Karkauspäivä. Tallimatkalla ryhdyttiin irtokoiran pelastajiksi ja iltatalli vähän viivästyi. Kaikki oli kuitenkin ihan asiallisesti ja kun hevoset pienen hässäköinnin jälkeen saatiin sisälle, niin jälleen ilta oli edeltäjäänsä rauhallisempi. Hopo on malttanut öisin käydä vähän pötköttämässä ja Sellakin löi vanhaan tyyliinsä heti selälleen, kun pääsi karsinaan. Aloitettiin sillä maitohappobakteerikuuri. Vatsa tuntuu vähän reagoivan heinän vaihtumiseen. Muuten tamma on loistavalla tuulella ja oma ihastuttava itsensä.

Pari vuotta sitten tein päätöksen, että alan vähitellen suunnata FEI- toimaritouhuihin. Erityisesti stewardin hommat ja natsat kiinnostavat. Nyt kuvio alkaa realisoitua ja ensimmäistä kertaa nimeni komeilee kv-kutsussa FEI-kalenterissa. Mukavia uusia kuvioita edessä. Koska aika on meillä kaikilla rajallinen, niin kaikkea haluamaansa ei voi toteuttaa, vaikka mieli tekisi. Kun viime kesänä päätin, että komiteatyö on osaltani tehty ainakin tällä erää loppuun, niin samalla aloin suunnitella tätä kv-touhua enemmän tosissani. Nähtäväksi jää, miten homma etenee, mutta ainakin lähtölaukaus on ammuttu.

Pienen jännityksen siivittämänä kiirehdimme aamuhämärissä tallille. Ainakin talli oli pystyssä, hevoset olivat edelleen sisällä ja pihapiiri oli hiljainen. Helpottuneena totesin, että kukin hevonen oli omassa karsinassaan ja tunnelma muutenkin rauhallinen. Hopo oli jopa käynyt kyljellään, joten ihan tavatonta draamaa ei ole yön pimeinä hetkinä ollut ilmoilla. Kollasin paapan jalat ja totesin, että kaikki on kunnossa, ei vaurioita.

Hopo ja Sella menivät vierastarhaan, Urho ja Hemppa perustarhaan. Homma sujui rauhallisesti. Kari siivoili tarhaa ja minä laitoin tallin puolella paikat kuntoon. Kun hommat oli tehty ja rauha oli maassa, niin lähdimme kotiin. Kari pääsi pienille päiväunille ja mä taisin katsella telkkarista mäkihyppyä tai jotain muuta talviurheilua. Syötiin nopea lounas ja kohta jälkeen puolen päivän olimme taas tallilla.

Hopon ja Sellan kanssa lähdimme peltolenkille. Meillä on erinomainen kahden kilsan kiekka, josta olen äärettömän onnellinen. Se on ihan luksusta, että pääsee omasta pihasta heti pöllyttämään lunta. Aurinko paistoi ja tunnelma oli mainio. Onhan se nyt ihan äärettömän hienoa, että Sella on kotona. Nyt kun olen nähnyt, millaisella intensiteetillä pariskunta on taas lujittanut sidettään, niin tuntuu aika pahalta, että tylysti erotimme ne siksi aikaa, kun Sellalla oli varsahommeleita. Mutta päätös ei ollut ihan puhtaasti omamme ja siinä tilanteessa emme parempaan pystyneet. Onneksi Hopo vielä vanhoilla päivillä sai tammansa takaisin. Mutta on se niiden välinen side aika jännä. Ja sanomattakin on selvää, että hevosella on hyvä muisti ja vaikka ero ei vuosi sitten suurta ahdistusta näennäisesti aiheuttanut, niin kyllä paluu yhteen oli aika järisyttävä juttu. Edelleen Hopo on aika kiihkeänä ja varovaisia saa nyt niiden kanssa olla, ettei vaan kukaan ulkopuolinen ota osumaa. Hopo valpastuu jo pelkästään siitä, että joku menee Sellan lähelle tai sen karsinaan. Mutta eiköhän tunnelataus vähän helpota, kun vaari huomaa, että typykkä ei ole nyt lähdössä mihinkään.

Kirkkaassa auringossa, hangen hohtaessa ja hevosten liikkuessa rennosti alla nautiskelimme olostamme ja elostamme. Kierrettin kaikessa rauhassa lenkki neljästi vähän suuntia ja askellajeja vaihdellen. Lunta on puoleen sääreen ja se on tiivistä ja kosteaa, joten erinomaista treeniä mammalomalta palaavalle ja eläkeläiselle. Hevoset hörisivät ja pöristelivät sieraimiaan vuoron perään. Tutkimme hangessa näkyviä jälkiä ja jätöksiä ja iloitsimme hetkestä, jolloin kaikki oli paremmin kuin hyvin.

Kun taianomainen hyvänolonlenkki oli tehty, niin pariskunta jäi talliin nakertamaan heinää. Me siirryttiin pihalle ja aloimme askarrella vierastarhan yhdistämistä tammatarhaan, jotta saadaan kaksi isohkoa tarhaa ja pariskunnat sillä tavalla lähelle toisiaan, että välissä on vain lanka. Urho osallistui taas operaatioon parhaalla mahdollisella tavallaan. Eli kuljeksi perässä ja tutkaili kaikkea, mitä ihmiset mukanaan kuljettivat. Se lähtikin heti tutustumaan vierastarhan puolelle, kun reitti avautui. Kovasti oli jännää tammanhajua kaikkialla. Hemppa seurasi perässä ja hetkeä myöhemmin pistettiin tammatarhan takaportti kiinni. Sitten päästettiin Sella ja Hopo pihalle tallista. Sellalla oli pieni ongelma se, että pihaton läpysköistä pitäisi mennä läpi. Onnistui kuitenkin, mutta sen suurempaa jännää ei saatu aikaiseksi. Varsin rauhallisesti tamma tutustui uuteen ympäristöön ja Hopo seurasi perässä kuin hai laivaa. Ei siinä sen enempää.

Erika kävi kurkkaamassa Sellaa ja Caro tietenkin tuli tervehtimään uutta asukkia. Erikan kanssa vahvistettiin, että laitumille taas päästään, jos vaan laumana voivat laiduntaa. Eli siihen tähdätään. Nopeasti vaan menee aika, kun nyt jo laidunjärjestelyistä puhutaan. Ja tottahan se on, että ennen kuin taas huomataankaan, niin ollaan kesän kynnyksellä.

Iltatallin aikaan otettiin pariskunta ensin sisälle. Ongelmallista oli jälleen tulla pihaton läpysköistä läpi. Ja Hopo ei voinut tietenkään tulla sisälle, kun Sella jäi pihaton ulkopuolelle. Porkkanan avulla asia kuitenkin hoitui. Sitten otettiin Hemppa sisälle ja viimeisenä Urho. Rauhallisempi tunnelma oli kuin ensimmäisenä iltana. Hopo kolkkasi ja kiukutteli vain vähän. Ilman merkittävää huolta lähdettiin kotiin.

Caro päästi pojat aamulla ulos ja me aloiteltiin aamu kaikessa rauhassa. Kari oli kotiutunut yöllä ja reippaana poikana alkoi vaihtaa traikkuun talvirenkaita. Koppi on edellisen kerran ollut käytössä Liettuan kisareissussa. Eipä ole kovin kiihkeässä käytössä! Muutamaa tovia myöhemmin olimme kuitenkin jo Tiipiin pihalla kantamassa Sellan kamoja kyytiin.

Kävin moikkaamassa pennut ja hain taskut täyteen porkkanoita ja muutenkin psyykkasimme itseämme lastaukseen. Sellan koppimatkastakin on jo melkein vuosi. Ja niinhän se meni traileriin kuin tyhjää vaan. Käveli suoraan kopin luo ja sisälle. Takana ovat lastausongelmat. Niin kuin monet muutkin ongelmat. Ikäkin on tehnyt tehtävänsä, että nyt 14-vuotiaana ei tarvitse olla ihan niin skitso. Matka sujui hyvin, ei tarvinnut rettelöidä tai itkeä taakse jääneen perään. Tallin pihalla alkoi kuitenkin kamala huuto. Se huusi kopissa ja pojat kuorossa pihalla.

Sella pääsi aluksi vierastarhaan, joka oli sitä varten laitettu juhlakuntoon. Niin kuin sen karsinakin, jossa nimikyltti on odottanut jo monta kuukautta. Se muutaman kierroksen liihotteli häntä pystyssä. Sitten iski kiima päälle ja alkoi liruttelu. Hetken tuijotussession jälkeen Hopo tuotiin kaveriksi. Vähän siinä aitalankaa jouduttiin virittelemään uusiksi, mutta suurilta tappioilta vältyttiin. Ja voi sitä onnea! Mun tuli vähän oikein paha mieli, että oltiin tuo pariskunta toisistaa erotettu. Kumpikin tuntui olevan onnen ja autuuden ylimmällä tasolla.

Päivä jatkui rauhalliseen tyyliin. Sella ja Hopo kulkivat ympäri vierastarhaa kylki kyljessä. Hemppa ja Urho ihmettelivät toimintaa omalta puoleltaan. Puolen päivän jälkeen kiirehdittiin kotiin vähän nappaamaan jotain syötävää. Sitten oli jo kiire takaisin valvomaan, että kaikki on hyvin.

Iltatallin aikaan tilanteet vähän muuttuivat. Hopo muuttui raivokkaaksi, kun muutkin pojat tulivat talliin ja hän ei päässytkään omimaan Sellaa itselleen. Ihan helvetillistä mylvintää, jytinää ja kuopinaa. Metakan kruunasi mun ärjähtely. Vietettiin tallituvassa vielä hyvä tovi ja juotiin teetä. Mä säntäsin raipan kanssa talliin heti jos Hopo aloitti seinien kaatamisen. Sen karsinaankaan ei ollut mitään asiaa, kävi niin kuumana. Lähempänä yhdeksää tilanne tuntui vähän rauhoittuneen ja muut hevoset mua jo pelkäsi, kun Hopon melskatessa ilmeistyin räyhäämään. Vähän huolestuneena lähdettiin kotiin ja harmittelin, että valvontakameraa ei ole vielä hommattu. Illan viimeisenä ajatuksena toivoin, että tallissa on aamulla seinät pystyssä ja vaari on yhtenä kappaleena.

Tynkääkin tyngempi hiihtoloma. Mutta kevään kisareissut vaativat vapaapäiviä, joten päivä saa tässä kohtaa riittää. Keli oli erinomainen, joten aloitin päivän tammalasta. Vietin Sellan kanssa aikaa seurustellen ja siivosin sen tarhaa. Lumi on peittänyt suurimman osan tuotoksista, mutta kyllä sieltä yhden setin sai kaavittua tavaraa pois. Kun Sellerille olin sanonut heipat, niin siirryin ipanoiden pariin. Eivät olleet tavattoman villeinä, joten sain rapsutella ja raaputella. Tatanka on ihmeellinen takkukarva. Se on kai niin täynnä pyörteitä, että näyttää aina takkuiselta. Porkkana tuntui varsoille maistuvan, vaikka Tatsu on aika onneton niitä järsimään. Pilkottuna ja pätkittynä sopivasti annosteltuna uppoaa hyvin. Leikkihetken jälkeen kiirehdin lounaalle.

Seuraavaksi oli aika siirtyä poikien luokse. Satu oli käynyt siivoamassa karsinat, joten saatoin vain hoitaa hevosten liikutuksen. Otin ensin Urhon käsittelyyn. Normaalin hoitohommelit ja sen jälkeen ensin vähän taluttelin sitä ja sitten se pääsi neitseelliselle kentälle juoksutukseen. Lunta on niin paljon, että töitä sekin sai tehtyä. Juoksutin n. 20min ja sitten taas taluteltiin loppukäynnit.

Seuraavaksi Hopo valmiiksi ja lähdimme pellolle taapertamaan. Lunta oli kohtalaisesti ja se oli hyvin tiivistä ja kosteaa, joten vaikka vaan käveltiin, niin hevonen hienoisesti puhalsi. Peltolenkki on kokonaisuudessaan 2km pitkä. Niin kauan kuin pelto on käytössä, niin siinä on hyvä painella menemään. Mentiin vielä lopuksi kentälle hetkeksi pyörimään. Jälleen oli aika juoton ja vapaamuotoisen oleilun. Koska mulla oli aikaa, niin katsoin yhden Poirotin Areenalta ja sitten ryhdyin iltatallihommiin.

Urho ei ole missään vaiheessa oppinut sietämään surullisen kuuluisan pelletifirman kylkiäisenä tuomasta myslistä. Näin ollen sekoitin sen meidän omaan (Cavalorin Fibre Force) sokerittomaan, mutta supermaittavaan. Joka kerta, jos Urhon annokseen sattuu yksikin papana siitä ”huonosta” myslistä, niin se mielenosoituksellisesti heittää nappulat tallin käytävälle. Toimenpide huvittaa mua suuresti. Miten se nyt on niin tarkkaa? Jos Hopolle sattuu kyseisiä sattumia, niin ne katoavat kyllä tuulensuojaan sukkelasti. Hopo on nyt muutenkin syönyt hyvin. Olen tehnyt leseestä ja Greenlinestä sekoituksen ja liuotan niistä pirtelön, jonka saa aina illalla viimeiseksi. Heinäkuvio menee nyt niin, että kuivaa laitan puoli siivua karsinan nurkkaan. Aloittelee yleensä niillä. Verkossa on kolmisen kiloa esikuivattua ja pääsääntöisesti aamulla kaikki on syöty.

Seurailin poikain mutustelua, kuuntelin radiota ja lopulta kaasuttelin kotiin syömään kevyttä iltapalaa ja aikaiseen vuoteeseen. Vapaapäivä mun makuun. Ei kiirettä, ei suorituspaineita, vaan vapaamuotoista rentoa puuhailua. Kyllä nyt taas jaksaa pääsiäiseen!

Tein taas kotona intensiivisesti töitä ja sain niskani jälleen oireilemaan. Kiirehdin neljän jälkeen tallille ja pistiin poikiin vähän liiketta. Olivat hyvällä tuulella. Hopo juurtui taas tammatarhan puolelle, joten kun kaksi muuta tuli säädetyssä järjestyksessä sisälle pihaton ovesta, niin Hopo pääsi sitten taas kulkemaan omaehtoisesti pääoven kautta. Hevosissa on kyllä tuo mielenkiintoinen piirre, että oppivat tietyt rutiinit mielettömän hyvin. Mielestäni koiria paremmin. Sisääntulojärjestys on yleensä sama. Kun yhden ovea suljetaan, niin seuraava pienen toppuuttelun johdosta odottaa, kunnes se saa luvan astua sisään. Urho varsinkin on todella kuuliainen sille, että pienellä kädenliikkeelle se pysyy oviaukossa ennen kuin sille annetaan lupa astella sisään. Ja Hopo nyt on varsin arrogantti, kun sille avaa tammatarhan portin ja se saa omaan tahtiinsa astella pääovesta sisälle ja omaan karsinaansa. Äijänä. Ja muut hörisevät sille tervehdyksensä.

Iltarutiinit ja kotia kohti. Olen sivusilmällä seuraillut FIFAn roskaläjien tonkimista. Nythän valitaan uusia miehiä ja nimenomaan miehiä. Taitaa olla ongelma yleensäkin kattojärjestöissä, että päättäjät ovat miehiä ja kaiken kukkuraksi iäkkäitä miehiä. Ei se FEI sen kummempi kattojärjestö ole. Mukana on paljon politikointia ja erilaisia kytköksiä ja vanhoja miehiä. Ja niinhän se on alemmillakin portailla. On kai vaan niin, että ne, jotka ovat aktiivisia kilpailijoita ja ruohonjuuritason toimijoita eivät ole kiinnostuneet tai käytettävissä niihin tehtäviin, joita järjestöjen hallinto tai kattojärjestöt tarjoavat. Silloin tapahtuu aina helposti niin, että vanhat konservatiiviset miehet puuhastelevat keskenään. Eipä silti, pitkä ura kunkin lajin parissa antaa toki referenssiä. Ja sitä täytyy olla, jos asioita haluaa kehittää. Tietää mitä on tehty ja mitä on tekemättä. En usko, että FIFA suuremmin uuden johtoportaan myötä muuttuu. Pitäisi saada sinnekin nuoria ja aktiiviuraansa vielä eläviä ihmisiä. Ja sama se on meidänkin kattojärjestössämme. Nuorennusleikkausta ja miesten lomaan naisia, niin lopputulos saattaisi olla parempi.

Matin päivä, jota pidetään vanhan kansan keskuudessa ensimmäisenä kevätpäivänä. Talven selkä taittuu ja luonto alkaa heräillä. Aurinko alkaa pilkistellä ja sulattelee jäätä räystäiltä ja maasta. Matin parrat, eli jääpuikot ilmestyvät räystäisiin. Tänä vuonna luonto näyttäytyy juuri edellisen kaltaisena. Lintulaudallakin kuhina on lisääntynyt ja kun ulkona liikkuu, niin aistii kevään läheisyyden. Päivä on pidentynyt huomattavasti.

Hanna ahkeroi aamupäivän tallilla ja itse ennätin sinne myös hyvissä ajoin. Pientä mukavaa puuhailua poikain kanssa. Hopon kanssa on elvytelty taas venyttelyharjoitukset. En ole sellaista sorttia, että kovinkaan helposti liikutun eläinten tai lasten tekemisistä. Jotain kuitenkin läikähtää läpi, kun venyttelysession jälkeen Hopo jaksaa yksinään samoja liikkeitä. Tietenkin se tekee niitä saadakseen porkkana, mutta onhan se liikuttavaa. Ja lisäksi hassun näköistä, kun tyyppi jumppailee karsinassa yksinään.

Kahdeksan korvilla lähdin ajelemaan takaisin kotiin. Tämän ajomatkan mietelmät liittyivät kamikaze-jalankulkijoihin. Kuinka talven tässä vaiheessa voi vielä olla lenkkeilijöitä ja kävelijöitä, joilla ei ole minkään maailman heijastinta ja saattavat lähteä ylittämään pimeää tietä ihan mistä kohtaa tahansa. Onko joku heijastava kappale niin mahdotonta pitää mukana? Koirilla näyttää nykyään olevan lähes kaikilla heijastinliivi tai joku led-vilkutin, lapsillekin on puettu liivi päälle, mutta aikuiset saattavat kulkea ihan pimein päin.

Pidin etäpäivän ja näin ollen pääsin jo neljältä lähtemään liikenteeseen. Taivaanranta hehkui punaisena parin asteen pakkasessa ja vielä sain tallin pihassa otettua pojista kuvan valoisan aikaan. Näin se talven selkä vaan alkaa taittua.

Viikonloppuna viedyt kuuset on lähes kaluttu loppuun. Satu oli päivällä havainnoinut, että liikkuvat kyllä todella paljon ja sen näkee lumesta, että paljon on poljettu ja rempattu. Mietin vaan, että voi sitä päivää, kun Sella pääsee pistämään poikiin vauhtia. Sen jälkeen ei suuremmin seisoskella. Sessukka on nyt joutunut tarhaamaan aika pienessä tilassa ja viimeisen kuukauden yksinään, joten kyllä vauhtia piisaa, kun kotiin tulee. Vähän oikein jännittää.

Touhuilin poikien kanssa hetken, tsekkasin paikat, tsekkasin hevoset ja otin ne ajallaan sisään Heidin herkkupöytien ääreen. Hopon kanssa tehtiin meidän tavanomaiset venytykset. Jotenkin papparainen on hellyyttävä, kun venyttelee yksinään aina ennen ja jälkeen yhteisen tekemisen, kun kuvittelee kai, että sillä metodilla porkkana ilmestyisi jostain sen suuhun. Kohtuus kaikessa. myös porkkanoissa.

Kotimatkalla mietin taas syntyjä syviä. Tällä kertaa pohdin sitä, että olen joskus pitänyt Suomen Matkaratsastusseuraa dinosauruksena, mutta tämä alkanut vuosi on osoittanut, että kyseessä taitaa kuitenkin olla maan innovatiivisin matkaratsastusseura. Porukka näyttää tajunneen kristallin kirkkaasti sen, mikä on seurojen tehtävä: kehittää seuratason toimintaa, järjestää jäsenille yhtä ja toista etua ja hyötyä ja tällä systeemillä lisätä uusien harrastajien intoa liittyä seuran jäseniksi. Toivon todella, että SuMaRa Cup kerää innokkaita osallistujia. Seura on aina mielestäni profiloitunut juuri tason 1 ja 2 harrastajien toimintaa tukevaksi ja nyt mielestäni ovat entistä selvemmin tehneet tämän seikan tietäväksi. Lisäksi seura on ottanut hienolla tavalla haltuun KIPAn, Trackerit ja kaikki muutkin uudet tuulet. Kertoo jotain siitä, että on oikea ja aito tahtotila viedä lajia eteenpäin. Samalla tietenkin kehittää oman seuran toimintaa ja saada niitä kaivattuja kultahippusia, eli uusia jäseniä. Eletään aikoja, jolloin moni miettii kannattaako urheiluseuroihin yleensäkään kuulua, kun maksut on kovia ja edut vähäisiä. SuMaRa oli aikoinaan meidänkin kasvattiseura ja mukava on katsoa sivusta, miten viimeistään nyt seura on nousemassa uuteen nousuun.

Tein taas tyhmyyksissäni tiivistetyn työpäivän papereita tihrustaen ilman yhtäkään taukoa. Niska ja pää kiittivät, kun lähdin kotiin. Kävin kuitenkin vähän tutkittavana ja jos joku nyt on varmaa niin se, että kuuppa pitäisi olla kunnossa. Fyssari keksi kokeilla perinteisen OMT:n lisäksi akupunktiota. Siitä taitaa olla 20 vuotta, kun migreeniin kokeiltiin ja en ole erityisemmin vakuuttunut. Hopohan oman mielipiteensä kertoi aikoinaan, kun sille vähän yritettiin tarjota laadukasta hoitoa. Pamautti ensin palo-ovesta läpi ja seuraava latinki lähti sitten hoitavaa henkilöä kohden. Itse käyttäydyin maltillisemmin. Aikaa siinä kuitenkin paloi ja kun pääsin tallireissulle, niin olikin jo pimeä ja homman kruunasi jäätävä tihku, joka liimautui mukavasti tien pintaan. Oiva keli kitkoille.

Tallilla kaikki oli hyvin. Urholla oli aamulla ollut vähän jalat turvoksissa, mutta liikuskelu pihalla oli sulattanut nilkat siroiksi. Hommahan meni muutenkin taas putkeen. Ensin eivät suostuneet tulemaan kutsusta sisälle. Aloin laitella heiniä ja vesiä ja juuri kun olin kentän takana säkkini kanssa, niin eivätkös hyväkkäät päättäneet, että no nyt me lähdetään. Siinä viuhahti kaviokasta ohi molemmin puolin ja lumi vaan pölisi. Hetken päästä jytisi jo tallin käytävällä. Kas kun eivät kaikki tunkeneet samaan karsinaan! Kun sain harpottua itsekin tallin ovelle, niin johan sieltä Urho tuli kipakasti pakittaen pihalle. Komensin sitä, että odottaa ja Hopoa yritin etäohjailla, mutta niinhän siinä kävi, että jäin mukavasti nurkkaan sen perseen taakse. Se jos mikä on paikka, johon ei kannata hommautua. Onneksi kupissa oli jo sapuskat valmiina, niin huomio oli keskittynyt sinne. Lopulta sitten avasin Urhon kopin oven ja annoin sillekin luvan tulla sisälle. Tuumailin siinä, että kun nyt olisin sopivasti ottanut osumaa joko siellä pihalla säkkini kanssa tai karsinassa, niin aamuun olisi ollut aika pitkä aika.

Kotimatka sujui rauhallisemmin. Tosin tuumailin, että ikävä on, miten ihmisten omaisuus ei ole enää tihulaisilta suojassa. Ridasjärven tiellä on viikon verran ollut auto ojassa. Joka päivä siitä on hajotettu jotain. Takaluukussa on ollut iso laatikko, jota on yritetty takalasin hajotuksen jälkeen saada pihalle. Ei ole onnistunut. Lopulta on väännetty takaluukkukin auki ja nyt on laatikko saatu nyysittyä. Jotenkin raivostuttavaa. Eipä silti, että ikinä jättäisin autoani mihinkään ojaan viikoksi, mutta en silti hyväksy sitä, että vandaalit pistävät tuulemaan. Ei olisi kyllä mulle tullut elämän missään vaiheessa mieleen, että kävisin kääntämässä ojaan ajaneesta autosta kaiken, minkä irti saa.

Tallille taas aamusta. Pojat pihalle ja reippaassa tahdissa karsinat puhtaiksi. Lunta oli satanut läpi yön ja tiet olivat erittäin mielenkiintoisessa kunnossa. Ojaanajoja on ollut paljon. Liikennettä vähän. Lunta on tullut n. 15 senttiä lisää. Eihän sitä paljoa olen yhteensäkään. Ehkä joku 25-30 senttiä. Suonpäässä on lunta selvästi enemmän kuin Ridasjärvellä.

Iltapäivällä palailtiin tallille. Hemppa oli käynyt lenkillä ja se olikin paljon tavanomaista rauhallisempi. Koko kolmikko oli tarhojen takanurkassa uudella heinäsäkillä. Kukaan ei oikein olisi ollut halukas tulemaan sisälle. Urho joutui kuitenkin alistumaan ja kaksi muuta tuli pienen suostuttelun jälkeen myös talliin. Laiteltiin Urho ja Hopo valmiiksi. Me lähdettiin Hopon kanssa vähän taas etumatkalle ja päästiinkin kahden kilsan päähän ennen kuin meidät saavutettiin. Tällä kertaa lähdettiin ”hiittiradan” suuntaan.

Tiet olivat loistavassa kunnossa ja hölköteltiin Hopon tahtiin. Eihän papparainen mikään liitokavio enää ole, mutta kyllä sen perushölkkä sellaista 14-15 km/h edelleen on. Saatiin myös hyvää hankikahlailua ja ”rata” oli luminen ja suurelta osin koskematon. Kiersimme kilsan lenkin Hopon kanssa kertaalleen ja Urho viiletti sen neljästi. Arvatenkin mulla oli pieniä ongelmia Hopon kanssa, kun kaveri hävisi mutkan taakse radalla. Muutenkin meillä oli pieniä erimielisyyksiä vauhdinjaosta.

Tämän jälkeen kahlattiin taas hetki hangessa ja sitten hölköteltiin kevyesti maitohapot pois. Lopuksi taas parin kilsan käyntipätkät ja näin oli Hopo heittänyt 16 km:n ja Urho 20 km:n peruslenkin. Tallilla saivat hinkutuksen kosteilla räteillä ja sen päälle kuivilla räteillä ja kiululliset melassivettä. Ei tarvinnut suostutella juomaan. Olen nyt tarjoillut Urhollekin erilaisia smoothieita ja pirtelöitä, joten oletusarvo on, että saisin sen jatkossa helpommin juomaan myös kisareissuilla. Ainakin tallilla lenkin jälkeen se hörisee mielettömästi, kun alan liemiäni sekoittelemaan.

Pojat jäivät heinille ja meillä oli kiire kotiin syömään.

Kari kävi tekemässä aamutallin ja sen jälkeen orientoiduimme sukujuhliin. Mulla oli alkujaan kiinnitys Lietoon tuomaroimaan, mutta kisat peruuntuivat, joten korvaavaksi aktiviteetiksi tuli ristiäiset ja Karille nasahti kummipesti. En voisi kuvitella huonompaa valintaa, mutta ehkä äijä vielä yllättää ja hänestä kehkeytyy super-kummi! Velvollisuudet tuli laiminlyötyä heti alkuunsa, kun kesken kiihkeimmän karkeloinnin tuli Tiipiiltä tieto, että Tatanka taitaa olla sairas. Mepa otti sen sisään ja mittasi lämpöä. Sari oli käynyt tammoja tervehtimässä ja oli havainnut saman, että varsa oli aika vaisu. Lähdettiinkin siltä seisomalta kotiin ja tarkastamaan tilannetta.

Oltiin vielä matkalla, kun tuli jo viesti, että lämpöä ei ole ja ruokakin alkoi maistua tavanomaiseen tapaan. Mikä sitten mahtoi olla meininki? Kari vahti illalla vielä myöhään valvontakamerasta tilannetta. Kaikki vaikutti normaalilta.

Iltatallissa julistettiin taas valtakuntaan rauha. Ihana rouskutus ja tyytyväisistä hevosista huokuva levollisuus. Harjailin pojat ja kollasin ne läpi. Hopon kanssa tehtiin iltajumpat. Se on valmis temppuilemaan vaikka kuinka saadakseen palan leipää tai porkkanaa. Iltaliemisen saatuaan sekin keskittyi heiniinsä ja me kiirehdittiin kotiin. Lumisade oli jatkunut koko päivän ja tiet sen mukaisessa kunnossa.