Loppuviikko menee taas kotijoukoilta sairastellessa, joten Hopon liikutus on aika minimaalista. Rajakulman tunnitkin pitää perua oman kuumeiluni ja köhinän takia.

Uusien kenkien testailua eri askellajeissa. Liike tuntuu todella oudolta, mutta varmaan siihenkin tottuu. On kuin etupää leijuisi ilmatyynyillä. Jos kengät pysyvät nyt paikallaan, niin ei voi muuta kuin totutella uuteen liikkeeseen.

Anssi käy lyömässä Hopolle kengät alle. Uusi tyyli – uusi liike. Etusiin paukautettiin rockerit, jotta ne rullaisivat nopeammin alta pois ja takasissa näyttäisi olevan kunnon työhevosen kengät: paksuutta on ainakin niin paljon. Kengityksessä ei mitään mainittavaa, mitä nyt Hopo kerran nyppäisee Anssia takapuoleen ja saa siitä ansaitusti läpsyn heti. Sen jälkeen se onkin kiltisti aloillaan lopun aikaa.

Joskus alkeiskurssilla valittelin Pauliinalle, että paikat on kipeänä ja Pauliina totesi: ”Sillä se lähtee, millä on tullutkin. Selkään vaan ja jalustimet ylös!” Päätin noudattaa tätä ohjetta ja vääntäydyin selkään ähkien ja puhkien. Pari tuntia mentiin pelloilla kohtalaisen rauhallisesti ja sain lihaksiini vähän liikettä. Hopon ei tullut edes hiki kuin vähän satulan alle. Ilma oli taas mitä parhain ja mieliala korkealla ratsulla ja ratsastajalla.

Puuttuva kenkä ei aiheuttanut ongelmia pehmeällä alustalla, eikä Hopo yhtään aristanut jalkaa. Käytiin taas kentällä vähän kääntyilemässä ja tehtiin muutama väistökin. Kenttähommat ei Hopoa kamalasti innosta. Aina se vähän protestoi, kun pelloilta kurvataan kentän suuntaan. Haluaisi vain viilettää pitkin aukeita maita niin että harja hulmuaa.

Moni on kysellyt, miksi pitää hankkia oma hevonen, että eikö tunneilla käynti nyt riitä. Tällaiset aamut ovat suora vastaus tuohon kysymykseen. Ei riitä! En osaa sitä mielihyvän tunnetta mitenkään selittää, mikä valtaa mielen, kun saa painella pitkin kasteista maata, aurinko paistaa, juuri kukaan ei liiku ja kirkon kellot soivat kumeasti taustalla. Maa tuoksuu ja hevonen huokuu lämpöä alla. Se höristelee korviaan, kun itse selässä hyräilen ja on valmiina reagoimaan pieneenkin painon siirtoon ja vain odottaa, että koska mennään niin että hippulat vinkuu. Muuttolinnut kerääntyvät pelloille ja lehahtelevat lentoon isoina parvina. Harvalukuiset aamukulkijat pysähtyvät ja varjostavat silmiään katsellakseen maalaisidylliä höystettynä perinteisellä suomielokuvan pollella. Siitä kaikesta tulee niin hyvä mieli, että sitä ei voi millään rahalla ostaa. Siinä vastaus siihen, miksi piti ostaa oma hevonen ja miksi siihen on valmis syytämään sen ylimääräisen rahan ja ajan, joka arkielämästä jää.

Aamulla oli ihanan kirpsakka syyssää. Aurinko paistoi ja mitä ilmeisimmin lämpötila huimassa nousussa. Viikon aikapulan vuoksi olin päättänyt, että viikonloppuna vietän Hopon kanssa laatuaikaa niin paljon kuin mahdollista. Olimme tallilla vähän kahdeksan jälkeen. Kuoputtelun ja hinkkaamisen jälkeen vääntäydyin selkään yhdeksältä ja lähdin köpöttelemään kohti sänkipeltoja. Olin edellisenä iltana katsonut valmiiksi, että pellolta toiselle pääsee vaivatta siirtymään ja sopivia kaarroksia ja saarekkeita kierrellen matkaa kertyy varmasti lähemmäs kymmenen kilometriä.

Todella hyvä fiilis. Aurinkoa ja kuivaa ilmaa, alla ronski polle, joka uhkuu menohaluja ja voimaa. Kiertelimme ja kaartelimme ja välillä ravasimme ja välillä vaan velttoilimme pitkin ohjin. Kolmen vartin jälkeen olimme kentän kohdalla ja menimme tekemään vähän väistöjä, käännöksiä, peruutuksia ja laukan nostoja. Siihen vierähti aikaa toiset kolme varttia ja sitten jatkoimme eteenpäin peltokierrosta.

Viimeisellä pellolla on niin hyvä rinne, jota innokkaana ravasimme ylös ja sitten taas käppäilimme alas. Alemmalla tasolla teimme ravissa voltteja ja kiemuroita ja sitten taas ravattiin ylös. Lopulta lähdimme takaisin päin ja kuinka ollakaan, kun olimme takaisin tallilla, niin kolme tuntia oli kulunut.

Hopoa piti vielä vähän puunata ja sitten viedä laitumelle, missä heinät jo odottivat ja lisäbonuksena sylillinen omppuja. Harmi vaan, että loppupuunauksessa havaitsin kengän jälleen puuttuvan! Minulla on jopa pieni käsitys mihin se jäi, mutta mahdotonta sitä on enää löytää. Anssi on joka tapauksessa tulossa tiistaina, joten pärjätään siihen asti ilman kenkää.

Kun pääsin kotiin, niin päiväunet maistuivat ja illalla totesin, että jokaista lihasta kolottaa. On se vaan kumma juttu, sillä suurin osa ihmisistä on sitä mieltä, että hevonen tekee työn ja ratsastaja vaan matkustaa. Ihmeen kipeäksi sitä itsensä saa pelkällä matkustuksella.

Työkiireiden vuoksi olisimme tällä viikolla kaivanneet vuokraajaa ratsastamaan, mutta pahaksi onneksi Sari ilmoittikin, että hänen ei ole enää mahdollista käydä Hopoa ratsastamassa. Nyt on sitten taas vuokraaja hakusessa.

Kari kävi viikon varrella selässä ja lähinnä menivät sänkipelloilla. Torstaina tosin tekivät kentällä kunnon treenin ja hienosti oli mennyt. Minä vain kateellisena kuuntelen kertomuksia.

Perjantaina oli taas Rajakulman tuntien vuoro. Ensin vajaa tunti köpöttelyä treeneihin. Sitten aktiivista työskentelyä ja sitten taas köpöttelyä takaisin. Polle saa olla liikkeessä kolme tuntia putkeen. Reissun jälkeen kaura maistuu.

Tunnilla poika toimi hyvin. Vauhdikkaasti, niin kuin aina, mutta Kari oli tyytyväinen kokonaisuuteen. Koulun hevosten kanssa saa koko ajan keskittyä pitämään vauhtia yllä ja Hopon kanssa pitää keskittyä pitämään vauhtia pienempänä. Hyvä on treenata molempia.

Kun polle saapuu takaisin tallille kello on jo kahdeksan ja kaikki muut ovat karsinoissaan rouskuttamassa heinää. Nyt kun syysillat alkavat pimetä, niin tallilla on tosi tunnelmallista touhuta illalla. On hiljaista ja hämärää ja tasainen mussutus kuuluu kaikkialta. Minna oli vielä sekoittelemassa Viljolle melassia, mutta lähti aika nopeasti kodin suuntaan ja jäimme kahdestaan puuhaamaan loppuhommia. Mitäpä parempaa puuhaa sitä perjantai-illaksi keksisikään.

Sitkeän flunssailun takia Hopon liikutus kuluneella viikolla on ollut taas aika pitkälle juoksutuksen varassa. Keskiviikkona kuitenkin uskaltauduin selkään ja aikomuksena oli kiertää peltoja pitkin muodostuva muutaman kilometrin lenkki. Kun olimme lähdössä, niin Vilan Viljo lyöttäytyi mukaan ja meillä oli oikein kiva retki sänkipelloilla. Kari oli puhunut Minnan kanssa, että ehkä sunnuntaina olisi kunnon maastolenkin aika.

Torstaina Jarko kapusi selkään. Ratsastus kesti tällä kertaa minuutteja, kun edellisellä yrityksellä voitiin lähinnä puhua sekunneista. Hopo oli kiltisti. Jarkon menon jälkeen Kari nuhanenästään huolimatta suoritti omat kuvionsa. Hopo sai liikuntaa niin että sänkipelto jytisi.

Perjantaina oli Hopolla syyskauden tuntien aloitus. Viiden aikoihin alkoi matka Rajakulmaan. Kuudesta seitsemään tunti ja sitten taas kotitalliin takaisin. Siirtymiset sujuivat Karilta ja pollelta hienosti ja Hopo vaikutti todella tyytyväiseltä, kun pääsi irti arkiympyröistä. Se tuntui heti muistavan, mikä kyseisessä mestassa on meininki ja teki työtä käskettyä ihan kivasti. Rajakulman muutkaan hevoset eivät ole Hopon säkenöivästä läsnäolosta moksiskaan, vaihtelua se kai niillekin on.

Ennen lähtöä piti käydä pissillä. Se vei jonkun verran aikaa, sillä kuka sitä nyt kaiken kansan töllätessä lorottelee. Saati sitten mille tahansa alustalle. Pitkää heinää sen olla pitää.

Paluumatkalla takertui kavioon kiinni niin napakasti kivi, että sen sai vain kaviokoukulla irti. Näin ollen kotimatka kesti vähän pidempään ja opittiin taas jotain uutta: kaviokoukku pitää olla aina maastossa mukana. Hyvin olivat ehtineet perille ennen hämärää, mutta Börjesistä on jo varoiksi tilattu heijastimia niin häntään, kuin kinttuihinkin. Ratsastajallekin on liivi odottamassa pimeneviä iltoja.

Hopolla vähän tylsä viikko. Tiistaina saatiin puuttuva kenkä alle. Tällä kertaa kengitystä vähän muutettiin ja nyt kenkä onkin pysynyt paikallaan.

Maanviljelijä aloitti sadon korjuun ja pellot jäävät nyt ratsastajien temmellykentäksi. Ratsastajat ovat olleet koko viikon flunssaisina, joten Hopo on lähinnä liikkunut liinassa. Loppuviikosta eivät säätkään suosineet ulkoilua. Sari kävi onneksi torstaina antamassa Hopolle kunnolla kyytiä. Omenoita on puut kallellaan ja niitä ukko on mussuttanut hyvällä halulla päivittäin. Kun oma sato ehtyy, niin ystävät ja kylän miehet ovat luvanneet pitää meidät omenassa vielä pitkään. Ruokintaa pitää nyt muutenkin vähän taas tarkentaa, sillä laitumet on syöty tyhjiksi.

Loppuviikko on mennyt talutellessa ja harjaillessa. Viikonloppuna juoksutettiin liinassa kentällä. Lauantaina se veti itsensä niin hikeen, kun oli kuuma päivä, että päätimme sen kunnolla pestä ja puunata.

Juoksutus sujuu jo näpsäkästi. Aluksi se tosin pyrkii vain seurailemaan juoksuttajaa ja kiehnäämään kyljessä kiinni. Sitten kun hoksaa mistä on kyse, niin oikein riehaantuu. Juoksutuskuvia löytyy galleriasta.

Pesuhommat alkaa sujua myös hyvin. Ukko jaksaa melko hyvin seistä aloillaan ja antaa veden valua. Kivaahan sen kanssa on touhuilla, vaikka ei selkään pääsekään, mutta kyllä kengät pitäisi siitä huolimatta saada pysymään, niin pääsisi ratsastamaankin.

Taas laitumelta haettasessa huomattiin, että kenkä on hukassa. Ei muuta kuin laidunta haravoimaan ja sieltähän se löytyi. Sitten soittoa Anssille, että koska on aikaa tulla naputtamaan se kiinni. Toivoisin niin, että tällä kertaa se pysyy. Anssi on kiireinen mies ja joudumme odottamaan melkein viikon.