Pitkin viikkoa satoi lunta, talvi tuli ja tallilla elämä tuntui olevan mallillaan. Päästiin jopa vähän takapellolle kahlailemaan lumeen. Maisema valaistui hetkessä ja olimme tosi iloisia siitä, jos lokainen ja loskainen aika olisi näin nopeasti ohi. Kun lumi tuli, niin samalla totesin, että sähköt eivät kulje, vaikka mukamas kävin kesän aikana langat läpi. Onneksi kukaan ei ole sitä sorttia, että lähtisi langoista tai edes kokeilisi moista.

Podiumin paketti tuli. Asiakkaiden tilausten lisäksi sain Hopolle heijastimilla varustetut koppajalustimet.

Mä heräsin kuudelta kukkumaan Majatallilla ja hiippailin yläkerran luoentosaliin tsekkaamaan matskut vielä kertaalleen. Yhdeksältä aloitetiin Matkalla matkaratsastajaksi III-luentoa. Kuulijat olivat innoissaan ja vaikka käytännön harjoitus jätettiin kovien pohjien vuoksi toteuttamatta, niin osallistujat vaikuttivat tyytyväisiltä antiin. Reissusta voi lukea tarkemmin Tien päällä -osiosta.

Kari heräili kotona myös kuudelta ja kiirehti hoitamaan aamutallijuttuja. Pakkasta oli kuutisen astetta ja tallissa lämpötila kaksi astetta plussaa. Muuten meininki ihan normaalia. Valkoiset ponkaisevat aina innokkaina pihalle, mutta vaari ja varsa tuppavat jäämään talliin hengailemaan. Varsinkin Tatanka jää todella mielellään seurustelemaan. Sillä ei tunnu yleensäkään olevan oikein kiire mihinkään. Tämä ominaisuus ei ole ainakaan äidiltä perittyä. Pirpana mietiskelee omiaan ja yleensä todella verkkaisesti se sitten aikanaan astelee ulos ja heinille. Kokoa ja näköä alkaa jo olla. Pitäsi joku päivä taas vähän mittailla. Luulen, että säkä alkaa olla jo Sellaa korkeampi.

Kari kiirehti kahdeksitoista Puuiloon ostoksille ja tällä kertaa mukaan tarttui myös pienet kuolaimet. Vihdoinkin saadaan varsan omat suitsen kuolaimineen käyttöön. Kahden jälkeen äijä oli taas tallilla ja  Hopo pääsi kengitykseen. Uutena juttuna tällä kertaa olivat kuparinaulat. Lauran kanssa saavuttiin paikalle parahiksi, kun Hopo alkoi olla valmiina. Kari pääsi tallitupaan pyyhkimään hikeä sekä raapimaan jäätynyttä paskaa tarhoista.  Me laiteltiin likan kanssa Hopo ja Sella ratsastuskuntoon. Kari vähän katsoi päältä, että asiat menevät niin kuin kuuluukin.

Kierrettiin asfaltin kautta pellolla ja otettiin kevyitä ravivetoja ja sitten taas käyntipätkiä. Hokki piti hyvin. Lähinnä tsekattiin, missä kunnossa pelto nyt on. Sellan mielestä olisi pitänyt taas saada mennä omaan tahtiin, omaan suuntaan. Hopo oli ensimäisillä ravipätkillä epätahtinen, mutta vähän lämmettyään liikkui ihan normaalisti.

Kari karkasi kotiin ja me jäimme Lauran kanssa tekemään iltatallia. Kotona kannoin vielä kamat takaisin sisään. Pienen pieniä lumihippusia putoili taivaalta ja aamuksi luvattiin jo talvimaisemaa.

Nukahdin edellisenä illalla sohvalle jo kymmeneltä, joten silmät aukesivat neljältä. Kärvistelin aikani ja viiden jälkeen päätin, että lähden sitten tallille. Hevoset pääsivät pihalle ennen kuutta. Saivat aamupalansa ja aamuharjauksen ja painuivat heinilleen. Paitsi Tatanka, joka innostui menemään Hopon karsinaan ja tutkimaan sitä kuin jotain todella mielenkiintoista uutta kohdetta.  Lopuksi jäi nakertamaan Hopon jättämiä korsia kuivikkeen seasta.  Puhuttelu meni kuuroille korville ja jouduin nappaamaan narun ja taluttamaan se pihalle. Niin kiinostavaa oli vanhan herran luksusluukussa.

Siivoilin pari karsinaa ja katselin hetken nelikon touhuja ja poistuin paikalta. Kotona löin rivakasti kamat nippuun. Kasseja oli taas useampi. Pari satulaa parit suitset, sykekahvoja, kypäröitä, erilaista jakomateriaalia, tietokone ja omat kamat. Laura saapui pihan vähän ennen kahtatoista ja lähdimme liikkeelle kohti Majatallia. Tällä kertaa reissun aiheena oli Matkalla matkaratsastajaksi I ja Matkalla matkaratsastajaksi II. Reissusta lisää Tien päällä-osiossa.

Kari ajeli tallille iltapäivällä, teki loput tallihommat. Lunta odotellaan, jotta hevosten kanssa pääsisi enemmän touhuilemaan. Iltatallissa ei mitään ihmeellistä.

Viikkoni oli työntäyteinen: Avoimia Ovia ja Nenäpäivää, joten hulinaa oli riittävästi.  Kävin vielä keskiviikkona ottamassa piikkiä akillesjänteeseen, joten viikkoni oli aika lailla siinä. Kari ja Satu hommailivat hevosten kanssa arkiseen tapaan. Kuten ennustettu oli, saatiin viikon keskivaiheilla lunta ja pientä pakkasta on pidellyt siitä asti. Lunta ei ole paljoa, mutta sen verraan, että yleisilme on valkoinen. Yllättävää kyllä, mullakin on jo talvirenkaat alla. Tosin kitkat. Kengättömät pärjäävät pienessä lumessa ja kovettuneessa, joskin koppuraisessa tarhassa. Hopo kesäkengillä ei ole mieluinen mielikuva, mutta viikonloppuna Kari laittaa hokkikengät alle.

Kun pakkaset tulivat, niin lämmitettävä vesiastia kytkettiin päälle. Kyllä kelpaa kaverusten ryystää. Nyt ainakin ovat juoneet sekä sisällä että ulkona. Sella on siirtynyt kokonaan esikuivattuun, muuta ovat sekakäyttäjiä. Heinää on tarjolla edelleen liikaa, mutta vaikea sitä on myöskään säännöstellä, sillä varsan ja vaarin pitää saada riittävästi syödäkseen.

Perjantaina könkkäsin itsekin tallille. Jos ei muuta, niin ainakin noista karvakorvista saa erinomaista terapiaa. harjailin kaikki läpi iltatallin aikaan.  Hienosti varsakin on oppinut, että se voi kaikessa rauhassa syödä ja ihminen siinä samalla käy sen läpi. Jalatkin nosta pienestä pyynnöstä keskeyttämättä syömistään. Nyt olemme harjoitelleet myös sitä, että karsinan ovikin saa olla auki ilman että karsinasta täytyisi poistua. Rauhallista on. Liekö sitten tyyntä myrskyn edellä.

Lokakuun viimeinen päivä ja ennusteet lupaavat tälle viikolle lumisadetta ja pienoista pakkasta. Tavanomainen maanantai. Satu hoiteli hevoset ja tallihommat aamupäivällä ja itse kiirehdimme tallille töiden jälkeen. Varhain tulee pimeä ja yhden tunnin muutos vuorokausirytmissäkin on jo suuri. Muutoin ei mitään erityistä, kaikki hyvin Suonpään kuplassa.

Lokakuu alkaa olla lopuillaan. Homma meni taas plörinäksi, sillä mua ei herättänyt sen enempää kännykkä kuin tablettikaan. Laitteet olivat päivittäneet itsensä talviaikaan ja siinä yhteydessä ilmeisesti herätyssysteemit menneet sekaisin. Jolla alkaa muutenkin olemaan tiensä päässä. Heräsin onneksi jotakuinkin varhain. Laitoin Lauralle pari viestiä, joihin tyttö ei vastannut. Kun istahdin autoon, niin kokeilin onneani ja soitin. Olin ajatellut, että jos vastaa, niin noukin matkaan mukaan, mutta jos ei vastaa, niin saa jatkaa nukkumistaan ja menen aamutalliin yksinäni. Tyttö vastasi unisena, mutta oli jo Jaakkolantien risteyksessa odottamassa, kun ennätin paikalle.

Nopeasti kurvailtiin tallille. Päivä alkoi jo varovasti sarastaa. Hevoset saivat ruokansa, juomansa ja harjauksena ja pääsivät sitten pihalle heinille. Urho siirtyi aika nopeasti tammatarhan puupussille, muuta jäivät pihattotarhan puolelle. Aina kun kävi pihalla, niin asetelmat olivat muuttuneet. Sitä on kyllä hauska seurailla.

Siivottiin karsinat, heinitettiin, täytettiin juoma-astiat ja syötiin aamupalat. Sitten olikin aika hakea Sella puomille ja laitella se valmiiksi. Laura hyöri Sellan ympärillä ja mä neuvottelin Marin kanssa, että ottaisin Lauran mukaan seuraavana viikonloppuna Majatallille, kun menen sinne pitämään Matkalla matkaratsastajaksi -kursseja. Mari oli myötämielinen, joten otan reissuun assarin mukaan.

Tällä kertaa ratsastivat kentällä. Tehtiin paljon kuuliaisuutta lisääviä harjoituksia ja samalla viilattiin aavistuksen istuntaa, mutta kuten tyttö totesi, on tässä vaiheessa kamalasti asioita, joihin pitää keskittyä.  Sellaa selvästi otti päähän, että sen elämää rajoitettiin, mutta kokonaisuudessaan tehtävät onnistuivat aika kivasti. Lopuksi laukkailivat mr-istunnassa, joka tosiaan vaatii vielä aika paljon treeniä. Lopuksi kävivät vielä vähän maastossa käppäilemässä.

Sella sai pyyhinnän kostealla pyyhkeellä, loimen päälleen ja pääsi Hopon kanssa heinäsäkille. Heitin likan kotiinsa ja ajelin Suonpäähän. Siellä yksi kappale äijää kuorsasi sängyssä. Oli kotiutunut yötyöstä. Herättyään veteli ratsastuskamat päälle ja lähti Urhon kanssa lenkille. Kipaisivat 12 km peruslenkin perusvauhtia. Urho oli reipas. Purppura värjäsi taivaan ja ratsastajakin oli hyvällä mielellä. Onhan se aika tunnelmallista viilettää menemään peltoteillä nauttien auringon viimeisistä säteistä. Pimeä ehti laskeutua ennen kuin saapuivat takaisin tallille.

Kari viimeisteli iltatallin. Suolistoäänet kuuluivat hyvin, kaikki mutustivat tyytyväisinä heiniään. Sella on nyt kokonaan siirtynyt esikuivattuun iltaheinen osalta ja muut ovat sekäkäyttäjiä. Porkkanat kruunaavat aterian. Hevossektorilla kaikki hyvin. 8 viikkoa jouluun. Paljon on vuodenaikaan liittyvää tapahtumaa tarjolla ennen kuin siellä asti ollaan.

Ampaistiin aamutalliin. Hämärissä tehtiin tavanomaiset askareet. Hopo ja Tatanka juovat ilahduttavan hyvin. Yön jäljiltä kipot ovat melkein tyhjät. Urholla ja Sellalla yleensä puolillaan.  Koko porukka ryystää lisäksi iltaisiin Greenline-liemistä. Nyt on myös kokeilussa muutama Jarekilta saatua tuote. Sellan köhäntely on loppunut, kun se on nyt siirtynyt esikuivattuun ja maitohappobakteerin avustuksella vatsakaan ei ole reagoinut. Hopolle on saatu kivasti massaa, mutta valkoisilta sitä pitäisi edelleen saada pois.

Kun tallihommat oli tehty, niin juotiin vielä perinteiset kahvit ja teet ja seurailtiin nelikon puuhailua. Sitten kiirehdittiin kaupan kautta kotiin. Kari painui nukkumaan ja mä puuhailin, mitä puuhailin kunnes taas kahden kieppeillä vedin tallikamat päälle. Laura ilmestyi pihaan ja lähdimme mukamas mukavalle maastolenkille.  Sehän ei sitten tietenkään ollut ollenkaan mukava.  Alkuverkkojen jälkeen kun lähdettiin ravaamaan, niin Hopo ei tuntunut ollenkaan hyvältä! Kuulostelin sitä hetken, sitten taas ravattiin. Käynnissä ihan normaali, mutta ravissa epätahtinen. Se selkeästi parani, mutta päätin kuitenkin kääntyä takaisin.  Vähän mietin seuraavaa liikettä, mutta ehdotin silti, että Laura laukkaisi Selberin kanssa laukkasuoran päähän, kääntyisi ympäri ja tulisi takaisin. Me lähtisimme hiljakseen kotia kohti.  Silmäkulmasta näin, että tamma ei mitenkään mielettömällä halulla erkautunut papparaisestaan, mutta lähti kuitenkin ja hetken päästä nousi laukkakin.

Ehdittiin muutaman mutkan taakse ja luuliin kuulevani jotain lasten kiljahtelua. Katsoin taakse, mutta ei siellä mitään lapsia näkynyt. Hetken päästä kuuluikin hillittömällä frekvenssillä laukan jymyä. Kun käännyin katsomaan, niin Sellahan sieltä pisteli sivuliirrossa kurvista tulemaan.  Hopo oli jo hyvän tovin pyöritellyt korviaan ja mietin, että käännänkö sen poikittain eteen, mutta pelkäsin vähän, että tyttö saattaa viuhahtaa perseen puolelta ohi tai pahimmassa tapauksessa Sella loikkaa ojan yli pellolle, kun ei pääse ohi. Jäin siis odottamaan tamman seuraavaa siirtoa.

Se pyyhkäisi vasemmalta ohi. Sitten se jatkoi n. 10 metriä ja vasta sitten viesti tavoitti vastaanottajan. Jarrut päälle ja ympäri. Likka hengästyneenä toteamaan, että emmä saanu sitä pidetty…. Tähän totesin, että et näköjään niin.  Hetki käveltiin ja haastattelin ratsastajaa. Hyvää oli se, että tyttö pysyi kyydissä ja se, että koko kiidon aikana Sella ei ollut kertaakaan yskähtänyt, joten röörit ovat puhtaat. Päätettiin vielä vähän ravailla maitohapot pois ja tällä kertaa Hopokin liikkui jo ihan puhtaasti. Mikä lie silläkin sitten ollut! Sella temppuili omiaan, mutta nyt tyttö piti sille pienimuotoisia sulkeisia. Loppumatka sujui rauhallisesti. Hopo parkkeerasi itsensä tavanomaiseen pissapaikkaan ja hyppäsin selästä alas.

Kun päästiin tallille ja tehtiin loppuhommat, niin samalla vähän analysoitiin tapahtunutta.  Enemmän pitäisi kentällä tehdä töitä kuuliaisuuden eteen, niin vastaavaa ei pääsisi tapahtumaan. Jonkin sortin luottamus- ja kunnioituspulahan tuossa on. Laura kysyikin heti, että saako tulla huomenna uudelleen ja toki suostuin.  Parempihan se on tehdä nyt yhdessä töitä ja kokeilla maastossa sitten uudemman kerran. Sella on kyllä siitä hyvä tapaus, että palauttaa aika helposti maan pinnalle.

Juotiin siinä vielä teet ja syötiin keksejä ja sitten otettiin hevoset sisälle. Kari oli poistunut kotipesästä, joten sain taas kerran omaa aikaa. Ehdin siinä sitten lueskella vähän Kuuman kisatarinoita ja katsella kuvia. Kuumassa on helpot reitit, joten vauhdit olivat taas hyvät. Virolaisiakin oli mukana sillä halusivat käydä keräämässä vielä viimeiset suoritukset oman maansa rankingiin. Tässä oikeastaan on maidemme välinen ero. Virossa kilpaillaan, ihan tosissaan. Matkaratsastus on siellä kilpaurheilua. Meillä se ei sitä ole ja erilaiset tukitoimet vieraannuttavat lajia entisestään kilpaurheilusta. Ja tuli taas mieleen tämä meidän surkea km-rankig -kuviommekin. Nice to know, my ass. Kilometriseuranta on todellakin aika paljon muutakin. Mutta turha itkeä maahan kaatunutta maitoa. Tämä vuosi meni nyt niin kuin meni. Ensi vuodella on ainakin kisoja tulossa runsaasti ja toivottavasti muutenkin touhu järkiintyy. Käytin iltani tulevien kilpailujen tietoja rukaillessa ja kisoja julkaistessa. Toivottavasti sinne muutamat tason 1 kilpailut vielä saadaan ja kaikki anotut kilpailut toteutuvat.  Riittää innokkailla kisattavaa ja kun kisoja on noin paljon, niin varmaan sinne km-seuraantaankin voitaisiin saada ihan uudet huippulukemat.

Toisaalla porukat valmistautuivat vimmatusti kisoihin ja me puuhasteltiin vaan ihan arkisi juttuja tallilla. Se on aina vähän kaksjakoista, kun jättää kisat väliin. Sella olisi voinut käydä kipaisemassa 44 km, mutta kun tilanne nyt oli, mikä oli, niin jätettiin väliin. Ja päätöstä täydensi toki se, että Karille oli siunaantunut la-su -yöksi töitä. Tallilla puuhaillessani mietiskelin, että eipähän tarvitse kaaoksen keskellä keräillä kamoja ja hosua joka suuntaan, vaan saa ottaa ihan iisisti. Samalla mietin myös sitä, että vuosi sitten oltiin kovasti lähdössä kisoihin, mutta homma peruuntui ja sen sijaan rempattiin viikon verran Hyvinkäällä klinikalla ja sydän sykkyrällä odotettiin uutisia siitä, mihin suuntaan Hopon suoli lähtee kääntymään. Näitä miettiessä halistelin hevosia jokaista huolellisesti. Tatankaa on hauska halistella ihan kainaloiden alta ympäri.  Se on vielä niin pieni, että saa helposti kädet ympäri ja toisaalta samalla saa laitettua pientä painetta oletettuun satulan ja satulavyön kohtaan.

Hevoset olivat osittain märkiä ja osittain kuivia. Tietyt tyypit viettävät sateella aikaa pihatossa ja tietyt pihalla.  Sellat apojensa mukaisesti piehtaroi miehekkäästi ja oli näin ollen ihan olkipurun peitossa. Voi oikeastaan sanoa, että jopa kuorrutettuna.  Hopo oli kunnolla märkä, mutta jättipyyhkeen alla se kuivahti nopeasti. Hinkutin ja harjasin sitä vielä raivokkaasti ja viimeistelin homman vitsikkäästi kampaamalla sen takamukseen laineet. Vaikka ikää on, niin on siinä sen verta muhkupeppua, että kammattavaa riittää.

Tatankalla taas uuden asian päivä. Normaalia pyörittelyä ja käsittelyä, mutta sen lisäksi Satu dippasi Sellan kuolaimet melassisiirapissa ja ujutti ne varsan suuhun.  Hetken se niitä imeskeli ja ihmetteli  ja totesi sitten, että ok. Kentällä kekkuloidessaan alkoi hetkeä myöhemmin nythää reunukselta heinää ilman mitään häiriötekijöitä. Ei suuria tunteita. Iloisena tyttönä touhuili siellä. Jos suuhun laitetaan rautaa, niin olkoot sitten niin. Satu vähän oikein odottaa, että missä kohtaa tulee eteen asia, josta pimu toteaa, että tämä ei kyllä käy.

Muutenkin varsa on oppinut pitämään normaalina, että yksi kerrallaan laumasta joku poistuu muualle puuhaamaan ja palaa sitten takaisin.  Se tuntuu viihtyvän pienissä koulutushetkissään ja niin aikuisena palaa sitten takaisin lauman pariin ja heinäsäkille, kun koulutustilaisuus on ohi. Kaikki uusi kiinnostaa ja viihdyttää sitä, joten hyvin jaksaa pienen pienet uudet askeleet. Ja vaikka aika tuntuu taas kuluvan hirvittävällä vauhdilla, niin onneksi meillä on tässä vielä aika monta vuotta aikaa puuhastella ennen kuin käsissä pitäisi olla valmiin paketin.

Illalla Kari uurasti lämminvesivaraajan kanssa.  Yhden miehen puulaaki sai kuin saikin säiliön paikoilleen, joten vesitilanne on taas hyvä. Mulla taasen pitkä työpäivä, joten asennustöiden jälkeen Kari teki vielä iltatallin. Sellan piti päästä lenkille, mutta vesihomma ajoi tällä kertaa ohi.

Aamulla tosiaan Satu pääsi tekemään lämminvesivaraajaremonttia. Tai oikeastaan toteamaan, että vesi lorisee ja sulkemaan päähanan. Jokainen asia tulee tiensä päähän ajallaan ja nyt olis sitten tuon tötterön aika.  Onni onnettomuudessa, että uusi vastaava oli helpohkohsti saatavilla ja emme kovinkaan pitkää aikaa joudu olemaan ilman kuumaa vettä tai vettä.

Urho kävi peltolenkillä.  Vauhtia riitti ja malttiakin tarpeen vaatiessa.  Kari teki vielä iltatallin, sillä mulla oli töitä. Jakso kun vaihtuu, niin pitää kiirettä ja pääsin kättelemään myös syksyn ensimmäiset valmistujat.

Sääntömuutostyö alkaa varmaankin olla paketissa. Suuremmin ei ole tihkunut tietoja, mihin suuntaan sääntöjä on viilattu. Meitähän se ei tällä hetkellä suuremmin hetkauta, sillä tämän vuoden malliin emme kotimaan kisoja tule suuremmin jatkossakaan kiertämään. Virossa on kolmet kv-kisat ja Liettuassa PM-kisat, joten niissä riittää varmaan meille reissatavaa. Toivon, että säännöt pysyvät järkevinä ja noudattelevat FEI-sääntöjä, kuten liitto on määrittänyt. Se, miten ihanneaikaluokat määritellään on haastava juttu, sillä niihin ei tietenkään kaikilta osin kannata FEI-sääntöjä soveltaa. Esimerkiksi ikärajoja voisi merkittävästi alentaa ihanneaikaluokkiin ja nopeusluokissa se voisikin olla vaikka tuo puheissa esiintynyt 14 vuotta.

Kisakalenteri on siinä vaiheessa, että kun ehdin alkaa asiaa ruotia, niin lähes kaikki kisat ovat julkaistavissa.  Enköhän ehdi viikonloppuna homman tekemään. Kisoja on reippaasti anottu ja myönnetty järjestettäväksi.  Kisat ovat myös vähän aiempaa paremmin levittäytyneet eri alueille.  Mutta onhan se niin, että tietyt alueet ovat toisia paremmin edustettuina.  Se tietenkin johtuu siitä, että järjestävät tahot ovat harvassa.  Toivottavasti tulevina vuosia uudet alueet ja uudet tahot panostavat kilpailujen järjestämiseen.