Kuin arkiaamu konsanaan, sillä seitsemältä oltiin jo liikenteessä!  Johtotähti suhahti ensin tallille, sillä Kari tarvitsi vähän kengitystarvikkeita ja sitten pontevalla kaasujalalla Hevonkuuseen. Hevoset olivat vielä pellossa, mutta meille tarjoiltiin maitsuva aamupala ja tietenkin päivitettiin kuumimmat kuulumiset.  Kohta oltiin jo pihalla. Kari tutkaili Sämpyn ja Lotan kaviot ja sen jälkeen Tanja ponkaisi Valedron selkään.

Kengityspaikalle oli pieni siirtymä ja pääsin matkan kuluessa vähän kuvaamaan ja videokuvaamaan Tanjan ja Vallun menoa.  Ja kylläpä se näytti tyyneltä. Sekä ratsastaja että ratsu kulkivat niin rennosti ja elämäänsä ja oloonsa tyytyväisinä. Ihan huikea juttu! Niin monta surua ja huolta on matkan varrella ollut ja nyt tilalle on tullut rauha ja harmonia. Oikein harmitti, että mulla ei ollut järkkäriä mukana kun silmien edessä oli niin sulava ja sopusointuinen ratsukko, josta tyytyväisyys hehkuu kilometrin päähän.

löysimme perille kohteeseen ja Kari pääsi hommiin. Pohjallista ja sisätäyttöä. Se on tämän hevosen kohdalla hyväksi havaittu kaava. Kolmannen kerran meni samat pohjalliset alle. Vähän rahoille vastinetta, sillä Shock Tamerit eivät ole aivan ilmaiset. Vaikkain käytössä hyväksi havaitut. Kengityksessäkin Valedro käyttäytyi järkevästi. Se on saanut valtavasti itseluottamusta ja pää on seesteinen sekä selvä. Se on hieno hevonen!

Mä pääsin pois mukavuusalueeltani ja pitämään Arville seuraa.  Kun en muuta keksinut, niin heijasin sille keinussa vauhtia. Tyyppi nukahti siihen ja en uskaltanut lopettaa kiikuttamista, että ei vaan heräisi. Ja heräsihän se, kun puhelin soi. Siinä sitten emäntänä tarkastin perunoita ja työnsi tuttipulloa kiljuvalle pikkutyypille suuhun.  Mitä moniajoa! Tanja vaan ratsasteli vastakengitetyllä hevosellaan!

Kun perunat jatkoivat kiehumistaan ja kala savustumistaan Turusen omintakeisella tyylillä me menimme Karin kanssa uimaan ja saunaan. Tämän jälkeen nautittiin herkullinen ateria ja siinä samassa suunniteltiin kisareissua Liettuaan. Kari ei ole ihan vielä varma, nappaako vai eikö nappaa, mutta alustavasti ollaan kuitenkin lähdössä. Paljonhan on kiinni siitä, miltä Urho lähiviikkoina vaikuttaa. Tuli puheeksi myös majoitusmahdollisuudet. Olin jo vuosi sitten bongannut houkuttelevan mökin ihan kilpailukeskuksen tuntumassa. Ja ennen kuin päivä oli illassa, niin johan Turunen oli sen varannut. Haiskahtaa maaniselta vaiheelta….

AIka myöhään palailtiin kotiin ja kuinka ollakaan yksi kisteltta oli jälleen tärviöllä.  Kohta kymmenen vuotta ilonamme ollut toriteltta oli antaunut huomattavan suuren vesimassan alla. Vammalassa ei satanut juurikaan, mutta Tuusulassa vettä oli tullut mielettömästi. Draamakunkku pisti taas shown pystyyn ja lähti vielä tallilta hakemaan hitsauskamojaan jne. Vuosi sitten Liettuassa pamati kevytrakenteinen sateenvarjoteltta ja nyt palasina on toriteltta. Ennen Liettuaa pitänee joku katos kehittää, tai jos rakennetaan paikallisista tarvikkeista vaikka laavu.

Kari kiirehti kymmenen jälkeen tallin suuntaan, sillä tiedossa oli ryhmäliikuntaa ja sitä ennen hän halusi trimmata vähän Sellan kavioita. Mieleen on noussut ajatus, että ovatkohan Sellan töppöset aavistuksen naftit. Urhon tossut ovat yhtä mittaa suuremmat ja äijä on pohdiskellut,  pitäisikö Sellalla käyttää tossuja vähän ristiin. Pienellä viilailulla kaviot asettuivat tossuihin kuitenkin oivasti.

Vähän puolen päivän jälkeen seuralaiset ilmoittivat lähestyvänsä ja Kari hyppäsi Sellan selkään. Edessä oli parin tunnin köpöttely. Kaikki mahdolliset alustat ja kaikki mahdolliset askellajit. Myös kaikki mahdolliset Sellan balettiliikkeet. Aluksi tamma kiukutteli seuralaisilleen ja erityisesti Sennulle. Kun pääsi porukan kärkeen, niin vähän rauhoittui. Kari oli varustanut tamman sykemittarilla, mutta sehän ei nyt sitten taas antanut mitään lukemia. Äärettömän ärsyttävää. Tarkoitus kun oli tarkkailla sykkeitä ja tehdä sen jälkeen päätös siitä, lähtisikö Sella kokeilemaan taas matkaratsun hommeleita. Mitään lukemia ei nyt sitten saatu, mutta vauhtia ainakin riitti. Parhaimmillaan menivät taas yli viitta kymppiä. Se nyt ei itsessään ole mikään arvo tai mittari, mutta kertoo sen, että vanha vauhti on ainakin tallella.

Ajelin omaan tahtiini tallille ja olin siellä ottamassa suihkuteltavaa vastaan. Tulivat ajallaan ja ihan reippaasti loppuun asti. Syke oli heti 66. Se että saatiin kamat pois ja syke oli 64. Lotrattiin vähän veden kanssa ja syke laski tasaiseen tahtiin. Ei sillä tavalla, kuin neljä vuotta sitten, mutta riittävän nopeasti nykytilanteeseen nähden.  Erityisen iloinen Kari oli siitä, että huolimatta kuravellistä ja kaikesta muusta mahdollisesta, tossut pysyivät kintuissa kuin liimattuna. Jos äijä on iloinen, niin mäkin olen iloinen, iloisuudella on tapana tarttua. Tehtiin loppuhoidot. Sella palasi takaisin laitumelle ja lähdettiin kotia kohti.

Kari piipahti vielä kotimatkalla Tatankan luona. Haki pikkutamman laitumelta, vei sen pesukarsinaan pakittamalla ja pesi sen. Ei suurta draamaa. Hyväntuulisissa tunnelmissa Kari pisti Liesjärvelle ilmoituksen sisälle. Mitään huoltoa ei tietenkään ole, mutta Satu ystävällisesti lupasi vähän autella, joten eiköhän 30 km nyt jotenkin hoidu ilman lakeijoitakin.

Helleaalto on edelleen ilonamme, vaikka kovin terä on jo taittunut ja ei käy kiistäminen, että syksyä kohti mennään. Aamusella ajelin tallille, sillä odotettavissa oli kuivikekuorma. En muuten ole mikään keräilijäpersoona, enkä varaudu talveen pakastamalla, hilloamalla tai muutenkaan säilömässä, mutta hevosenpito vaatii myös talveen valmistautumista. Ikään kuin on kesä rakennettu pesää, kerätty suojaan ruokaa ja juomaa ja muuta tarpeellista. Viimeinen piirto on kuivikekuorma. Viime vuonna seuraukset olivat aika kalsat, kun rahtari kaatoi puun autoni päälle. Tästä syystä olinkin ilmoittanut, että tällä kertaa en aio olla autoineni paikalla. Näin ollen, aamusella availin portit ja raijasin traikkua vähän kaemmas, että varmasti on tilaa. Ihan varmuuden vuoksi siirsin puihakalusteet syrjään ja retuutin jopa selkäännousujakkaran kaemmas. Lopuksi otin yleissilmäyksen ja totesin, että kumma on, jos johonkin tälläkin kertaa osuu. Lisäksi mielessäni hahmotin selvästi, mihin kohtaan kuorma tulee jättää, jos ei sitä halua puhelimitse varmistaa. Tyytyväisenä siirryin laitumille hevosia tervehtimään.

Kolmikko torkkui alkavassa auringonpaisteessa ihan laidunalueen etuosassa. Nappasin harjan ja muutaman herkkupapanan ja harpoin mukaan porukoihin. Olivat taas leppoisalla tuulella kaikki. Kovasti oli piehtaroitu ja harjattavaa riitti. Erika ehti jo kertomaan, että oli Urhon edellisenä päivänä harjannut, koska se oli niin paksun kuorrutuksen peittämänä.  Harjattavaa siinä oli nytkin. Lisäksi sitä oliu purtu ryntäisiin. En ottanut hammasvalosta, mutta epäilen kuitenkin Sellaa. Lisäksi sillä oli ampiaisen pisto persauksissa.  Itseäni pisti pari päivää aikaisemmin heinäpellolla amppari ja seuraavana päivänä toinen. Paukama oli Urholla oikeastaan ihan samanlainen. Reppana.  Olikohan mennyt makoilemaan ampparin päälle. Ampiaiset ovat kuulemma nyt ärhäkällä tuulella ja sen tosiaan huomaa!

Hevosten seurassa vierähti melkein tunti. Sitten Hopo kyllästyi ja lähti paimentamaan laumaansa vähän kauemmas. Annoin sille vielä porkkanaan piilotetun lääkepillerin. Katselin vielä hetken niiden toimia. Lääniä on melkoisesti ja kun elokuulle mennään, niin tila vaan lisääntyy. Tatankan piti tulla nyt viikonloppuna jo Ridasjärvelle, mutta päätettiin vielä kerran siirtää päivää. Eiköhän parin viikon päästä pirpana ole joukon jatkona.

Ajelin kotiin ja jynssäsin vähän tallikamoja puhtaaksi. Aurinko kuivaa sen minkä kuivaa ja yöksi kannan saunaan. Kari kotiutui ajallaan ja siitä lähdettiin vähitellen takaisin tallille. Sinne oli ilmestynyt kolme tonnia kuiviketta. Viime vuoden käytimme olkipellettiä ja olinkin siihen varsin tyytyväinen. Tällä kertaa Kari tilasi murskattua olkipellettiä. Olen vähän skeptinen asian suhteen. Huokailin komen lavallisen äärellä, kun Töppärät ajoivat pihaan. Olivat kesälomareissullaan ja sain yhden ompeleen toimitettuna suoraan käteen. Se on hienoa, että joillan on taito näpeissä ja vielä intoa askarrella kaikenlaista. Eikä siinä kaikki, Kari sai hoidettua tilanteen siihen, että vieraat alkoivat avustaa kantohommissa. Näin ollen mä pääsin erittäin vähällä ja saatiin kuivikkeet suojaan. Olin kyllä aika kauhuissani, että Kari pisti satunnaiset vieraat hommiin, mutta Karin mielestä siinä nyt ei ollut mitään ihmeellistä. Ei kai sitten. Palailtiin kotiin ja altaan kautta nukkumaan. Talvi saa tallille nyt vaikka tulla. Olemme valmiina.  Toivon kyllä, että laidunkauttakin kestäisi vielä ainkin kuukauden verran, mutta valmiina nyt kuitenkin ollaan.

Tallivapaa päivä!

Aamulla kiirehdin taas tallille helteen saattelemana. Ehdin tehdä aamutoimet ja istahtaa Kyliksen lihapiirakan kanssa alas, niin Melli ilmaantui paikalle. Sella pääsi harjaukseen ja sai satulan selkäänsä. Ratsukko siirtyi kentälle kärpäsiä ja paarmoja uhmaten. Mä siivoilin vähän tarhoja hien virratessa. Ilma oli todella seisova ja painostava. Melli ja Sella työskentelivät kentällä noin tunnin ja pääsivät ansaitusti suihkuun. Sella kävi nopeasti piehtaroimassa ja sen jälkeen koko kolmikko siirtyi talliin. Ihmettelimme pellolla liikkuvaa sakkia ja pienen jututuksen jälkeen selvisi, että ELY-keskuksen väki oli tarkastuskäynnillään. Laitoimme tallin säppiin, sanoimme hevosille heipat ja poistuimme Mellin kanssa paikalta.

Kotona ehdin muutaman tunnin nauttia ihanasta kesästä, kun Kari kotiutui ja lähdimme takaisin tallille. Kari lähti Urhon kanssa lenkille uusilla töppösillä. Ohjelmaa oli melkoisesti tarjolla, sillä Päivölässä treenattiin. Varmaan ihan viimeisiä läpivetoja, sillä ensi-ilta on perjantaina. Kattilan kannet lentelivät peltoon, Nuolikärppä sinkoili sinne ja tänne ja meteli oli melkoinen. Tämä kaikki oli Urhollo aika lailla liikaa. Se hyppi ja pomppi ja kertakaikkiaan kieltäytyi menemästä mitään reittiä pitkin alueen läpi. Kari joutui jalkautumaan! Muutaman metrin jälkeen tilanne laukesi, ratsastaja nousi selkään ja homma jatkui. Samalla tossut tuli testattua. Pysyivät kyydissä mukana. Muuten lenkillä ei ollut mitään ihmellistä. Urho oli virtava ja meno päällä ja askel lennokas. Tuntuisi, että tossut sopivat sen olemukseen hyvin. Äijä tyytyväinen.

Saapuivat tallille, huuhtaistiin ja sumutettiin ukkeli ja Kari lähti viemään sitä takaisin laitumelle.  Ja sitten alkoi draama! Mä lähdin putsaamaan Urhon kamoja. Hopo ja Sella partioivat tallin takana ja Sella huuteli paikalta poistuvat Urhon perään. Ajattelin, että vaihdankin kengät ja otan hanskat valmiiksi, jotta olen heti valmiina, kun Kari tulee takaisin. Olin juuri astumassa ulos, kun kuulin Hopon hirnuvat kiivaasti ja ehdin ihmetellä, että mikähän siellä on menossa.  Kun kävelin tallin nurkalle, niin Hoposta näkyi enää pyöreä takapuoli, kun se kurvasi portista ulos. Nopea silmäys tarha-alueelle ja totesin, että Sellaa ei enää tontilla näy. Eli ei auttanut muu kuin pistää juoksuksi.

Ukson hyvään onneeni, mutta kyllä kauhu vähän mieleen hiipi. Kuulostelin, liikkuiko isolla tiellä rekkoja. Hevosia ei enää näkynyt, mutta arvelin, että kuulen kyllä jarrujen kirskuntaa ja tömähdyksen, jos osumia tulee. Ei kuulunut. Kun pääsin itse asfaltille, niin suurin paniikki helpotti. Kysyin talon pihassa suu auki seisovalta ruohonleikkaajalta, että menikö tästä kaksi hevosta ohi. Vastaus oli, että meni ja lujaa.

Kari oli juuri saanut Urhon lankoihin, kun ympäri käännyttyään näki, että Sella pelmahti pellolle muovituskoneen vierestä ja 30 sekkaa myöhemmin samasta lävestä singahti Hopo!  Siinä vaiheessa äijä tietenkin arveli, että muija makaa sitten taas tantereessa taju kankaalla. Muutaman kunniakierroksen jälkeen hevoset antoivat kiinni ja Ilmon kanssa veivät ne laidunlohkolle, jossa alkoivat tyytyväisinä mussuttaa ruohoa.

Muutama pyöräilijä oli siirtynyt tien viereen seuraulemaan tilannetta, kun saavuin paikalle. Kyselivät, että tunnenko mä niitä hevosia.  Totesin, että tunnen toki. Ihmettelivät vielä, että missä niiden niin kuin pitäisi olla. Vastasin, että just tuolla, missä ne nyt ovat, mutta tarkoitus ei oikeastaan ollut, että tulisivat sinne omin päin. Siinä vaiheessa jo arvasinkin, että tulen saamaan aika tylyn vastaanoton. Lompsin laitumelle kuulemaan kunniani. Tosin, mielestäni kyseessä oli kommunikaatiokatkos. Kari oletti, että laitan portin hänen jäljestään kiinni. Ihan yhtä hyvin hän toki olisi voinut sen itsekin laittaa. Enkä muutenkaan ymmärrä sitä, että aina pitää löytyä syyllinen ja hänen mielellään kivittää.  Toki se helpottaa muide oloa.  Tässä nyt kuitenkin kävi onnekkaasti, joten kun asiaa on hetken märehtinyt, niin se täytyy vaan sivuuttaa ja miettiä, että jatkossa ne portit oikeasti ovat kiinni.  On hyvä ja toimiva juttu, että meillä on portteja ja veräjiä vähän joka suuntaan. Helpottaa elämää ja helpottaa tarhojen monikäyttöisyyttä, mutta aina vaanii tuo vaara, että jossain on langat auki. Jos olisi yksi reitti ulos ja yksi sisälle, niin suuremmalla todennäköisyydellä se olisi aina kiinni.

Katsottiin vielä karkulaisten kaviot.  Ei mitään vaurioita, joten todellakin päästiin pelästyksellä. Aika hiljaista oli kotimatkalla ja yöllä en saanut oikein unta.  Kun sain, niin näin unta, että Erika irtisanoi meidän laidunsopparin, koska meillä on mahdottomia hevosia. Olin ihan hiessä, kun heräsin.

Liesjärven kisat lähestyvät. Näyttäisi siltä, että kisaajia on aika mukavasti. On taas paljon asioita, jotka mietityttävät tässä vaiheessa ennen kisaa. Niin kuin aina. Paljon pitäisi tehdä ja erilaisiin kompromisseihin pyrkiä. Vaikka tuollakin on kisoja pidetty iät ja ajat, niin aina voi jotain muuttaa ja tehdä ehkä vähän paremmin. Pohjat aavistuksen mietityttävät. Toivottavasti myös nopeusluokka pystyy etenemään haluamaansa tahtiin. Tuomarina kannan tämän tyyppisistä asioista kovasti huolta jo monta viikkoa ennen kisaa ja haluan olla tiiviisti mukana suunnittelussa.  Kukin tekee nämäkin hommat tyylillään ja oma tyylin on olla mahdollisimman paljon mukana ja vaikuttaa asioihin jo ennen kisapäivää. Silloin pystyy enää tosi vähän muuttamaan mitään, jos tuomarina näyttäisi siltä, että muutosta tarvittaisiin. Jos sääkin vielä suosii, niin hienot kisat meillä on edessä!

Helteistäkin heltesempi aamu ja ilman suhteellinen kosteus lähellä sataa. Mun piti viedä auto aamulla huoltoon, joten kuinka ollakaan tallireissu taittui mopolla. Ja mikäs oli taittuessa kuumassa ja aurinkoisessa säässä. Kylikseltä nappasin taas evästä mukaan ja aloin toimittamaan tallirutiineja. Lihapiirakka houkutteli hevosia enemmän kuin riittävästi. Sela yritti ihan pakolla riistää sen kädestäni ja samaan aikaan Hopo sitten kaatoi mun limut pöydälle. Eli ihan just perussettiä. Sitten alkoi ralli minilaitumelta tallin pihaan ja takaisin. Kun sitä aikani katselin, niin telkesin kolmikon edes lankojen taakse, jotta sain syödä lounaani rauhassa.

Kahdeltatoista otin kolmikon taas sisälle. Olivat jo ihan tulossa. Pientä epäselvyyttä niillä on edelleen, kuka on missäkin karsinassa. Saivat kouralliset mysliä, nestemäistä elektrolyyttiä ja Hopo lääkkensä. Jätin pohjoispäädyn ovet auki ja väliovet samaten, mutta taukotuvan ja tallin pääovet kiinni. Kaikki katon tuuletusluukut ovat nyt olleet auki ja ilma tuntuisi aika hyvin kiertävän. Ennen kuin ehdon poistua paikalta, päät jo nuokkuivat.

Kun Kari tuli töistä, niin Ilmo ilmoitti, että nyt lähtee paalituskone taas käyntiin.  Pistin Satulle viestiä, että jos natsaa, niin heinä liikkuu.  Aika verkkaisesti pakattiin eka kuorma. Kun olimme lähdössä pois, niin Satu harppoi paikalle. Ja silloin heinä tosiaa liikkui. Saatiin heinälä 1 ihan tupaten täyteen ja aloiteltiin kakkosta. Haettiin vielä toinen kuorma ja nyt meillä on vähän yli 200 pikkupaalia suojassa. Jos syksy on lämmin ja saavat olla laitumella ja jos esikuivattu on laadukasta, niin sitä yhdistelemällä tällä pärjäämme hyvin. Ja pakkohan se on pärjätä, kun enempää ei tilaa ole.

Hevoset hirnuivat taas kilpaa, kun traileri liikkui pihapiirissä. Niillä tuntuisi olevan kova into lähteä reissun päälle.  Kun heinät oli purettu, niin huilittiin hetki kylmien juomien kera. Mä siivoilin vielä karsinat päiväunien jäljiltä ja Kari siivosi tarhoja. Kyllä uinti maistui tämän hikisen päivän päätteeksi ja olikin aika hienoa pulikoida altaassa ja katsella miten aurinko laski Tuusulanjärven taakse horisonttiin ja maalasi taivaan upealla purppuralla.

Helteinen aamu ja lähdinkin ajelemaan tallille jo ennen yhdeksää. Ysiltä nappasin Kylikseltä pienet eväät ja jatkoin matkaa perille. Hevoset ottivat tulijan taas iloisesti vastaan ja rapsuteltavaa riitti. Otin kolmikon pihapiiriin. Kari oli jättänyt niille tehtäväksi parturoida traikkupaikan ympäristön ja ryhtyivätkin reippaasti hommiin. Touhuilin, mitä touhuilin ja hiki virtasi. Kun kello alkoi lähestyä kahtatoista  ja mittari kolmeakymmentä, niin aloin paimentaa hevosia sisälle. Hopo meni rehvakkaasti omaan uuteen karsinaansa. Urho hämmästelee edelleen, että se saa mennä ”Hopon karsinaan” ja Sella jumitti vanhan karsinansa oven eteen. Selkeillä liikenteenohjauksesta opituin käsimerkein tamma kuitenkin jatkoi matkaansa ja löysi perille omaan karsinaansa. Annoin niille kouralliset mysliä ja jäivät nuokkumaan, kun poistuin paikalta.

Podiumilta oli taas tullut paketti. Hyvä niin, sillä nyt saadaan toimitettua kaikki asiakkaille ennen kuin tehdäs jää kesälomalle. Meilläkin on samalla pieni hengähdystauko. Toivottavasti sen aikana saadaan nettikauppa avattua. Homma on edennyt viiveellä, mutta hyvää kannattaa odottaa. Niinhän sitä sanotaan.

Kun keli vähän viileni, niin lähdettiin takaisin tallille. Matkalla todettiin, että ukkonen oli ripsauttanut tosi paikallisesti vettä enemmän tai vähemmän tai ei ollenkaan. Paikallisuutta ihmeteltiin ja samalla tuli Ilmota viesti, että eipä ole heinää haettavaksi, sillä kuuro kasteli kaiken. Näin ollen saatiin puuhailla hevoseten kanssa. Sen verta on kuumaa ja kosteaa (ilman suhteellinen kosteus 80% ja yli) että ratsaille ei tee mieli. kolmikko aiheutti taas tavanomaista sählinkiä, kun kukaan ei olisi suostunut lähtemään ulos.  Sella puikahti seuraksi Hopon Karsinaan ja Urho jumitti muuten vaan.  Kun sain ne ulos, niin alkoi jo ralli takaisin sisälle. Sitten Hopo keksikin, että nurkassa on melassisiirappitönikkä, jota ei ole auotto pitkään aikaa. Sella hoksasi tilanteen ja tuli mös tökkimään tönikkää. Hellyin ja ajattelin, että hyvähän se on helteillä niitä juottaa, mutta siitä vasta show syntyi ja lopulta vettä ja melassivettä oli taas kaikkialla ja olin itsekin aivan märkä letkuni kanssa.  Saatiin kuitenkin hevoset juotettua ja vielä jäi yksi ämpärillinen limua tarhaan yötä vasten. Pihalle jäivät tyytyväisinä.

Aloitin aamun uinnilla. Uima-altaasta ei tänä kesänä ole valtavaa iloa ollut, mutta nyt sen olemassaolo on ihan mukava asia, vaikka järvellekään ei ole kuin puolen kilometrin matka. Harvoin tulee rannalla silti käytyä.

Oltiin juuri lähdössä tallille, kun Kari keksikin ehdottaa, että olisiko mopoilusää. Ja olihan se. Joten ei muuta kuin kypärä päähän ja menoksi. Sain viisi minsaa eteen ja köröttelin kaikkia mahdollisia oikoreittejä apuna käyttäen Järvenpään keskustan läpi Kellokoskelle, siitä Jokelantielle, 25:n yli Ridasjärven tielle ja tallille.  Kari sai mut kiinni vähän Kellokosken jälkeen. Kyllä mopo on uskomattoman näppärä menopeli taajamassa. Kari kyseli myöhemmin, että oliko tuskaa. Eihän se mitään tuskaa ole, hyvässä säässä ja lomalla, mutta kyllä mä edelleen toivon, että voisin pöräyttää tun matkan vähän järeämmällä skootterilla.

Tallilla tuikattiin taas yksi roskakasa tuleen ja laiteltiin paikat kuntoon hevosia varten. Sitten hypättiin kaksi päälle skootteriin ja päristeltiin laitumille hakemaan hevosia.  Kari otti Hopon ja Sellan, mä otin Urhon. Aika lailla veteliä olivat. Urho ja Hopoa sai vetää perässä. Sella oli pirteämpi. Urho ja varsinkin Hopo liikkuvat soralla huonosti. En tiedä, kuinka kauan jaksan katsella menoa. Kun pehmeälle pääsevät, niin homma sujuu, mutta kun koko mailma tai edes meidän lähimaailma ei ole pehmeä.

Hevoset saivat hetken aikaa touhuta pihalla ja kun kuumuus alkoi tuntua omaan nahkaan epämukavalta, niin otettiin ne sisälle viileään talliin. Pientä hämmennystä aiheutti uusittu karsinajärjestelmä. Hopo otti paikkansa tyytyväisenä. Lipitti suolaa ja mutusti heinää.  Urhoa kai vähän pelotti olla Hopon karsinassa, joten se asetteli itsensä ihan perimmäiseen nurkkaan ja oli muutenkin aika hermostunut. Sella, joka sai karsinan erinomaisella näköalalla, tuijotteli kiinnostuneena ulos ikkunasta. Vähitellen valkoisetkin rentoutuivat ja koko kolmikko alkoi torkkua.

Kari kähäytti grillin tulille ja mä pyöräytin salaatin. Syötiin ja suunnattiin pellolle hakemaan heinää. On se aika tiukkaa hommaa, kun lämpömittari hipoo 30 astetta ja ilman suhteellinen kosteus on yli 80 prossaa. Saatiin taas koppi täyteen. Siirtäminen kopista heinälään oli tällä kertaa myös aika uuvuttava. Hiki valui ja mun oli pakko pitää vähän taukojakin.  Kestän kuumuutta, kun saan makoilla lepotuolissa ja välillä pulahtaa uimaan, mutta jonkun askereen tekeminen hellesäällä ei ole lempijuttujani. En juo riittävästi ja nytkin päätä särki jo ihan mukavasti. Saatiin homma kuitenkin tehtyä ja nyt ensimmäinen heinälä on täynnä. Jos vaan onnea on, niin mieluusti vielä toinenkin heinälä täytettäisiin. Pari seuraavaa päivää näyttää tilanteen. Myöhemmin syksyllä Ilmo ei enää ala pikkupaaleja tekemään.

Hevoset pääsivät takaisin pihalle, kun suurin kuumuus alkoi hellittää. Tyytyväisenä jäivät nyppimään tarhan antimiä. Poikkeuksellisesti olimme koton jo ennen yhdeksää.

Edeltäjänsä kaltainen päivä. Tukahduttavan kuuma ja kosteaa. Hevosrintamalla ei mitään erityistä. Tallilla touhuttiin tavanomaiseen tapaan. Tatankan tallilla alkoi pesuhommat ja olin mielessäni tyytyväinen, että se homma on meillä jo tehtynä.

Vähän odoteltiin, että päästäisiin taas pellolle, mutta Etelä-Suomessa vallitsee aika poikkeuksellinen sää. Ilma seisoo paikallaan ja suhteellinen kosteus on huomattava. Näin ollen mikään ei kuivu, ei pyykit eikä heinä. Tallilla kuitenkin touhuttiin tavanomaiseen malliin. Hommaa riittää.

Hevosilla kaikkia hyvin. Ei näillä keleillä mitään niiden kanssa tohdi tehdä, ennemminkin mietin, että haetaan ne taas pian talliin ja pihapiirin muutamaksi päiväksi.