Tänään päätimme tehdä taas vähän pidemmän lenkin ja karttasivuja tutkittuamme olimme löytäneet kohtalaisen rauhallisen reitin talleita kotiin. Minä kapusin selkään ja Kari starttaili Jopon käyntiin ja tällaisella laumalla lähdimme liikenteeseen. Matka meni hyvin, vaikka paljon tuli vastaan uutta outoa. Kotipihassa Hopo sai muutaman tupsun tuoretta ruohoa ja vettä. Sitten Kari hyppäsi selkään ja ratsasti pojan samaa reittiä takaisin. Taas uusi alue opittu tuntemaan. Ajatus on kesällä patikoida aika useinkin omalle pihalle hetkeksi oleilemaan. Kokeilu antoi viitteitä siihen, että tulee onnistumaan jatkossakin. Matkaa pikkuteitä kotiin tulee n. 5 kilometriä ja takaisin tietenkin toinen samanmoinen. Varmaan taas illalla uni maittaa.

Kauran vähennys on tehnyt selvästi hevosesta leppoisamman. Vauhtihakuisuutta ei ole ollenkaan enää niin paljoa. Ja varmaan siihen vaikuttaa sekin, että ympärillä pyörivät ihmiset tulevan päivä päivältä tutummiksi ja myös otteiltaan varmemmiksi

Hopsulle laitettiin kesäkumit alle. Anssi kysyi heti ensitöikseen, että hivuttaako hevonen. Onhan se hivuttanut. Nostettuaan kavion kengittäjä totesi, että kavioita on vuoltu vinoon hivutuksen estämiseksi, mutta hän korjaisi asian kengän muotoilulla. Kavio vuoltiin suoraksi ja lyötiin vanhojen, liian pienten kenkien tilalle isommat. Ja jo lähti Lyyti kirjoittamaan! Hivutus loppui heti ja parhaassa tapauksessa suojia ei tarvitse enää ollenkaan käyttää. Kyllä ammattimies on aina ammattimies. Poika käyttäytyi hevosmiehen käsittelyssä kiltisti ja Anssi sai Hoposta uuden asiakkaan.

Päivi kävi ratsastamassa ja sai sekä hevosen, että itsensä hikeen. Vähitellen Hopsu alkaa kuunnella avuja ja Päivin kärsivällisyys tuotti loppuvaiheessa tulosta. Hyvä hevonen siitä vielä tulee, kunhan vaan ajan kanssa jaksetaan tehdä töitä. Vauhtia riittää, vielä kun mukaan saadaan malttia, niin kaikki on paremmin kuin hyvin.

Virtaa on edelleen niin paljon, että kaura-annosta pienennetään entisestään ja korvataan osin Racing Progress -täydennysrehulla. Etsimällä ja kokeilemalla se paras variaatio varmasti löytyy. Heinää menee reippaasti (10-15 kiloa), joten ei se poika nälkään ainakaan kuole.

Hopo oli ollut yöjalassa. Se jäi aamulla kiinni itseteossa, kun liikuskeli omin päin tallin käytävillä. Osaa siis avata yksiönsä lukot. Tästä lähtien täytyy varmistaa, että myös alalukko on kiinni. On se aika poika. Myös riimunarut aukeavat silmän räpäyksessä – Niin omat, kuin vieressä käsiteltävien lajitoverienkin vetosolmut.

Päivi ja Suvi kävivät lauantaina Hopoa koittamassa kenttäolosuhteissa. Aikansa pyöritettyään totesivat, että ovat halukkaita Hopolla ratsastamaan jatkossakin. Kiva juttu, sillä haluammekin, että poika oppii työskentelemään erilaisten ratsastajien kanssa.

Sunnuntaiaamu koitti aurinkosena ja päätimme käydä tallilla ennen äitienpäivän kestejä. Hopo oli hyvällä tuulella vaikka häiritsimmekin sen heinäaamiaista. Ei se sitten enää ehtinytkään keskittyä syömiseen, kun äijä ja eukko tuli paikalle ja oletettavaa oli, että lähdetään liikenteeseen. Kaikki meni muuten ihan totuttuun malliin ja ehkä jopa vähän paremminkin ja päätin ottaa muutamat laukat. Ei hyvä idea. Hopolla kun on tapana vähän ratsastajiaan testata ja tällä kertaa minun testini oli pienet pukittelut laukassa ja tiukka suunnan vaihto niin, että olisi saanut eukon lingottua suoraan eteenpäin ja jatkanutkin itse matkaansa vasemmalle. Tällä kertaa se ei kuitenkaan onnistunut, mutta ei onnistunut meiltä laukatkaan sen jälkeen. Pääasia kuitenkin että pysyin selässä. Kari sai nauttia samaa herkkua alkuviikosta, kun otti itse ensimmäisiä laukkoja uudella tallilla.

Loppuverkan teimme maatalousnormaalikoulun ympäristössä ja nautimme lähestyvän kesän tunnusta. Kuoputtelimme Hopoa vielä puolisen tuntia ja se oli siihenkin touhuun suopella mielellä. Antoi rapsutella ja kuunteli lepertelyjäkin keskittyneesti. Yleensä ukkelilla on liian kova kiire siihenkin.

Saimme Pauliinalta sapiskaa liian villistä laukkaamisesta, tai itseasiassa Kari sai. Tänään teimme taas kiltisti pitkäkestoisen ja rauhallisen treenin. Sovimme, että joka päivä on edes nimellinen tuntisuunnitelma mietittynä, vaikka intomieltä olisi kuinka ratsastajalla tai ratsulla.

Aamu oli aurinkoinen ja ihanan rauhallinen. Mervi vasta vei hevosia tarhaan, kun löimme jo Hopsulle releet niskaan ja talutimme kentälle. Poika toimi hyvin ja sai kääntöä ja vääntöä joka suuntaan. Lopuksi tehtiin pitkä jäähdyttely pellolla. Ihanaa kun maa alkaa vihertää ja puissa on jo pienet hiirenkorvat. Otin filmin täyteen kuvia, joita jossain vaiheessa saadaan galleriaan. Uusi ympäristö tuntuu meistä kaikista hyvältä. Paljon tilaa liikkua ja ainakin aamuisin kenttä täysin omassa käytössä. Kolmen tunnin puuhailun jälkeen Hopo pääsi tarhaan ja oli vielä illallakin hyvällä tuulella. Aamuisin se tuntuu olevan aina huomattavasti paremmalla tuulella kuin iltaisin. Iltaisin se haluaa vain herkkuja. Onneksi kolleegani Karita on ottanut tehtäväkseen kuivata kaikki perheensä leivänkäntyt ja Hopsulle ne tekevät kauppansa paremmin kuin hyvin. Tämä on sitä kestävää kehitystä, kun leivät tulevat toisesta päästä ulos ja päätyvät pellolle lannoitteeksi ja taas saadaan uutta leipää…

Yhden rapsuttelupäivän jälkeen kiipesimme selkään. Minä tunnin verran pyörittelin sitä kentällä. Sitten paikalle tuli muutama tyyppi rakentelemaan esteitä ja Hopolle iski heti sellainen henki, että hyppäämään. Vaihdoimme kuskia. Kari totesi myös, että samalla kentällä esteiden kanssa ei touhusta tule mitään. He siirtyivät viereiselle peltoaukealle kirmaamaan. Kaiken kaikkiaan vaikutti siltä, että metodimme hevosystävällisestä muutosta osui nappiin ja Hopo on löytänyt uuden kodin ihan kotitalomme tuntumasta.

Hopo muuttaa Tiipii-talliin. Olimme etukäteen päättäneet, että muutto
(n. 20 km) tehdään ratsastaen. Meillä oli teoria, että jos poika muuttaa omin jaloin, niin sille ei tule muutosta niin suurta stressiä.

Matka sujui lähes loistavasti. Kaikkia vastaan tulevia ihmetyksen aiheita emme kuitenkaan osanneet ennakoida. Esimerkiksi korkeat aidan kaiteet jokien ylityksessä olivat Hoposta aivan kammottavia. Teollisuusalueella pörrännyt ja piippaava trukki sai sen myös hermostumaan. Ongelmakohdat ohitettiin taas niin, että minä kuljin maassa vierellä.

Tunnelien alitukset meni hienosti ja lopussa ollut metsätaipale myös. Tiehen maalatut merkinnät sitä pelottivat, kuten suojatien valkoiset maalaukset. Liikennemerkit olivat myös uhkaavia. Matkan päätyttyä Hopsu laitettiin suoraan tarhaan ja se alkoi tyytyväisenä mutustella heinää ja tehdä naapurin kanssa tuttavuutta.

Päivän mittaan kävimme sitä muutaman kerran moikkaamassa ja se oli täysin rauhallinen. Illan Kari vei sen itse talliin. Kulki riimussa kuin koira ja puikahti omaan yksiöönsä odottelemaan kauroja.

Päivi ja Suvi käyvät katsomassa hepsua. Päivi ratsasti pienen pätkän, eikä kai ihan kauhuissaan ollut. Totesi vaan, että löytyihän ne jarrutkin. Toivottavasti saamme yhteistyön käyntiin.

Viikko on taas menty ja kolmipala on tuntunut Hopon suussa hyvältä. Ei se kamalan herkkä sillä ole, mutta ei kalva ja kalua koko ajan.