Päivä meni enemmän tai vähemmän urheilua telkkarista töllöttäen ja nukkuen. Karin piti lähteä Sellan kanssa lenkille, mutta nukkui vaan onnellisena koira kainalossa sohvalla. Illalla lähti kuitenkin hoitamaan yhtä kengitystä ja teki siinä samalla satulakaupat. Ei mennyt ihan hukkaan sitten tämäkään päivä.

Kari hoiteli aamupäivällä hevoset. Rita kävi liikuttamassa Nadirin ja mä kiirehdin Pedron kanssa puoli viideksi tallille. Olin minuutin myöhässä ja äijä oli jo ehtinyt murista, että missähän Heidi kuppaa kun piti olla puolelta paikalla. Ilmoitinkin kun astelin tallitupaan, että tein Turuset. Olin minuutin myöhässä. Karia ei naurattanut, oli kai ollut kohtuuttoman pitkä odotusaika! Ihan kokonaiset 8 minuuttia kuopeksittiin tallituvassa ja sitten minä ja Rita nostimme kytkintä ja lähdimme ajelemaan Jokoisiin. Matka sujuikin taas niin nopeasti ja leppoisasti, että pyyhkäistiin ohi Hämeenlinnasta ja piti kääntyä takaisin, että päästiin 10-tielle. Ritaa huvitti, kun oli kuullut siitä ressusta jolloin Saran kanssa ajettiin puoli tuntia väärään suuntaan kisaa analysoidessa. Oli miten oli, niin ehdittiin juhlapaikkaan juuri sopivasti muutaman minuutin yli kuusi.

Väkeä oli kerääntynyt jo hyvin paikalle ja iloinen kalatus täytti tuvan. Aiemmidta vuosista muistin, että tupa oli ollut vähän kolea, mutta nyt oli lämmintä! Ruokailuun päästiin aika nopeasti ja tarjolla oli perinteinen jouluruoka. Naureskelin, että edellinen vastaava kattaus olikin ollut Riemuratsukoiden vastaavassa juhlassa. Ruoka oli kyllä hyvää ja kaikesta päätellen lämmöllä tehty.

Vähän yllätten jouduin keskusteluun, jonka aiheena oli välien selvittely ja kissan nostaminen pöydälle. En ollut ymmärtänyt, että mitään kissaa oli edes olemassa. Mutta arvostan kyllä sitä, että jos jokin epäilys mieltä kalvaa, niin se otetaan käsittelyyn. Aika usein näissä jutuissa on kyse väärinkäsityksistä ja ennen kaikkea tulkinnasta. Mulla on varmaan huono tapa keskittyä kulloinkin käsillä olevaan tekemiseen niin, että en huomioi ympäristöäni. Silloin kai vähäsanaisuuteni tai ilmeettömyyteni voi tulkita vihamielisyydeksi. Eikä tämä nyt ollut ensimmäinen kerta kun sain selitellä epäsosiaalisuuttani. Eikä varmasti viimeinenkään.

Kun safkat oli kauhottu kupuihin alkoi palkitseminen. Rita palkittiin vuoden junnuna. Nuori ratsastaja oli kovasti mielissään ja miksi ei olisi. Kausi ei ollut mitenkään mielettömän helppo, joten loppuvuoden onnistumiset antoivat varmasti usko tulevaan. Ensi vuodelle onkin jo kaavailtu isoa askelta eteenpäin. Valmistelut on tehty hyvin ja uskon vakaasti, että ensi kautena saavutetaan jo kv-tuloksia.

Suonpään Maljan SuMaRan hallitus oli päättänyt antaa Lintalan Marikalle. Valinta oli mielestäni oikein hyvä. Kamalan tarkasti en ole kyseisen ratsukon etenemistä seurannut, mutta sen tiedän, että tulevat kaukaa ja ahkerasti kiertävät kisoja. Intoa ja panostusta tuntuu olevan runsaasti. Usein into ja panostus jossain vaiheessa realisoituu myös menestykseksi, joten hyvällä tiellä varmasti ovat.

Kahvittelun jälkeen alettiin vähitellen tehdä lähtöä. Tajusin ERTF:n poistuneen jo paikalta ja mulla oli heille pieni joulumuistaminen. Soitin kiiresti perään ja sovittiin, että jäävät johonkin odottelemaan. Nopeasti kiittelin järjestävän tahon ja toivottelin hyvät joulut ja sitten kiirehdittiin matkaan. Jokioisten Leivän kohdalla treffattiin ja ovikranssi siirtyi takaluukusta toiseen.

Kodin suuntaan matka etenin taas nopeasti. Rita jäi pois Hyvinkään ABC:llä ja vähän jälkeen kahdentoista olin kotona. Kari raportoi tallikuviot. Ei mitään ihmeellistä, mutta vihdoinkin saadaa naapurista sovitut kaurat. Ilmo on myös tuonut esikuivattua neljä palleroa, mutta ei niitä tohdi avata ennen pakkasia. Saa nähdä, tuleeko niitä pakkasia ollenkaan. Kättä vähän kivisteli, joten kaivelin lääkepurkin esiin ja painuttiin nukkumaan.

Tavanomaista tallielämää. Mitä nyt talvea odotellaan. Yhtenä päivänä sataa lunta ja seuraavana aamuna on taas maa musta ja vettä sataa kaatamalla. Luonto ja elukat ja ehkä ihmisetkin ihan sekaisin. On tämä puuduttavaa, että maa ei jäädy ja peity lumella.

Suomi 100. Jotenkin ihanan leppoisa päivä. Suomi on hyvä maa syntyä, olla ja elää. Kunhan vain osaisimme jatkossakin pitää toisistamme huolta. En ymmärrä yhtään fasistisia ulostuloja, tai mitään persujuttuja. Kun täällä asuvat vaan tekevät yhdessä töitä ja kehittävät maataan, niin se on ihan se ja sama, mistä ovat alkujaan lähtöisin. Suuri osa meistä  valtaväestöön kuuluvistakin polveutuu ruotsalaisita tai venäläisistä sukujuurista.

Aamulla Kari kävi laittamassa hevoset ulos ja mä sain hiiviskellä kotona hämärissä kynttilöitä sytytellen. Nautinnollista rauhaa ja kiireettömyyttä. Kari kotiutui ja otti pienet torkut jonka jälkeen lähdettiin taas tallille puuhaamaan. Ilmo toi esikuivattua ensimmäiset pillerit. Ei olla uskallettu aikaisemmin tilata, koska lämpötilat ovat koko ajan olleet niin paljon plussalla, että heinä ehtii takuuvarmasti mennä pilalle ennen kuin saadaan syötettyä, joten täytyy vielä odotella pakkaskautta alkavaksi.

Kari puuhaili pihalla ja hevoset seurailivat hänen touhujaan. Me puuhattiin Pedron kanssa sisällä. Kun hommat alkoivat olla tehtynä, niin kävin levittelemässä hevosille vielä heinäpiiloja tarhaan. Sopuisasti olivat, mutta jostain oli erimielisyyttä myöhemmin syntynyt, sillä Napilla oli iltatallin aikaan hampaan jäljet kannikassa.

Faijan kemut veivät meidän mielenkiintomme, joten muut saivat hoitaa tallihommat. Viideltä oltiin jo Huilissa ja seitsemältä kuuntelemassa leffateatterissa Tuntemattoman tykkien jylyä. Hevosia oli leffassa mukana jonkin verran ja uutisoinnin mukaan joku avustaja oli kuvauksissa jopa kuollut jäätyään kärryjen alle. Kyllä muutamassa kohtauksessa oli vaaran tuntua aistittavissakin. Leffa oli ihan katsottava, vaikka juoni ja lopputulos ovat ainakin itselläni polttoraudalla mieleen poltettu. Ei siis mitenkään yllätyksellinen kokemus. Jos Tuntemattoman olisi nähnyt ensimmäistä kertaa, niin olisihan se ollut järkyttävä leffa ja pistänyt miettimään. Sota on mieletöntä. Silloin ja nyt.

Maa on juuri ja juuri ohuen lumikerroksen peitossa. Hevosjutuissa ei oikein mitään ihmeellistä. Matkaratsastajat lymyilevät tahoillaan ja keräävät kuntoa sekä voimia kesän kisoihin. Kotimaan kilpailukalenteri alkaa olla valmis ja julkaistu. Ei ajallaan, mutta parempi sekin, että kisoja tipahtelee vähän myöhässä kuin että niitä ei olisi ollenkaan. Myös kv-kalenteri alkaa muotoutua. Alustavasti olen lähdössä toimihenkilöksi alkuvuodesta Ruotsiin ja toukokuussa Viroon.

Sellan liimakengät edelleen kiinni. Ovat kestäneet aika hyvin, sillä osa tarhasta on melko kuraista ja riski on olemassa, että häviävät mutaan. Näin ei ole toistaiseksi vielä käynyt ja toivottavasti ei tule käymäänkään.

Satu ihana kävi laittamassa hevoset aamulla ulos. Me saatiin siis käynnistellä aamu kaikessa rauhassa ja valuttiin tallille vasta lähempänä kymmentä. Viikonloppusin on aina aikaa tehdä muutakin kuin vain peruskuviot, joten aikaa tallilla vierähtää.

Laura perheineen karautti paikalle ja lähtivät viemään Adronnaa Ypäjälle. Hevonen on kokematon lastattava, joten pieni hetki siinä meni. Olimme Karin kanssa vähän eri mieltä taas metodeista. Tällä kertaa mä olisin kaivannut pehmeämpää otetta ja Kari taas olisi hyödyntänyt pientä pakottamista.  Hevonen lähti reippaasti koppiin, mutta muutaman kerran peruutti sieltä kyllä aika reippaasti ulos. Kokonaisuudessa lastaukseen taisi mennä 20-30 minsaa aikaa, joten ihan hyvin tamma kyytiin saatiin. Vähän se alkoi teutaroida ennen kuin auto lähti liikkeelle, mutta ihan hyvin oli kohteeseen matkustanut.

Rauhalliseksi ja jopa hiljaiseksi muuttui taas tallialue kun vieras hevonen oli poistunut. Onhan se huomattavasti helpompaa kun hevoset kulkevat sisään ja ulos ilman riimuja ja talutteluja. Nyt myös tarha-alue laajennettiin takaisin tavanomaisiin mittoihin, joten kolmella on hyvät tilat. Kolmikkoa ei liikauttanut tippaakaan neljännen poistuminen porukoista. Kahdessa viikossa minkään sortin siteitä ei ollut syntynyt.

Vettä satoi aamusta iltaan, joten Kari oli tosi tyytyväinen, että tekivät pitkän lenkin eilen.

Kari lähti aamulla aamutalli ja mä Karjalohjalle. Mulla oli kurssikeikka siellä. Vuosi on lopullaan ja tulevat sääntöuudistukset piti kaapata seminaarikalvoista ja Miran briiffistä, mutta luulen että pääpiirteittäin ne oli hallussa. Tosin toivon, että esimerkiksi pisteytystä nyt edelleen mietittäisiin ja mm. palautumisaika noteerattaisiin jatkossakin. Se kuitenkin on asia, joka on hyvä oppia nopeuskisoja ajatellen. Jos tottuu kuppaamaan lenkin jälkeen 20-30 minsaa ennen tarkastukseen ilmoittautumista, niin nopeusluokissa voi tulla äitiä ikävä.

Anyways, kurssimateriaalit oli monistettu, kamat kannettu autoon ja ihanassa ohuen lumipeitteen valaisemassa ja punaisen auringonnousun poltteessa ajelin Isotalo Farmille. Kurssi onnistui hyvin ja bonuksena sain tutustua upeaan miljööseen ja isosarvisiin lehmiin. Reissusta lisää Tien päällä-osiossa.

Kari huiskaisi tallihommat alta pois ja alkoi sitten laitella Sellaa ratsastuskuntoon. Rita tuli sovitusti ja lähtivän ratsastamaan hiittiradan suuntaan. Pääasiassa askellaji oli käynti. Treeniohjelmassa on tässä vaiheessa pitkät rauhalliset lenkit. Muutama pätkä laukkaa ja jokunen kilsa hölkkää, mutta muuten Sellan kulkivat vauhdittamaa käyntiä. Käyttivät aikaa kolmisen tuntia ja matkaa taittuui parikymmentä kilometriä. Rita oli ilmeisen iloinen, kun pääsi vähän uusiin maastoihin. Karikin oli iloinen kun ei satanut ja aurinkokin näyttäytyi, tosin vain muutaman minuutin ajan. Sellan kengät pysyivät kiinni ja se oli tavanomaisen pörhäkällä tuulella ja tarjoili Nadirille potkutusnäytöstä. Vanhat metkut on tallella.  Toistaiseksi liimakengät saavat vielä peukkua ylöspäin.

Lenkin jälkeen hevoset pääsivät takaisin tarhaan. Tatankakin oli selvinnyt hengissä lenkin ajan. Olihan sillä A seuralaisena, vaikkakin lankojen toisella puolella. Hevoset saivat väliheinät ja Kari kiirehti kotiin ottamaan päiväunia koira kainalossa. Mä palailin kotiin kuuden kieppeillä ja Kari lähtikin samoihin aikoihin ottamaan hevosia sisään. Iltatallin yhteydessä hevoset myös madotettiin.

Kaura alkaa olla kortilla ja olkipellettirouheet puolentoistavuoden takaa ovat vihdoinkin loppumassa. Kauran saaminen on ollut haaste ja ehkä joudutaan taas kääntymään Töppärän Valinnan puoleen. Mielellään sitä ostaisi omalta kylältä, mutta toimitus on aika häilyväistä. Kuiviketta pitää tilata nyt kun aiemmat on saatu kulutettua. Rouhe osoittautui varsin riittoisaksi, mutta se on kyllä pellettiä kovempi pölyämään. Mutt yksi mikä on varma, niin turvetalliin meidät hevoset eivät ikinä enää mene!

Säpäkkä viikko taas lopuillaan. Vielä venähti töissä ja kehätiellä niin pitkälle, että sain suksia kiireellä tallille heti kotiin saavuttuani. Kari oli onneksi kantanut jo keittolevyn ja glögit autoon. Mulla oli Fridan torilta haetut herkut ja kassilinen kynttilöitä, joten joulua kiirehdittiin rakentamaan.

Rita ja Tanja olivat tehneet tallityöt ja lähteneet pitkälle käyntilenkille. Hosuttiin pöytäliinat ja piparit paikoilleen ja pistettiin joululaulut soimaan. Ehdittiin kuin ehdittiinkin samaan kaikki jutut valmiiksi. Nappi jäi lenkin jälkeen suoraan sisälle ja Kari otti kolme muuta heinille samalla ovenavauksella. Tämän jälkeen iskettiin herkkuihin kiinni. Mirkakin ilmestyi paikalle ja pidot sen kuin paranivat. Juttu luisti ja herkut tekivät kauppansa. Tunnelman kruunasi se, että aamulla tullut ohuen ohut lumikerros pysyi maassa ja sai maiseman näyttämään ihan oikeasti jouluiselta.

Hevoset söivät heiniään ja ihmettelivät varmaan, että eivätkö nuo ihmiset nyt lähde ollenkaan kotiinsa. Kyllähän me lopulta puhalsimme kynttilät sammuksiin ja toivotimme piippakorville hyvät yöt ja poistuimme paikalta hyvillä mielin.

Illalla mä vielä kävin seuraavan päivän kurssimateriaalia läpi. PP-esitys on taas päivitetty, tiivistelmä dioista tehty ja muutkin jakotavarat monistettu. Lisäksi pakkasin mukaan vöhön tavanomaista vähemmän esittelytavaraa, mutta sentään yhden satulan pari kypärää, suitset ja trikoot. Katsoin reitin ja totesin, että kahdeksalta on hyvä aamulla lähteä liikenteeseen. Uskoisin, että aamulla käynnistyy vuoden viimeinen alkeiskurssireissu tänä vuonna.

Vesisadetta koko viikon. Kari sai viikonloppuna taas selkänsä vähän kipeämmäksi, joten siirteli sovittuja kengityksiä pidemmälle ja piemmälle. Lopulta tänään kävi Napin kavioiden kimppuun. Mielestään äijä on nyt bondannut niin hyvin hevosen kanssa, että aiemmin pakollista rauhoitustakaan ei tarvittaisi. No eihän se helppoa ollut ja takapäätä tehdessä tuli pieni napsukin reiteen, mutta kaikesta huolimatta pitkään, pitkään aikaan homma onnistui ilman rauhoitetta.  Eli edistystä on tapahtunut, vaikkakin pienin askelin ja taas kerran Karin ottamalla riskillä. Nyt on Nadirilla kuitenkin talvikengät alla ja pääsevät treenaamaan kevään kisat mielessä.

Adronna on jollain tavalla hermostunut. Voi johtua siitä, että tarhaa yksinään ja muut kimpassa. Heinänsä se syö hotkimalla hetkessä. Karsina on porukan sotkuisin. Varmaan sopeutuisi osaksi laumaa, jos sillä olisi pidempi aika päästä porukoihin, mutta ikävä kyllä ei ole ja se muuttaa viikonloppuna jälleen.