Maastopäivä. Kari haki Hopon aamupäivällä kotiin ja minä hyppäsin satulaan. Köpöttelimme Keravalle pyörimään metsäpolkuja. Otimme paljon siirtymisiä ja mukavia ravipätkiä metsäpoluilla. Tämän jälkeen Hopsu meni etutontille uudelle pihalaitumelle reiluksi tunniksi. Olimme sille seurana ja keskityimme paarmojen tappamiseen. Niitä on edelleen aivan mielettömästi ja useaa eri alalajia ja useaa eri kokoa. Ikäviä elukoita.

Rouskuttelun jälkeen Kari ratsasti pollen taas kotitalliin ja huomasi siellä pihalla, että toinen etukenkä puuttuu! Eipähän muuta, kuin soittoa Anssille, mutta ei tietenkään saatu häntä sunnuntaina kiinni. Arvailtavaksi jää, koska kenkä saadaan lyötyä alle.

Kotona sitten kova pohdinta, että missä vaiheessa kenkä on pudonnut. Lähdin kävelemään omia reittejäni ja palasin kotiin tyhjin käsin. Lopulta päätimme tutkailla vielä ”laidunta”. Siellähän se oli. Ihan irrallaan kuin taivaasta tipahtaneena keskellä kenttää. On tainnut odottaa vain otollista hetkeä pudota, sillä ei ollut upottavaa maata tai kiviä tai juuria. Siinä vaan ruohotupsun päällä lepäili. Hyvä, että löytyi, niin ei tarvitse syytellä toinen toisiamme, että kumpi on ollut huolimaton ja jatkanut kylmän viileästi ratsastusta, vaikka kengät lentelee.

Hopo on koko viikon ajan seissyt puomilla käsiteltäessä lähes liikkumatta. Se siinä vaan torkkuilee ja nautiskelee rapsutuksesta. Sitä on saanut halistella ja kasvojakin kosketella harjalla ja käsin. On ollut tosi kiva ottaa valmistelut ihan rennosti ja ajan kanssa, eikä aina kovalla kiirellä, että hevonen jaksaisi edes sen ajan pysyä aloillaan. Muutenkin se on toiminut älyttömän kivasti ja ihan kuin koko ajan kivemmin. Tietenkin omat hevosmiestaitommekin kehittyvät koko ajan, joten kai muutos on useamman asian summa.

Vähän laiska Hopo on ollut, mutta kuka sitä jaksaa rehkiä, kun maha on pullollaan tuoretta ruohoa ja kiire on takaisin syömään. Kentällä se ei viitsisi pyöriä, maastossa sen sijaan kulkisi vaikka kuinka.

Aamulla kevyet treenit. Kenttä oli todella märkä ja pehmeä. Mielettömän raskas alusta pollelle tehdä töitä.

Vihdoinkin saimme Anssin kiinni ja sovittua kengityksestä. Takakengät kuluvat nopeasti, kun asfaltilla tulee kuitenkin jonkin verran liikuttua. Kengittäjät ovat jotenkin kadoksissa. Monet kai lomilla ja joku kuulemma saikulla yms. Tarkoittaa sitä, että jäljellä olevat ovat aivan ylityöllistettyjä. Ja monet ovat myös pitäneet kesän ilman kenkiä ja nyt alkaa sitten olla aika laittaa rautaa alle.

Sari kävi illalla Hopon kanssa hikoilemassa. Homma oli toiminut hyvin, mutta Saria oli alkanut mietityttää satulan sopivuus. Hopo kun on mussuttanut ruohoa laitumella aika kiitettävästi. Täytyy tarkkailla tilannetta, ettei mene syksy satulatta ratsastamiseksi.

Sipiläisen tytöt kävivät taas selässä. Tällä kertaa kokeilimme sellaista, että ratsastin ennen heitä Hopon ja varsinkin itseni ihan väsyksiin ja tytöt saivat sitten tehdä jälkiverkat. Olin myös kuvitellut, että ehkä se olisi taluttajalle helpompaa liinalla, mutta ei onnistunut. Ei poika halua kävellä ympyrää, siellä voi vaan juosta. Ja toisaalta se on niin kovasti selästä alas hypänneet ratsastajan perään, että ei se suostunut olemaan taluttajasta niin kaukana.

Kävimme Hööksissä ostoksilla ja käteen tarttui juoksutusliina. Sitä piti mennä heti illalla koittamaan. Ei poika-raukka heti ymmärtänyt mistä oli kyse. Se vaan tuli kiehnäämään narun päässä olevan ihmisen luokse. Sitten tuumattiin, että tehdään siten, että toinen meistä on liinan kanssa keskellä ja toinen juoksee Hopon vierellä. Se sujuikin jo paremmin, mutta hevonenhan lopetti juoksemisen samalla hetkellä, kuin ”jäniskin”. Sen lisäksi siinä vierellä juokseminen vaatisi jo kohtalaista kuntoa.

Ei siinä muu auttanut, kun ottaa pitkä koulutusraippa käteen. Sitten se ei enää tosiaankaan tullut keskimiehen luo. Kun hoksasi mitä siinä touhussa haettiin, niin alkoi nätisti ravata kehällä. Vähän kun piiskaa nosti maasta ja maiskautti, niin nosti laukat ja siirtyi takaisin raviin ja käyntiin hienosti kehoituksesta. Lopuksi keskellä kenttää tehtiin joukkohali ja kehuttiin Hopo ihan mielettömästi. Oltiin taas niiiiin onnellisia koko porukka. Hopo on aina iloinen, kun se ymmärtää tehdä sellaista, mitä me hulluuksissamme keksimme siltä pyytää. Se vaatii vähän kuitenkin aikaa, ennen kuin se muistaa, että on joskus jotain vastaavaa tehnyt.

Saimme Monosen Hatelta lainaan chambonin, jota pitää tällä viikolla vielä kokeilla. Käyttäisi sitten selkäänsä tehokkaammin ja juoksutuksesta voisi olla muutakin iloa, kuin silmänilo siitä, kun harja hulmuaa. Jotenkin mielestäni on todella ihanaa katsella, kun Hopo ravaa ja laukkaa ilman ratsastajaa. Hevosen liike on niin upeaa katseltavaa. Siinä kun on vauhtia ja voimaa, jota oikeastaan missään muussa ei sillä tavalla pysty aistimaan.

Menimme tallille yhdentoista aikaan. Muita ei ollut liikkeellä. Arvatenkin kova tuuli ja sadekuurot olivat heidät karkoittaneet. Hopo tarjosi meille jälleen kerran yllätyksen. Se oli puomilla niin rauhallisesti paikallaan, että olisi voinut luulla sen nukkuvan. Vähän se taisi torkahtaakin. Yleensä se meillä seilaa ja vaeltaa ja on tohkeissaan lähtemään. Tänään vain seisoi ja odotti ja nautti rapsuttelusta.

Tein taas aluksi neljänkymmenen minuutin alkulämmittelyn ja sitten Kari hyppäsi selkään. Karille oli tehty ”harjoitusohjelma”, joka keskittyi istuntaan ja harjoitusraviin. Treeni meni hienosti ja minun tehtäväkseni jäi korjata asioita, jotka silmiini sattuivat.

Olimme sopineet, että jos systeemit menee hyvin laitetaan kentälle pari puomia. Kannoin puomit maahan ja asettelin ne 120 sentin etäisyydelle toisistaan. Hopolla osui askeleet ihan nappiin ja se kokosi itsensä todella hienoon muotoon jo nähdessään, että kentälle tulee estekalustoa. Laitettiin vielä kolmaskin puomi ja hienosti askeleet sopivat siihenkin. Olimme niin tohkeissamme, että kannoin kentälle rojua lisää ja rakensin pienen esteen. Hopo meni siitä ravissa yli hienosti. Muutaman kierroksen jälkeen Kari kokeili laukassa ja yli mentiin tyylikkäästi edelleen. Hopolla oli kova into, mutta kunto ei ihan vielä riitä tuohon touhuun. Se huohotti niin, että rintakehä kohoili. Lopetettiin hyppelyt, vaikka olimme kaikki kolme yhtä innoissamme. Minä kiipesin taas selkään ja sain tehdä loppuverkat maastossa kaikessa rauhassa Karin purkaessa estekaluston kentältä.

Lopulta Hopo vietiin taas suihkuun ja se oli edelleen mukavalla tuulella ja selvästi tyytyväisellä mielellä. Pukkaili meitä ja oli niin mielin kielin. Vein sen laitumelle ja annoin omenan hyvin tehdystä työstä. Vähän aikaa se vielä kiehnäsi vieressäni, mutta otti sitten taas vähän etäisyyttä tehdäkseen tarpeensa ja keskittyi sitten ruohoon.

Olimme tosi hyvällä mielellä kun palasimme kotiin ja laitoin Pauliinalle heti tekstiviestiä touhuistamme. Pauliinalta tuli positiivinen ja kannustava vastaus, joten mielihyvä vain lisääntyi. Ainut mikä jäi harmittamaan oli se, että tällä kertaa ei videokamera ollut mukana.

Menimme kymmenen aikoihin aamulla tallille ja Hopo oli kohtalaisella tuulella. Laitumelta jouduin kävelemään sen luo, eikä se tullut heti vastaan, niinkuin yleensä. Puomilla sattui kommellus, jossa tällä kertaa emme olleet me osallisina. Erästä kimoa oli tulossa ratsastamaan isompi tyttöporukka ja jostain syystä polle riuhtaisi riimunarunsa poikki. Kari oli sattumalla hevosen takana ja sai kerrankin vauhtia niveliin, kun alkoi väistää peruuttavaa hevosta. Ei siinä sen suurempaa hämminkiä sitten ollutkaan.

Olimme sopineet, että minä lämmittelen Hopon valmiiksi. Karin ratsastus kun silloin kuulemma sujuu, kun olen sen esiratsastanut 🙂 Kävimme vähän maastossa, tein pysähdyksiä, käännöksiä ja väistöjä ja kipitimme vähän raviakin. Kentällä muutama voltti ja pysähdyksiä ja pari laukannostoa. Sitten päästin Karin selkään.

Karilla ratsastus sujui paremmin kuin perjantaina, mutta ei ihan tyydyttävästi kuitenkaan. Istunnan kanssa on välillä vähän ongelmia. Hopo tuntui vähän laiskalta ja ajattelimme, että ehkä se on vetänyt vatsansa liian täyteen tuoretta ruohoa. Kari ei viitsinyt sitä kamalasti pyörittää. Hopo sai omenan palkaksi ja pääsi takaisin laitumelle.

Aamuratsastus taas kyseessä ja ihan leuto sää satunnaisten sadepisaroiden siivittämänä. Sopi hyvin sekä ratsulle, että ratsastajalle.

Aiempia päiviä paremmin Hopo oli kuulolla. Pysähdykset ja siirtymiset sujuivat hyvin. Vähän otimme taas ravissa vasemman pohkeen väistöä. Olen ajatellut, että kun saan sen menemään, niin alan vasta pyytää oikealla. Muutama askel taas tuli ja ravi pysyi yllä loppuun asti.

Laukka ei meinannut taaskaan nousta ja riipaisin puusta risun käteen. Sitten nousi. Kyyti oli kylmää, mutta hyvin pysyin selässä ja sain sitä vähän kontrolliinkin. Otettiin kymmenkunta nostoa, kun alkuun päästiin. Pyysin myös vasempaan kierrokseen ja ensimmäistä kertaa se nosti mulle laukan myös siihen.

Loppuverkka maastoon ja puomilla se seisoi kuin patsas, vaikka jätin sen moneen kertaan yksin. Nivusissa oli paha paarman purema ja laitoin sinne vähän rasvaa ja ropasin pollea muutenkin oikein huolella. Palkkioksi se sai ison omenan. Vein sen laitumelle ja pidin sille vielä hetken seuraa, kunnes se otti itse vähän etäisyyttä tarpeitaan varten. Kiva mieli jäi taas molemmille.

Illalla Kari kipusi selkään, kun ei ollut moneen päivään ehtinyt. Liikaa intoa kai molemmilla ja mikään ei tuntunut sujuvan halutulla tavalla. Karilla ensimmäistä kertaa Hopon kanssa sellainen fiilis, että tekisi mieli hypätä selästä alas ja taluttaa kopukka talliin ja sanoa hyvää yötä.

Hopon iltaruokaa kevennetään leseellä, sillä energiaa on vaikka muille jakaa. Lisäksi vatsa on pullistunut viikon laiduntamisen jälkeen ihan mielettömästi. Jos tämä tahti jatkuu, niin syksyllä saadaan mennä ilman satulaa, kun ei se mahdu selkään.

Sarin ratsastuspäivä. Olin etukäteen varoitellut, että Hopo on viikon ollut vähän rauhaton ja hankalasti pideltävissä. Kohtalaisen kivasti Sari sai sen laitettua kuntoon. Ratsastus ei mennyt ihan Sarin mielen mukaan. Vauhtia riitti, mutta avut menivät vähän kuuroille ”korville” ja pidätteiden läpi meneminen vei aivan liian paljon aikaa. Hopo ei taivu Sarille riittävästi ja kanttailee liikaa. Itse olemme tähän jo niin tottuneita, että se ei kovasti vaivaa ja kehitystä on kuitenkin tapahtunut parempaan suuntaan koko ajan. Kuvailin Sarin menoa, niin saatiin taas lisää opetusmateriaalia.

Sarin lopetellessa Sipiläiset tulivat porkkanapussin kanssa ja Hopolainen sai herkkuja suun täydeltä. Eipähän ainakaan pääse laihtumaan.

Edellisen illan epäonistumisesta sisuuntuneena olin aamulla selässä jo puoli kahdeksalta. Aluksi tuntui siltä, että ei homma suju siltikään. Ilma oli mitä parhain: vähän alle 20 astetta lämmintä, pilvistä ja satunnaisesti ripsahteli vähän lämmintä kesäsadetta. Vauhtia oli reippaasti, mutta Kyra Kyrklundin oppeja noudattaen annoin Hopon mennä niin lujaa, kuin haluja riitti. Lopulta se alkoi taas kuunnella ja pääsimme yhteiseen rytmiin. Hierottiin ja hierottiin ravissa pohkeen väistöä ja vähitellen se alkoi mennäkin. Muutaman askeleen kerrallaan, mutta kuitenkin. Käynnissä väistöt meni hienosti molempiin suuntiin ja etuosan käännökset sujuivat vauhdikkaasti, myös käynnistä suoraan. Ravattiin kiemurauria ja spiraalisti pieneneviä ympyröitä ja lopulta Hopo oli jo varsin rento ja meillä oli hyvä yhteisymmärrys. Jostain se oli taas muistanut ohjien nyhtämisen ja koitti alati nykäistä pitkät ohjat. Tästä seurauksena mulla on hanskoista huolimatta pienet rakon alut sormissa. Kumma juttu, että tuollaiset jo pois opitut jutut saattavat aina välillä palautua jostain.

Loppuverkka tehtiin taas maastossa ja enää ei tarvinnut pidätelläkään nyrkit täristen. Kun päästiin puomille poika oli kiltisti ja malttoi hyvin odottaa kaikkien toimenpiteidän ajan. Ainut kerta, kun tuli hätä, oli siinä vaiheessa, kun kipitin viemään satulaa satulahuoneeseen, ettei se suotta sateessa kastu. En ehtinyt kun tallin ovesta sisään, niin kimeä varsamainen kiljunta alkoi kuulua. Kurkkasin epäuskoisena ovesta pihalle, että meidän 700 kiloinen ruunako se tuollaista huutoa päästää. Siellä se seisoi kaula pitkänä ja korvat pystyssä nyreissään siitä, että hänet jätetään yksin sateeseen seisomaan.

Laitumelle se meni nätisti ja moikkasi laitsakaverinsa ja alkoi kiireellä nyhtää ruohoa. Rapsuttelin sitä vielä hetken ja juttelin mukavia. Lähtiessä otin itseeni kunnon tällit. Säpäkästi se sävähtää, vaikka on kumipohjaiset alla, miltä se mahtaakaan tuntua metallikengillä.