Vettä satoi niin paljon, että ei tehty yhtään mitään. Ei tallilla eikä kotonakaan. Kulissesissa kuitenkin jotain tapahtui, sillä päätettiin muutamasta kisakuviosta ja etsittiin raivokkaasti majoitusta Padiseen, mutta huonolta näyttää. Joskus aina lähden mukaan näihin katsotaan sitten myöhemmin -juttuihin ja joka ikinen kerta manaan mielessäni, että jos vaan noudattaisin omaa intuitiotani ja varaisin kaikki jutut tyyliin 3 kk ennakkoon, niin ei olisi näitä viimehetken säätämisiä. Jokaisen pitäisi vaan tehdäasiat omalla tavallaan, niin ei tulisi turhia tykytyksiä. Eipä silti, nythän olen lähdössä reissuun ihan vaan turistina, niin se on aika sama, missä ja millä jne.

Aamulla ajelin vapauttamaan hevoset pihapiiriin. Samalla aitailin niille vähän uutta aluetta ja touhuilin mitä touhuilin. Caro teki niillä päivällä vielä uuden alueen syötäväksi ja kun sade vähän taukosi iltapäivällä, niin ajeltiin taas tallille.

Hevoset änkesivät heti sisälle talliin ja karsinoihinsa. Annettiin niiden oleilla sisällä kaikessa rauhassa ja juotiin itse kahvit ja teet. Sitten Kari otti ensin Tatankan kaviot käsittelyyn ja sitten vuorossa oli Seljanka. Varsa tietenkin kikkaili ja Sella seisoi asiallisesti paikallaan. Kyllähän silläkin nuorena niitä omia kotkotuksiaan oli. Kupikun tamma sai kuitenkin kaipaamansa kaviohuollon.

Caro ilmaantui paikalle ja vietiin kolmikko takaisin laitumelle. Sinne olikin ilmaantunut matkaratsastuspiireihin uutukaiseksi tullut unkarilainen arabi. Sella totesi tyynesti tulokkaan olemassaolon, Tatanka vähän kekkaloi, se oli jo aiemmin kieputtanut kuuppaansa niin, että melkein tyrmäsi Karin, jolla vähän aika näkyi silmissä vain tähtiä.  Orvokkihan innostui oikein todella ja Carolla oli pienimuotoisesti tekemistä, että pääsivät ohittamaan ruunakaksikon. Kolmikko saatiin  kuitenkin varsin siististi omaan lohkoonsa. Pientä juoksentelua siinä oli tarjolla, mutta ei mitään ihmeellistä. Uusi tulokas ei myöskään ollut tammakolmikosta erityisen kiinnostunut, joten rauha palasi varsin nopeasti. Lompsittii takaisin tallille. Katseltiin matkalla hetki uutta hevosta ja mietittiin sen tulevia kisasuunnitelmia. Jotenkin olen aina iloinen, kun joku tekee unelmistaan totta ja siitäkin, että maahan tuodaan uutta verta. Meidän arabikantamme on todella pieni ja sisäsiittoinen, joten ulkomaantuonnit ovat tervetulleita.

Tallilla puuhailtiin vielä jotain. Tyhjäsimme esimerkiksi paskatynnyrin. Kari yökki ja valitti sitä, että sammion päällä oli mun pienoiset aamukiepurat. Viimeksi saimme kipon tyhjätty ihan ilman draamaa, mutta nyt sitä kyllä riitti. Lopulta paskat oli lapioitu lantalaan, mutta kusitönikälle meidän pitäisi vielä tehdä jotain. Purin vielä vierastarhan aitalangat, sillä Riitta oli seuraavana päivänä tulossa tyhjäämään paskalavaa.

Olen vähän huolissani siitä, että saimmeko oikeasti akkumme ladattua loman aikana, kun heti loman alkajaisiksi menetimme Urhon. Tämän tason menetys on aika musertava. Eikä Hoponkaan lähdöstä ole kuin hätäsesti puoli vuotta. Ei mene viikkoakaan, että en näiden kahden perään itkisi. Varsinkin nyt heti duunien alkaessa asiaan jotuu palaamaan aika usein. Ja samalla kun muut tekevät kisasuunnitelmia NBCH-kisoihin, niin se on puukonisku omaan sydämeen. Hoen itselleni, että nyt vaan on näin.  Ja niinhän se onkin. NYT VAAN ON NÄIN.

Caro vapautti hevoset aamulla pihalle. Me ajelimme päivemmällä paikalle. Hevoset siellä tyytyväisinä touhuilivat omia touhujaan. Houkuttelin ne Caron pihalle aidattuun takatarhaan, sillä siellä olsii paljon syötävää, mutta aika vähän sinne viitsivät mennä pitkään kasvillisuuteen. Perässä tietenkin tulevat mihin vaan, mutta heti kun ihminen poistuu alueelta, niin piippakorvat tulevat perässä. Kari nikkaroi aitoja ja kuivatushuonetta, minä harjailin hevosia.

Kari oli tavannut kaupassa yhden entisen tallikaverin. Hän kertoi menetyksistään ja huolistaan hevostensa kanssa. Yhden toisen ystävän hevonen oli vähällä halkaista kallonsa kikkaillessaan trailerissa. Kolmas tuttu kertoi, että heidän entisen tammansa alkukesän varsa oli hiipunut hengettömäksi. Alan melkein jakaa yhden eläinlääkäriystäväni näkemyksen, että on suoranainen ihme, että hevoset ylipäätään pysyvät vuottakaan hengissä syntymänsä jälkeen.

Kari ajeli taas töiden jälkeen tallille ja jatkoi kuivaushuoneen seinien rakentamista. Hevoset vaeltelivat valtoiminaan tarhojen, tallipihan, kentän ja Caron puutarhan alueella. Niilla on aika paljon aluetta kaluttavana ja tekevät kyllä työtä käskettyä. Illalla Kari ohjaili ne  varsinaisiin tarhoihin ja levitteli muutaman kasan ihan kunnollista heinää yötä vasten. Ettei tarvitse pelkällä sipsillä elellä.

Satunnaista sadetta, mutta kuitenkin aika lämmintä. Töiden jälkeen Kari ajeli tallille, rasvaili ja sumutti ja intoutui niputtamaan kuivatushuoneeseen Lundian paikoilleen. Hevoset edelleen tyytyväisinä ja Caro vähän ehdotteli, että jos vietäisiinkin ne takaisin laitumelle vasta lauantaina, sillä perjantaille on luvatta ihan älytöntä sadetta. Mikäpäs siinä.

Caro päästi pollet päiväksi pihalle temmeltämään ja me ajeltiin tallille kuuden jälkeen. Saivat jatkaa puutarhurointia ja äijä naputti kuivaushuoneessa ja korjailtiin taas vähän muutenkin paikkoja. Vettä on tullut ja tulee enemmän kuin yleensä koko elokuun aikana. Toivotaan nyt, että sataa kaiken kerralla ja loppuu sitten siihen. Hyvä juttu, että pahimman sateen sattuessa ovat tallilla, sillä kaikki tuntuvat viihtyvän katoksissa. Lisäksi saavat hinkuttaa itseään oikein huolella. Kentällä ovat käyneet kaikki piehtaroimassa, joten nauttivat nyt täysin siemauksi talliympäristön eduista.

Oli sovittu, että haetaan hevoset pariksi päiväksi tallille. Ajankohta olikin ihan sopiva, sillä tänään sää oli helteinen ja tiedossa on kovia ukkoskuuroja ja muutenkin melkoista myräkkää. Caro oli jo laitumen laitamille, kun ennätettiin paikalle. Kari otti Tatankan ja minä Sellan ja lähdettiin kulkueena tallia päin. Tietenkin sieltä tuli rekkakin taas ja vähän kiirettä piti, kun kipaistiin ison tien yli.Karilla oli hienot ohjeet, että siitä vaan suoraan ja jollekin polulle, mutta ei me kyllä millekään polulle satuttu, vaan singottiin kaikki mihin sattuu ja suoraan pieneen ojaan. Mutta eipä huolta tai hätää, tallille päästiin ja tammat iskivät kiinni apiloihin ja muuhun rehottavaan pihanurmeen.

Kari alkoi puuhata kuivatushuonetta vihdoinkin ja mä houkuttelin Tatankaa kävelemään pressun päältä. Leipäpalallahan se sujui ihan hyvin. Sen verran piti kuitenkin empiä, että Sella ja Orvokki saivat suurimmat osat herkuista, koska niitä ei pressu arveluttanut millään muotoa. Lopulta homma alkoi kuitenkin vaikuttaa Tatankankin mielestä ihan normaalilta. Pressun yli pystyi käveleen ilmaan minkään sortin epäluuloa.

Yöksi jätettiin kolmikko ihan viralliselle tarha-auleelle. Syötävää oli sielläkin tarjolla ja yksi syy kotikäyntiin oli vähän puottaa laidunkiloja. Mittailtiin kolmikkoa painomitalla ja vähän on jokaiselle kertynyt ylimääräistä kesäkuukausien aikana. Tatanka näytti epävirallisen mittauksen mukaan olevan 151 cm korkea. Peräpää on viitisen senttiä korkeammalla.

Lomani lähenee vääjäämättä loppuaan. Alan stressata kotona ja tallilla edelleen roikkuvista tekemättömistä hommista. Eli suunnistin heti aamusta jatkamaan kesken jäänyttä kalkitsemista. Kariltakin jäi jokunen (lue merkittävä määrä) hommia tekemättä. Nyt sitten jutuu kokemaan voimakasta painostamista. Paljon on vielä tehtävää, että syksy voisi tulla.  Tamppasin kuivikkeita, jotta saataisiin hyvät joustavat patjat aikaiseksi. Jätin ovet auki ja silmäilin paikat vielä kertaalleen läpi. Suuntasin laitumille ja  kävin moikkaamassa hevoset. Tunkivat syliin ja rapsuttelin niitä pieteetillä.

Illalla Kari kävi heittämässä Sellan kanssa tunnin lenkin. Panosti taas siihen, että ohjaa ei tarvitsisi käyttää ollenkaan. Yhteispeli toimi hyvin. Mutta kysehän onnimenomaan yhteispelistä. Jonkun toisen kanssa homma toimii ja jonkun toisen kanssa taas ei. Yhteinen historia on hionut ratsukon yhteen ja silloin sitä ohjassa roikkumista ei tarvita. En pidä siitä, että ratsastuksessa pohje käy tauotta ja heti seuraavalla sijalla on ohjaan ripusttautuminen. Meidän hevosilla ei kellään ole tarvinnut harrastaa kumpaakaan ja jos siihen ratsastaja on sortunut, niin vaikeuksia on seurannut. Ja luulen, että se ihan jokaisen hevosen kanssa on täsmälleen sama juttu.

Ratsastuksen jälkeen Kari vielä viimeisteli kalkitushommat tallilla ja nyt se homma on saatu vietyä loppuun. Litku riitti juuri ja juuri, mutta hommataan lisää seuraavaksi kerraksi.  Vähitellen nyt alkaa myös kuivatushuoneen toteutus. Jos syksy on yhtä sateinen kuin kevät, niin tarvetta on.

Ihana aamu ja käytettiin se kotona pihahommiin. Sitten pakkasimme itsemme autoon ja lähdimme cruisailemaan Urjalaan. Vielä kerran kohotettiin maljaa Saran SM-kullan johdosta. Se ei edelleenkään ole mikään MM-voitto, mutta ei myöskään täysin mitätön saavutus. Hyvä palkinto tehdystä työstä ja varmasti antaa intoa tehdä töitä jatkossakin. Samalla se on hyvä malli perässä tuleville nuorille. Osoittaa, että ei tarvita ihmeitä, jotta asioita tapahtuu. Muutenkin silmäkulmasta seurailin, että nuoriso-osasto on selvästi ryhmäytynyt toivomallani tavalla. Kun yksilöurheilijat saavat muodostettua oman pienen possen, niin sen kanustaa ja tukee vaikeampina hetkinä. Hyvä juttu sekin ja vielä kerran: onnea Sara!

Samanlainen hitsautuminen on ollut havaittavissa nyt myös mj-valmennusrenkaisiin osallistuvissa ratsastajissa. Osalle on selvästi muodostunut tosi tiivis ja kantava side ja suhde.  Sekin on hyvä asia. Yhteishenki tasoittaa monta möykkyä matkan varrella. Kunhan vaan porukka pidetään avoimena ja sinne otetaan tulokkaat lämpimästi vastaan, niin nyt todella ollaan oikealla polulla. Itselläni ei ole tuossa asiassa mitään roolia, enkä näin ollen voi ottaa mitään meriittiä, mutta sivusta olen sentään seuraillut, että henki alkaa olla todella hyvä ja suhteet kantavat. Se on oiva perusta lähteä kohti seuraava kautta. Nina jaksaa tehdä valtavasti töitä ja toivottavasti tuo panostus palkitaan lähivuosina.

Mä puuhastelen tuon oman sidosryhmäni kanssa ja henki on meilläkin hyvä ja tavoitteita asetellaan ja vähitellen niitä myös saavutetaan. Mua ilahduttaa nuorien säntillisyys tehdä sovitut harjoitukset ja kirjata ne sovitulla tavalla ylös. Samalla tuo nuorten kanssa puuhastelu helpottaa omaa tuskaa ja surua näiden hevosmenetysten äärellä. Perheet tukevat teinejä ja struktuuri on kasassa, joten mielenkiinnolla odotan kyllä ensi vuotta ja olen itse todella sitoutunut nyt tekemään nuorten kanssa töitä. Nostetta on ja kun nostetta on sekä näiden mun nuorten kanssa ja mj-valmennettavien kesken, niin voisi ajatella, että lajissa yleensäkin on nostetta. Ensi vuoden PM-kisojen suunnittelu ja markkinointi on käynnissä, joten odotan kyllä huikeaa mr-vuotta 2018.

Aamulla käytiin tallissa touhuamassa. Kalkitushommat ja monet muutkin hommat ovat jääneet aika myöhällle, mutta saatiin ainakin polkaistua alulle. Kalkitus on siitä jännää hommaa, että kun uuden kerroksen lyö seinään, niin se sillä hetkellä näyttää huonommalta kuin mikä oli lähtökohta. Mutta annas olla kun vuorokausi on kulunut, niin lopputulos näyttää hienolta!

Kiirehdittiin pihajuhliin ja illalla korviini kantautui tieto, että eräästä matkaratsastustiimistä oli varsin yllättäen jouduttu laittamaan hevonen ikiuneen. Noi on niin järkyttäviä juttuja ja kun emme itsekään ole vielä päässeet yli omista menetyksistämme, niin sitä myötäelää todella vahvasti ystävien ja tuttavien menetyksiä. Yksi tuttava totesi, että pääsi yli äitinsä menettämisestä nopeammin kuin hevosensa. Tuo lausunto kertonee jotain. Eläin ja varsinkin hevonen voi muodostua todella tärkeäksi tukipilariksi elämässä. Kyseinen hevonenkin oli koko tiimin kantava voima ja kaiken alullepanija. Nämä on kovia juttuja ja toivon sydämestäni voimia kyseisen tiimin jäsenille. Onneksi on olemassa tiimi. Sen voima ja vahvuus auttavat myös näissä mielettömissä menetyksissä.