Kari sompaili illalla tallille. Vaikka päivä oli helteinen, niin pilvet olivat uhkaavant tummia, joten koska äijä sulaa sateesta niin jäivät Erikan kentälle pyörimään. Ei mitään ihmeellistä, mutta keskittyivät eritiysesti istunnalla  vaikuttamaan hevosen liikehdintään. Pohkeita käytteli avuksi, mutta ohja sai olla omassa rauhassaan. Hyvin toimi ja Kari oli hikisyyden lisäksi myös tyytyväinen. Sella sai myrkyt pintaan, sillä lämmin ja tuuleton sää kutsuu paarmoja. Tatanka pääsi myös vuorollaan puomille ja sai sekin sumutuspullosta myrkkyä kriittisille alueille. Se ei kamalasti suihkuttelusta piittaa, mutta siedätetään nyt vaan.

Hevoset oleilevat  tyytyväisinä laitumella. Illalla ajeltiin niitä moikkaamaan. Siellä olivat. Kaikeksi onneksi hengissä ja aitojen oikealla puolella. Aika pullukoina. Kovasti olivat rapsuttelua vailla. Sellan kärsä rasvattiin, ei ollut vielä kärähtänyt, vaikka vähän on ollut aurinkoakin. Oletan, että Erika on rasvaillut. Ötökkämyrkkyä laiteltiin myös ja Tatankalle se oli jotenkin tällä kertaa vaikeaa.

Käytiin vielä tallilla. Kuukauden päästä muuttavan uuden asukkaan varusteita oli alkanut ilmaantua hyllyille. Meiltä jäi viimeksi kuivikkeiden täyttäminen kesken ja nyt laitettiin kaksi viimeistä karsinaa täyteen. Pistettiin kuiviketta todella reippaasti, joten menee varmaan aika pitkä aika ennen kuin pitää alkaa lisäilemään.  Kun kaikki oli kärrätty, niin kävin kastelemassa yhden kannullisen verran jokaista karsinaa. Varmaan saan vielä kastella toiseenkin kertaan, mutta tässähän on hyvin aikaa ennen kuin palaillaan arkeen.

Pihan nurmialueet rehottavat, joten sovittiin Caron kanssa, että haetaan hevoset pariksi päiväksi pihaan ensi viikolla. Saavat sitten siistiä niin kentän, pihan ja harjoituslaitumet.

Ihan leppoisa kesäpäivä. Kari aloitti työt ja mä ahersin kotona erilaisten rästissä olevien hommien parissa. Iltapäivällä tuli tieto, joka sai hetkellisesti sydämeni hypähtämään taas kurkkuun. Laitumelta oli lähdetty hatkoille! ONNEKSI meidän typykät eivät ehtineet kovinkaan kauas ja ihan rauhassa kävelivät Ilmoa vastaan kärrytiellä ja kun Ilmo avasi erään lohkon portin, niin kävelivät sievästi sinne sisälle. Ei suurta draamaa tällä kertaa. Joku oli päättänyt painaa porttia päin ja sitten koko porukka tietenkin vapaana. Ehdin jo ajatella pahinta.

Omat hevoset laiduntavat tämän kesän mittapuun mukaan kesäisissä keleissä ja me lähdettiin Norjaan piipahtamaan Stall Littlemoenissa. Jo  vuosia on puhuttu, että kyllä me joskus vielä tulemme käymään ja nyt meille sattui kohdalle sellainen mielenkiintoinen ”toimeksianto”, joka mahdollisti ja oikeastaan vaati tämän retken.

Ennakkoon itselläni ei jotenkin ollut mitään muita odotuksia, kuin mennä sinne, hoitaa hommat ja tulla takaisin. Ei mitään suuria ahaa-elämyksiä odotettavossa, mutta yllättäen reissu saattoi olla sellain ”vain kerran elämässä” -tyyppinen juttu! Se oli eittämättä yksi tämän kesän ja ehkä koko vuoden kohokohtia. Maisemat olivat aivan henkeä salpaavia, hevoset olivat kertakaikkiaan upeita, yhdessäolo mahtavien ja välittömien ihmisten kanssa luonnon helmassa oli erittäin terapauttista ja  pitkästä aikaa näin Karinkin kasvoilla iloista hymyä.Reissu oli vähintäänkin pieni terapeuttinen irtiotto arjesta, mutta uskon, että sillä on pitkäkantoisemmatkin seuraukset.

Elämä ei välttämättä ole aina kamalan mukavaa tai edes reilua, mutta tämä reissu oli mukavuusateikolla varsi korkealla ja olen tosi onnellinen, että meille avautui mahdollisuus reissuun lähteä.  Tarkempi selonteko Tien päällä -osiossa.

Meillä on huomenna edessä mielenkiintoinen reissu Norjaan, joten pävä meni enemmän ja vähemmän retkeä valmistellessa. Iltapäivällä Kari lähti hakemaan tallilta kypäräänsä ja kävi samalla moikkaamassa tammoja. Sella sai turparasvausta ja Tatanka rapsuttelua. Illalla kömmittiin yhdeksältä nukkumaan hienoisen jännityksen hiipiessä mieleen.

Aamulla rapaistiin itsemme liikenteeseen ja painelimme tallille maalailemaan. Hetken otti aikaa, mutta nyt kaikki talven aikana kolhiintunet paikat on fiksattu ja vähän muutakin. Pedro poukkoili touhuissa mukana ja olikin mukavasti maalissa, kun lähdettiin kotiin. Kari käväisi kääntymässä torpassa ja veteli sitten trikoota jalkaan ja palaili takaisin laitumien äärelle. Sella pääsi vajaan parin tunnin lenkille Sennun seurassa. Ei mitään ihmeellistä, lenkki oli mennyt kivasti, aika vauhdikkaastikin. Eli tavanomaiseen tapaan.

Aamulla keräili taas kämpiltä kamoja tallille vietäväksi. Aina jotain kulkee jompaan kumpaan suuntaan. Loimia, huopia ja pyyhkeitä oli ollut pesussa, joten niitä sitten palauttelin paikoilleen. Menomatkalla ensimmäinen pysähdys oli Kyliksellä ja nautimme varhaisen lounaan. Töppärän edustus liittyi seuraan. Hepun kengät olivat kulueet aika lailla paperiksi kisan aikana ja Kari oli jo kisapaikalla havainnut pienen lohkeaman, joka nyt paklattiin kuntoon, jotta mitään lisävaurioita ei pääse syntymään. Hevonen laiduntaa nyt useamman viikon ajan, joten uusilla kengillä pääsee peltoon. Samalla kollasin hevosen läpi ja ihan niin kuin Sara oli sanonutkin, mitään huomioitavaa ei ollut. Ehkä yleisilmeeltään hevonen oli vähän väsynyt, mutta mikään kohta ei reagoinut ”tutkimukseen”. Tarhassa kaveri liikuskeli normaaliin tapaan ja otti pieniä spurttejakin. Eli palautuminen parin päivän jälkeen oli hyvässä vauhdissa.

Ennen kuin lähtivät kotimatkalle, kuvattiin vielä pieni mainosklippi NBCH-kilpailuiden markkinointia varten. Ajatukseni on ollut buffata kisoja pienillä klipeillä, joissa eri toimijat erilaisissa askareissa toivottavatu tulijat tervetulleeksi kisoihimme. Some-markkinointia. Perjantain HU-lehdessä Sarasta ja Hepusta on vielä juttu ja silmäilimme sen myös läpi. Olimme vähän näistä julkisuusjutuista puhuneet ja esimerkiksi siitä, että jutut on oikeus saada lukea ennakkoon. Muutama virhe löytyikin ja niistä Sara laittoi korjauspyynnon. Se mikä vähän kuulosti ikävältä oli, että toimittaja oli haastattelun aikana useampaan kertaan palannut aiheeseen ”lajin sisällä vellovat erimielisyydet”. Harmittelen edelleen, että joku taho halusi pari vuotta sitten alkaa pestä likapyykkiä ja avautua omista ahdistuksistaan juurikin HU-lehden kautta. Joten edelleen toimittajia lähinnä kiinnostaa se nimenomainen likapyykki. Sara oli vastannut, että ei tiedä asista sen enempää, eikä ainakaan julkisesti halua asiaa kommentoida. Toinen aihe, mitä oli usemapaan kertaan pitänyt kysellä oli suhtautuminen kilpailemiseen esim. Dubaissa tai lajin maine ja tila kansaivälisesti. Ihan kuin nyt nuorella, pääasiassa kotimaassa kisaanneella ratsastajalla nyt olisi julkisesti sanottavaa tästäkää asiasta. Mielestäni toimittaja oli vähän etiikan rajapinnassa. Olisi nyt vaan kiinnostunut iloisen nuoren ratsastajan kisakuulumisiin.

Me jäimme tallille vielä hetkeksi puuhailemaan ja alettiin mm. perustaa uusia kuivikepatjoja. Kärrättiin kuhunkin karsiaan n. 120 kg pellettimurskaa. Saavat hetken asettua aloilleen, sitten täytyy vähän kastelukannulla kastella ja vähitellen antaa patjan muotoutua. Viime vuonna en vaihtanut kaikkea kuiviketta uuteen, joten homma sujui yksinkertaisemmin, mutta nyt ajattelin, että on aika kärrätä kaikki pois ja käytettiikin vanhat pihaton pohjalle. Kun kuivikerumba päätyi tiettyyn pisteeseen päätettiin jatkaa seuraavalla kerralla ja lähdettiin laitumelle. Tammat siellä oleilivat, nuoriso makuulla ja Sella jalkeilla. Hupakko on joutunut ottamaan vastuuta. Nuoriso on aika kovassa kurissa. Pienellä pään heilahduksella ojennettiin milloin mihinkin suuntaan. Hierarkia on kovempi kuin ehkä koskaan aikaisemmin.

Kari sai päähänsä, että juuri nyt on ihan pakko siistiä Tatankan kaviot. Eli kipaisi hakemaan tallilta työkalunsa ja siellä vaan laitumen reunalla sitten lyhennettiin kavioita. Kovasti kasvavat pellossa ja kulutus on vähäistä.  Typykkä keskittyi apiloihin, joten operaatio saatiin hoidettua aika kivasti.

Syksyn tallijärjestelyt ovat kovan suunnittelun alla. Heinää ei ole ja vähän alkaa näyttää, että ei myöskään tule, mutta elellään nyt vielä toivossa, että saataisiin muutama poutapäivä putkeen. Tänään tehtiin kuitenkin soppari siitä, että meille tulee talliin ulkopuolinen hevonen asumaan. Näin saadaan karsinat hyötykäyttöön, kulut tasattua ja tallin arki toimivaksi. Mä olen myös alkanut katsella suokkia. Olen joskus todennut, että jokaisessa hevostaloudessa pitäisi olla vähintään yksi suomenhevonen, joten eiköhän tämäkin ehto taas jossain vaiheessa täyty.

Päivä vierähti mulla aika pitkälti NBCH 2018-kilpailujen parissa. Ensi vuoden kesäkuussa Riemuratsukot pullistaa jälleen hauiksensa ja pyöräyttää isot kisat läpi. Seura on niin lilliputti, että apuja tarvitaan yli seurarajojen ja sitä on onneksi myös tarjottu. SuMaRa, Varma ja Jolhy ovat jo tarjonneet auttavaa kättä ja moni yksittäinen henkilö on kysellyt, mitä voisi tapahtuman eteen tehdä. Yritetään tehdä laadukkaat kisat, oheistapahtumilla upeissa puitteissa. Homma on aloitettu jo kevään korvalla ja nyt pistetään isompaa vaihdetta silmään. Vastuualueita on jo vähän jaettu ja ensimmäinen suunnittelukokous pidetään syksyn kuluessa. Tapahtumasivut avattiin tänään ja hyvin nopeasti seuraajia ja mahdollisia osallistujia satiin kymmeniä.

Illan korvalla ajeltiin tallille. Olin harmissani, että muuten puhtoiseen talliin oli jäänyt painepesun jäljeltä läikkiä. Kun pinnat ovat märät, niin sitähän ei tietenkään huomannut. Nyt en enää ollutkaan ihan sataprosenttinen tyytyväinen kätösteni jälkeen. ehkä vai kasikytprosenttisesti! Enköhän kuitenkin pääse harmitukseni yli, sillä pienestä laikkuisuudesta huolimatta talli näytti ihanan puhtahta. Kari oli käynyt ostamassa vähän paikkomaaleja jä päästiin hommiin. Mun tehtävä oli siistiä valkoiset kalterit ja äijä iski kiinni tummiin puuosiin. Muutaman tunnin jälkeen näkymä oli entistä ehompi.

Laidunelämää. Kari kävi sunnuntaina Sellan selässä kentällä ja touhuili vähän Tatankan kanssa.

Aloitin aamun jo ennen seitsemää viestittelemällä kisoihin valmistautuvien tahojen kanssa. Aamu oli tosi viileä, mutta nopeasti alkoi lämpö nousemaan ja kisoissa myös tohina lisääntymään. Kuten useampi ihminen on todennut, niin meidän mestaruuskisat ovat eräällä tavalla varjokisat, kunnes niillä on kv-status. Mutta siitä huolimatta kisapäivänä mitataan sen päivän kunto, taktinen äly on osaaminen. Tulee sitten menestystä tai tappiota, niin siitä tunnetilasta voi nauttia hetken ja sen jälkeen taas nollata ja suunnata eteenpäin. Jännitystä oli kuitenkin ilmassa.

Nokia startti tapahtui kahdeksalta. Saran kanssa oli käyty moneen kertaan läpi kilpakumppaneiden vahvuudet ja heikkoudet ja miettitty taktiikoita. Ennen kisoja meillä on aina tapana tutkailla kilpakumppaneiden viimeaikaisia tuloksia ja tämä työ, eli kotiläksyt, oli tehty tälläkin kertaa. Kisa lähti liikkeelle ja sain viestin, että eka 5 km mentiin ajassa 37 minuuttia. Siinä nyt ei ollut yhtään mitään järkeä. Eka ja viileässä ratsastettava lenkki kannattaisi mennä aika paljon reippaammin. Hevoset on hyvin tankattu ja merkittävää huoltoa harva tarvitsee ekan 30 kilsan aikana, joten mitään syytä ei ollut jäädä siihen jaakaamaan. Annoin vähän vinkkiä, että Sara voisi vaikka lähteä tekemään omaa suoritustaan suunniteltua aiemmin. Näin tapahtui ja vähän kympin jälkeen oli sopiva paikka jättää yksi huolto väliin ja nykäistä omaa tilaa. Sitten vaan rauhoittaa kyyti sovittuun, seurailla sykkeitä, että pysyvät hyväksi havaitussa haarukassa ja hölkötellä lenkin loppuun. Lopussa oli erittäin hidaskulkuisia polkuosuuksia, mutta saivat keskinopeuden pidettyä 15 km/h vauhdissa. Tarkastukseen pääsivät suoraan ja mitään huomautettavaa ei ollut. Pääsivät puolen tunnin tauolle ja ero olikin takajoukkoihin venähtänyt yli 15 minuuttiin. Toinen lenkki oli ensimmäisen uusinta. Pitivät samaa vauhtia yllä ja tekivät ihan omaa työtään sykkeitä seuraille ja tarkastukseen taas suoraan ja kaikki hyvin. Eroa oli puolisen tuntia seuraaviin, joten tässä kohtaa todettiin, että mennäänpä kannustamaan paikan päälle.

Minttu oli myös jo reitillä ja Tanjan huikealla huollolla tyttö eteni suunnitelman mukaan ja saapui ykkösenä maaliin. Kumpikin nuorista oli todennut ennen kisaa kun juteltiin, että haetaanko suoritusta ja mennään varmanpäällä, vai onko muita tavoitteita, että tavoite on voittaa.  No tässä kisassa olikin ihan hyvä paikka ottaa voitto kiikariin, koska oikeasti mitään hävittävää ei ollut. Tulos tai ulos, sillä ei pitkällä tähtäimellä ollut mitään merktystä. Joten sekä Sara että Minttu lähtivät ykkössijaa hakemaan.  Se tarkoittaa reipasta vauhtia silloin kun siihen on mahdollisuus, pientä nykäisyä oikeassa kohdassa ja paljon taktista pelisilmää. Minttu siellä viiletti menemään ja Sara teki omassa rauhassaan samaa. Hauskasti ratsastivat lähes peräkkäin ja molempien huollot näkivät kumpaakin ja raportoivat menosta. Oltiin jo aika lähellä kun sain tiedon, että ell tarkastuksessa oli juoksutettu ennen sykettä. Aikä hämmentävää ja muutama muukin mielenkiintoinen ell-uutinen kantautui korviin myös kisapaikalla, joten oikein oivallista on, että käytettäviä eläinlääkäreitä on tarkoitus koulutttaa. Onneksi pienet kömmähdykset eivät vaikuttaneet lopputuloksiin.

Saavuimme paikalle, kun Sara oli viemässä hevostaan viimeisen tauon uusintatarkastukseen. Kolmas lenkki oli pitänyt sisällään pidemmän lenkin hitaat alkuosuudet ja loppuosuudet, joten nopeus oli laskenut merkittävästi. Mutta toisaalta hevonen oli tosi hyväkuntoinen hitaan vauhdin ansiosta ja takajoukossa nopeus hidastui samassa suhteessa. En tosin ihan jaa sitä näkemystä, että nopeuskisoissa pitäisi olla huomattavan paljon hidaskulkuista maastoa. Ajat ovat muuttuneet ja laji sen mukana. Ei nämä laukkakisoja ole ja kovat tiet ovaat todella ikävä pohja matkakisoille, joten jossain siellä välimaastossa olisi varmaan hyvä. 15 km/h pitäisi mielestäni saada keskinopeudeksi ilman hirvittävää puristamista hyväkuntoisilla pätkillä. Enkä puhu nyt tästä kisasta, vaan yleisesti ottaen. Tosi paljon on nykyään pelkkää kovapohtaista tai murskeista tietä. Se näkyy hevosten kavioissakin. Ja Suomessa tietenkin ikävä kyllä tiet ovat savipohjaisia ja näin ollen helposti muuttuvat asfalttiakin kovemmaksi.

Ero seuraaviin taisi olla 82 kilometrin kohdalla jo kolmen vartin luokkaa, joten homma kestäisi jopa pienen haaverin. Olin aamusta asti korostaut sitä, että jäitä hattuun ja omaa suoritusta vaan sen jälkeen kun ero on saatu aikaiseksi. Hyvänolon tunteeseen ei saa tuudittautua, sillä silloin alkaa tapahtua virheitä. Kisamood pitää säilyttää ihan  viimeisen tarkastuksen viimeiseen sekunttiin asti! Annoimme saavuttuamme tiimille työrauhan, ei menty ihan iholle häiritsemään, sillä Team Töppärä ei edes tiennyt, että olimme matkalla katsomaan kisan loppuratkaisua.  Homma näytti sujuvan juuri suunnitelman mukaan.  Vähän ilkeitäki puheita on kuultu että tykkään siitä, kun Sara tottelee. Ihan ehdottomasti näin on.  En kiistä ollenkaan. On upeaa nähdä, että tiimi sisäistää annetut ohjeet, neuvot ja vinkit ja soveltavat niitä omaan tekemiseensä. Ja toiminta jalostuu. Ihan mielettömästi homma on mennyt eteenpäin jo vuodessa.

Kuva Salla Kuikka

Anne oli päättänyt jättää leikin kesken kahden ekan lenkin jälkeen. Hevonen ei tuntunut hyvältä ja oli ollut pientä potkimistakin, joten järkisyistä homma jäi tähän. Annenkin tavoitteet ovat ihan muualla, joten ei ole järkeä kuluttaa hevosta, jos se ei menokkaalta tunnu. Juteltiin siinä hetki ja alkoivat sitten tehdä lähtöä. Me kierreltiin vähän alueella ja vaihdettiin kuulumisia. Minttu ehti saada palkintonsa ja  hetken päästä oli aika lähteä loppusuoran tuntumaan ottamaan Saraa ja Heppua vastaan. Saanakin oli sivuuttanut oman harmituksensa ja tytöt olivat ottamassa kaveriaan vastaan. Rennosti Heppu hölkötteli maalia kohden ja Saralla oli leveä hymy naamalla. Tyttö nautti tilanteesta ja olin jo vikalla tauolla ollut näkevinäni pientä vapautumista ja rentoutta. Se o asia, jota saamme vielä kehittää. Rentoutta, vaikka tehdäänkin asioita tosisaan.  Iloisesti vilkutellen tyttö tuli maaliin ja olihan se hienoa! Viro jätettiin monen tekijän summana väliin, niin tämä varmasti sen kuittasi kuitenkin. Monen ikävän jutun jälkeen mekin saimme nyt aihetta iloita ja tehdä se ystävien seurassa, yhteisöllisesti.

Sara ja pappa Töppärä menivät tarkastukseen varsin nopeasti. Hyvä että perässä pysyttiin. Siirtymisiä oli sen verran, että ajallisesti taisivat käyttää kymmenisen minuuttia. Tarkastusalueelle oli huono näkyvyys, joten en ollut täysin kartalla, mutta eleistä pystyi päättelemään, että tarkastus oli hyväksytty. Team Töppärä sai toivotun palkinnon tekemästään työstä. Onnittelijoita oli paljon ja joku toimittajakin siinä oli niin iholla, että piti jo vähän pyytää työrauhaa. Tyttö lähtikin lähes heti haastateltavaksi ja tiimi jäi hoitelemaan hevosta. Lopuksi juotiin vielä kakkukahvit. Sara oli iloinen ja vapautunut.  Ja luulen, että tästä saivat hyvää lisäboostia myös Minttu ja Saana omaan tekemiseen. Annetaan nyt kullekin pari päivää aikaa käydä kisaa läpi ja sitten tehdään analyysit ja kehityskohteet ja lähdetään suunnittelemaan seuraavia juttuja. Tämä oli yksi välietappi, joka varmaan lisää motivaatiota tehdä töitä.

Olen taas näkemäni jälkeen tosi iloinen, että olen lähtenyt yhteistyöhön näiden kolmen hienon nuoren kanssa. Arvostan sitä kokonaisuutta, joka heissä kytee. Ei pelkkää urheilua, vaan kokonaisvaltaista edustavuutta. Tietenkin siellä on paljon lapsellisuutta ja helposti intoudutaan ja hönöllään ja eletään tunteella, mutta näen näissä nuorissa tosi paljon potentiaalia, joka tulee nöyryyden ja tietynlaisen kuuliaisuuden kautta. Mietin pitkään, että lähdenkö tähän junaan ja nyt täytyy ilmeisesti todeta, että on tämä antoisa matka myös itselleni.