Heinäkuussa ollaan. Kelit ovat vähän koleat, vaikka onneksi aurinkoiset.  Leiri jatkui ja aloiteltiin tallilla touhut taas yhdeksältä. Nyt valmistauduttiin maastolenkkiin. Karin kanssa lastattiin huoltokamat autoon ja lähdetiin ajoon. Seurattiin ratsukoita tarkalla silmällä. Oli annetti tarkat ohjeet mistä ja miten tulisi ratsastaa. Sella aiheutti Lauralle taas ylimääräistä ohjelmaa. Yhteistyö ei ole ollenkaan mutkatonta. Toisinaan toimii ja toisinaan sitten taas ei ollenkaan. Kuvailin menoa ja lenkin jälkeen katsottiin ratsastusta videolta ja analysoitiin sitä. Mitään ihmeellistä ei ole, sillä ideaalin asennon eteen on tehty töitä pitkin vuotta. Pääsääntöisesti lenkki meni hyvässä järjestyksessä ja hallitusti. Kympin kohdalla kaikki hevoset saivat viilennystä. Rolle ja Heppu jäivät vielä kiertämään laukalla peltoja. Treenattiin vauhdikkaita viilennyshuoltoja ja vesi roiskui sekä pullot putoilivat kiljahdusten ja naurun säestämänä. Hiottiin tekniikkaa ja lopulta saatiin erittäin hyvät suoritukset aikaiseksi. Sitten olikin hyvä palata takaisin tallille ja lopputarkastukseen sekä loppupunnitukseen.

Illalla vielä kukin hieroi hevosensa annettujen ohjeiden mukaan. Melkein sanoisin, että se oli itselleni hienoin hetki koko leirin aikana.  Kari jälleen hääri grillin äärellä ja kana kera salaatin häipyi vauhdikkaasti tuulensuojaan. Ilmeisen tyytyväisinä tytöt taas tekivät ilta-askareensa ja jäivät pelaamaan Monopolia, kun poistuin paikalta. Se näiden nuorten kanssa on mukavaa, että ei tarvitse patistella tekemään asioista. Arvostan sitä kovasti ja sen takia jaksankin heidän kanssaan töitä tehdä, että ovat hirvittävän sitoutuneita. Silloin sitä sitoutuu myös itse.

Vähillä unilla lähdin kohta kuuden jälkeen liikenteeseen. Tallilla aurinko jo paistoi ja siellä uniset nuoret naiset hieroivat silmiään, mutta kohta oltiin jo aamupalalla Kyliksen terassilla ja sen jälkeen alkoi puuhastelu. Ensin tehtiin käsittelyharjoituksia maasta ja pienen tauon jälkeen noustiin ratsaille ja keskityttiin työskentelyyn kentällä. Sää suosi jälleen, aurinko paistoi ja tuuli piti paarmat ja muut öttiäiset loitolla.  Iltapäivällä kierrettiin Rantatien nähtävyydet, käytiin kylärannassa ja tyttöjen toiveesta toteutettiin vielä leirikastekin. Kariaki jo vähän hymyilytti nuorison into ja heittäytyminen.

Syötiin taas yhdessä ja uskon että tytöt olivat aika tattis ja tasaraha, kun pääsivät vaakatasoon. Ohjelmaa on ja oppia tulee myös koko ajan. Lisäksi vaaditaan jatkuvaa keskittymistä, joten ihan takuuvarmasti kroppa ja aivot kaipaavat unta.

Soittelin vielä Tanjan kanssa kotimatkalla. Terapeuttista tavallaan on puuhata tyttöjen kanssa ja yöpuhelut ovat myös erittäin terapeuttisia.  Kari nukkui taas kun menin kotiin. Kaappasin Pedron kainaloon ja vaivuin hetkeksi horrokseen.

En juurikaan nukkunut yöllä. Meidän piti mennä ajoissa laittamaan tallitupaa kuntoon, mutta eihän me mihinkään menty. Juuri ja juuri oltiin kymmeneltä tallilla. Sara oli jo ehtinyt paikalle. Vähitellen muutkin saapuivat. Aluksi tunnelma oli aika alavireinen, mutta niin se vaan lähti päivä käyntiin. Urhosta ei puhuttu ja muutenkin pyrittiin liikkumaan aika turvallisissa vesillä. Mutta onhan asia koko ajan läsnä, kun talliympäristössä pörrätään.

Homma saatiin polkaistua käyntiin. Radalla nuoret tekivät tosissaan töitä ja Kari pyöri siellä muodon vuoksi. Sella oli jotenkin vähän poissa tolaltaan. Joko sen oma elo o järkkynyt tai sitten se taas heijasteli meidän tunteitamme. Saatiin kuitenkin treenit tehtyä ja Kari veti porukan radalle ja takaisin. Tämän jälkeen hän poistui paikalta. Hälinä oli vähän liikaa.

Tytöt pursuivat intoa ja energiaa. Käytiin uimassa ja puuhailivat tallilla koko ajan jotain. Katselin menoa puolille öin. Sää suosi ja hienossa yöauringossa ajelin kotiin aika sekavissa tunnelmissa.

Leirikertomus löytyy Tien päällä 2017-osiosta.

Päivä suoraan helvetistä! Kun sanotaan, että jokin asia tulee kuin meteoriitti taivaalta, niin nyt tiedän, miltä se tuntuu. Päivän puuhailin valmennusleiriin liittyviä asioita ja pihahommia. Iltapäivällä istahdettiin hetkeksi alas ja Kari torkkui nojatuolissa. Mun puhelin soi ja totesin, että Laidun-Erika soittaa. Vastasin. Järkyttynyt ja itkuinen ääni kysyi, missä olemme ja totesin, etät kotona ollaan. Ääni jatkoi, että jotain kamalaa on tapahtunut, että Urholle on tapahtunut jotain. Kysyin, että mitä ja vastaus : ”Urho on kuollut!” Aika pysähtyi ja mietin, että olin kuullut tai ymmärtänyt jotain väärin. Kysin, että Urho on mitä????!!!!  Ja vastaus oli sama. Olimme juuri lähdössä äitini syntymäpäiville. Viimeksi olimme juuri lähdössä vanhempieni 50 v-hääpäivää viettämään, kun Hopon aika tuli läheä.

Jotenkin en jaksa käydä tätä nyt sen enempää läpi. Urho oli saanut sydänperäisen sairaskohtausen ja lähtenyt saappaat jalassa. Yhdeltä laitumella tilanne oli normaali ja kolmelta siellä oli yksi kuollut hevonen. Muistui vaan mieleen, kun Sellasta ohikulkijat totesivat sen kuolleen, niin tällä kertaa vaikutelma oli juuri se, että hevonen nukkuu laitumella. Urho siellä nukkui ikiunta. Mitään ei ollut tehtävissä. Kävimme jättämässä lohduttomat jäähyväiset. Aivan sanoinkuvaamattoman järkyttävää. Olin kuvitellut, että seuraavan kerran ollaan tässä tilanteessa 10 vuoden päästä. Olimme parhaillaan valmistautumassa Padisen 120 kilometrin kisaan ja myöhemmin syksyllä PM-kisoihin. Jälleen kerran koko touhulta putosi pohja pois. Ei ollut eka kerta, eikä varmaan myöskään vika kerta, mutta laittaa kyllä miettimää, että onko tässä touhussa oikeasti mitään järkeä.

Kari olisi halunnut lähettää hevoset avattavaksi jne. Mä olin sitä mieltä, että mikään ei palauta Urhoa meille, joten miksi se pitäisi vieä silpoa ja rahdata paikasta toiseen. Päädyttiin siihen, että naapurista tulee kaivuri, joka kaivaa metsän reunaan kuopan ja jääprinssi lasketaan sinne. Se aseteltiin pystyyn asentoon turpa kohti metsää. En ollut paikalla, en pystynyt. Kari oli ja vei asiat loppuun asti, vaikka oli shokissa. Sella huusi raastavasti, kun iso vaalee laskettiin monttuun. Mikä vaisto nilläkin mahtaa olla, sitäkin on vaikea ymmärtää.

Vaikka tapahtuneesta on jo muutama päivä, niin tätä ei vaan meinaa voida uskoa todeksi. Eikä meinaa haluta hyväksyä. Mutta, kun lähteä pitää, niin näinhän se pitäisikin mennä. Silmänräpäyksessä, saappaat jalassa! Tuska on sanoinkuvaamaton ja taas suremme kumpikin omalla tavallamme. Mun kohdalla tarkoittaa univajetta, mutta edellisestä kerrasta opin jotain ja olen yrittänyt syödä, juoda ja vähän nukkuakin. Ystävät ovat tarjonneet tukea ja apua. Niistä olemme kiitollisia, vaikka emme mitään oikein suostu ottamaan vastaan ja huonosti vastailemme yhteydenottoihin. Nyt oikeastaan täytyy vain saada olla. Omassa rauhassa omien ajatusten kanssa. Suru on meille hyvin henkilökohtainen asia. Illalla Kari avasi Beluga-pullon. Otti Urhon muistolle. Hieno hevonen ja hienoja hetkiä saimme sen kanssa kokea. Se ehti olla SM kolmonen ja saavuttaa kaksi kv-tulosta, vaikka rakenteellinen vika oli jo tuottanut sille lääkärinlausunnon, että ei sovellu edes koko lajiin. Yksi selväpäisimmistä ja rohkeimmista arabeista, joita Kari on saanut ratsastaa. Yhteinen matkamme oli valitettavan lyhyt, mutta vaalimme muistoja elämämme loppuun asti. Hyvää matkaa Jääprinssi.

Koleaa, mutta aurinkoista. Kävi moikkaamassa hevosia ja viemässä tallille vähän tavaraa loppuviikon leiriä silmällä pitäen. Mulla oli tietenki leipää tuliaisina ja ne kiinonstivat erityisesti Sellaa ja Urhoa. Saivat asiaankuuluvat rapsutukset ja jatkoivat askareitaan eli ruohon nyhtämistä.

Törkeän tylsät kelit! Jos ei sada, niin on pilvistä ja lämpötilla jossain kahdessatoista-kolmessatoista asteessa. Välillä ihan hetkellisesti aurinko pääsee pilkistämään ja sitten hetkeä aiemmin satanut vesi höyrystyy hetkessä. Mutta juuri kun asennoidut sateeseen, niin se loppuu ja auta armias, jos asettaudut nauttimaan auringosta, niin alkaakin tulla vettä. Vaihtelu on hyvästä, mutta vaihteluväli voisi olla vähän pidempi.

Kari kävi moikkaamassa hevosia siellä olivat jonossa peput tuulta päin. Sella ensimmäisena, sitten Tatanka, Urho ja ensimmäisenä tuulta vastaaottamassa Orvokki vähän isomman takapuolensa kanssa. Ötököitä on aika vähän. Yöt ovat edelleen olleet varsin kylmiä, joten itikkakanta pysynee maltillisena.

Sellan vuoro päästä lenkille. Sari ja Sennu lähtivät seuraksi ja ratsukot väijyivät ympärillä pyöriviä mustia pilviä, mutta säähtyivät kylmältä suihkulta. Puolessa välissä lenkkiä pienessä spurtissa Sellan tossukka antatui. Se tussahti ihan palasiksi. Näin ollen loppumatka taittuikin varsin rauhallisesti. Hyvä uutinen tässä kuitenkin oli se, että varaosia tilatessaan Kari sai kuulla, että saa osat asevelihintaan ilmaiseksi. Hyvä niin, mutta toivottavasti osaset ehtivät tulla ennen alkavaa viikkoa, että Laura pääsee Sellan kanssa leireilemään.

Kari lähti aamupäivällä Urhon kanssa urheilemaan. Parin tunnin lenkillä kävivät katsomassa seuraavan viikon ”leirin” pitkän lenkin alun ja lopun. Maastopolut ovat yllättävän kuivia, vaikka vettä on melikuvian mukaan tullut ihan koko ajan. Tutuilla poluilla liikkuminen on kuitenkin osin estynyt, koska alueella on tehty paljon metsätötä. Vaatii uusien reittien kartoitusta.

Kari on mietteliäs sen suhteen, lähteekö Urho Viroon kokeilemaan 120 kisamatkaa. Hevonen tuntuu ihan hyvältä, mutta paino sanalla ihan. Senpä tapia osallistumispäätös jää varmasti ihan viimeiseen päivään. Vaikuttaa siltä, että moni muukin pohtii vielä osallistumistaan, sillä KIPAssa ei vielä näkynyt yhtään osallistujaa.

Meillä on ollut keskikesän perinne, että otetaan hevoset kotiin heti lomien alkuun. Nyt Kari koko liian työlääksi ajella edestakaisin ja sitten olisi tietenkin myös Orvokki-ongelma. Sillä ei sitä oikein viitsisi jättää yksinään peltoon. Onhan siellä toki muitakin, mutta ovat kuitenkin tottuneet olemaan laumana. Joten pihapiirin minilaitumilla ruoho rehottaa. Napurit jo ovat kyselleet, että koska hevoset tulevat, joten kai edes valkoiset pitää tänne jossain vaiheessa hakea.

Aloitettiin armoton juhlinta käymällä laitumilla. Ei mitään ihmeitä, mutta valkoiset olivat pyöristyneet viikossa mielettömästi. Jos kesällä meinaa kisoihin mennä, niin täytyy alkaa pitää niitä välillä tallilla. Nyt ovat olletkiin oikein superfoodin äärellä, kun pääsivät kisojen jälkeen ihan koskemattomaan lohkoon.

Öisin on ollut niin viileää, että ilmeisesti ötökätkit ovat heittäneet henkensä. Hyvä puoli tässä vähän vaisussa kesässä, että ötökät eivät ole ihmeemmin kiusanneet hevosia. Sanottiin polleile heipat ja siirryttiin kotiin polttamaan kokkoa ja grillaamaan. Ennen kahtatoista taidettiin olla jo punkassa, mutta saatiin sentään pihatöitä hyvintehtyä!

Tatanka 2 vuotta. Tavallaan aika kuluu nopeasti, tavallaan hitaasti. Kaikke on parin vuoden aikana tapahtunut ja vähitellen nuori hevonen siinä kasvaa ja kehittyy joukon jatkona. Porukka lomailee laitumella. Kelit ovat koleat, mutta syötävää riittää.