aamupäivällä suuntasimme talleille. Ensin hain Hopon puomille ja laitoimme sen kuntoon. Kampesin taas itseni selkään ja lähdin kiertelemään pitkin maastoja vanhalle kentälle. Teimme muutaman käännöksen, väistöjä ja ravissa kiemurauria.

Samaan aikaan toisaalla Kari oli hakenut Seevun tarhasta, laittanut sen kuntoon ja ponkaissut selkään. Näin, miten he köpöttivät kävelytietä kohti takapeltoja ja lähdimme Hopon kanssa perään. Sänkkärillä teimme sellaiset kuviot, että Hopon kanssa ravasimme suurta ympyrää ympäri kenttää ja Kari pyöritti Seevua pienellä ympyrällä keskellä huomattavasti hitaampaa vauhtia. Jossain vaiheessa pojat olivat hivuttaneet itsensä niin lähelle toisiaan, että syntyi oikein kisaa. Kummallekaan ei tietenkään sopinut, että toinen menee ohi. Vauhti kiihtyi aika lailla ja Seevu-pappa olisi halunnut nostaa laukan. Kari pidätteli sen verran, että pappa hermostui ja pukitti yllättäen. Ja niinhän siinä kävi, että äijä läksi selästä, kuin leppäkeihäs.

Hopo tapahtuneesta innostuneena teki myös pienet pukit, mutta isolla ja raskaalla hevosella se on vain pehmeä heilahdus ja pysäytin sen katsoakseni, mikä Karilla on tilanne. Siinä vaiheessa äijä oli jo takaisin selässä. Oli ketterästi pudonnut jaloilleen ohjat nätisti kädessä ja matka jatkui vähän rauhallisemmissa merkeissä. Jäähdyttelimme hevosia puolisen tuntia, eikä niille viileässä ilmassa ollut tullu edes hiki kuin vähän satulan alle.

Puomilla huomasin, että Hopolla olikin sitten taas vain kolme kenkää. Tällä kertaa vuorostaan toinen etukenkä puuttui. Ei muuta kuin tekstiviestiä Anssille, että tämä on tilanne. Harmittaa aika rankasti tuo jatkuva henkien putoilu ja sekin, että odotellessa Hopo rikkoo kavionsa kivisessä tarhassa ja maastossa, jos sitä yhtään koittaa liikuttaa.

Hopolla lepopäivä, koska matkalla Rajakulmaan on edelleen tietyöt käynnissä ja tilapäisiä terässiltoja, joiden kolina on Hopolle vähän liikaa. Isäntä ja emäntä sen sijaan nauttivat täysin siemauksin Rajiksen ruunista järkyttävässä kaatosateessa. Märkää, mutta mukavaa.