Mulla venyi taas töissä ja jotenkin olin muutenkin ihan poikki, joten otin kiitollisena Caron tarjoaman avun vastaan. Caro siis hoiteli hevoset illalla. Mä kävin koiran kanssa reippaan metsälenkin ja kellahdin sänkyyn. Mielestäni olin sen ansainnut.

Mulla oli pitkä päivä töissä. Yhteishaku loppuu ja kiirettä pitää. Kari oli lähdössä Norjaan, mutta sai venytettyä matkustusta aamuun, niin ehti hoitaa illan tallihommat. Hektistä. Tallilla onneksi kuitenkin kaikki hyvin ja kevät tekee tuloaan.

Kisaviikonlopun jälkimainingit olivat tällä kertaa ihan ennenkuulumattomat. Usein sanotaan, että arki on taruakin ihmeellisempää. Näin tälläkin kertaa. Sain varovaisen kyselyn, että oliko järjestävä taho tarkastanut yhden hevosen passin, sillä jos ei nyt takuuvarma niin sitten villi veikkaus oli heitetty ilmoille, että hevosella oli väärennetty passi tai ainakin sen siru on siirretty toiseen hevoseen ja nyt vätetään että toinen hevonen on korvannut alkuperäisen. Olin ihan että que?!? Millainen master mind kehittelee tällaisia tarinoita? Ja mikä helvetin idea olisi edes kaivaa vanhasta hevosesta siru ja siirtää se johonkin toiseen hevoseen. Ei aukene mulle, ikävä kyllä. Muutama muukin aivan järisyttävä juttu oli kisoissa tapahtunut ja yöunet jollain taholla menetetty. Ajattelisin kuitenkin niin, että säännöt kannattaa tavata muutamaan kertaan ja jos sittenkin vielä askarruttaa, niin kannattaa ehdottomasti olla yhteydessä järjestävään tahoon, tai tuomariston puheenjohtajaan tai johonkin muuhun tuomariston jäseneen. Usein ne huolta ja harmistusta aiheutuvat asiat selviävät tällä. Ainakaan kääntymällä täysin ulkopuolisen tahon puoleen ongelma ei selviä. Tämä soppa meni sitä verta yli hilseen, että aloin itsekin sitten soitella muutamalle eri taholle. Eihän homma nyt voi mennä niin, että samalla hetkellä kun tulokset julkaisaan alkaa jokin ryhmittymä suurennuslasin avulla etsiä mahdollisia epäkohtia. Alan taipua sille kannalle, että jokaisen kilpailijan ja varsinkin jokaisen komitealaisen pitäisi vähintään kerran vuodessa olla toimihenkilönä kilpailuissa. Ja säännöt kannattaisi lukea ehkä jopa kahdesti. Ja myös ne FEI-säännöt.

Muutoin arki rullaa tavanomaiseen tapaan.

Kari heräsi varhain ja kiirehti pistämään hevosia pihalle. Mä sain kaikessa rauhassa heräillä ja lähteä sitten auringon noustua horisontista koiran kanssa Saksakallion lenkille. Sen jälkeen pyöräytin riisipuuron, joka syötiin kun Kari kotiutui tallilta. Sen jälkeen oli aika pienien päiväunien. Kisaväki heräili kukin taholtaan ja alkoi se perineinen kiittely kisajärjestäjille ja toisaalta joka tallissa hevosta palauttavat toimet. Kari viimeisteli tulokset ja mä tutkailin osuusnopeuksia ja palautumisaikoja. Muutama kysymys sai vastauksen, niin kuin usein käy, kun statistiikkaa tutkii.

Iltapäivällä lähdettiin tallille. Meidän piti tehdä varsalle kaviohuoltoa, mutta kun päästiin tallin pihaan, niin Kari hoksasi, että kengityskamat onkin kotona. Niinpä niin. Sitten tehtiinkin vaan sitä tavanomaista. Mä harjailin pieteetillä hevosia ja vähintäänkin yhtä intohimoisesti äijä raapi tarhasta paskaa. Mulla oli käytössä viime syksynä Karin työkaverilta saatu ihmelaite. Hopon karvaan sillä ei vuosi sitten ollut mitään vaikutusta, mutta arabien karvaan se tuntui toimivan paremmin. On oikeastaan kuin rautasahan terästä 10 cm pätkä. Hinkuttelin kolmikkoa niiden syödessä väliheiniä. Laiteltiin tallissa kaikki valmiiksi ja heitettiin vähän lisää heinää ja lähdettiin kotiin. Pari tuntia myöhemmin Kari kävi ottamassa koplan sisälle.

Kuudelta oli herätys sekä Suonpäässä että Jämsänkoskella. Kari lähti tallihommiin ja mä aloin puuhailla kisatouhuja. Aurinko paistoi kummassakin paikassa kirkkaalta taivaalta. Tallihommien jälkeen Kari pääsi taas ajohommiin. Tatanka toimi ihan erinomaisesti. Varsa hanskaa homman paremmin ja paremmin joka kerta. Kun mä lähdin ajelemaan Jämsänköskeltä kohti kotia niin Kari lähti tekemään iltatallia. Toi tullessaan kisapizzaa ja sitä mutustellessa kertoilin päivän tapahtumista.

Riemuratsukoilla on kiitettävän aktiivinen ydinporukka, joka polkaisee kisat ja kanttiinit pystyyn aina tasalaadulla. Sinne on helppo saapua toimihenkilön ominaisuudessa paikalle. Kun lähestyin kilpailukeskusta, niin bongasin jo paikoillaan olevat opasteen kisapaikalle, reittimerkinnät ja kyltin traikkuparkkiin. Totesin myös, että pohjat ovat hyvässä, jos eivät jopa erinomaisessa kunnossa. Kyyläilin jo illalla pihapiirin ja totesin, että entiseen malliin on toiminnot suunniteltu. Eli ei mitään sen kummempaa pähkäiltävää. Pakkasmittari näytti kuudelta -7 astetta kirkkaan yön jäljiltä. Aurinko alkoi lähetellä säkenoiviä säteitään ja tohina oli alkamassa. Tarkempi selonteko päivästä löytyy Tien päällä-osiosta.

Kilpaa auringon kanssa loisteli ihmisten iloiset naamat. Tämä on tärkä kausi monelle ja PM-kisoihin Liettuaan on asetettu monen ratsukon tavoitteet. Tämä näkyy varsin määrätietoisena tekemisenä ja se taas näkyy hyvävauhtisina tuloksina. Jämsän maastot ovat haastavat ja siellä on harvoin vauhdikkailla suorituksilla leveilty. Eikä leveilty tälläkään kertaa, mutta kyllä tulostaso on vahvasti noussut. Siellä oli ratsukoita taas monilla erilaisilla tavoitteilla: joku toi hevosensa pitkän saikun jälkeen kisoihin, joku tuli itse saikun jälkeen kisoihin, joku meni ekaa kertaa pidempää matkaa, joku ole ekaa kertaa yleesäkin kisoissa, muutama oli ekaa kertaa kisaamassa Suomessa jne, jne.  Erilaiset lähtökohdat, erilaiset tavoiteet ja paljon onnostumisia.

Mun valmennettavia oli mukana ja olin kyllä ruuvannut tavoitteet aika korkeiksi. Oletinkin, että tulee olemaan tiukat paikat. Hyvin meni kaikilla ja tavoitteet täyttyivät. Olemme selkeästi oikealla tiellä. Odotan mielenkiinnolla kesää ja syksyä. Nyt vaan tarvitaan kaikilta malttia ja sitä että hevoset ja ratsastajat pysyvät terveinä.

Arvoin aampäivän henkilöstökoulutuksessa, että lähdenkö Jämsänkoskelle jo tänään vai vasta aamulla. Mummeli oli kuulemma jo odotellut perjantaivierasta, niin tokihan sitten töiden jälkeen vedin kamat nippuun ja kuuden kieppeillä lähdin ajelemaan Jämsää kohti ja Kari paineli tallille hoitelemaan arkisettiä. Hänelle sattui päivystys tähän viikonloppuun, jotein ei tohtinut lähteä tuomaroimaan yli kahden tunnin ajomatkan päähän. Onneksi oli luvannut kuitenkin olla teknisenä taustatukea.

Ajomatka meni hyvin ja mietin siinä jännää äänikirjaa kuunnellessani, että oikeastaan kerta toisensä jälkeen tuo matka muuttuu lyhyemmäksi. Tosin on ihan eri asia reissata tuonne seuramme sydänmaille henkilöautolla tai koppi perässä ja hevoset kyydissä. Ennen yhdeksää kopistelin kassieni ja pussieni kanssa Mummelin pirttiin ja saman tein pääsin auttamaan tietoteknisissä ongelmissa. Lisäksi sain käteeni Trackereiden lisenssipaperit ja päivitimme lisenssin.

Puolen yön tietämillä pääsin nukkumaan ja Kari teki kotona samoin. Sitä ennen olin vielä ehtinyt vähän viestitellä valmennettavien kanssa. Sieltä ollaan taas tulossa nuoreuuden innolla kisaan mukaan.

Eletään aika häiriintyneissä sääoloissa. Ensin oli selkeää kevään tuntua ja sitten alkoikin yllättäen jälleen sataa lunta ja räntää ja vettä. Mutta sellaistahan kevät on.  Hyvää tässä on se, että viikonlopun kisoja ajatellen pohjat vaan paranevat uuden lumen ansiosta. Ja samahan se on omienkin hevosten liikutusta ajatellen. Keskiviikkona Urho pääsikin pöllyttämään lunta jälleen pellolle. Urhossa oli virtaa ja menivät pääsääntöisesti pukkilaukkaa.

Kisjärjestelyt etenevät. Päänsärkyä on aihettanut Trackereiden päivittämättömät lisenssit. Maksuthan on maksettu vielä tämänkin vuoden osalta, mutta tunnarit pitäisi vaan syöttää järjestelmään. Pieni viive asiassa kuitenkin ilmeni, kun selvisi, että lisenssitiedot ovat vuoden verran matkustelleet laitteiden kanssa samassa pahvilaatikossa ympäri maata. Seuranta saatiin kuitenkin avattua ja toivottavasti myös lisenssi aktivoitua mahdollisimman pian.

Liettuan suunnalta oltiin yhteydessä. Sehän tämän harrastuksen myötä on tapahtunut, että ystäviä on ympäri Eurooppaa ja kaikilla rakkaus samaan lajiin. Onhan se hienoa!

Kari on nyt ihan villinä ohjasajopuuhasta, kun sai kaluston kuntoon. Kipaisi tallille auringon vielä paistaessa ja Tatanka pääsi heti käsittelyyn. Käytävällä furminointia ja muuta käsittelyä ja sitten valjastus ja kentälle. Mulle tihkui kotiin videota ja hymynamoja, joten homma toimii. Lisäksi Karin havainto oli, että kun varsa saa omaa aktiviteettiä, niin jättää  portit ja aidat vähemmälle huomiolle. Kevättähän nyt alkaa olla eläimillä rinnassa ja kun aurinko paistaa sekä lämmittää, niin kevättähän se tietää. Karvaa lähtee mielettömästi ja olen hukannut viime vuonna Karin työkaverin lahjoittaman laitteen, jota nyt kovasti niksipalstoilla hehkutetaan. Hopon turkkiin se ei suuremmin toiminut, mutta ehkä noihin vähemmän karvaisiin toimisi.

RieRatin kisat lähestyvät ja pientä puuhaa on meille etäjäsenillekin. Sääennuse oli ensin sadesäätä, mutta nyt airinkoa ja pientä pakkasta ja viikolla pitäisi tulla lunta. Tekisikin pohjille hyvää. Nuoriso-osasto lähtee taas viivalle, joten tsempitettävää riittää.

Caron aamuvuoro. Kari haki iltapäivällä Lauran Keravalta ja tallihommat kutsuivat. Sella pääsi ensimäisenä kasittelyyn, Nyt on Furminaattorille hommia. Pienten kommellusten saattelemana saivat tamman valmiiksi ja ratsastajan selkään. Menivät kentälle reiluksi tunniksi. Ohjelmassa oli paljon kysähdyksiä, nostoja ja siirtymisiä. Sella edelleen tekee kentän ulkopuolella Lauran kanssa vähän mitä sitä itseään huvittaa. Koska tytön suuri haave on päästä kisoihin, niin yhteistyön täytyy sujua mutkattomammin. En oikein usko, että tamma tällä harjoittelulla pysyisi näpissi hetkeäkään ensimmäisen kymmenen kilsan aikana. Sehän ei oikeastaan Lauraa edes haittaisi, koska on niin rämäpää, mutta mua vähän haittaa. Joten treeniä, treeniä ja treeniä.

Kari laitteli Urhon valmiiksi ja siirtyi pellolle: kierros käytiä, kierros ravia, kierros laukkaa, kierros ravia ja kierros käyntiä. Se oli taas kympin pyrähdys. Samaan aikaa Tatanka pyrähteli tarhassa. Kun ratsastushommat oli tehty, niin Laura halusi vielä kikkailla jotain kentällä. Oli ilmeisesti ”opettanut” Sellaa antamaan tassua. Teinien päässä liikkuu pöhköjä ajatuksia. Mä en ole aina kamalan innostunut noista Lauran opetuksista, mutta eipä niistä suurta haittaa kellekään ole. Kokeilunhaluinen ja innokas nuori nainenhan hän on ja järki varmaan kasvaa vähitellen vuosien saatossa. Ja mistään puuhasta tyttö ei kieltäydy ja yrittää aina parhaansa, vaikka ei ihan aina jaksa kuunnella loppuun asti, mitä oli tarkoitus tehdä. Hassuja tapahtumiahan meillä on jo paljon takana ja varsinkin pieni kielimuuri aiheuttaa hupia lähes joka kerta.

Ottivat vielä hevoset sisälle ja tekivät iltahommelit. Tyytyväinen kolmikko sinne jäi heiniään mutustamaan. Mä ikävöin kotona Hopoa. Joku lohdullisesti sanoi, että neljäkin vuotta voi ikävöidessä vierähtää. Enkä epäile hetkeäkään.

Aamulla reippaina paineltiin tallille. Jotenkin niin ihanaa, että ei tarvitse aamutallin aikaan hiippailla enää pimeässä. Koira viuhtoi pitkin tallialuetta. Sellasta ja Tatankasta lähtee runsaasti karvaa. Urhosta maltillisemmin. Kellään ei ollut suunnatonta kiirettä pihalle ja ihmettelinkin, että ovatko edes hengissä, kun ajettiin pihaan ja tallista ei kuulunut pihaustakaan. Laiteltiin kolmikko pihalle ja touhuiltiin, mitä touhuiltiin. Kari lähti koiran kanssa käppäämään pellolle, jos vaikka löytäisivät kadonneet tossun. Ja niinhän siinä kävi, että tossu jäi edelleen piiloonsa ja koirakin  otti hatkan ja juoksi tallille takaisin mun helmoihin hyörimään. Kiertelin tarhat ja rekisteröin tehtäviä hommia. Laiteltiin iltaa varten kaikki valmiiksi ja kiirehdittiin kotiin hodareille.

Kari lähti kohta puolen päivän jälkeen ensin Puuiloon ja siitä tallille. Kaikkea pientä ostettavaa taas oli. Nyt on jouduttu tekemään muutama väliaikasratkaisu, joita mä en siedä sitten alkuunkaan. Just jotkut paalinaruviritykset saavat mut hulluksi. Hevoset saivat vihdoin jo pitkään hankintalistalla olleen lelupallon   ja samalla Kari osti myös alelaarista Tatankalle nahkaiset suitset, uudet kuolaimet ja ihan ikiomat opetusvaljaat. Kari ei erityisemmin pidä siitä, että ohjasajetaan siten, että on pienikään riski hevosen saada ohjat jalkoihinsa. Nyt jatkossa ei sitten enää ole. Ja jos Hopolta lainaa ohjia, niin ei ole juurikaan riskiä joutua myöskään kaviosateeseen.

Kun äijä pääsi tallille, niin saivat hetken pelailla pallolla ja sitten Tatanka sai sovitella uusia varusteitaan ja pääsi sen jälkeen tietenkin niitä myös kokeilemaan. Homma sujui mallikkaasti. Ukko rehvasteli, että laakisa toimi, mutta totuushan on se, että jokainen meistä on sen kanssa aika paljon puuhannut ja Satu varsinkin on jaksanut tutustuttaa Tatankaa milloin satulaan ja milloin valjaisiin. Hyvin on koulutus edennyt ja kertaakaan ei ole minkään asian kohdalla tarvinnut panikoida tai painia. Ja hyvin meni tälläkin kertaa. Pyynnöstä typy lähti liikkeelle ja pyynnöstä pysähtyi. Kiemuraurat ja voltit tulivat toivotulla tavalla. Eli homma toimii. Vaikka en erityisemmin innostu siitä, kun ihmiset ylistävät ja kehuvat omia eläimiään, niin kyllä me kamalan tyytyväisiä tuohon varsaan olemme. Sillä on kiva luonne eikä olla sitä toistaiseksi saatu pilattua.

Varsatreenien jälkeen Kari otti Urhon työn alle. Nousi ratsaille ja lähtivät peltoon etsiskelemään kadonnutta tossukkaa. Tunnin kulkivat sik-sakkia ja löytyihän se tossu lopulta! Samalla Urho sai liikutuksensa. Viimeisen kengityksen jälkeen se on liikkunut taas tosi hyvin, mutta jatkuvasti saan kuulla naputusta siitä, että se lyötiin kenkään. Ja ihan samalla mitalla Kari saa kuulla siitä, että Sella on kengättä. Tää on tätä. Näkemysristiriitoja.

Kari hoiteli vielä iltatallin samaan hintaan.