Ilta vierähti tallilla puuhaten. Nyt kun illat alkavat olla valoisia, niin helposti sitä kotiutuu vasta yhdeksältä. Urhon kintut paremmat. Ihmesalva toimii.  Nyt alkaa vähitellen tankkaaminen Viron kisaan. Huolto on värvättynä, kaikki muu on vielä hoitamatta.  FEI-passia ei ole, lauttalippuja ei ole, majoitusta hevoselle tai ihmisille ei tietenkään ole.  Mutta mitäpäs tässä, Ritari Ässä.  Onhän meillä kuukausi aikaa.

Paluu arkeen taas edessä. Onneks neljän päivän työviikko tuntuu oikein mukavalta. Karilla tosin napsahti kurssiviikko, joten päivät venähtivät vähän myöhäisiksi. Mutta säät suosivat, niin hevoset saivat olla vähän pidempään illalla ulkona ja tyytyväisiltä vaikuttivat.

Urholla vuohisissa iho ruvella, mutta laitettiin emiraattien ihmesalvaa ja toivotaan parasta. Tarhat ovat kuraiset, joten toivottavasti ei mitään impparia lähde kehittelemään. Se on aika herkkä sen sortin jutuille.  Lisäksi se pitää hoitajansa touhukkaina, sillä piehtaroi nautinnollisesti parhaissa kurakohdissa, joten raaputettavaa riittää.

Satu teki aamutallin ja siitä syystä me aloitimme päivämme varsalasta. Otimme typykät talutukseen ja veimme te kentälle. Tällä kertaa pimut tiesivät jo, mitä tuleman pitää. Teputtivat innoissaan, kun kenttä lähestyi. Varsinkin Tatanka oli Sellamaiseen tapaan täpinöissään.

Kun päästiin kentälle, niin varsat päästettiin irti. Ja kyllä ne taas rallattelivat menemään siinä mittakaavassa, että hiki tuli.  Esittelivät varsinaisia kevätjuhlaliikkeitä. Osa niistä taltioitu kameran muistiin ja sitä kautta sosiaaliseen mediaan ja toivottavasta taltioituvat myös muistiimme. On tuota nuorta intoa ja uhoa vaan ihana katsella.

Varsalan jälkeen siirryttiin isojen hevosten luokse. Oli Urhon pitkän lenkin päivä. Me lähdimme Hopon kassa 10-15 minuutin kaulalla ja 4-5 kilometrin kohdalla Urho meidät saavutti. Ratastettiin pari kilometriä yhdessä ja sitten tiemme erkautuivat. Urho jatkoi kohti 30 kilsan lenkkiä, meille Hopon kanssa riitti 11 km. Ihmettelimme pellolle laskeutuneita lintuja ja syviä ojia. Niihin jos hevosen kanssa syystä tai toisesta putoaisi, niin omin avuin ei pääsisi ylös. Aloin pelätä, että putoamme sinne. Olisi se kamalaa. En oikein ymmärtänyt, miksi sinne oli pitänyt kaivaa niin isoja ojia! Peltolenkin takaosassa bongasimme bongarin. Todennäköisesti pilasimme hänen aamupäivänsä.

Kun Hopon kanssa aloimme vähitellen kääntyä kotiin ja Urho jatkoi matkaansa, niin tunsin taas suurta tyytyväisyyttä siitä, että olemme hevosemme totuttaneet siihen, että toinen voi kääntyä vasemmalle ja toinen oikealle. Hopon kanssa rauhallisesti hölköteltiin kotia päin. Urho taas pinkoi vastakkaiseen suuntaan.

Kun talli lähestyi, niin Hopo alkoi vilkuilla taakseen. Selitin sille, että Urho ei varmasti tule vielä tuntiin. Tuskin meni jakeluun, mutta todennäköisesti Sella alkoi tallilta kutsua Hopoa luokseen ja se muutaman kerran hirnahti kun lähestyimme pihaa. Tein pikaisesti Hopon kanssa loppuhoidot. Kyllähän ikä jo näkyy ja tuntuu. Ei meistä oikein enää lenkkiseuraa treenissä oleville hevosille ole. Kunhan hötsäilemme omaksi iloksemme.

Sain juuri ja juuri Hopon tarhaan, kun Urhokin jo saapui. Parin tuntia meni taas lenkkiin. Otettiin poitsu pesarin ja sienipesuun. Se on aina niin palkitsevaa. Hevonenhan painelee heti piehtaroimaan, kun pääsee tarhaan. Kokeilin Urholla taas erilaisia juomasekoituksia. Sitten se pääsikin tarhaan ja toteuttu ennusteen. Paineli selälleen heti kohta. Lisäiltiin heinää ja paineltiin kotiin.

Iltatalli tehtiin taas vähän tavanomaista myöhemmin. Kesäaika on täällä, mutta sekaisin sen kanssa ovat niin ihmiset kuin eläimetkin.

Aamutalli ja ihana aurinko. Lintuja lenteli taas runsaasti ja ihailimme niitä. Etelästä palaavat kookkaat linnut ovat jotenkin vaikuttava näky. Harjailin hevoset ja ne pääsivät ulos heinille. Hevosilla oli taas uusia havuja ja pajuja järsittävänä. Päivä vierähti erilaisia asioita puuhaillessa. Illalla jo vähän hämärissä palailimme tekemään iltatallia. Kotimatkalla auton nokan edestä tien ylitti kaksi nuorta, liukuvasti liikkuvaa hirveä. Luonto on nyt heräämässä. Sen aistii kaikesta. Ihanaa on viettää muutama ylimääräinen vapaapäivä luonnosta ja hevosista nauttien.

Aamun usvassa ajelin tallille ja ihanan seesteisyyden vallitessa puuhasin aamutallia. Ihastelin taas aikani hevosia ja hämmästelin kurkia, jotka lasketuivat pellolle huilaamaan. Yritin ottaa niistä kuvaakin, mutta eihä siitä mitään selvää saanut. Tallihommat jäi vähän kesken, mutta lähdin kotiin brunssile ja Karia herättelemään.

Puolen päivän tuntumassa olimme taas tallilla. Hopo pääsi lenkille ja kun olin lopetellut puuhamme, niin Melli saapui paikalle ja alkoivat laitella Urhoa ja Sellaa valmiiksi. Jäin viimeistelemään tallihommia ja nauttimaan aurinkoisesta kelistä, kun parivaljakko poistui pihapiiristä. Hopo tietenkin hetken huuteli perään. Minä aloittelin tarhojen purotushommaa ja ihmettelin samalla hanhien, kurkien ja joutsenien ylilentoja. Niitä on valtavasti liikenteessä. Ensimmäiset lämpimät saivat selvästikin ne nousemaan siivilleen ja saapumaan kotiin.

Aloin vähän huolestua, kun ratsukoista ei kuulunut mitään. Mun puuhat oli jo tehty ja liikuskelin tallipihalla vähän levottomasti. Lopulta saapuivat. Kaikki oli mennyt erinomaisesti. Tekivät reilun 12 km lenkin ja etenivät pääsääntöisesti varsin rauhallisesti, joten aikaakin vähän kului.

Tehtiin porukalla loppuhoidon. Melli säteili tyytyväisyyttä. Oli ennakkoon vähän jännittänyt, mutta Sella käyttäytyi odotettua paremmin.  Se on meidän mielestä muutenkin viisastunut paljon varsakokemuksensa aikana. Nähtäväksi jää, mitä ohjelmaa se meille vielä järjestääkään, mutta juuri nyt se tuntuu tasapainoiselta ja rauhalliselta hevoselta. Tietenkin sillä on omat piirteensä, mutta paljon se on tasaantunut. Vähän oli särmäänsä näyttänyt, mutta Mellillä ei ollut ollut mitään ongelmia sen kanssa. Vastaan oli tullut jopa muutama pelottava juttu, mutta mitään mieletöntä kohtausta tamma ei ollut kehittänyt.

Lisättiin porukalle heinää ja poistuttiin paikalta. Myöhään illalla oli iltatallin aika. Porukka oli tyytyväistä poikaa ja tyttöä, kun jäivät talliin mutustamaan heiniää.

Pitkäperjantai. Kari lähti heti aamukahvin jälkeen lyömään Valtoa kenkään ja vuolemaan Sämpyä. Arvi ja Taimi järjestivät Fun park -tunnelmaa. Päästiin vähitellen liikkeelle. Tarkoitus oli mennä Ainoon kahville, mutta sehän oli kiinni. Käytiin nykimässä ovia. Jopa putikin ovea. Todettiin, että Hopon karsina on Ainon putiikissa. Olisi ollut kiva päästä vähän töllistelemään, mutta eipä nyt sitten päästy. Kurkittiin tietenkin myös maneesiin ja ravintolaan. On kyllä hulppea tja hienot puitteet.  Jotenkin vaikutelma oli kuitenkin epätodellinen, steriili. Pikkuruisissa tarhoissa seisovat hevoset kuin klooneja toisistaan. Isoja puokkeja loimitettuina ja suojitettuina. Eivät olleet suuremmin kiinnostuneita ohi kulkevasta ihmislaumasta.

Ennen kuin siirryimme autoon, niin nähtiin pihapiirissä sentään yksi ihminen. Sehän oli Jiri ja kuinka ollakaan hän oli saanut josain kalasteltua meille lisää muoviläpysköitä pihattojen oviin.  Kävin kaivelemassa rullan Jirin pakusta ja jatkettiin matkaa kohti Tiipiitä.

Varsat olivat talvilaitumen toisessa päässä ihmettelemässä kentän tapahtumia. Tulivat kuitenkin reippaasti luokse, kun huomasivat, että heitä kaivattiin.  Taimi tunki varsoille porkkanaa suuhun. Seurusteltiin niiden kanssa hetki ja alettiin taas pakkautua autoon. Tällä kertaa mukaan tarttui säkillinen porkkanaa.

Ajomatkalla pohdittiin, että vaikka Mervin tallikin on hieno, niin siellä on kuitenkin luomumpi meno. Se on selvästi hevosten koti. Jossain näkyy vähän hevosen jälkiä, kuraa ja jopa paskaa. Noh, kun päästiin Ritasiin, niin oltiin perusasioiden äärellä. On luomua kyllästymiseen asti.  Kurakossa piehtaroineet hevoset heinänkorsia harjoissa kirmailemassa pihamaalla. se on niin suhteellista. HU:ssa oli taas kolumnikirjoitus, jossa pohdiseltiin tätä nykymenoa. Hevosenpidossa on monta ääripäätä. On sellaisia ihmisiä, joiden mielestä hevosta ei ole tehty ratsastettavaksi.  Sitten on tämä kengätön, kannukseton, raipaton, kuolaimeton -keskustelu.  Ja yhdessä ääripäässä on yksinään pari tuntia päivässä  minimaalisessa lohkossa tarhaavat tapaukset. Mikä sitten on oikein tai väärin?  Jokainen varmasti tekee hevosensa kanssa omat ratkaisunsa, mutta sehän tässä on ongelma, että meillä kaikilla on niin kova tarve puuttua myös toisten tekemiseen. Siitä syystä olemmekin nyt ihanteellisessa tilanteessa, kun saamme omiemme kanssa tehdä mitä haluamme. Riittää, että kinaamme ja kiistelemme keskenämme.

Grillattiin tallin pihassa vielä makkarat ja sitten Fun Park alkoi siirtyä toiselle paikkakunnalle. Sämpy ja Valto tarhailivat rauhassa vierastarhassa. Tonkivat maata ja nauttivat elämästään. Kuten meidän nelikko toisessa tarhalohkossa. Aamulla oli joku hetken tuijotuskohtaus ollut, mutta sen jälkeen kaikki olivat vaan kesittyneet omiin touhuihinsa. Taimi höpötti omia höpötyksiään. Välillä ipana kävi syöttämässä juustonaksupalleroita Karin suuhun ja välillä hihitteli makkaraa, joka näytti pepulta.

Lopulta Tanjan hevoset laitettiin koppiin ja kuljetus lähti liikkeelle. Ihana rauha ja seesteisyys valtasi tilukset. Jäin ihmettelemään, että kaikessa kaoottisuudessa Turunen on kyllä aina tapaus kun kulkee pitkin maakuntaa kahden pienen kakrun ja kahden hevosen kanssa yksinään! Noh, puhelin on keksitty ja apujoukkoja singahtaa kaikista mahdollisista suunnista, jos jotain tapahtuisi. Mutta silti. Melkoinen reissaaja.

Alettiin siivoilla tarhoja ja kolmen aikaan Melissa tuli katsastamaan paikat.  Tyttö oli yllättynyt paikan ”suuruudesta”.  Hämmästeli tarhojen kokoa ja muutakin operatiivista tilaa. Ilmeisesti näkymät miellyttivät silmää. Sunnuntaina tyttö tulee maastolenkille mukaan.

Kiirastorstai. Töissä oli todella hiljaista ja ehdin hyvin käydä toivottemassa hyviä lomapäiviä paikalle eksyneille opiskelijoille. Turusen kanssa oli sovittu, että hän ilmestyy Valedron ja Safeerin kanssa meidän tallille neljältä.  Jotenkin osasin kyllä arvoida asian oikeaa laitaa. En siis kiirehtinyt kotiin sen suuremmin ja olinkin vasta vähän yli neljä Suonpäässä.  Siinä vaiheessa tulikin Hevonkuusesta tieto, että vähän vielä kestää. Matkassa oli monta mutaa, tai oikeastaan ne mutkat olivat jo ennen kuin matka oli ehtinyt edes alkaa.

Kuudelta lähdettiin talli suuntaan. Ehdin käydä tekemässä Hopo kanssa mukavat iltalenkit. Vielä puoli kahdeksalta pärjää ilman otsalamppua! Pellolla viiletettiin. Pieni yllätys koettiin, kun ojan pientareella pilossa kyyhöttänyt rusakka ampaisi matkaan ihan Hopon etukavioista. Ei suuria tunteita, mutta vähän säikähdimme kaikki.

Kari oli laittanut tallilla systeemit valmiiksi ja Hopo pääsi suoraan väkkäreille. Tehtiin iltatallihommat ja hörpittiin vielä kahvitkin ennen kuin traileriyhdistelmä ajoi pihaan. Samalla portinavauksella Rangeri ajoi pois pihasta, sillä Karilla oli kiire kauppaan.

Tanjan hevoset pääsivät vierastarhaan, joka oli taas eristetty vieraskäyttöön. Niille laitettiin loimet pälle ja runsaati heinää eteen.  Tyytyväisinä alkoiva mussuttaa heiniään ja Tanja totesi tyytyväisenä, että asettuivat heti aloilleen. Valto veti heinää säkistä kuin vanha tekijä ja asettui taloksi katoseen.

Luonnollisesti käytiin vielä sanomassa tallissa meidän hevosille hyvät yöt. Arvi huusi kuin syötävä ja Taimi hyöri jaloissa. Kun ehdittiin kotiin, niin Kari olikin jo keittiöhommissa. Taisteltiin vielä mukamas näppärän lasten matkavuoteen kanssa tovi ja sitten pääsimme syömään.  Mukava oli pitkästä aikaa höpötellä kaikessa rauhassa. Oltiin jo pitkällä perjantain puolella, kun kömmimme untuvapeittojemme alle. Kaikesta huolimatta terapeuttinen ilta takana.

Pääsiäinen lähestyy ja kevätkin harppoo lähemmäs. Huhtikuun alun kisat lähestyvät myös, joten valmistelut ovat jo käynnissä. Toivottavasti tällä kertaa Urjalassa päästään starttaamaan. Oikeastaan mua kuitenkin hykerryttää huhtikuun lopun kisat vähän enemmän.  Ensin on vuorossa Babenhausen Endurance Spring Festival 2016 ja ihan kuun lopussa Kõrvemaa Endurance Ride 2016. Kiinnostavia ja innostavia asioita on kerääntynyt huhtikuulle. Mutta ei voi mitään, että korpeaa se tosiasia, että kotimaahan ei vaan millään saada vuotuisia kv-kisoja. Ja nythän eletään sellaisia pimeitä aikoja, että kv-toiminta kaikkineen halutaan vaieta olemattomiin. Ei siis taida olla puhettakaan, että suunnitteilla olisi kv-kisat Ypäjällä tai Savijärvellä.

Olen todella surullinen siitä, että se valtava työ, jonka minä ja seuraajani komitean tiedottajina teimme lajin näkyvyyden eteen valuu nyt hiekkana maahan. Kilpaurheilu perustuu menestykseen, onnistumiseen ja esikuviin. Jos ylimmän tason, eli kv-tasolla kisaavien ratsastajien tekemisistä ei tiedoteta ei lajia ulkopuolisten silmissä ole edes olemassa. Nyt kun suomalaisia ratsukoita on maailmalla pysyvästi ja he tahkoavat tulosta tuloksen perään, niin olisi juuri oikea hetki lyödä rumpua. Urheilulaji on oikeasti olemassa siinä vaiheessa, kun menestys ylittää uutiskynnyksen. Jos suomalaisten matkaratsastajien menestys ei ylitä edes oman lajikomitean uutiskynnystä, niin asiat ovat todella huonolla mallilla. Ja jos kotimaassa ei järjestetä kv-kisoja, niin nousu kv-tasolle on entistä suuremman ponnistuksen takana. Ja kovan ponnistuksen takana on sekin, että parin vuoden päästä Suomi on NBCH-kisojen järjestysvuorossa.

Satu seuraili päivällä hevosten touhuilua.  Nyt näyttäisi siltä, että pojat viityvät keskenään ja Sella on omissa oloissaan. Satu arvelee, että Hopo on kyllästynyt tamman vinkunaan ja pomottamiseen.  Tilanne oli aavistuksen eri, kun menin illalla paikalle. Hopo nautti yksinäisyydesta vierastarhan puolella ja Sella liehitteli toisaalla Urhoa sekä Hemppaa. Hemppaa se tosin vähän pelkää, mutta nyt näytti tilanna varsin sopuisalta.

Meillä oli Hopon kanssa vähän omia juttuja. Se jäi vierastarhan puolelle siinäkin vaiheessa, kun availin tallin takaoven kolmea muuta varten.  Hetken se mietti, että lähtisikö kiertämään kentän takaa ovelle, mutta jäi sitten aloilleen.  Kun muut olivat kiirehtineet kukin karsinaansa, niin kävin avaamassa Hopon boksin oven ja avasin tarhan portin.  Aristokraattisen rauhallisesti Hopo asteli talliin ja käytävää pitkin omaan karsinaansa.  Mua huvittaa sen viileä olemus, kun se omia aikojaan kulkee pihan poikki talliin ja omaan boksiin.  Ei mitään häsläämistä tai panikointia.

Hoposta sain sellaista palautetta, että se on ihailtavan viisas ja kiltti.  Mua vähän huvitti, sillä vähän karukin elämä on opettanut sille yhtä ja toista ja kyllä sitä varmasti viisaana voi pitää, mutta kiltti se ei kyllä ole minkään mittapuun mukaan. Se on niin riippumaton ihmisestä, että ei koe kovinkaan kummoista tarvetta ihmistä miellyttää. Moni voisi pitää sitä umpimielisenä ja äkäisenä otuksena. Meille se on hevosista parhain ja siksi ehkä näistä päiväkirjamerkinnoistäkin voi välittyä kuva kiltistä ja ihanasta piippakorvasta. Tämä ei ole ehkä ihan koko totuus, mutta jokaisellehan se oma on maailman paras. Jos kysytään, kuka on kingi, niin kyllä Hopo on kingi!

Kari kävi illalla taluttelemassa Urhoa puolitoista tuntia.  Kesken lenkin hän kuuli jotain huhuilua ja totesikin sitten erään talon pihalla olevan miehen huikkailevan innokkaasti. Kun keskusteluyhteys syntyi, niin selvisi, että lähitalon isäntä haaveli ratsastustunneista. Pyyteli siis, että hänet opetettaisiin ratsastamaan.  Kari oli vähän häkeltynyt kysymyksestä ja häkeltyi vielä vähän lisää, kun juttukumppani kertoi, että hänen haaveensa ja unelmansa on metsästää hevosen selästä käsin jousella! Aika yllättävä haave. Toisaalta on hienoa, että ihmiset uskaltavat haaveilla.

Mitään lopullista eivät sopineet, mutta ehkä Hopo pääsee vielä kertaalleen opetusmestarin hommiin.  Tosin en oikein osaa kuvitella sitä metsästyshevosena.  Nyt kuitenkin selvisi, mistä veritahrat pellolla ovat olleet peräisin.  Tyyppi on kuulemma käynyt siellä ammuskelemassa rusakoita jousellaan.  Ridasjärven Robin Hood.

Suonpään uudistuneet sivut julkaistiin. Sivusto on vielä osittain kesken, mutta vähitellen osaset etsiytyvät pakoilleen.