Kari hoiteli aamutallin. Mä köllöttelin kotona. Iltapäivällä suunnattiin tallille uudelleen. Hevoset saivat nappailla tuoretta ja me käytiin Hopon kanssa kentällä tarivuttelemassa. Tatanka oli tosi hassun näköinen, kun nousin Hopon selkään.  Jotain sen päässä ilmeisesti naksahteli. Muutenkin se seurasi todella intensiivisesti meidän touhuja kentällä.

Muutenkin oli kovasti puuhaa taas tehtävänä ja Kari kipaisi hakemaan meille terveysruokaa Keragrilliltä. Lantala odottaa tyhjäystä. Toivottavasti homma toteutuu mahdollisimman pian. Vettä ei tule hanasta ja se onkin aavistuksen haastavampi juttu, mutta onneksi olemme tottuneet vettä kärräämään milloin mihinkin suuntaan.

Kari kävi vielä illalla hoitamassa itatallikuviot. Ei mainittavaa.

Kuuden jälkeen oli herätys. Kari lähti tekemään aamutallia ja mä hönkaisin sinne oikeastaan samoilla hetkillä, sillä piti vielä käydä kaappaamassa sykekahva mukaan ja suoria sen jälkeen Nuuksioon pitämään matkaratsastuskurssia. Mitäpä sitä ei tekisi rakkaudest lajiin? Kurssista pienimuotoinen raportti täällä.

Kari huiski tallilla hetken. Lauma oli mennyt sivistyneesti pihalle kukin omalla vuorollaan. Sitten Karilla olikin jo kiire vähän ikävämpiin kekkereihin.

Kun mä kotiuduin kurssiltani ja Kari aikanaan omalta taholtaan, niin vaihdettiin vaatteet ja suunnattiin tallille. Kyllä omat hevoset ovat vaan ihmiselle ne parhaat! Ja parhaat terapeutitkin, jos sellaiselle on tarvetta.

Urho pääsi taas tassupesulle. Siitäkin olen tosi iloinen, että pienessä tallissa on pieni pesupaikka. Jonkun mielestä hukkatilaa, mutta kyllä se vaan on oiva juttu. Ja hyvä juttu on myös se, että vuohisten iho alkaa olla ehjä. Harjailin kaikki hevoset karsinoissaan. Tatanka on edelleen suloisen kun se harjatessa jähmettyy ihan patsaaksi ja nautiskelee hiplailusta. Yritin ohjailla Hopo hinkuttamaan itseään kumisiin hinkutuslaattoihin, mutta ei se ainakaan vielä ole hoksannut niiden merkitystä.

Onneksi saatiin Urhon kintut pestyä, sillä sen jälkeen tallilta loppuikin vesi.  Pumpussa vikaa na nyt ollaan hetki kantovedelle. Joten keulittelu pesupaikasta osouikin sitten heti omaan nilkkaan.

Tänään oli meidän osalta kesä loppu. Ja kalenterin lisäksi sen kertoo kyllä myös lämpömittari. Kämpillekin laitettiin pieni lämpö päälle. Neljän jälkeen paineltiin tallille ja haettiin ensin Tatanka ja Urho tallin pihaan. Seuraavassa parissa tulivat Hopo ja Sella. Mitään sen kummempaa sählinkiä ei ollut. Varsa toimii isojen porukassa kuin olisi iso itsekin. Se on ihanan rohkea ja luottavainen kaveri. Satukin on sitä kovasti kehunut, kun on vähän päässyt sen kanssa touhuilemaan.

Urho pääsi jalkapyykille. Nyt kun tallilla taas aloitetaan touhuilut, niin olen tosi tyytyväinen meidän systeemeistä.  Pienimuotoista, mutta kohtalaisen loppuun asti ajateltua. Asioita on vielä kesken ja rempallaan, mutta päälinjat ovat jo selkeytyneet. Vuokranantajan kanssa olemme myös pääsääntöisesti päässett kumpaakin osapuolta tyydyttäviin järjestelyihin. Juuri nyt tuntuu, että tallikuviot eivät voisi paremmin olla.

Lauma tuli sisälle suhteellisen hyvässä järjestyksessä. Edelleen hevosia hämmentää karsinavaihdokset ja Sella paineli tietenkin ensimmäiseksi Tatankan karsinaan ja ehti jo napata ruokakiposta parhaat palat. Eiköhän karsinajakokin selkiydy, kun talliarki muotoutuu rutiiniksi.

Hämärissä ajeltiin kotiin. Hirviä ei näkynyt.

Tänään meidän piti hakea hevoset talliin, lopullisesti. Sääennusti lupaili sadetta. Kävi kuitenkin niin, etät kuppasin töissä liian myöhään ja sadekin oli canceloitu. Näin ollen ei haettu niitä vielä. Juosten sieltä tullaan portille vastaan ja jos laidun olisi ihan tallin veressä, niin varmaan siirryttäisiin siihen, että saisivat olla vielä päivät laitumella ja yöt tallissa. Sellaista mahdollisuutta ei nyt kuitenkaan ole, vaan siitymä on puolen kilsan luokkaa. Lyhyt matka, mutta aamuin illoin neljän kanssa kuljettuna liikaa.

Mulla on lauantaina matkaratsastuksen lajiesittely Nuuksiossa. Mukavaa, että innostusta löytyy myös täältä ruuhkaisesta etelästä. Matskut on valmiina. Sen sijaan Liettuan raportti ja nämä päiväkirjamerkinnät laahaavat perässä. Sahyn lehti oli tipahtanut postilaatikkoon. Sieltä löytyi mun kirjoittama varsajuttu. Aika kuluu niin nopeasti! Vuosi sitten meillä oli pieni eläinvauva käsissämme ja nyt jo nuori, vahva ja iso hevonen.

Kari kävi tallilla. Kaikki tavanomaisesti ja hevoset edelleen laitumella. Tilaa on valtavasti, mutta syömistä vähänvähemmän. Se on hyvä, niin kesäkilot putovat. Valkoiset ovat pulleita, ruskeat sopivia. Ovat alkaneet saada lisäheinää, joten totuttelu kuivaan on myös alkanut vähitellen ja pienessä mittakaavassa. Hopo ei kuiva ole kiinnostanut. Sen ruokintaan aionkin talvikaudella lisätä merkittävästi greenlineä. Korsirehu ei vaan enää tunnu riittävän. Muutenkin on jokaiselle haettu jo Cavalorilta sopiva mysli. Tarjontaa kun on varsasta vaariin. Suosittelen tutustumaan. Kivennäisenä meidän oma Yarrowia. Jos ei ole tuttu tuote, niin suosittelen kokeilemaan ja kysymään käyttäjäkokemuksia.  Annostus on pieni, mutta tuota kattaa lähes kaiken. Ei tarvitse enää tipautella hyppysellistä yhdestä purkista ja toista toisesta. Lisäksi tuote on niin luomu, että ei takuulla puske vuohisista tai muualta ihosta läpi, niin kuin meillä kävi teollisempien tuotteiden kanssa.

Töissä oli varsin väsynyttä meininkiä. Vasymystä lisäsi se, että kun olet melkein viikon poissa, niin aika paljon on tekemättömiä asioita, lukematottomia viestejä ja vastaamattomia puheluita.  Päivästä kuitenkin selvittiin.  Kari hoiteli ltatallikäynnin ja mä järjestelin tavaroita ja aloittelin kisaraportin väkertämistä. Siinäkin on kova työ, mutta asioiden puresteku tavalla tai toisella on merkittävä osa tätä lajia ja mielestäni oikeastaan mitä tahansa lajia, mutta jos suoritus on pitkäkestoinen, niin purtavaa on enemmän.

Hevosilla kaikki hyvin. Urho on palautunut erinomaisesti ja skraadun vuohisissa paranevat myös onneksi vauhdilla ja koska syksy on ollut kuiva, niin mitä jälkitulehduksia ei toivottavasti ole tulossa. Tatanka on lähtenyt pikkaisen haastamaan isompiaan. Vähän tekee sitä myös ihmisille, mutta saa luonnollisesti nopeat lähdot, jos alkaa kukkoilemaan. Meillä on muutama juttu, mitkä pitäisi hoitaa ennen virallista syyskauden avausta, toivottavasti lantala tyhjenee piaan ja kauralaari täyttyy.

Tanja lähti Karin mukana aamulla Tampereelle ja mä lähdin siitä vähitellen tallille. Pojat siellä oleilivat ihan tyytyväisinä. Tarjoilin herkkuja ja vietin kaverusten kanssa laatuaikaa. Olivat ilahduttavan hyvin palautuneet. Rapsuttelin ja rupattelin ja Satukin tuli pyörähtämään tallilla. Käytiin vähän kisan pääkohtiä läpi. Satu tutkaili Urhoa näppituntumalla ja hieroskeli sitä. Tossuista puhuttiin. Eikä pelkästään hyvää.

Kun Satu lähti teilleen, niin mä ajelin laitumelle. Sella oli laihtunut ja varsa kasvanut.  Mulla olikin ollut kolmikkoa vähän ikävä. Kopeloin ne läpi ja vaihdoin kuulumisia. Tatanka kyhnäsi kyljessä kiinni ja lepuutti päätä olkapäällä, kun rapsuttelin sitä. Välillä se tulee kyllä liian innokkaasti iholla ja tehtiin sellaista juttua, että aina välillä häädin sitä kauemmas. Ymmärtää viestin aika hyvin.

Sella on kuulemma ollut pari päivää pahantuulinen, mutta nyt oli kyllä ihan oma itsensä. Keräilin niille apilakimppuja ja tarjoilin suoraan suuhun. Laidun alkaa olla lopussa, mutta pohja on hyvä ja liikkumatilaa runsaasti. Lisäksi on hyvä, että siirtyvät nyt vaiheittain kuivaan. En olisi millään malttanut lähteä kolmikun luota pois, mutta oli ihan pakko päästi pariksi tunniksi nukkumaan. Edellinen yö oli vähän levoton.

Kun Kari tuli kotiin, niin hän vuorostaan nukkui pari tuntia ja lähdettiin sitten tallille. Pasi tuli kahdeksan korvalla ja pakattiin Valedro koppiin ja lähetettiin matkalle. Livahdin viemään Urhoa laitumelle jo ennen kuin lähtivät ja nähtiinkin traikun vilahtavan isoa tietä pitkin juuri ennen kuin olimme sitä ylittämässä.

Laitumella oli aavemainen tunnelma. Paksu usva peitti kaiken alleen. Aloin pelätä, että jostain tulee hirvi. Aavehoset laukkailivat laitumella. Näyttivät todella huimilta. Urhokin kävi vähän kuumana, kunnes tunnistu usvahahmot omaksi laumakseen.  Vähän oli tiukat paikat ennen kuin sain sen lankoihin, kun kolme muuta kilvoitteli ihan portilla.  Kun sain riimun pois päästä, niin porukka päästeli heti alkuunsa vähän höyryjä ja Hopo muistutti siitä, kuka on kingi.  Katselin niitä niin pitkään kuin pimeyden ja usvan vuoksi saatoin. Sitten auton ajovalot alkoivat välkkyä usvan keskeltä ja Kari saapui noutamaan. Porukka oli taas kasassa ja saavat vielä muutaman päivän viettää pellossa.

Aamulla palkintojenjako ja sitten kiireellä hevoset kyytiin ja kotia kohti. Hieno reissu oli kääntymässä loppua kohti. Kun yöllä lähestyttiin kotia, niin tarina olikin aika lähellä ihan totaalista loppua, sillä ajoimme kaiken päätteeksi hirvikolarin. Selvittiin aineellisilla vahingoilla, mutta panihan tälli miettimään, että kaikki saattaa loppua ihan silmänräpäytyksellä.

Kisapäivä! Aina niin ihana, aina niin kamala!

Helpolla ei tulos tullut, mutta tuli kuitenkin. Alkuvauhti meinasi kostautua ja tossuhommakaan ei ihan ollut täydellinen menestys, mutta onnistuttiin kuitenkin ja ratsukko ylitti maalilinjan kolmantena ajassa 04:46:35 keskinopeudella 16,75 km/h. Se on aina hyvä, jos 5 tuntia alittuu, mutta vauhdinjaon olisin toivonut menevän vähän toisin. Pienimuotoiseen kilistelyyn ja kippistelyyn oli kuitenkin taas aihetta. Kisaraportti.

Suomalaisille saatiin loistavia tuloksia. Tanja Lampinen teki kisojen parhaan tuloksen ja voitti 2*-luokan. Tanja Turunen teki saman tempun 1*-luokassa. Loput mj-valmennettavat napsivat hyviä sijoituksia ja iltajuhlassa hymy oli herkässä.  Ensikertalaisille Kurtuvenai tarjosi toivottavasti samaa tenhoa kuin meille 5 vuotta sitten. Olen aika varma siitä, että osittain myös meidän reissaamiset ovat laskeneet kynnystä muille lähteä leikkiin mukaan. Vuosi vuodelta lähtijöitä on enemmän ja kuten olen miljoona kertaa todennut niin kv-menestys poikii uusia harrastajia ja se taas poikii uusia ratsukoita kv-tasolle ja se taas poikii uusia harrastajia ja vähitellen määrämme kasvaa ja sen myötä myös osuus SRL:n budjetista kasvaa. Näin se homma etenee.

Kisapäivän aatto. Touhua ja tohinaa aamusta iltaan. Kun kello alkoi lähestyä viittä, hiipi kaamiva jännitys mieleen. En suhtaudu millään muotoa luottavaisesti tossuihin, joten mitä lähemmäs tarkastus tuli niin sen enemmän mua hermostutti. Kari oli luottavainen. Muutenkin kerta toisensa jälkeen olen alkanut spennaamaan alkutarkastusta enemmän ja enemmän. Tiedän, että joskus sekin päivä on käsillä, että starttilupaa ei heltiä. Koskaan meille ei niin ole käynyt, joten kerta se olisi ensimmäinenkin.

Tänään ei ollut sen aika. Urho meni heittämällä tarkastuksesta läpi. Kaikki oli aata tai ykköstä. Olin helpottunut ja hyvillä mielin lähdettiin iltatoimiin. On se vaan aina jännää. Ja itse olen vuosien varrella asennoitunut niin, että pääasia on päästä starttaamaan. Jos homma jää yhteen lenkkiin, niin on kuitenkin ollut kilpailussa mukana.

Kotoa tuli tavanomaiset raportit. Kaikki hyvin, hevoset liikutettu kukin tyylillään. Nykyään on aika helppoa olla poissa, kun on täysin luotettava ihminen paimentamassa kotilaumaa.