Sen lisäksi, että kyynärpää kiukuttelee edelleen, vedin koiralenkillä jäätikölle sitä verta hyvät pannut, että mun viikko vierähti lähinnä kiparia rouskutellen ja ähkien. Kari hoiteli Satun ja Ritan avustuksella tallikuviot. Pakkasta on nyt ollut muutama aste läpi vuorokauden ja näin ollen maa on vihdoin kovettunut myös kentän takana olevalta alueelta. Tämä mahdollistaa sen, että puuhakoihin saadaan myös heinää ja maakasoja kätkettyä sinne-tänne. Tuuli on nimellistä, joten loimittaa ei tarvitse. Kivaa talvikeliä. Ainut huono on se, että lunta ei ole edes senttiä. Juuri ja juuri sen verran, että maisema on valkoinen. Ja pohjat tietenkin kovat.

Sosiaalinen media käy kuumana siitä, mihin suuntaan lajia pitäisi kehittää. Täytyy todeta, että olen kyllä pöyristynyt lajin sisällä vaikuttavista tahoista, jotka tuntuvat ajattelevan, että juuri tämä laji on jotenkin poikkeuksellisen huono hevosen hyvinvointia ajatellen. Itse kun olen aina ajatellut, että pitkät lenkit ovat juuri sitä, mitä hevosen kanssa pitäisi tehdä. Tietenkin on ääritapauksia. Mutta kyllähän nyt tämä homma kotimaassa on todella viatonta ja hevosta kunnioittavaa. Mutta kai tämä kertoo siitä, miten yleisesti ottaen asenteet muuttuu. Onko se sitten vieraantumista ihan vaan elämästä, niin en tiedä. Nyt keskustellaan jopa tason 1 kohtuuttomasta rasituksesta. En meinaa voida uskoa silmiäni. Tätä keskustelua käyvät ihmiset, jotka lajia harrastavat ja sen parissa toimivat!

Tyopaikalla tuntuu, että vanhempien suhtautuminen lapsiinsa on usein todella omituinen. Koulu, opettajat, kaverit ja muu ympäristö on se, joka aiheuttaa nuorelle kaikki ongelmat. Kotijoukoilla tai nuorella itsellään ei missään tapauksessa ole aihetta tarkastella omaa näkökulmaansa uudelleen. Vähän samaan on menty harrastusten ja  vapaa-ajan osalta myös. Vain minun mielipiteeni on oikea. Muut ovat väärässä ja heitä ei tarvitse edes kuunnella. Ehtä tämä malli tulee suuresta maailmasta. Tuntuu, että näitä oman elämänsä Trumppeja alkaa olla kaikkialla, jopa matkaratsastuksen parissa.

Noh, toivottavasti saan nyt itseni kuntoon ennen viikonlopun valmennuskeikkaa ja seuraavan viikonlopun kisareissua Rättvikiin. Etukäteisvalmistelut vaikuttavat ihan hyviltä ja yritän ehtiä perjantaina katsastamaan myös reitit. Karttojen perusteella mitään ihmeellistä ei ole odotettavissa. Ja rutiinillahan järjestävä taho homman vetää läpi, mutta haluan silti hoitaa hommani hyvin ja FEIn antamien ohjeiden mukaan.

Yksi tämän talven aidosti talvisista päivistä. Aamulla tuntui jopa koko talo vähän kolealta, joten tuikkasin tulet takkaan. Hevosille laitettiin loimet ylle. Yllättävää kyllä Tatanka oli kasvanut yli toppaloimestaan. Mutta eipä hätää. Meillä on kahdelle hevoselle n. kuuden hevosen varusteet, joten kyllä hyllystä sopivampia löytyy! Illalla katsottiinkin sopivampaa tilalle vastaisuuden varalta.

Sisäänotossa tammat tunkivat samaan karsinaan.Mun piti vielä videoida sisääntulo, niin eihän siitä sitten kovin kummoista pätkää saanut.  Ei suuria tunteita kuitenkaan ja mahtuivathan Hopo sekä Sella helposti samaan karsinaan, mutta aina se vähän kauhistuttaa kun kaksi isoa otusta tunkee yksiöön. Jos tulisi erimielisyyksiä, niin tila loppuisi kesken. Tuli mieleen se keikka, kun oltiin Haanjassa ja pariskunta halusi ihan väkisin aina tunkea samaan pieneen pihattokarsinaan. Oi niitä aikoja!!! Noh, takaisin tähän hetkeen, niin kolmikko oli juonot päivällä huonosti, joten juotin ne illalla ja ohjeistin aamutallia tekemään samoin. Mulla on iltarutiinit aina sellaiset, että tarkastetaan juoma-astian pinnan korkeus ja toimitaan sitten sen mukaan. Toinen juttu on ja pyyy, että suolistoäänet kuunnellaan joka ilta.  Ekat oikeat pakkaset ovat aina perseestä ja aiheuttavat mulle ylimääräistä huolta. täysin turha, tietenkin ja tiedostankin sen, mutta kun yhden hevosen on ähkyyn menettänyt, niin sitä varmaankin tulee vainoharhaiseksi.

Mulla on tulossa tiivis toimarointikevät. Jos tätä aikaa nyt voi jo kevääksi tituleerata, niin parin viikon päästä lähden Ruotsiin TD:n ominaisuudessa. Toivottavasti homma poikii myös uusia keikkoja. Nyt mulla on jokunen vuosi hyvin aikaa touhuta noissa tuomaritouhuissa, kun mitään kisahevosta ei taloudessa ole. Tuttuja toimareita on mukana rivissä, joten mukava viikonloppu takuuvarmasti tulossa. Toivottavasti sääkin suosii. Kisat järjestetään Falunin lähellä ja siellä ainakin pitäisi olla lunta.

Kotimaan kisakausi alkaa helmikuun alussa ja siellä tietenkin olen oman seuran kisoissa stewardina. Karikin kantaa kortensa kekoon. Kisat ovat PM-kisojen esikisiat, joten toivottavasti ainakin kotimaiset pm-kisoihin tähtäävät ratsukot ovat lähtöviivalla.  Kõrvemaa teki kiinnityksensä jo vajaa kuukausi edellisten kisojensa jälkeen ja keväällä pääsen vielä Norjaankin tuomariksi. Kiirettä tulee pitämään, mutta kun pyydetään, niin mennään. Se on selvä. Ja kas, kohta onkin kesäkuu ja  kesäkuun puolessa välissä NBCH Jämsänkoski. Ja oikestaan tässä vaiheessa tuntuu että ajanlaskukin päättyy siihen. Ainakin kaikki suunnitelmallinen toiminta tähtää kesäkuun puoleen väliin lähes kaikilla sektoreilla. Silloin alkaa lomakin. Siitä eteenpäin asiat kesän aikana varmaan tapahtuvat jos ovat tapahtuakseen. Ainakin on mitä odottaa ja alkuvuosi etenee tapahtumasta toiseen vauhdikkaasti. Vähän niin kuin sellaisillakin tiimeillä, joilla on hevosia treenattavana ja kisattavana.

Kari ajoi aamulla tallille ja nakkasi pollet pihalle. Kaahasi siitä Kärppälään kengityshommiin. Typykät lähtivät lajiharjoitukseensa ja äijä siinä vähän autteli teknisissä jutuissa ennen lenkkiä.

Lotta oli kengitettäessä harvinaisen fiksusti. Valto sen sijaan pisti äijän kengityspakin säleiksi. Kari selitti, että Arvi ihaili äijän työkaluja ja erilaisten kokekäyttelyjen jälkeen omistaja päätti kerätä aarteensa talteen ja käännettyään hevoselle selkänsä se olikin jo seisomassa kengityspakissa. Ja sen pituinen se.

Viimeisenä mutta ei tosiaankaan vähäisimpänä oli shetukan vuoro. Kari sai ihan omin pienin kätösin askarrela pienen pienet hokkikengät alle. Keijo on kuulemma niin kovassa treenissä että kenkää ja hokkia tarvitaan. Nauroin ääneen, kun näin kuvan äijän tekeleistä. Kyllä Keppanan nyt kelpaa. Kipunasuihke poltti Karille niin rakkaan ja mun niin vihaaman 20 vuotta vanhan fleecen turmiolle. Yhden aikakauden päätös siis kun illalla paita lensi roskikseen. Olen sitä moneen kertaan yrittänyt hävittää, mutta nyt paita tuli tiensä päähän ja siitä päsätiin for good.

Tytötkin palailivat lenkiltä ja homma oli mennyt suunnitelmien mukaan. Sykelaitteet toimivat toivotulla tavalla. Hymyileviä ilmeitä näytti taas olevan kuvissa. Hyvällä hyrinällä siis kohti kauden avausta.

Sain julkaistua Jämsänkoski Pre Riden kutsun.  Toivottavasti saadaan paljon osallistujia hakemaan varmuutta PM-kisojen reitteihin. Toki vuodenaika ja kilpailukeskus on eri, mutta peruskuvio sama kuin kesällä. Jos olisin PM-kisoihin tähtäämässä, niin lähtisin kyllä maastoja katsastamaan.

Loppiainen, joka perinteisesti lopettaa joulun pyhät ja palataan arkeen. Aamulla kiiruhdettiin tallille ja tehtiin taas viikottaiset peruskuviot. Mysli on loppu ja sitä pitäisi ehtiä hakea Cavalorilta lisää.  Pyhäpäivästä huolimatta Puuilo oli auki ja Karilla olikin kiire hakemaan seuraavaa päivää varten kenkiä. Ajatuksissa oli, että lähtee Sellan kanssa lenkille kun vesitihku taukoaa. Ei tauonnut.

NBCH-kisojen järjestelyt etenevät. Iso kiinnitys on lääkääriambulanssi päivystämään kisapäiväksi. Myös viitoitusnauhta saapuivat, mutta niitä meidän pitää vähän vielä mietiskellä sillä oranssi ja pinkki saattavat heikossa valaistuksessa olla liian lähellä toisiaan. Jolhyn porukka valmistautuu askartelemaan värikoodilla varustetut kääntymisnuolet ja muut opasteet. Ajanottojärjestelmä on edelleenkin sovittu otettavaksi Virosta. Meiltä ja Podiumilta tulee PM-luokan palkinnoksi satula. Saimme toimarikutsut laadittua ja lähetän ne alkuviikosta liittoon. TD on nimetty jo aiemmin, joten runko alkaa olla mukavasti kasassa ja mukavasti touhuja on jaettu eri puolille maata. Toivon kaikesta sydämestäni, että nämä kisat saavat lajin harrastajat ihan oikeasti tekemään yhteistyötä ja sen kautta löytämään sen yhteisöllisen voiman johon meillä olisi pienenä lajina mahdollisuus.

Tympeä viikko. Vettä satoi oikeastaan joka päivä aamusta iltaan ja kaikki lumi on sulanut pois. Jäljellä on jäätikköiset pihat ja pikkutiet, mutta muuten näyttää ihan lokakuulta. Pellot lainehtivat vedestä ja jokien pintakorkeudet ovat huipussaan. Faija edelleen sairaalassa. Monella muullakin terveydellisiä ongelmia joko itsellä tai hevosella. Ja ainakin hevoset ovat paksuja, kun liikuttaminen jatkuvassa sateessa jäätiköllä ei välttämättä riitä motivoitumaan. Mielenkiintoinen kisakausikin alkamassa, sillä ei varmaankaan tarvitse pelätä, että liian kovat pakkaset kiusaavat alkuvuoden kisoja.

Satu oli bookattu tekemään tallihommia, mutta yllättäen hänen puutarhurihommansakin saivat vielä jatkoaikaa. En tiedä kuinka usein pihahommia on tehty tammikuussa. Noh, Satu sitten urakoi ja Ritalla oli paljon iltatalleja. Sopi meille, sillä olimme töiden jälkeen aina niin poikki, että suurin piirtein nukahdimme sohvalle ja sitten joskus kahden kolmen jälkeen kukuttiin hereillä. Positiivinen asia on se, että jos menen yhdeksäksi töihin, niin saan liikkua valoisassa kotipihasta työpaikalle asti.

Hevosilla kaikki hyvin, mutta kyllä kai tuo sateessa seisominen ja osin mudassa kahlailu kypsyttää niitäkin. Kenttä on käyttökelvoton, niin kuin vähän kaikki muutkin paikat. En tiedä, toivoisinko tässä vielä pientä jälkitalvea, vai varhaista kevättä.

Satu laitteli aamulla hevoset pihalle, joten me saatiin kiskotella kotona ihanan hitaasti käynnistyen. Keli oli taas tavanomaisen harmaa. En oikein osaa sanoa, että onko tämä syksyä vai kevättä, mutta ei ainakaan talvea. Vaikka vain muutaman minuutin, niin päivät ovat kyllä pidentyneet ja sen turvin tässä täytyy kai yrittää edetä. Kevättä kohti!

Tallilla pyyhkäistiin joulu pois. Oljet käytävältä ja jämät havulyhteistä pois. Samalla lisäsin pellettiä reippaasti kaikille. Sellan ja Tatankan hännät parturoitiin. Oli Tatankan eka kerta. Ei ole enää mikään varsan häntä, kun on kasvanut täyteen mittaansa.  Pikkutamma sai manikyyrin muutama päivä aiemmin, joten on nyt trimmattu siistiksi kaikin puolin.

En erityisemmin pidä julkisestä likapyykin myllyttämisestä, mutta mulle oli ihan henkilökohtaisesti osoitettu kysymys sosiaalisessa mediassa. Jotenkin siinä tilanteessa ei kai voi muuta kuin vastata. On aika pöyristyttävää, mitä kaikkea olen kuullut ihan sisäpiiristä komitean toiminnasta. Sitä valehtelua ja ketkuilua ei meinaa voida edes uskoa todeksi. Ihan parasta on se, kun jotain asiaa kysyy virallisesti ja siihen saa vastauksen, niin onkin ihan toinen ääni kellossa kuin mitä on kuullut samasta asiasta epävirallisesti. Jos Jenkeissä on Trump, niin meillä on mr-komitea. Eihän se ihan sama ole, mutta viihteellisyysarvo aika sama. Ja toisaalta onhan se kammottavaa, että asioista päätetään ihan mielivaltaisesti.

Ihan parasta lajissaan on tämä Tracker gate.  Ensinnäkin komiteassa ei ole perehdytty asiaan edes sen vertaa, että tiedettäisiin tuotemerkin olevan Tracker. Tai korjaan, että koko komiteassa. Toki siellä pari tyyppiä on, jotka ovat asioista yleisestikin paremmin kartalla. Mutta ilmeisesti kyseisen seurantalaitteen käyttötarkoitus ei myöskään ole viiden vuoden käyttökokemusten jälkeen asiantuntijanelimen kaikille jäsenille selvinnyt. Jos ensimmäinen ajatus on, että laite on vakoilulaite, niin ollaan kyllä jotenkin todella syvällä metsässä.  En sitten tiedä, jos sattuisi putoamaan hevosen selästä syvällä metsässä kinttu poikki tms, niin eikö se yhtään lohduttaisi, että seurantalaite kertoisi toimitsijoille ja hoitohenkilökunnalle missä puolikuollut ratsastaja makoilee. Kaikilla kun ei se puhelin edelleenkään kulje lenkillä mukana. Noh, nää on näitä ja sitäkin on kyllä nähty, että ratsukot eivät reitillä pysy. Harhaan mennään joko vahingossa tai tahallisesti. On tässä pari vuotta saanut nähdä ja kuulla sellaisia juttuja, että oksat pois. Parempaa kuin Kauniit ja Rohkeat. Ehkä tämä hulluus nyt loppuu ja uusi komitea alkaa oikeasti kehittää lajia. Tai sitten mennään ilman komiteaa. Meillä on hyviä ja aktiivisia seuroja jotka kyllä vuoden tai pari pystyvät kilpailutoimintaa ja valmennustoimintaa pyörittämään.

Tallilla hevoset olivat ihanan tyyniä. Ei mitään huolen häivää tai traumoja edellisen yön sotatilasta.

Tyttöjen kanssa lyötiin lukkoon uuden vuoden suunnitelmat. Jokaisella on oma treenikalenteri OneDrivessä ja yhteiset tapaamiset ja tapahtumat on alustavasti sovittu. Tavoitteet tämän vuoden osalta tietenkin Morvassa!  Ensimmäinen kilpailu Jämsänkoskella koko nelikolla. Aletaan treenata vähän joukkuejuttuja, sillä pitkän aikajänteen tavoitteetkin on mietitty joukkueena. Mielenkiintoinen ja vähän erilainen vuosi alkamassa.

Kari kiirehti aamulla laittamaan hevosia ulos ja puuhaamaan omia puuhiaan, kuten uudelleen kiinnittämään Sellalle yhtä liimakenkää murtuneen tilalle ja lyhentämään Tatankan kavioita. Mä keittelin kotona riisipuuron ja kun aamupala oli syöty niin ajeltiin Saran ja Sandron kanssa tallille.

Sella ja Heppu laitettiin valmiiksi. Sara sai perehdytyksen ja seikkaperäiset käyttöohjeet ja nousu ratsaille. Kari kipusi Hepun selkään. Ja sitten ei muuta kuin liikkeelle. Heppu ja Kari tekiät lähinnä verkat edellisen päivän jälkeen, mutta Sella sai tehdä ihan kunnolla hommia. Asken oli kepeä ja tuuli ujelsi ratsastajan korvissa. Aurinko nousi upean punaisena ja keli oli rapsakka pienestä pakkasesta johtuen. Pirteinä olivat pollet ja pieni hikikin tuli pintaan. Kahden kieppeillä hommat oli tehty. Hevoset ja ratsastajat olivat tyytyväisiä ja katsotaan nyt, milloin Sara ehtii seuraavan kerran Sellan selkään ja sen myötä jonnekin pieniin kisoihinkin. Ihan kivasti toimivat yhdessä. Sella ei tosin tarjonnut kovin kummoista ohjelmaa, joten ehkä Sara sai vähän liian kesyn kuvan.

Hevoset nakersivat karsinoissa heiniään  ja me ihmiset juotiin glögit ja syötiin pipareita. Sandro riekkui omiaan ja mä lähdin kotiin päästämään koiraa pihalle. Kolmelta saapui Hepun kyyti ja Team Töppärä kiirehti kotiin katsomaan ilotulituksia ja  valamaan tinaa ja tekemään ties mitä uuden vuoden taikoja.

Vähän ennen kuutta me ajeltiin tallille ja otettiin hevoset sisälle. Rauha oli maassa. Jymyä ja pauketta kuului jo, mutta eipä se ketään haitannut. Hevoset tulivat rauhassa sisälle. Oltiin peitelty ikkunat ja yövalo jätettiin päälle sekä radio. Satu oli lähistöllä passissa, jos jotain mahdotonta tapahtuisi, mutta ei tapahtunut. Kun kello tuli kuusi niin välke ja pauke alkoi, mutta ei se oikein edes kuulunut talliin. Kun lähdettiin, niin pauke alkoi naapurista ja Pedro vähän pelästyi, mutta ei mitään hirvittäviä traumoja sekään saanut.

Kotona taidettiin sipata yhdentoista kieppeillä sohvalle ja kolmelta kömmittiin sänkyyn. Kotimatkalla sentään nähtiin Järvenpään ilotulitusnäytös, joka ammuttiin jo seitsemältä.  Olisihan nuo ilotulitteet hienoja katsella, mutta on ne elukoille vähän liikaa. Eipä haittaisi, vaikka niiden ammuskelu rajoitettaisiin tietyille järjestöille tai siirryttäisiin laser-juttuihin. Meillä ei onneksi mitään paniikinomaista pelkokäytöstä ole, mutta aina vaatii pientä ylimääräistä huomioimista tämä aika vuodesta. Jyskyä kuitenkin tulee ainakin viikon verran, joten vähän pitää olla  varuillaan.

Niin se vain tämäkin vuosi loppui ja toivottavasti seuraava on parempi! Ei paljoa huonompi ainakaan voi enää olla.

Sara tuikkasi hevoset aamulla ulos ja vastoin tarkkaa ohjeustustani oli vielä ottanut karsinatkin! Mä kiirehdin aamupalatarvikkeiden kanssa paikalle ja Kari jossain kupeksittuaan lähes kolme varttia myöhemmin. Syötiin aamupala. Ritalle ei ollut kotona maistunut, mutta maistui onneksi tallituvassa. Siellä onkin niin hyvä feng shui, että ruokakin maistuu! Oltiin jonkun verran aikataulusta myöhässä, mutta ehkä se ei ole niin tarkkaa, kun pienellä possella oltiin touhuamassa. Pääasia kuitenkin, että kaikilla oli taas hauskaa ja jutut lensi puolin ja toisin.

Heppu ja Nappi laitettiin valmiiksi ja molemmilla näytti olevan joulupukin konttorista lähtöisin olevat otsanauhat käytössä. Samaa tyyliä tullaan näkemään alkavan kauden kisoissa myös Saanalla, Mintulla ja Taimilla. Hevoset juotettiin vielä ennen nousua ratsaille. Muistutin tyttöjä, että ottakaas huomioliivit päälle, mutta myöhemmin sain todeta, että eihän niille mitään liivejä mukaan tarttunut. Puolisen tuntia sovittua myöhemmin nousivat ratsaille. Edessä oli 30 km lajiharjoitus, joka oli tarkoitus tehdä tasaisella vaihdilla tietyssä sykehaarukassa, mr-istunnassa ja kahdessa kohtaa lenkkiä suoritettiin n. viiden kilometrin laukkaveto. Pakollista käyntiä alussa ja lopussa reilu pari kilometriä ja maastossa joitain osuuksia oli mentävä myös käyntiä. Haettiin tasaisen hölkkävauhdin lisäksi myös aktiivista käyntiä ja vaihtelua vetovuoroihin siten, että kumpikin vetää n. puolet matkasta. Lunta oli reitillä osin sen verran, että saatiin raskauskertoimia myös harjoitukseen mukaan.

Iloisesti rupatellen lähtivät liikkeelle. Me tehtiin Karin kanssa tallilla muutama juttu, pakattiin autoon huollon varusteet ja lähdettiin hiljakseen reitille. Katselin ratsukoiden etenemistä, mietin, että raipat olisi ehkä voinut ottaa mukaan, jotta käynti olisi ollut oikeasti aktiivista. Pian pääsivät kuitenkin hölkälle ja silloin luonnollisesti meno piristyi. Muutaman huomion annoin istunnasta ja sitten pääsivät taas jatkamaan. Kun rospuuttoaika on menty vähän niin ja näin, niin sen huomaa kyllä ratsastajan asennosta. Kädet ja jalat elävät jokseeenkin omaa elämää ja pienet ja suuremmatkin vinoudet ovat ottaneet jälleen vallan. Nyt on kuitenkin hyvä aika rutistaa taas istunta pakettiin ennen kisakauden alkua. Paras tapa tähän on tietenkin ihan koulutunnit ja niitä onkin nyt laitettu harjoitusohjelmaan.

Seuraavan kerran kohdattiin jokunen kilsa myöhemmin ennen siirtymistä radalle. Hevoset jo vähän höyrysivät ja jutut ratsastajien kesken jatkuivat taukoamattomina. Tuntui riittävän puhuttavaa. Sovittiin, mitä radalla tekevät, jos emme pääse sinne autolla. Ja ei päästy. Vaikka lunta ei ole kuin nimeksi, niin perjantain vesisade oli tehnyt sen märäksi ja pehmeäksi, joten Rangerikin vähän antautui. Tai äijän juttujen mukaan vika oli renkaissa. Niin tai näin, niin ei lähdetty puskemaan pehmeässä loskassa radalle, vaan siirryttiin suosiolla hiekkakuopille.

Lyötiin auto hiekkakuopan pohjalle parkkiin ja ulkoistimme itsemme. Ratsastajien reitti kulki hiekkakuopan reunaa ja hetken odotuksen jälkeen alkoi taas ensin kuulua kalatus ja sitten pari kypärää ilmestyi horisonttiin. Vuoroin käyntiä ja vuoroin ravia näyttivät kulkevan. Laiteltiin huoltopaikka valmiiksi n. 15 km:n kohdalle.

Nyt hevosille oli tullut jo vähän hiki. Kumpikin jonkin asteisessa talvikarvassa ja lämmintä oli kolmisen astetta. Pohjat olivat jäässä, mutta mukavat pehmeässä sellaisessa, joten hokki puri hyvin ja polkuosuudet olivat joko koskemattoman lumen peitossa tai ulkoilijoiden tamppaamia. Hevoset vähän huljuttivat huuliaan juottoastioissa ja sitten ratsukot pinkaisivat taas liikkeelle. Tasainen puheensorina häipyi vähitellen metsän siimekseen. Tekivät pienen lenkin ja palasivat radalle tekemään toiset viisi laukkakiekkaa.

Pidettiin vielä yksi huolto paluumatkalla. Ratsukot tulivat laukoilla radalta. Kikatus ja pölötys kuului taas ensin ja sitten ratsukot pinkaisivat näkyviin. Sain hyvää videokuvaakin. Kari oli huoltovalmiudessa, mutta suurta menekkiä ei tarjonnalle löytynyt. Sovittiin, että jättävät lopun metsäosuudet väliin ja etenevät tietä pitkin. ihan siitä syystä, että kuormittavuutta lenkillä oli ollut jo ilman loppukahlailuakin. Vähän olivat kiireisiä, sillä raskas keli ja pakolliset käyntiosuudet olivat hidastaneet etenemistä siten, että olivat vähän ennakkosuunniltemista jäljessä. Olin tyytyväinen siihen, että ihan oikeasti kyllä yrittivät päästä ennalta sovittuun nopeuteen. Keli oli raskaampi kuin mitä olin olettanut, joten lopullinen keskinopeus oli mielestäni erittäin tyydyttävä.  Samalla myös tuli alleviivatusti korostettua sitä, että käyntiosuudet laskevat keskinopeutta merkittävästi. Vaikka hyvillä pätkillä etenisi kuinka reippaasti tahansa, niin hidas käynti laskee keskinopeutta hetkessä.

Otettiin loppumatkasta vielä vähän kuvia ja videokuvaa ja sitten me kiirehdimme tallilla laittamaan juomia ja pesujuttuja valmiiksi. Ritan huoltokin oli kiirehtinyt paikalle. Lopun käyntiosuus vei mun makuun vähän liian kauan taas aikaa ja aikatavoite, kuten myös nopeustavoite vähän joutuivat joustamaan. Mutta treeni oli hyvä. Sykkeet tallin pihassa 55 ja 58. Ollaan oikein hyvässä vaiheessa ajatellen sitä, että kauden tärkeimmät kisat ovat kesäkuun puolessa välissä. Tämä on siinä mielessä vähän poikkeuksellinen vuosi.

Hevoset pesaistiin ja pääsivät hetkeksi talliin loimitettuna nauttimaan virvokkeista. Me ihmiset hörpimme kuumaa juomaa ja kävimme treeniä läpi. Hevoset kulkivat hyvin yhdessä. Niilla oli varsin hyvin yhteen sopivat askeleet ja myös luonteet. Kummallekaan ei tuottanut ongelmaa olla vetohevosena tai vedettävänä. Sopuisasti liikkuivat ja saivat seuraa toisistaan. Kuten myös ratsastajat.

Lopulta vaihdettiin kuivat loimet ja kaverukset pääsivät samaan tarhaan nakertamaan pihaheiniä. Aurinkokon näyttäytyi ja fiilis oli erinomainen. Kaikki lähtivät tahoilleen ja Rita kävi illalla ottamassa hevoset sisälle. Me mietittiin Saran kanssa tulevaa kautta ja syötiin Karin tekemiä lihapullia. Oikein onnistunut päivä ja huomasin innostuneeni näistä valmennuspuuhista jälleen ihan täysillä. Meillä on magea vuosi edessä, joten pökköä pesään vaan.

Satu ja Rita hoitelivat tallihommat. Vettä satoi ihan koko päivän, eikä mitenkään ihan vähää. Hienoinen lumikuorrutus suli pois ja moni aiemmin liippaantunut alue muuttui jääkentäksi. Iltatallin aikaan Sara hevosineen saapui paikalle. Heppu pääsi karsinaansa ja iski kiinni heiniinsä. Tatankaa kiinnosti kovasti uusi karsinanaapuri ja Sella happamana mulkoili omalta taholtaan. Sandroa vähän hämmensi nukkua hevosten seinän takana ja kun tallista kuului kopinaa, niin sen piti aina valpastua. Saran kanssa vaihdettiin vielä kuulumiset ja toivotettiin hyvät yöt. Kaikesta päätellen saivat kuitenkin ihan hyvin unen päästä kiinni untuvapeiton alla.

Satuin lukemaan HU:sta Elmo Jankarin blogikirjoituksen otsikolla ”He too”. Juttu nyt ei ollut mikään veret seisauttava, mutta hyvä pointti oli se, että todistelua ja perusteluja vaaditaan aina siltä, joka kulloinkin joutuu sosiaalisessa mediassa yleisön hampaisiin. Perättomia lausuntoja voi antaa, puolitotuuksia puhua totuuksina ja suoranaisesti valehdella, mutta näihin valheisiin joutuu aina vastaamaan se, johon ne kohdistuvat. Liitto on korostanut etiikkaa, arvoja ja moraalia, mutta ei kuitenkaan tunnu näkevän edes sisällä organisaatiossaan tapahtuvaa epäeettistä toimintaa. Toki näissä jutuissa on hankalaa se, että eettiset  ja moraaliset kysymykset ovat hyvin henkilökohtaisia. Maassa maan tavalla on yksi ohjenuora ja se, että näin on aina ennenkin tehty. Toisaalta, noissakin perusteluissa on omat vahvuutensa. Kaikki me kaiketi mielestämme toimimme oikein. Oikea tai väärä ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen juttu ja onko minun oikea sen oikeampi kuin jonkun toisen? Ehkä näitä pitää jokaisen mielessään pohtia. Sitä oikeaa ja väärää.

Mä sain päiväksi mieleistä puuhaa, sillä porukoiden pyykkikone on hajalla ja sain myllyttää pyykkikonetta ja kuivatusrumpua koko päivän. Kun Kari kotiutui töistä, niin kiirehdittiin tallille. Heti illan hämärtäessä alkoi kuulua satunnaisia pamauksia. Meillä ei onneksi eläinten kanssa ole mitään kohtuutonta paniikkia paukkujen kanssa, mutta ymmärrän kyllä sen, että monelle taloudella paukkuaika on ahdistavaa. Tallin läheisyydessä kun on kaksikin ampumarataa, niin ovat tottuneet paukkeisiin. Välkkyvät valot ja ruudin käry on tietenkin toinen juttu.

Viikonloppuna meillä on tiedossa nuorten kanssa minileiri ja siitä syystä virittelin tallille yöpymisvalmiuden ja vierastarhan valmiiksi ja Hopon karsinan myös vieraan käyttöön. Aika mukavaa saada tähän vuoden loppuun pieni energiaruiske tekemiseen. Samalla tulee hyvä muistutus siitä, että kilpailukausi lähestyy ja vähiteen käyntilenkit alkavat muuttu taas muuksi. Kohta ollaan kevässä ja silloin on lupa odottaa tuloksia.