Hevoset laitumilla.

Aamu oli vähän hidas, kun patjalta heräsin Jukolan loppuratkaisuja tihrustelemaan. Kari näytti nukkuneen sohvalla.  Keräiltiin itsemme nippuun ja lähdettiin tallille. Rauhallisesti siellä odoteltiin.  Hevoset saivat harjaukset ja myrkytykset ja pääsivät pihalle.  Virittelin niille taas vähän uudenlaisen aitasysteemin, että siistisivät myös huussin edustan. Säästäisi viikatehommia, kun hevoset tekisivät niittotyöt.

Toisin kuitenin kävi. Kun hoksasivat, että samalla heille avautui kulku ylisille vievän sillan alta.  ja voi sitä riemua taasen. Urho oli tällä kertaa alulle paneva voima. Kolmikko pisteli rinta rottingilla tallia ympäri. Äijä ei oikein ollut uskonut, että olivat jo edellisenä päivänä ilotelleet katoksen ympäri, mutta nyt näki omin silmin millaista rallia pistelivät menemään.

Aikanaan ilonpito loppui ja siirtyivät kentälle kikkailemaan. Vähitellen saatiin tallihommat tehtyä, ohjailtiin kolmikko lankoihin ja poitsuttiin paikalta.

Ilatapäivällä palattiin asiaan. Ensin Kari lähti lenkille Urhon kanssa.  Ei mitään ihmeellistä, mutta pientareita niittävä traktorilaitos aiheutti pienimuotoista paniikkia.  Selvisivät kuitenkin tilanteesta. Lenkin päätteeksi ruuna palautui laitumelle ja aloitti tietenkin heti tiukan tankkaamisen.

Seuraavaksi laiteltiin valmiiksi Hopo ja Sella. Kivassa kesäillassa tehtiin rauhallinen lenkki. Samainen traktori tuli helisten meitä vastaan, mutta ei ollut enää niittopuuhissa, joten Sellankaan ei tarvinnut reagoida. Lenkki päättyi laitumille ja taas pienoinen lauma oli kasassa. Käytiin vielä tallilla laittamassa paikat säppiin ja palauteltiin satulat ja suitset paikoilleen.  Viimeinen työviikko oli alkamassa, joten pian on taas enemmä aikaa puuhata tallilla ja viettää hevostenkin kanssa aikaa.

Tatankaa käytiin kotimatkalla moikkaamassa. Se on jo iso. Ihan niin kuin teinit yleensäkin: fyysisesti suuri, mutta päästään ihan pöhkö.  Varsa tuntuu nauttivan elostaan laidunlaumassaan. Pamelan kanssa tietenkin ovat kylki kyljessä, mutta Lucky tuntuu olevan erityisesti pimatsun mieleen ja tosi sukkelasti se laumassa muutenkin liikuskelee. Tuntuu olevan kaikkien kaveri.

Seitsemältä mä lähdin tallille ja Kari töihin. Pitkästä aikaa tehtynä aamutalli oli todella terapeuttinen kokemus. Hevoset olivat levänneitä, mutta rauhallisia ja päästinkin ne etuovesta suoraan puomin takana olevalla nurmikolle.  Vettä alkoi sataa oikeastaan samanaikaisesti ja kolmikko oli sitä mieltä, että he mieluummin hengaavat tallin käytävällä. Paimenen tavoin paimensin niitä pihalle ja lopulta suvaitsivat siirtyä ulkoilmaan. Hetken nakuttivat nurmea, mutta sitten alkoi rellestely.  Juoksentelivat porukalla ympäriinsä. Ihan superhauskaa tutui olevan juoksennella vierastarhan katoksen ympäri ja aina välillä pujahtaa katoksen lävitse.  Jatkoivat samaa monta, monta kierrosta.  Katselin menoa huvittuneena.

Tein tallihommia  verkkaiseen tahtiin ja välillä istuin pihalla ja tutkailin kolmikon touhuja. Hopo ja Sella olisivat oikeastaan halunneetkin syödä, mutta Urho halusi hihhuloida. Ja eihän sen montaa kertaa tarvinnut varsinkaan Sellaa pyytää mukaan. Kyllä hevonen on upean näköinen, kun se liikkuu. Ja varsinki tuollaiset hevosen kokoiset hevoset näyttävät hienoilta. Aamupäivä meni helposti hevosia katsellessa. Puolen päivän jälkeen mulla oli kiire kotiin seuraamaan Lappeenrannassa Jukolan Viestin yhteydessä juostavaa Venlojen Viestiä. Mun urheilullinen taustanihan urheilijana ja velmennukselliseti on vahvasti suunnistuksen parista. Ihan vauvasta asti olen tapahtumassa ollut mukana. Useamman kerran juoksemassa ja senkin jälkeen muutaman kerran yleisönä. Ja jos en paikalle asti pääse, niin sitten television välityksellä.

70-luvun puolessa välissä, kun reittisuunnistuksen parissa homma aloittelin, niin suunnistus oli Suomessa lähes tuntematon laji. Sitä pidettiin omituisena metsikössä rämpimisena.  Siinä ei nähty olevan mitään hohtoa ja ennen kaikkea sen seurattavuus koettiin mahdottomaksi. Niin vaan alkoivat radiorastiselostukset, tv-lähetykset ja gps-seuranta, joka lopulta räjäytti potin. Nykyään lajin tietää ihan jokainen ja sen arvostuskin on hyvä.  Näen suunnattomasti yhetyksiä matkaratsastuksen ja suunnistuksen välillä. Ehkä siitä syystä matkaratsastuskin on näin vanhoilla päivinä muodostunut minulle rakkaaksi.  Luonnossa liikkuminen on se juttu. Ja kilpailullisuus, joka asiaan kuuluu. Huvikseen vaeltelu on oma lajinsa, mutta sekä suunnistus että matkaratsastus ovat kilpaurheilua. Molemmissa lajeissa on hyvä olla mahdollisuus höntsäilyyn, mutta suunnistuskaan ei olisi koskaan noussut kaiken kansan tietoisuuteen, jos sitä olisi vaan saappaat jalassa pienen piirin kesken takametsissä harrasteltu. Suuri yleisö saavutetaan näkyvyyden kautta ja luonnollisesti menestyksen kautta. Todella toivon, että matkaratsastuksen kehityksestä vastaavat tahot hahmottavat sen, että pelkkä harrastelu ei lajille näkyvyyttä tuo. Tarvitaan niitä, jotka kilpailevat tosissaan ja menestyksen kautta tuovat näkyvyyttä joka taas lisää suuren yleisön kiinnostusta.  Näin ollen niitä ratsukoita, jotka pyrkivät kv-tasolle tai siellä jo ovat pitäisi jollain tapaa tukea ja kannustaa. Suunnistus lähti suureen kasvuun muutaman menestyksekkään MM-kilpailun jälkeen. Toivotaan siis, että myös matkaratsastus saa pian MM-menestystä ja sen myötä laji nousisi ihan uudelle tasolle. Jos menestystä osataan hyödyntää.

Illalla kävin vielä ottamassa hevoset sisään.  Urho hölkötti halukkaasti talliin, mutta Hopo ja Sella olisivat halunneet jäädä pihalle. Yöksi oli kuitenkin luvassa rankkaakin sadetta, joten lassosin ne kiinni ja vein karsinoihin. Saisivat ainakin nukkua vielä toisenkin yön kaikessa rauhassa ilman ötököitä. Ihan tyytyväisinä jäivitä niukoille heinilleen. Mulla meni yö television ääressä tuttuja nimiä bongaten ja hengessä mukana eläen. Hieno laji ja arvostuksensa ansainnut. Toivottavasti ehdän vielä nähdä tämän toisenkin lajin nousun yleiseen tietoisuuteen.

Aamupäivän vettä tuli kuin ison kirjan vedenpaisumuksessa.  Puolilta päivin taivas alkoi kuitenkin kirkastua. Viikon verran on varovaisesti suunniteltu tälle päivälle sijoittuvaa yöratsastusta.  Sääennuse lupaili, että aamun sataa, sitten on poutaa ja illalla sataa taas vielä aamuakin voimakkaammin.  Kari ilmoitti heti alkuunsa, että ei aio kastua eikä näin ollen aio retkelle osallistua.  Mä puolestani olin sitä mieltä, että lämpimähkössä säässä ei kastuminen  välttämättä edes haittaisi.

Seitsemältä mentiin tallilla ja haettiin hevosta taas laitumelta pois. Jotain säämistä oli jälleen siinä, että mikä suunta mennään fillarilla ja mitä kävellen ynnä muuta sellaista.  Saatiin kuitenkin kahdessa hakuvuorossa hevoset talliin.  Olin ajatellut, että olisivat vielä hetken pihalla, mutta ötökät kävivät niin ärhäkästi kimppuun, että kuljetettiin ne suoraan sisälle. Samassa alkoi taivas tummua ja muutama tippa putosi maahan.

Aloin laitella Hopo valmiiksi.  Siinä touhutessani sain heinää kaula-aukosta sisälle ja samalla huomasin, että vaikka kotona olin vaihtanut liivit valkoisista mustiin, niin en ollutkaan laittanut urheiluliivejä päälle! Tämän kokoinen ihminen, tällä rintavarustuksella ei voi ratsastaa ilman urheilurintaliivejä. Eipä voinut muuta kuin vetäytyä yöratsastuksesta. Karin mielestä olin tahallani laittanut väärät liivit, koska en kuulemma kestäisi kastumista.  Riitta taas ehdotti, että koska toisaalla samaan aikaan on käynnissä nakukymppi, niin mä voisin iha hyvin lähteä nakuratsastukselle.  Kyllä riitti taas kavereille hupia. Jätettiin hevoset talliin nuokkumaan ja lähdettiin ajelemaan Marjutin pihan suuntaan.  Kello ei ollut vielä edes kymmentä, joten eipä siellä ratsastajia näkynyt.  Yhdeltä yöllä Kari sai viestin, että hauskaa oli ollut, vähän olivat kastuneet, mutta kylmä ei silti ollut tullut.  Olin harmissani, mutta toisaalta, taisin jo yhdeltätoista torkahaa sohvalle. Täytyy yrittää seuraavalla kerralla päästä mukaan ja pukeutua oikein.

Sateinen päivä, mutta sateesta huolimatta kohtalaisen lämmintä. Vettä tuli ainakin Espoossa kuin saavista olisi kaadettu. Toisaalta hyvä, sillä maa ja kasvit ovat kärsineet kuivuudesta. Sade ei hevosia tunnu haittaavaan. Ahtavat ruohoa satoi tai paistoi.

Kotimaan kisakalenterissa ei ole kesälle oikeastaan kisoja ollenkaan. Näin olen olen tutkaillut Viron tarjontaa. Siellä kisoja näyttää olevan 2-3 kertaa kuussa. Olin sinne vähän yhteydessä ja lupasivat jopa toimittaa kutsun englanniksi.  Kisareissu menisi lomareissusta. Jos Urhon seuraavat kv-kisat on syksymmällä Liettuassa, niin sitä ennen olisi kerran hyvä jossain käydä.

Liettuan kisat saattavat olla siirtouhan alla, sillä MM-kisat sijoitettuun Samoriniin ja samalle viikonlopulle. Meille ja aika monelle miillekin se on ihan sama, mikä viikonloppu MM-kisat järjestetään.  Sinne on vielä melkoisen pitkä matka. Kuitenkin ehkä viisaampaa, että FEI-kisoja ei pidetä samana viikonloppuna. Moni kv-tason kisaaja saattaa suunnitelle turistimatkaa MM-kisoihin ja toimarit varmasti haaveilevat pääsystä arvokisoihin hommiin.  Odotellaan nyt sitten, tuleeko päivämäärämuutoksia syksyn kisoihin. Liettua kuuluu kuitenkin meidän kisakalenteriimme.

Sellalle tilattiin tossukat. Käytiin keskustelua väristä.  Totesin, että jos äijä on totaalisen varma, että ne pysyvät kintuissa, niin ottaa mustat. Jos niitä pitää etsiskellä aina jostain jorpakosta, niin ottaa oranssit. Meille tulee oranssit. Nähtäväksi jää, pysyvätkö todella niin hyvin, kuin muutama tuttu käyttäjä väittää, vai saako niitä etsiä milloin mistäkin, niin kuin meidän oma kokemuksemme on. Kari väittää, että kehitys on kehittynyt ja vanhat tossut ovat vain varjo näistä nykyisistä.  Uskon kun näen. Kaviothan Sellalla on upeassa kunnossa. Sitä en kiistä. Mutta töppösten kanssa pulaamisesta en ole ollenkaan innoissani.

Hevosilla vapaata.

Olen nyt yrittänyt taas siirtää Hopon vanhalta sivulta päiväkirjamerkintöjä näille uusille sivuille. Homma ei vaan etene mitenkään, kun jään lukemaan niitä juttuja. Olen kirjoittanut ihan käsittämättömät määrät muistiinpanoja. Osa niistä aiheuttaa hymyilyä, hymähtelyä ja naurahduksia, mutta osa saa kyyneleet vierimään. Kyllä eläimet antavat ihmisille valtavasti. Ja vion hyvin ymmärtää sen, että hevosia ja koiria käytetään terapiatarkoituksessa. Jos elämän saisi muuten vuorattua siten, että välttyisi suurilta tunnekuohuilta, niin kyllä eläimet laittavat ottamaan koko skaalan käyttöön. Vaikka pyrin kaikin keinoin välttämään tunnejanan ääripäitä, niin kyllä nämä hevosvuodet ovat aika lähelle niitä vieneet.

Toinen juttu, mihin olen nyt uhrannut aikaa, on Suonpään youtube-tili. Videoita on kertynyt aika paljon ja olen niitä nyt katsonut uudelleen ja uudelleen läpi. Valmennuksellisesti videoiden seuraaminen on äärettömän tärkeä juttu. Niin ratsastajalle kuin valmentajalle moni asia avautuu ihan eri tavalla, kun pääsee katsomaan liikkuvaa kuvaa. Myös uran huiput ja pohjanoteeraukset palautuvat mieliin liikkuvan kuvan ja äänen myötä eri tavalla kuin pelkistä valokuvista. En ole moniin vuosiin katsonut Valto-videoita.  Nyt silmäilin niitäkin läpi. Kyllä kyseisellä hevosella on aika pitkä matka kuljettuna.  Toinen vastaava on Hapsu. Siitä ei ollut alkuajan videokuvaa, mutta muistan hyvin, kun Jämsässä sitä ei voitu edes alkutarkistaa. Eihän kumpikaan näistä hevosista helppoja ole vieläkään, mutta silti. Ihan toiselta planeetalta kuin jokunen vuosi sitten.

Näiden edellä mainittujen asioiden lisäksi olen lueskellut nyt aika paljon henkisen valmennuksen juttuja. Duunien takia täytyy sitäkin puolta päivittää ja luonnollisesti siitä on apua myös näissä hevoshommissa. Yksi eteenpäin vahvasti vievä juttu on se se, että epäonnistumisiin ei saa jäädä rypemään. Liian usein epäonnistumisista ei päästetä irti. Vaivutaan masennukseen ja negatiiviseen vellomiseen ja sen seurauksena ei enää uskalleta asettaa tavoitteita ja pyrkiä niihin. Tai lopetetaan koko kilpaileminen kokonaan. On itsestään selvää, että onnistumiset poikivat onnistumisia ja epäonnistumiset epäonnistumisia, mutta syy tähän on puhtaasti mentaalipuolella. Tätä kannattaa miettiä. Sekä epäoinnistumiset että onnistumiset täyyy analysoida, purkaa ja palastella. Mutta sitten ne pitää arkistoida ja lähteä uudelleen liikkeelle. Menestyjä ei ole sellainen, joka ei koskaan epäonnistu.

Kyllä se on ihanaa, kun illat ovat valoisat. Toki samasta syystä en saa paljoa nukuttua, mutta mitäpä sitä ihminen kesäisin unelle edes tekee? Kiirehdittiin töiden jälkeen tallille. Fillarissa oli takakumi tyjhänä, joten ei tohdittu menna laitsalle kaksi päällä. Mä sykkelöin ja äijä käppäs. Sella ja Hopo napattiin pykälään. Hemppahan sieltä meinas tunkea mukaan ja pientä kärhämää tuli portilla.  Ei näkyviä vaurioita.  Sella on kyllä aika kipakka, jos päälle tullaan, vaikka muuten tuntuu väistelevän Hemppaa ihan sopuisasti. Lähinnähän se kulkee Hopon tai Urhon selän takana. Mitkään maailman pahuudet eivät siis voisi sitä kohdata. Saa nähdä mitä se sanoo, kun Tatanka liittyy laumaan. Nyt on kuitenkin kuningattarena ruunaporukassa ja sekä Hopo että Urho siitä pitävät hyvää huolta.

Talutettiin hevoset tallille.  Olisin antanut Hopon nyhtää puomin takana pihanurmea, mutta se ei sitten Sellalle sopinut. Tai olisi kai sopinut, mutta Karille ei sopinut se, että tamma nyhti jalkojaan, kun kaviot oli tarkoitus vuolla. Jouduin siis köyttämään Hopon oven läheisyyteen ja harjailin sitä siinä.  Karvaa lähtee paljon. En siltikään usko, että saan sen täysin kesäkarvaan juhannukseen mennessä.  Pitää heti syksyllä ottaa verikokeet ja tarkistaa, onko lääkitys kohdillaan.

Laitettiin kaverukset puomilla valmiiksi ja noustiin ratsaille. Verkkailtiin ensin hetki ja sitten alettiin taivuttelu kentällä. Sella liikkui aluksi melko jäykästi, mutta loppua kohden vertyi ja viimeiset ravikiemurat se liikkui erittäin hienosti.  Hopo junttasi omaan tavanomaiseen tyyliinsä. Hevosten taivuttelun lisäksi meillä oli agendana saada vinhasti ruohottuvaa kenttää vähän raavitua. Pitäisi ihan näinä päivinä lanata se ja vielä haravalla raapia ruohotupselot pois.

Lämmintä oli vielä illallakin parikymmentä astetta ja tuuli aika mitätön. Tästä syystä ötököitä oli paljon.  Kiusasivat hevosia. Lopetimme taas hyvissä ajoin, kun kaikilla oli vielä hauskaa ja lähdettiin hiljakseen siirtymään laitumille. Minilaumalle on annetti tiukka tehtävä syödä kiivaasti kasvaa heinää.  Nauttivat varmasti, mutta samalla vatsat kasvavat. Hopo on hyvä, Urho ja Sella pullukoita. Taitaa olla viikonloppuna taas talliöitä ja tallitöitä tiedossa.

Alustavasti oli sovittu, että mennään kentälle taivuttelemaan hevosia.  Syystä tai toisesta mulla on ollut vähän vaajaaunisia öitä, joten en vaan jaksanut. Pienten päiväunien jälkeen aktivoiduin kuitenkin sen verran, että siirsin Hopon vanhasta päiväkirjasta merkintöjä tähän uuuteen. Melkoinen homma, joka kestää varmaan ainakin tämän vuoden loppuun, mutta haluan kaikkien kirjausten löytyvän samasta paikasta.

Kesä on alkamassa, loma on ihan kohta ovella. Paljon on suunnitteilla erilaisia matkaratsastusjuttua: leirejä, valmennuksia ja kisareissujakin. Kisoja kotimaassa ei ole, mutta onneksi sentään muuta toimintaa. Toivottavasti ihmiset aktivoituvat ja lähtevät mukaan tarjolla oleviin juttuihin. Vaikka en voi sietää sitä, että valitellaan tehdyn työn määrää ja syyllistetään harrastajia siitä, että jotkut näkevät heidän eteensä kamalasti vaivaa, niin toivoisin kyllä kaikille tapahtumille runsaa osallistujamäärää. Onhan se turhauttavaa kehitellä juttuja, jos kukaan ei niistä kiinnostu.  Vähän kyllä mietityttää, että mitä kautta ihmiset yleensä saavat tiedon siitä kun jotain jossain tapahtuu. Toivottavasti ainakin puskaradio toimii ja valmennukset ja leirit ja muut häppeningit löytävät osallistujansa.

Maajoukkuevalmennettavat ovat jälleen tilanneet yhteisiä asuja ja varmasti syksyn kisoissa yhtenäinen ilme tulee taas huomioiduksi. PM-kisoihin ei taida kukaan olla lähdössä, mutta toivottavasti Liettuassa on vankka edustus. Ikävää päällekkäisyyttä on FEI-kalenterissa, kun MM-kisat taitavat tulla Liettuan kisojen kanssa samaan viikonloppuun.  Suoranaisesti tämä ei taida koskettaa kuin Neaa ja Alinaa, mutta välillisesti muitakin.  Moni saattaa suunnitella turistireissua. Toivottavasti Liettua tekee nopeasti päätöksen, siirtävätkö kisojaan ja jos siirtävät, niin mihin ajankohtaan. MM-kisat tietenkin ajavat kaiken ohi. Se on selvä, että järjestävä taho tässä tilanteessa sanee päivämäärän ja muut sen sulattavat tavalla tai toisella.

Aamulla nukuttiin taas pidempään kuin tavanomaisesti. Se on ehdottomasti laidunkauden etuja, että aamulla ei ole tallille kiire. Rauhallisen käynnistyksen jälkeen Kari keräsi kengityskamat ja kiirehti lyömään Penelle takakenkiä takaisin paikalleen. Samalla seurusteli varsojen kanssa. Sopivat myös, että aloitellaan varovasti traikkutreenit. Syksyllä tyttösillä on kuitenkin molemmilla muutto edessä. Ja ennen kuin huomataankaan olemme syksyssä. Nyt neitosia on viety laitumelle ja tuotu sisään vähän erillään ja totutettu niitä siihen, että ”systeri” ei välttämättä aina ole kaikessa tekemisessä mukana.

Pikainen lounas ja sen jälkeen Kari lähti laitumien suuntaan. Urho pääsi vähän pidemmälle lenkille. Ensin kiirehtivät Marjutin luo ja sen jälkeen kimppalenkkinä taivalsivat parikymmentä kilsaa ja sitten vielä uutta oikopolkua pitkin takaisin tallin tutumaan. Lenkki oli jälleen kerran tapahtumarikas. Tarkoitus oli etsiskellä uusia läpikulkupaikkoja, mutta umpikujia olivat lähes kaikki tiepätkät, joita kävivät katsastamassa. Unkarinkävijät vetivät tavanomaisella rämäpäisyydellään läpi ihan mistä vaan. Siinä hölkötellessä heräsi myös ajatus, että viikon päästä toteutettaisiin yöratsastus. Nähtäväksi jää, toteutuuko homma.

Kari kävi vielä kotimatkalla lyömässä yhden irtokengän, joten hänen päivänsä oli jälleen aika täynnä nelijalkaisia ystäviä.

Kari aloitti aamunsa vuoluhommilla. Parin hevosen kanssa painiskelun jälkeen oli taas aika saunan. Kumma kyllä uinti ei maittanut. Yhdeltä alkoi juhlaväkeä kasaantua päärakennukseen kummipokani Arvin synttäreille. Paikalla oli luonnollisesti sukulaisia, hevosihmisiä ja musaihmisiä.  Paljon oli herkkuja tarjolla ja meidän pöytäkunnassa luonnollisesti puhuttiin lähinnä hevosasioita.

Iltasella lähdettiin kohti kotia ja matkan varrella poikettiin varsalassa. Satuttiin sopivaan saumaan ja Kari haki Tatankan itse sisälle. Hetki hommailtiin sen kanssa ja kiirehdittiin kotiin.