Me herättiin Saran kanssa puoli kuudelta ja siitä se sitten lähti. Vaiherikas päivä, joka päättyi iltayhdeksältä palkintojenjakoon, jossa kuohuviinipullo suihki palkintopallilla suuren maailman malliin. Sara saavutti tavoitteen, eli hyväksytyn tuloksen. Saattoi olla hänen tähän mennessä vaikein kisansa, mutta lopputuloksena 7. sija FEI CEI 1* 80 km -luokassa ja pienoinen rahapalkinto. Ja ennen kaikkea kokemusta ja oppia tuli taas hurjasti lisää.  Oli ilo olla mukana. Reissusta enemmän kisaraportissa .

Kari kävi taas Sarin kanssa lenkillä. Vajaa parikymppiä tipahteli mittariin. Suuntasivat radan suuntaan ja kipaisivat yhden kipakan rundin. Sen jälkeen etenivät taas rauhallisemmin kotiin päin. Sella näyttää kaapin paikan ja Odin näyttelee sitten vähän muita juttuja. Lähinnä taidokkaita hevostemppuja, jotka on kutakuinkin kuitenkin jo nähty kun Sella niitä on aikanaan meille esitellyt. Ei siis mitään uutta auringon alla. Odin on hyvä lenkkikaveri, joten eiköhän yhteislenkkejä ole tiedossa jatkossakin.

Sara viestitteli Virosta pitkin päivää asiaa jos toistakin. Aikataulut eivät ihan pitäneet. Tai oikeastaan eivät pitäneet ollenkaan ja fanaattinen suunniteltujen aikatauluje noudattaja oli ihan poissa tolaltaan. Ja tunnistan kyllä itsessänikin tuon piirteen, että ottaahan se aivoon, jos kilpialukanslian pitäisi aueta kahdeltatoista ja joskus yhden jälkeen sihteeri kalppii paikalle. Se on sietämätöntä. Varsinkin kun kisareissussa on muutama muukin muuttuja ja kisaa edeltävinä päivinä kohteessa on moni asia tehtävänä ja päivän jokaiselle tunnille on oikeastaan ohjelmaa. Siinä on nuorella ratsastajalla aika isot haasteet, kun hoitelee kaikki kisoihin liittyvät asiat omine nokkineen vieraalla kielellä vieraassa maassa. Moni aikuinenkin on  vastaavassa tilanteessa poissa mukavuusalueeltaan. Mutta hyvin se meni. Kaikki hoitui tavallaan ja kolmen jälkeen sain tiedon, että hevonen oli saanut starttiluvan. Ihopoimusta tuli 1 mutta muuten kaikki oli hyvin.

Viideksi kiirehdittiin tallille. Minä hyppäsin mamma Töpperssin kyytiin. Komea oli pirssi ja ihmettelinkin heti alkuunsa, että kuka kaarassa oli kessuttanut kaksi vuotta putkeen. Mutta eipä ole ilmaista kyytiä syytä arvostella, joten nautin tunnelmasta ja lähdettiin kohti satamaa. Päästiin ihan ensimmäisinä lauttaan. Priority-lappunen kannattaa kyllä lunastaa, mitkään bonuskerholaislippuset eivät ole enää mitään. Oltiin jo kolme varttia ennen kuin lautan oli tarkoitus edes lähteä liikkeelle. Vaiherikas reissu Padiseen oli alkamassa ja siitä lisää kilpailuraportissa.

Kari siirtyi laitumelle moikkaamaan hevosia. Kovin olivat rapsutusta vailla. Tatanka varsinkin olisi halunnut syliin tai ainakin kainaloon. Sen kanssa vietetty aika on kyllä aina loistava sijoitus. Se saa ihmisen aina hyvälle mielelle. Hassu parivuotias, jonka kasvua ja kehitystä on ihana seurata.

Ennen kuin vuorokausi vaihtui yllättä äijä itsensäkin ja ilmoitti Sellan Liesjärvelle n. 50 km:n kisaan.

Keskiviikkona taas ihan vaan laiduntamista ja vähän tulevan viikonlopun suunnittelua.

Torstaina Kari lähti Riitan ja Sarin kanssa maastoon. Ihan kevyttä käyntihommaa puolitoista tuntia. Samalla löytyi ennen tuntemattomia lenkkejä. Sella käyttäytyi ihan asiallisesti. Toki se aina yrittää vieraita hevosia potkia, jos eivät ymmärrä pitää hajurakoa, mutta muuten ei mitään tavanomaisesta poikkeavaa.

Maanantaina hevoset nauttivat taas loppukesän lämmöstä keskenään.

Tiistaina Kari kävi tekemässä yhden kisakengityksen. Sitten hän kurvaili laitumelle tervehtimään tammoja. Ei mitään ihmeellistä sillä rintamalla. Siellä ollaan ja syödään ja elellään hevosiksi.

Tallink on tiukasti myyty viikonlopun osalta ja mun lauttaliput ei oikein natsaa muiden lauttalippuihin, mutta ainakin pääsen perjantaina matkaan.

Aamupäivän katselin telkkarista MM-kävelyitä ja sain taas paljon hyvää muistutusta kestävyysurheiluun liityen. Edelleen suosittelen kyllä katselemaan ja kuutelemaan vastaavia lähteyksiä. Niistä saa tosi hyviä vinkkejä tankkaukseen, palautumiseen yms. Muutenkin muiden kuin oman lajin seuraaminen on aina hyödyksi.

Iltapäivällä ajeltiin tallille ja ihmeteltiin mennessämme myrskyn aiheuttamia tuhoja. Melkoista jälkeä tuuli saa aikaiseksi! Kun lähestyttiin Ridasjärveä, niin vauriot vähenivät. Tallin pihaan saavuttuamme kauhistelin risujen ja pöllien määrää. Kaikkia kaadettavaksi määriteltyjä puita ei ollut edes kaadettu ja silti puuta ja risua oli kaikkialla. Kari alkoi kantaa pöllejä Rangerin lavalle ja mä yritin epätoivoisesti saada risukasaa syttymään. Varsinaisena partiolaisena jouduin lopulta turvautumaan sytytysnesteeseen! Ei muu auttanut. Lopulta risukasa roihusi hyvän jälkituulen siivittämänä.

Riitta ja Sari pöllähtivät pihaan. Kovasti oli arabiuutisia. Katseltiin kuvia ja googlattiin tuloksia. Into tuntui olevan varsin piukassa. Illalla selviteltiin Saran kanssa Padisen majoituskuvioita ja mullahan sitten meni hermo ja varattiin huone linnasta. Kuten olen todennut, niin mun cämppäriseikkailut on seikkailtu ja missä ikinä sitten ollaankin, niin sänkyyn ja suihkuun pitää päästä. Jos Nina tarvitsee posliinipöntön, niin mun reunaehdot ovat sängyssä ja suihkussa.

Toisella meistä oli taas aamulla käynnistymisvaikeuksia. Tallille oli tulossa metsuri kaatamaan lahoja ja pystyyn kuolleita (hevosten tappamia) puita, joten sinne piti menna hyvissä ajoin siirtämään uhanalaiset asiat pois vaaravyöhykkeestä. Yksi tälläinen oli traileri, joten pakko sinne oli vaan mennä. Ja mentiinkin, tosin mustat kiehkurat päiden päillä. Paitsi Pedrolla ei ollut vaan se oli intona taas reissussa mukana ja pääsikin paluumatkalla uimaan.

Helle oli jo heti aamusta melkoinen ja illaksi odotettiin Kiira-myrskyä. Siirrettiin traileri turvaan keskelle takatarhaa. Samalla vääsin ja käänsin vierastarhan tolppia irti, sillä yksi siivu aitaa rakennetaan uudelleen lähipäivinä. Metsuria ei näkynyt, mutta Karin tiedon mukaan lähes parikymmentä puuta kaatuu, joten pikkuisen on äijällä taas pilkottavaa ja polttopuita ei tarvitse hetkee ostaa. Ihmeteltiin siinä vielä tulevaa aidan paikkaa ja jotain muutakin ja pakauduttiin autoon ja siirryttiin laitumelle.  Mä kävin siellä huussissa, sillä meillä on vielä kusien imeytyskopan tyhjennys työn alla, joten olisi nyt hyvä olla ottamatta sitä käyttöön.

Laitumella tyttöset tulivat iloisina vastaan. Orvokkia selkesti häiritsivät ötökät, mutta kyseessä olivan vain kärpäset. Mitään silmäoireita ei ollut ja siihen olin tyytyväinen, sillä pitkin kesää on ilmennyt rähmimistä ja vuotoa sekä Sellalla että Tatankalla. Selleri-pelleri on pyöreässä kunnossa, vaikka laidun on juuri sopivan syöty. Tatankakin on vähän pulskistunut laiduntamisen aikana, mutta eiköhän syksy taas sulata ylimääräiset. Pieniä naarmuja löytyi sieltä sun täältä, että kyllä on taas paineltu vähän reippaamminkin. Kari rasvasi Sellan turvan ja minä pienet nirhaumat muualta kropasta. Koko kolmikko olisi halunnut uida liiveihin, mutta Sella teki selväksi, että varsinkaan Orvokilla ei ole oikeuksia saada minkään sortin huomiota ja Tatankankin laatuaika ihmisten parissa oli rajoitettu. Kuningtar itse olisi sen sijaan halunnut kaiken huomion ja rapsutuksen itselleen, mitä tarjolla oli. Sella on muutenkin viimeiakoina ollut kovasti ihmisten perään. Noh, kunhan tallikausi taas alkaa, niin ihmisseuraakin on enemmän tarjolla. Toivottavasti nyt saavat vielä olla ainakin kuukauden pellossa. Helle tuntui aika tukahduttavalta ja Kari alkoi siirtää iltapäivän ratsastuslenkkiä vähän myöhäisemmäksi.

Kotimatkalla käytiin tosiaan hiekkakuopilla pulaamassa vähän vedessä ja Pedro sekä minä saimme sopivasti viilennystä. Jos ei matkan varrella olisi kaksvitosen ylitystä, niin kiva olisi montuilla käyttää hevosiakin kahlailemassa. Ridasjärvi itsessään ei käsittääkseni tarjoa mahdollisuutta moiseen luksukseen. Kun katselin siinä Pedron polskimista niin mietin, että kyllä uimisen täytyy olla hevosillekin upea tapa kohottaa kuntoa ja samalla hoitaa lihaksistoa.

Viiden aikaan Kari palaili tallille. Metsuri oli hommissa ja hienosti kaatuivat puut kohdilleen. Laitumella odottivatkin jo lenkkikaverit ja helteen piiskatessa hyppäsivät selkään. Tekivät alkuun pitkän käyntiverkat ja sitten reippaampaa menoa vaihtelevillä pohjilla. Tossut pysyivät matkassa mukana ja muutenkin meno olöi mukavaa. Kari taas kehui, että todella hyvältä mammatamma tuntui. Reilun tunnin lenkkeilivät ja vajaa 15 km tuli mittariin. Sella sai ämpäripesun ja sen jälkeen pääsi takaisin laitumelle. Taivaalle alkoi muodostua mustaakin mustenpia pilviä.

Kari palautteli varusteet tallille, pakkasi pestävät autoon ja vaihtoi vielä metsurin kanssa ajatuksia kaatokuvioista. Aika hyvä ajoitus oli tosiaan puut kaataa, sillä äijäpä ei ehtinyt montaa kilsaa ajella, kun taivas ensin pimeni ja sen jälkeen alkoivat salamat välkkyä. Puita kaatui ja kotimatka otti aikansa, kun piti välillä pysähtyä odottamaan näkyvyyden paranemista. Vettä tuli niin paljon, että mitään ei nähnyt mistään ikkunasta. Kun auto pääsi taas liikkeelle, niin kiertoteitä ja jalkakäytäviä pitkin piti ajella puiden latvojen yli. Tuusula-Järvenpää-sektori oli totaalisen sekaisin. Mutta niin taisi olla koko pääkaupunkiseutu ja keskustassa jopa FLow jouduttiin keskeyttämään ja ihmiset pienimuotoise paniikin vallassa pakenivat sisätiloihin. Telkkarissa pyörä hätävaroitus, jossa käskettiinkin hakeutumaan sisälle ja veneilijöiden rantautua. Puuskissa tuuli oli mantereellakin yli 30 m sekunnissa.

Olin aavistuksen huolissani tammoista laitumella, mutta Kari soitti Erikalle ja sai rauhoittavan tiedon, että siellä ollaan turpa maassa ihan rauhallisina. Ukkonen ei ole kyllä enenkään meidän hevosia haitannut, mutta taas joudun toteamaan, että tilanne on nyt vähän toinen, kun pojat ovat poissa. Puuttuu se järjen ääni. Mutta toisaalta, nyt on monta kertaa käynyt mielessä, että olisiko järki vähitellen asettunut myös Sellan päähän. Takana on koettua ja elettyä elämää, niin sekään ei jaksa enää hulluilla. Ja varmaan nyt kun totean näin, niin seuraavaksi tekee taas jotain ihan kahjoa. Pahin myräkkä oli tunnissa ohi, Kiira siirtyi itään. Vettäkään ei oikeastaan loppuyön aikana satanut, joten selvisimme nollavaurioilla. Ei tappioita laitumelle, tallilla tai kotona. Joskus näinkin.

Työviikko vaatii kyllä veronsa näin työvuoden alkajaisiksi. Iltaisin väsyttää kamalasti. Tallikäyntiä arvottiin ja todettiin, että mennään siirtämään traileria metsurin alta pois vasta aamulla.

Kari teki pitkän päivän ja kotiutui joskus yhdeksän kieppeillä. Mäkään en lähtenyt tallin suuntaan, joten typykät oleilivat laitumella omaan piikkiinsä.

Padisen ilmomaksuun on tulossa muutoksia ja tällä kertaa ilmeisesti ratsastajan kannalta miellyttävämpään suuntaan. Joku kun ihmettelee, että miksi kummassa pitää ulkomaille lähteä kisaamaan kun kotimaassakin on ihan samanlaisia kisoja. Ei ole! Kisaaminen ulkomailla on jo itsessään jotain ihan muuta, kuin kieppua kotimaassa samoja reittejä vuodesta toiseen. Ja nyt kun suuntaus on se, että kisajärjestäjät ovat alkaneet saada merkittäviä sponsoreita, niin kyllä ulkomaille tosiaankin kannattaa lähteä jokaisen kynnelle kykenevän. Ensinnäkin on se elämys- ja kokemusefekti ja esimerkiksi tällä kertaa osallistumismaksu on olematon ja sen jälkeen kuitenkin on mahdollisuus päästä kiinni voittorahoihin, jolloin reissu voi oikeasti olla jopa tuottoisa. Eipä silti, eihän tätä nyt kukaan rahan takia tee, mutta joa aina ei tarvitsisi maksaa itseään kipeäksi, niin olisihan se hieno juttu. Tästä samasta syystä Varman kisat ovat nousseet suosioon, sillä sieltä tietää ratsastaja saavansa hyvät palkinnot, jos menestystä tulee.

Muutenkin pidän aivan käsittämättömänä kommenttia, että turha on ratsastjien ulkomaille lähteä. Totta munassa ulkomaille pitää mennä. Sen myötä oma tekeminen kehittyy, kun näkee vähän toisenlaista tekemisen mallia. Ulkomailla toimiminen tekee hyvää meille toimihenkilöille ja myös kisajärjestäjille. Kõrvemaan kisajärjestäjät ovatkin jo olleet yhteydessä ja kyselleet kiinnostusta tehdä yhteistyötä kisajärjestelyissä. Mielestäni tosi hyvä suuntaus, sillä yhteistyö opettaa aina jotain uutta. Mikään seura Suomessa ei järjestä sellaisia kisoja eteikö voisi jotain kehittää ja ottaa oppia muualta. Meillä on myös unohtunut se, että tason 1 ja tason 3 kisat eivät voi ulkonäöllisesti näyttää samalta. Kun tasoluokitusta laadittiin, niin yksi ajatusmalli oli se, että kaikki ulkoiset puitteet kasvavat kun tasokin kasvaa. Meillä ainut muutos on helposti vain toimareiden määrä. Sitä tasoluokituksella ei aikanaan haettu.

Sara on lähdössä Padiseen hakemaan varmuutta 80 km suoritukseen. Olen änkeämässä mukaan, mutta majapaikkaa ei meinaa löytyä mistään. Kari ehdottelee telttaa virnuillen ja olen jo moneen kertaan todenut, että en nuku teltassa enkä autossa. Sänky on jostain löydyttävä!

Tässä on vähän kärvistelty kuivaheinävajeen kanssa, mutta sattumien kautta kävikin niin, että löytyi toimittaja ja kuski ja aktiivinen talkooporukka, joten saatiin alkuhätiin 200 n. 20 kg paalia tallin pihaan. Kun pistettiin hihat heilumaan, niin supervauhdilla paalit siirtyivät tallin ylisille ja osa alakerran pikkuheinälään. Vielä mahtuisi toinen setti, jos tässä kyyti saadaan järjestettyä uudelleen ja sama iskuryhmä ehtisi rutistaa toisenkin kerran paaleja sisätiloihin. Täytyy sanoa, että kyllä siinä niska oli hiessä jokaisella. Homman jälkeen istuttiin vielä porukalla hetki alas ja hörpittiin virvokkeita sekä pientä purtavaa. Kahdestaan olisi siirretty niitä paaleja varmaan koko yö, joten iskuryhmästä oli mieletön apu.

Riitta oli käynyt tyhjäämässä paskalavan ja siirtänyt sitä eri paikkaan. Nyt se olikin ihan ideaalissa kohdassa. Vähän oli pitänyt taas lankoja availla. Viikonloppuna on tulossa puunkaataja, joten vierastarhan aidat puretaan kokokaan ja rakennetaan aavistuksen eri formaatilla uudelleen. Saadaan sulava kulku pihatarhoihin ja toivottavasti sellainen välitys tolppiin, että lavan tyhjennys onnistuu jatkossa entistä helpommin. Nyt onkin pari päivää ollut mainiota kesäkeliä joten heinähommat ja pihahommat ja vastaavat sujuvat aika kivasti.

Aurinkoinen ja lämmin päivä, joten Sella pääsi lenkille. Ensin homma vaati kuitenkin kotona raivokasta tossujen säätämistä. Tehtaalta tulleet osat eivät ihan operoimatta sopineet vanhoihin tossuihin, joten luovuutta ja nokkeluutta tarvittiin. Itse lenkki meni hyvin. Sella on nykytilassaan varsin seesteinen. Ei se laitumellakaan osoita enää nuoruusvuosien temppuja ja temmeltämistä.

Kari on taas uraokoinut näiden kotisivujen kanssa ja kohta kaikki aimepien vuosien kisaraportit on saatu siirrettyä vanhasta uuteen. Vielä pitäkisi siirtää vanhat päiväkirjamerkinnät ja sitten olisi kaupan vuoro. Vuorokaudessa ei tunnu tunnit riittävät tämän tyyppisten siirtojen ja muutosten tekemiseen. Kymmenessä vuodessa sanoja ja lauseita on tullut kirjoitettua melkoinen määrä.

Ylänteeltä tuli vahvistus, että NBCH 2018-kisojen yhteydessä saamme järjestää myös SM-kilpailut matkalla 120 km. Toivottavasti saadaan myös aikaiseksi sääntömuutos, että taso 3.1 ylettyy 120 km matkaan asti, niin kisat voidaan edelleen pitää tasolla 3.1 ja mitään uusia kvaalauksia ei tarvita. Ajatuksemme on toteuttaa kisat samoin kuin esim. Virossa, että ratsukko voi osallistua joko kansalliseen tai kansaiväliseen luokkaan ja samalla SM-luokkaan. Osallistua  siis kahteen luokkaa yhdellä ratsastuksella.