Kuudelta valokello helähti lirkuttamaan. Kari lähti töihin ja mä lähdin hakemaan ”tulevaa instajulkkista” aamutalliin. Auriko paistoi kivasti ja keväiseltä tuntui, vaikkakin vähän kirpsakalta. Hevoset laitettiin ulos. Koko nelikko takaovesta. Orvokki päätettiin ekana, valkoiset louskuttivat hampaitaan. Sitten Tatanka, joka on ollut kovin sovitteleva tässä uudessa tilanteessa ja viimeisenä sitten valkoiset hirmut. Pientä pyrähtelyä pihassa, mutta kukin löysi oman heinäpussinsa ja keskittyivät syömiseen ja me teimme aamutallin ja joimme kupposet teetä. Yhdessä kauhisteltiin kissojen lahtaamaa jänistä ja kun oltiin poistumassa paikalle, niin siitä oli enää luuranko jäljellä. Hirveitä petoja!

Kun aamuheinät olivat huvenneet, niin Laura haki Sellan harjauseen, löi sille Champion Pron selkään ja suuntasi pellolle. Isolla ympyrällä työskentelivät kooten ja kasvattaen niin ravia kuin laukkaa.  Meno näytti yllättävää kyllä hyvältä ja hallitulta. Lauralla oli kiire äitienpäivälounaalle joten minä vahdin kelloa ja lopetun treenin tytön mielestä aivan liian aikaisin, kun kaikki meni kerrankin niin hyvin. Totesin, että homma kannattaakin lopettaa aina silloin, kun menee hyvin. Vähän vastentahtoisesti tyttö teki loppuverkat ja palautti tamman takaisin tarhaan. Sanottin nopeat heipat ja jätettiin lauma nauttimaan auringosta.

Caro lisäisi iltapäivällä heinää ja iltasella myöhään käytiin ottamassa hevoset sisälle. Siististi tulivat. Pakkasin Kaitsua varten Podiumin satulakassin täyteen kamaa. Pari satulaa ja parit suitset. Ilmoitin miehellä, että saa hakea ja hengellään joutuu vastaamaan, sillä paketin arvo oli kolmisen tonnia. Päätyvät Hevoset Kaivarissa- tapahtumaan näytille. Toivottavasti palaavat myös hyväkuntoisina takaisin kotiin.

Suruliputus. Presidentti Koivisto nukkui pois eilisiltana. Ei mitenkään järisyttävästä vaikuttanut meidän elämään, mutta toki elämän rajallisuus aina koskettaa ja muistuttaa siitä, että emme me kukaan täällä ikuisesti ole. Caro laittoi aamulla hevoset pihalle ja me suunnattiin siihen suuntaan yhdeksän jälkeen. Laiteltiin heti alkuunsa hevoset jälleen samoihin lankoihin. Pieni ralli siina alkoi heti, mutta kun heinää oli turvan edessä ja aurinko lämmitti mukavasti, niin menokaan ei mitään tavatonta ollut.

Tehtiin kaikessa rauhassa tallihommia ja tarkkailtiin silmäkulmasta menoa tarhoilla. Carokin tuli pihalle katselemaan menoa.  Parin tunnin jälkeen todettiin ,että homma on hanskassa ja lähdetiin Haudankoskelle viettelemään äitienpäivää vähän etukenossa. Caro jäi kotiin leipomaan ja lupasi tarkkailla tilannetta. Sovittiin, että ilmoittaa, jos jotain oleellista tapahtuu. Kun palattiin pihapiiriin, , niin huomattiin jo kaukaa ihan uutta arkkitehtoonista tyylisuuntaa aitarakennelmissa. Orvokki oli jälleen tullut samasta paikasta lankuista läpi ja jatkanut edelleen aimmin hyväksi todetulla tyylillä pihaportin läpi. Caro oli päättänyt varmistaa, että kolmatta kertaa niin ei enää tapahdu. ehkä tuo virity ei silmää hivele, mutta jos ajaa asiansa, niin yritän kestää. Näin iltapäivällä tilanne vaikutti jälleen ihan stabiililta. Orvokki saa olla ja hengittää, mutta kyllä Urho sitä koko ajan vahtii silmä kovana ja aika ajoin sitä täytyy käydä väistättämässä.

Laitettiin kaikki iltaa varten kuntoon ja jaettiin pienet väliheinät. Iha sopuisasti söivät, mutta tässäkin tilanteessa Urhon pitää varmistaa, että niin halutessaan se saa Orvokkia pyöritettyä säkiltä toiselle. Ja saahan se. Ei Orvokki oikeastaan vastaan laita yhtään.

Illalla Kari kävi ottamassa pollet sisälle. Kaikki tulivat takaovesta sopuisasti vuorollaan. Orvokki jätettiin viimeiseksi ja leaun louskuivat käytävän molemmin puolin, kun se tuli vuorollaan sisälle Onhan se nyt aika kovassa koulussa, mutta noin se vaan menee. Vuosi siten katselin menoa tippa linssissä, kun säälitti Tatankan kohtalo, mutta nyt se on jo ihan täysvaltainen laumansa jäsen. Se tosin on hyvin sovitteleva tässäkin tilanteessa ja kaveeraa sekä tunkeilijan että yrinlauman kanssa.

Piti yrittää päästä töistä lähtemään ajoissa, kun aurinkokin vähän paiseli. Yritykseksi jäi ja Kari sekä Laura odottivat ja tennari teputtaen meillä, kun ennätin kotiin. Pakattiin piskikin kyytiin ja suunnattiin tallille. Aurinko paistoi ja myös kentän takaa kulkeva kuja oli kuiva, joten päätettiin koklailla taas hevosia yhteen. Sellan oli tarkoitus lähteä ratsastukseen, joten ajateltiin, että nuoret tytöt ja Urho voisivat tulla juttuun. No niinhän ne tulivatkin. Urho kävi Orvokkia jopa vähän rapsuttelemassa. Varsin arvovalaisesti toki, mutta kuitenkin.

Sella oli näkymättömissä tallin takana ja lähti siitä kohti Hyvinkäätä asfalttitietä pitkin ja mä loikkasin Pedon kanssa oikepolkua pitkin Erikan risteykseen, rekkaahan sieltä taas tuli ja viereisen talon pihassa joku suhisutti painepesuria oikein huolella. Mietin, että mitenkähän parivaljakon käy, mutta Sellahan oli ihan rauhallinen, kun liityttiin miniotuksen kanssa joukkee. Pedroki kelpaa tammalle matkakumppaniksi. Se otti heti peesausasemat ja käveli kaikessa rauhassa autoaan pesevät ukkelin ohi. Ylitettiin tie ja jatkettiin porukalla laitumia kohti. Käytiin tutkailemassa heinän kasvua. Ei ollut paljoa, mitä tutkia. Luulisin, että kahteen viikkoon ei ole laitumille ainakaan asiaa. Palailtiin samoja reittejä takaisin ja Sella siirtyi kentälle. Ja samalla sekunnilla Urho alkoi jahdata Orvokkia.  Vetelivät hevosenkenkää reunasta toiseen Taanka juoksi statistina mukana ja Sella pyöri kentällä. Lopulta Orvokki puski aidoista läpi ja jatki samoilla höyryillä vielä pihaportista läpi. Meidän kiltit piltit jäivät tietnekin tarhaan hämmästelemään, että kuinka se nyt leikistä suuttui. Karilta loppui huumorintaju ja hevoset erotettiin. Tatanka ja Urho jäivät apeina seisomaan langan eri puolille päät yhdessä.

Sella teki treenit loppuun, muutaman laukanvaihdon ja muuta mukavaa. Vaihtelevalla menestyksellä. Sitten se pääsi vähän etsimään satunnaisia vihreitä korsia suuhunsa ja sen jälkeen talliin. Ysin kieppeillä sammutettiin valot ja toivotettiin hyvät yöt. Räppänöitä jätettiin auki. Kotimatkalla Laura vähän hämästeli sitä juoksentelua. Selitin että eiköhän se parissa viikossa tasaannu ja sitten laitumillelasku tulee olemaan helpompi. Caron kanssa sovittiin, että yritetään taas huomenna uudelleen.

Illalla väkersin vielä omaa asiaani maajoukkuevalmennettavien tiedotteeseen. Hilla tekee äärettömän hyvää työtä tiedotteen parissa.  Koska kv-toiminnasta ei mikään muu taho ollut kiinnostunut tiedottamaan, niin Hilla otti vastuun hommasta. Multa syntyy helposti rivi silloin ja toinen tällöin, mutta jonkun pitää hommasta kantaa päävastuu. Se joku on Hilla, joka komitean tiedottajavuosinaan jo kehittyi mielettömästi. Kaikki muu oli jo valmiina, mutta mun jännitysjupinat puuttuivat, joten meni ihan yötöiksi, mutta sain osuuteni tehtyä ja uusi tiedote tupsahtaa julki varmaankin viikonlopun aikana. Esikuvia tarvitaan ja jokaiselle uudelle tulokkaalle kannustimena ovat vähän pidemmälle edenneet, joten tiedotteella on tärkeä rooli lajin kehitystä ajatellen. Hyvä, että jotkut jaksavat tehdä talkootöitä lajin positiivisen julkisuuskuvan eteen. Mun into on aika vähäinen, mutta kun pyydetään, niin en ihan tohdi kieltäytyäkään.

Ihan kuin pikkiriikisen alkaisi olla lämpimämpää. Ainakaan lunta ei sada niin paljoa enää. Ihmiset täyttävät somen lumikuvilla ja onhan se vähintäänkin koomista, että monin paikoin hetkellisesti lunta on enemmän kuin viime vuoden jouluna. Mulla lipsahti taas töissä vähän hyohempään, mutta Caro laitteli lisäheinää ja mentiin kimpassa ottamaan hevosia sisälle myöhäistetyn aikataulun mukaisesti. Hevoset ovat tyytyväisinä pihalla, kun vaan heinäpalvelu pelaa. Tataka yskähtelyä on taakse jäänyttä elämää. Onneksi niin.

Kiireinen työpäivä. Vähän pukkaa hiki otsalle, kun pitäisi saada vihonviimeisetkin tuhertajat valmistumaan. Keppiä ja porkkanaa, keppiä ja porkkanaa. Töiden jälkeen pedaali pohjassa Toijalaan. Koolle oli kutsuttu maajoukkuevalmennettavien renkaat ja joukkueen tukijoukot. Käytiin läpi viikonlopun valmennusta. Paikallaolijat tuntuivat olleen tyytyväisiä antiin. Mieittiin myös, mitä jatkossa toivoittaisiin. Seuraavana aiheena oli tietenkin tulevat kilpailut Korvemaassa. FEI-luokkiin lähtee 9 ratsukkoa ja kansalliseen 80 km :n kisaan muutama. Lisäksi Nina on päästewardina ja minä tuomarina. Vielä kun huomioidaan tuomariharjoittelijat ja huoltajat ja mahdolliset kannustusjoukot, niin meitä on melkoinen määrä väkeä paikalla. Jännä nähdä muiden maiden osallistujat. Hyvä pöhinä on päällä ja tapaamisessa huokui luottavainen ja innostunut henki. Vaikka emme ole olleet kovinkaan aktiivisia, niin mukava on seurata uusien yrittäjien etenemistä.

Kari hoiteli tallikuviot. Tatanka yskähteli viime viikon loppupuolella, mutta nyt ei ole köhähtelyä enää kuulunut, muutenkin typykkä on ollut pirteämpi. Kelit ovat kylmät ja välillä sataa ihan rehellistä lunta. Eli ei kovinkaan keväistä, vaikka lupailtu on, että vähitellen päästäisiin edes keskiarvon lämpötiloihin. Nyt ollaan reippaasti alle ja kevätkin on pari viikkoa myöhässä.

Mä humputtelin pitkää työpäivää ja urheiloppilatos seminaaria, joten Kari sukkuloi tallilla. Ei mitään uutta. Nuoret edelleen keskenään ja valkoiset keskenään. Orvokki pomottelee satunnaisesti Tatankaa, mutta nauttikoot nyt, koska viikonloppuna kokeillaan taas kimppatarhausta ja sei ei tiedä juhlapäiviä Orvokille.

Kari tuli töistä, kun olin lähdössä tallille. Homma oli mennyt toivotulla tavalla ja painui nukkumaan. Kävin hoitamassa aamukuviot ja palailin kotiin ottamaan pienet päiväunet. Kun Kari aikanaan heräili, niin Laura lampsi pihapiiriin ja lähtivät tallille. Kimppalenkki. Suurimmalta osalta homma meni hyvin, mutta jälleen kerran Sella lähti hetkittäin lapasesta. Lieto lähestyy, joten saapa nähdä, miten likan käy. Tekivät iltatallin ja jättivät ovia jo rakosalleen. Sen verta lähellä kesäkin jo on.

Toinen juttu, joka lähestyy kovaa vauhtia on kevään tuomarireissut. Pitäisi hoitaa matkaliput ja Venäjälle viisumi. Tää periteinen juttu, että onhan vielä aikaa ja sitten hups, ollaankin jo aatossa. Täytyy hoidella asiat kuntoon. Mä tykkään, että kaikki on hyvissä ajoin ortnungissa. Toisin kuin eräät nimeltä mainitsemattomat tahot. Eipä silti, jos olen ymmärtänyt oikein, niin Turusella on Viron reissuun varattu ja niin lauttaliput kuin majoituksetkin!

Kuudelta lähdin ajelemaan taas putki punaisen Ritasiin. Kun pääsin perille, niin vähän hämmästelin avoimia ovia ja valaistua tallia ja tallissa kaurojaan mutustavia hevosia. Kun sitten haahuilin pihattojen puolelle, niin Carohan siellä viritteli jo sähköjä päälle. No niinhän se oli, että oltiin sovittu hänen hoitavan aamutallit, mutta sinnehän mä sitten olin tunkemassa. Noh, laiteltiin otukset kimpassa pihalla ja jäin sitten siivoilemaan karsinoita. Saan kyseisestä hyötyliikunnasta pisteita meidän työpaikan kuntotempauseen. Olen IHKU-tiimin vetäjä ja kamppailemma kovasti kolmannesta sijasta, joten jokainen hyötyliikunnan murunenkin pitä ottaa pois. Paluumatkalla ajoin ratsiaan, ylinopeutta ja talvirenkailla, mutta onneksi olivat vaan kiinnostunut, olinko kännissä. No ylätys, en ollut.

Pakkopysähdyksen jälkeen ajelin taas ihanassa aamuauringossa kotiin herättelemään nukkuvaa äijää ja nukkuvaa koiraa. Hetkeä myöhemmin pakkasimme itsemme autoon ja lähdimme ajamaan Pinsiöön. Nukahdin hetkeksi ja oltiin jo lähes kohteessa. Ilmeisesti oli ollut moottoritie kuuma.  Maajoukkueen valmennusrenkaille oli tarjolla harvinaista herkkua. Olaug ja Ole olivat tulleet pitämään My Way -luentoaan. Olen saman luennon käynyt kuuntelemassa muutama vuosi sitten Virossa ja asioita on Carstensenien kanssa käytä läpi ja  vertailtu näkemyksiä vuosien varrella muutenkin moneen otteeseen. Oli kuitenkin ajateltu, että käydään ystäviämme tervehtimässä. Ja jälkikäteen olin tosi iloinen, että uhrattiin osa päivästä tähän tarkoitukseen.

Tähtäsimme paikalle ruokiksen aikaan, mutta homma oli jo pienimuotoisesti karahtanut kiville ja aikataulu pettänyt. Ehdittiin hetki nauttia ihanasta auringosta ja sitten oli puheessa tauon paikka.  Otettiin luennoitsijat kyytiin ja suunnattiin Scan Burgeriin. Siellä iloinen joukko nautti terveellisen lounaan. VIlkas jutustelu soljui aiheesta toiseen. Keskusteltiin myös päivää polttavasta aiheesta, eli Padisen heinäkuun kilpailuista. Sinne halajaa monen mieli ja jopa norskit saattavat harkita EM-kisojen jättämistä väliin, jos palkintosummat ovat oikeasti merkittävät. Saa nähdä. Onko vain paljon puhetta, mutta vähän kauroja, vai onko niitä kaurojakin oikeasti tarjolla. Kyllähän se valtavasti houkuttaa, että kv-luokissa osallistumismaksu olisi ihan nimellinen ja pitäisi sisällään kaiken mahdollisen ja kansallisissa luokissa osallistumismaksua ei olisi ollenkaan. Tarjous, johon on aika vaikea sanoa ei.

Suurin osa leiriläisistä on mulle vähän vieraampia, uudempia tulokkaita, mutta hyvä on porukan kesken henki. Ei kyräilyä, ei mulkoilua vaan aitoa yhdessä tekemistä ja samaan hiileen puhaltamista. Toivottavasti kilpailutilanteessa löytyy myös halua haastaa ja hakea yksilösuorituksia. Mukana on monen tasoista porukkaa ja tämä systeemi takaa sen, että haastajat pääsevät hyvin ajamaan itseään sisään ja ammentamaan vaikutteita konkareilta. Joskus aina mietin, että pitäisikö renkaisiin olla tiukemmat kriteerit, mutta toistaalta tämä nousevien harrastajien nostaminen renkaiden läheiseen tuntumaan haastajiksi voi olla motivoiva juttu. Porukka on kovin monelta tasolta ja siinä on omat haasteensa ja riskinä se, että osa on pihalla ja osa ei koe saavansa juuri mitään uutta itselleen. Mutta uskoisin kuitenkin, että jokainen sai jotain ja ainakin vahvistusta omaan tekemiseensä. Ja ilman muuta yhteiset tapaamiset ovat tärkeitä koko tulevan joukkueen  kannalta.

Pidän Olaugin ja Olen tavasta pilkkoa tekeminen pienen pieniin palasiin ja rakentaa niistä juuri heille sopiva kokonaisuus. Jos kuulijat ottaisivat edes osan tarjottimella annetuista pienistä nikseistä käyttöön, niin monen tiimin tekeminen harpaisi paljon eteenpäin ja jalostunut tekeminen näkyisi mm. tauko ja huoltotoiminnassa. Jokaisen liikkeen ja asian pitäisi olla perusteltua ja jos joku kysyy, että miksi tämä on näin, niin siihen pitäisi pystyä antamaan tyhjentävä vastaus. Sellaisesta tekemisestä mä tykkää. Jos on tarkka suunnitelma valmiina ja rutiinit, niin se helpottaa merkittävästi kilpailutilannetta. Ja kuten niin monen monta kertaa olen omilla kursseillanikin sanonut, niin ihan jokainen juttu pitäisi treenata kotona. Juoksutuksesta ja ell-tarkista lähtien siihen, miten huoltoalue ja taukoalue rakennetaan aina siihen, miten tarkastukseen ja lenkkeihin valmistaudutaan. Mikään kun ei tapahdu sattumalta. Ilmeistä ja kuhinasta päätellen kurssilaiset olivat innoissaan saamastaan informaatiosta. Jään odottamaan, miten anti tiimien tekemistä jalostaa.

Hetki katseltiin ensimmäisen ryhmän harjoittelua sileällä, ravissa työskeneltiin, löysällä ohjalla ratsasten hevosta pyöreään, pakottamattomaan muotoon ja taivuteltiin kulmissa. Perussettiä siis. Mä tykkään ehkä vielä enemmän Hannun vaakunasta, jossa samaa teemaa voidaan harjoitella. Sanottiin heipat ja poistuttiin paikalta. Kotimatkalla vielä pohdittiin valmennusviikonlopun antia ja merkitystä. Kari ja Ole olivat ehtineen puhua vähän kengitysjuttuja ja mä ehdin mainostaa 2018 NBCH-kilpailuja. Joten tärkeimmät kuulumiset oli ainakin vaihdettu.

Kotimatkalla käytiin pikaisesti pyörähtämässä tallilla. Laitettiin hevosille väliheinät ja kiirehdittiin kotiin. Kari otti pienet unet ja lähti yöksi töihin. Mä katselin lätkää tai jotain ja yhdeksältä lähdettiin Pedron kanssa ottamaan hevosia sisälle. Siellä möllöttivät ja jäivät tyytyväisinä talliin heinilleen hämärän jo hiipiessä yli tienoon.

Luvassa oli kevään tähän asti lämpimin päivä. Ja kyllä se lämpimältä tuntuikin. Valoa ja lämpöä, mitäpä ihminen muuta tarvitsee. Parin lämpimän päivän aikana luonto on loikannut huikeasti eteenpäin. Kotona oltiin kerrankin kumpikin ajoissa, mutta Caro heitteli hevosille väliheinää ja me töllisteltiin MM-lätkää ennnen tallireissua. Ilta oli tallilla ihana. Aurinko punasi taivaan ja päivän lämpö viipyili pitkään, muuttolinnut lentelivät sankoin joukoin ja hevoset olivat todella hyvällä tuulella. Niiden kanssa oli oikein ilo touhuilla. Kyllä kelit vaikuttavat niidenkin mielialaan. Kotimatkalla pohdittiin lajin nykytilaa. Hommaa vedetään niin moneen suuntaan, että lopputuloksena on väkisinkin pannukakku. Ehkä pikkuruisen lajin pitää sitten jakautua niin, että kilpailijat ja maastoilijat perustavat ihan omat lajinsa. Tällä hetkellä toiminta on todella sirpaleista, mutta mj-renkaiden toiminta ja yhtenäisyys ehkä tiiviimpää kuin koskaan.

Mulla päivä taas venyi aiottua pidemmäksi ja ennätin tallille Lauran ja hänen ”kuvaajansa” kanssa vasta kuuden jälkeen.  Laura puhui puolileikillään, että hän aikoo ryhtyä insta-julkkikseksi ja siksi tarvitaan kuvaaja. Eihän noita juttuja voi nauramatta kuunnella, mutta olipa mimmi sitten tänään laittautunut erittäin asiallisiin ratsastusvarusteisiin ja kuvaajakin oli mukana. Katselin hetken sitä menoa ja siirryin puuhaamaan muiden hevostan kanssa. Ohjelmassa oli satulattaratsastus ja koska ravi jo sujuu hyvin, niin siirryttiin laukkaharjoitteluun.  Likka on kyllä aika hämähäkki.  Olin ihan varma, että päästään maistelemaan Lauran omin pikku kätösin leipomaan kakkua, mutta näin ei käynyt.  Välillä oli kaulalla ja välillä kyljellä, mutta niin vaan pysyi kyydissä. Jupisi aina vaan Sellalle, että en mä noin helposti täällä pois lähde. Puolitoista tuntia taas sahasivat ja sitten tamma pääsi tyytyväisenä iltaheinilleen ja sitä ennen nappailemaan vähän orastavaa tuoretta. Kuten muutkin hevoset. Voi miten hyvältä yksikin pieni korsi tai sirkkalenti maistuu!

Hyttyset ovat saapuneet. Aina se menee niin, ett äjokin ihana juttu poikii jonkun vähemmän ihanan. Kuten nyt ihana valo ja lämpö poikivat nuo inisevät oliot. Meilläkin on aika kosteat paikat ja sellainen rämetyyppinen alue lähellä, niin kyllähän hyttysiä vaan on. Elättelen toiveita, että tulisi vielä joku kylmä yö, niin tappaisi nuo inhat ötökät.

Tytöt ottivat hevoset sisälle, harjailivat ne, kuuntelivat suolistoäänet, kopeloivat kintut ja lopuksi harjoittelivat sykekahvan käyttöä. Sekään taito ei ole välttämättä mikään itsestäänselvyys. Sykkeet saatiin mitattua ja hyvät yöt toivotettua. Kello oli lähempänä kymentä kun pääsin kotiin. Eikä Karikaan sen aiemmin ennättänyt, sillä oli kengityshommissa. Eikä mikään ihan helppo homma, niin kuin ei koskaan, mutta toivottavasti sai ongelmat ratkaistua ja polle pääsee viikonloppuna Olaugin valvovan silmän alla treenaamaan. Puhuttiin vähän illalla, että kaikesta päällekkäisyydesta huolimatta taidetaan ajella Pinsiöön tervehtimään Olaugia ja Olea. Ajattelin samalla aloittaa NBCH-kilpailujen markkinoinnin.