Uudet tuulet tallilla, sillä Caro lähti nuuhkimaan maailman tuulia ja Satu aloitti meilla aamutalliapuna. Homma oli edennyt suunnitelmien mukaan ja aamutoimista sain hyvät raportit.

Illalla Kari heitti Urholla 15 km:n rennon lenkin tuntiin ja teki sen jälkeen iltatallin. Poitsu liikkui halukkaasti, mutta olisi taas aika laitella vammakaviota kuntoon. Oli mietitty peruslenkkiin vähän uutta variaatiota ja hyvin toimi.

Aamusta mentiin heti puuhaamaan tallille. Tekemistä löytyy aina. Kävin pikaisesti selässä. Paluumatkalla poikettiin tammalaan ja siitä olikin jo kiire kotiin syömään, siistiytymään ja isää tervehtimään

Aamutallille aamu-usvassa. Urho lähti tempomaan 15km:n lenkkiä. Matalalla sykkeellä 15 km/h keskinopeudella. Alkuun ja loppuun hyvät käyntiverkat, niin keskivaiheilla saa vähän jopa laittaa kutosta silmään. Syke heti tallin pihassa jotain 57 -58. Urhon vahvuus onkin tuo alati matala syke. Mitään räjähtävää nopeutta siitä ei irti saa, mutta ehtiihän perille tasavauhtisemminkin pitkällä letkeällä askeleella. Lenkin jälkeen poitsu pääsi pesulle ja sen jälkeen loimitettuna omille heinille vierastarhaan. Sillä metodilla saa varmasti syödä itse heinänsä ja loimikin pysyy ehjänä.

Kun päästiin kotiin niin saatiin ihastella Taimin ruusukekuvia. Itikka on niin innoissaan ja ylpeä kypärästään, saappaistaan ja tietenkin voittoruusukkeistaan. Nähtäväksi jää, millainen tulevaisuuden lupaus siinä on kasvamassa.

Illan pimetessä Kari lähti tammalaan ja minä tekemään omaa iltatallia. Heitin kavereille siivut heinää ja annoin niiden vielä hetken nautti sumupullosateesta. Koko kolmikko seisoi taivasalla, vaikka suojaa olisi kaikille tarjolla. Kun mulla oli talli valmiina, niin hain ensin Urhon. Olin iloisesti yllättynyt, kun totesin, että se oli thermatexin alla ihan kuiva. Ja myös puhdas, vaikka oli lenkin ja pesun jälkeen piehtaroinut raivokkaasti. Loimen ripustelin kuivumaan ja lähdin huhuilemaan urpoa ja turpoa sisälle.

Kaksikko seisoi järkähtämättä tammatarhan portilla. Yritin kaikin keinoin saada ne kiertämään kentän takaa ja tulemaan suoraan talliin, mutta se ei nyt sitten millään ollut mahdollista. Urho söi jo heiniään kaikessa rauhassa tallissa, kun nämä kaksi hölmöä vaan jäkitti portilla. Lopulta annoin periksi ja hain Hempan riimun ja narun. Pujotin riimun päähän ja lähdin viemään niitä talliin. Hopo irtona ja Hemppa narussa. Hopo ottikin kärkihevosen roolin, mutta oikaisi suoraan Hempan karsinaan. Kovalla huiskimisella sain sen väistymään ja poistumaan omaan karsinaan. Varsinainen kaksikko kyllä.

Juotin Hopon melassivedellä ja seurailin vielä hetken niiden touhuja lätkämatsin jälkipuintia kuunnellen. Huutelin hyvät yöt ja kurvailin sateessa kotiin. Kari oli omat hommansa jo hoitanut, joten juustonaksupussi oli jo auennut tennistä seuratessa. Rajua revittelyä lauantain kunniaksi.

Tulihan se tälläkin kertaa tämä viikon paras päivä, perjantai! Kari kävi tekemässä aamutallin. Otti pikaisesti karsinatkin, joten kun töistä ajelin suoraan tallille, niin pääsinkin aika helpolla. Ja hyvä niin, sillä yritettiin ehtiä Hopon kanssa maastoon. Apuvoimat olivat taas käyneet päivällä heittämässä tupon heinää ja tarjoamassa melassivettä. Vaarilla kaikki hyvin, joten olikin jo korkea aika lähteä liikkeelle pihapiirin ulkopuolelle.

Otin hevosen sisälle ja annoin sille tupon heinää. Menin sitten tallitupaan vaihtamaan vaatteita ja lookki virkanaisesta tallinaiseksi. Ja eikös vaan, Hopo nypersi ylälukon auki, jonka varassa oltiin. Olin juuri heittänyt farkut pois, kun kuulin, että käytävällä käveltiin. Eipä muuta, kuin pelkillä alushousuilla piti sännätä jahtaamaan Hopoa takaisin karsinaan! Kiltistihän se sinne lontusti, mutta vapauden kaipuu tuntuu aina vaan olevan verissä.

Vaihdoin vaatteet ja kaivoin otsalampunkin esiin. Laittelin Hopon valmiiksi. Nyt on oiva aika Podiumin heijastinsuitsille. Ne on ihan ässät. Kun en jalustinkoppia käytä, niin niihin ei ole heijastimia. Vähän kyllä mietin, että pitäisikö oikeastaan talvikaudeksi hommata toiset jalustimet, johon heijastavat viikset laittaisi kiinni. Kesällä sitten voisi mennä ilman varvaskoppia ja ilman heijastimia. Huomiotakin laitoin kuitenkin päälle ja otsalampun tosiaan kypärään, mutta en sentään vielä alkumatkasta päälle.

Rauhalliset alkukäynnit käveltiin Kylikselle. Berberissäni sain kyllä taas tuntea Hopon ison liikkeen hurmaa. Kun hiekkatielle käännyttiin, niin käyntiosuus loppui siihen. Vähän jouduttiin hiljentämään, kun ohitettiin yksi toinen ratsukko. Kysyin, tuleeko ongelmia, jos lähdemme hölkille ja ratsastaja totesi, että ei tule. Eikä tullut. Kirmasimme Hopon kanssa kohti laitosaluetta ja toinen ratsukko jäi omiin oloihinsa.

Peltolenkki oli kyllä pimeä ja vaikka mulla on olevinaan hyvä otsalamppu, niin ei oikein mitään nähnyt. Hopo tarjosi laukkaa ja mä jouduin koko ajan kieltämään sen ilon häneltä. En tunne lenkkiä vielä kovinkaan hyvin, joten sokkona en oikein tohdi laukoille päästää. Paluumatkan selkeät suorat sentään muistin ja vaikka mieletön pimeys ja usva ympäröi meidät, niin annoin ohjaa ja silloin mentiin. Hopon laukka on niin nautinnollinen. Mietin siinä, miten pienestä asiat ovat kiinni. Viikko sitten arvelin yhteisen taipaleemme olevan lopussa ja nyt päästellään pimeällä peltotiellä niin että hippulat vinkuu.

Tunnin päästä olimme taas tallilla. Nopea sienipesu ja Hopo sai kuivatusloimen päällee, melassivesiastian ja heinätupon eteensä ja pääsi vielä hetkeksi ulos. Laittelin tallikuviot valmiiksi ja aloin ottaa hevosia sisälle. Harjailin omat ja katselin sekä kuulostelin niiden syömistä. Rauha maassa. Sytytin vielä pihalyhtyihin öljykynttilät ennen lähtöä. Nyt on kaikki hyvin.

Karin tallipäivä. Tilanne stabiili. Edelleen elellään poikkeuksellisen lämmintä alkutalvea, päivällä elohopea kipuaa mittarissa yli 10 asteeseen ja öisinkin pysytään plussa puolella. Paljon on tullut Hopon vointiin liittyen kyselyitä ja tsempityksiä. Tässä vielä yheisesti kiitos kaikille myötäelämisestä. Hopo on meille todella rakas. Jokaisen aika tulee joskus, mutta ainahan sitä toivoo, että tämä ei olisi se hetki. Ikääntyvän eläimen omistaja tietää kyllä, että luopumisen hetki lähestyy, mutta kyllä se hetki kuitenkin tulee olemaan musertava. Onneksi tällä kertaa tilanne kääntyi näin. Hyvän hoidon lisäksi meillä oli myös onnea matkassa.

Hopolla kävivät päivähoitajat tarjoamassa syötävää ja juotavaa ja tarkistamassa, että kaikki on niin kuin pitääkin. Kari kävi töiden jälkeen myös tallilla ja Hanna ahkeroi iltatallin merkeissä. Mulla oli pitkä päivä, sillä seitsemään asti hulluteltiin Nenäpäivän merkeissä ja siitä kiirehdin vielä Pohjois-Tapiolaan vanhempainiltaan. Onneksi on turvaverkkoa auttamassa siinä vaiheessa, kun itse ei pysty menoissaan joustamaan. Hopo voi hyvin ja porskuttaa taas täysillä eteenpäin. Viikonloppuna se pääsee kavereiden kanssa pieneen laumaansa ja normaali arki toivottavasti palaa taas.

Hopon ensimmäinen toipilaspäivä kotona. Caro varmisti aamulla, että kaikki on ok ja dokumentoi juomiset kuvamateriaalilla. Satu kävi yhdentoista aikaan tarjoamassa tupon heinää ja melassivettä, joka upposi ihan hyvin. Kolmelta vielä Erika kävi tervehdyskäynnillä ja antamassa tupon heinää. Syötävät ja juotavat kelpasivat.

Kari oli viideltä tallilla ja lähti Urhon kanssa lenkille. Hyvin kulki, mutta massaa on liikaa. Nyt alkaa tyly laihis. Pimeää on ja lämpimät kelit aiheuttavat komeat usvat illan saapuessa. Näkyvyys tehokkaan otsalampun kanssa on metrin luokkaa.

Kari teki vielä iltatallin ja tarjoili Hopolle liemimäisen iltapalan ja muille normaalit annokset.

Kävin itse myös lekurissa kuulemassa edellisen viikon tutkimustulokset. Huolestuttavia uutisia. Oliko tämä nyt se ei kahta kolmannetta? Toivottavasti terveyteen liittyvät vastoinkäymiset ovat nyt tässä. Enempää alkaa olla vaikea ottaa vastaan.

Aamulla sain soiton, että yö oli mennyt oikein hyvin. Normaalia paskaa oli tullut ja mieliala oli hyvä. Helpottuneenä lähdin töihin. Tuntui, että perjantaista, kun lähdin töistä, oli kulunut vähintäänkin kuukausi. Kymmeneltä sain soiton, että tutkimukset vahvistivat sen, mikä oli jo silmin ollut nähtävissä. Kaikki on kunnossa ja Hopedin saisi iltapäivällä hakea kotiin. Kun puhelu loppui, niin kyyneleet kirahti silmiin ja samalla hetkellä yksi opettaja toi erään koltiaisen niskavilloista sisälle. Ihmettelivät varmasti kumpikin, että mikähän siellä tuvassa oli menossa. Myöhemmin vitsailin, että uusien hommien myötä itkuliinat ovat saaneet olla koskematta. Pari kertaa huoltaja on itkua tuhertanut ja ainut varsinainen käyttäjä olen nyt sitten minä itse.

Työt tuli tehtyä ilman suurempaa itkemistä ja kohta kahden jälkeen lähdin ajelemaan klinikalle. Painelin sisälle tutusta ovesta ja näin tyhjän karsinan. Joku toinen hevonen siinä oli tutkittavan. Satunnainen työntekijä vastasi kysyvään katseeseeni ja kertoi, että Hopo on siirretty terveiden talliin. Sillä hetkellä olimme teholla. Kävin moikkaamassa tyyppiä ja kerroin sille, että kohta lähdetään kotiin. Työntekijä opasti minut vielä kansliaan. Kassaneiti pahoitteli, että joutuu laittamaan laskun kahteen osaan kuun vaihtumisen vuoksi. Ei haitannut mua, pistin toisen osan Visalle. Totesin tytölle, että onpa halpaa. Hän katsoi minua ihmeissään. Sarkasmi ei purrut. Totesin, että ei siis todellakaan oikeasti ole. Tyttö puhkesi puhumaan, että kamalalta tuntuu sellaisia laskuja kirjoitella. Käänsin vielä veistä haavassa ja totesin, että tulee aika lahjaton joulu. Kevensin kuitenkin tilannetta kertomalla, että paras joululahja on kuitenkin se, että saadaan vaari kotiin. Jotenkin huvittavaa ja samalla myös karmeaa oli, että klinikalla oli soppari jonkun pikavippifirman kanssa. Jos ei satu olemaan paalua päällä, niin sitten vaan vippiä kyseeseen, että saa hevosensa hoidettua.

Kun rahavirrat olivat virranneet klinikan tilille, niin menin Hopon luo. Poistin varmaan 6 nimiteippiä ja avasin harjan letityksen. Pistin riimun päähän ja loimen päälle. Ukko oli kovasti menossa ja meinasi pujahtaa karsinasta ulos. Käveltiin käytävää pitkin pihalle. Joku siinä oli ontumatutkimuksessa. Suljettiin ovi perässämme, aukaisin portin ja suljin senkin perässämme ja sitten oltiin vapaudessa. ehdittiin oikeastaan kävellä lastausalueelle, niin Kari ajoi pihaan. Talutin hevosen koppiin. Vitsailin Karille, että tyttö tarjosi lastausapua. Joku siihen jäi polvipiikitettyä lastaamaan. Kysyin, voinko poistua pikku-autoni kanssa paikalta ja he totesivat, että turha jäädä heitä odottamaan.

Ajettiin tallille. Viimeistelin vierastarhan ja Hopo pääsi sinne. Laitettiin Urho kaveriksi ja se sekosi täysin. Esitteli sellaisia kevätjuhlaliikkeitä, että niitä en ole aiemmin nähnytkään. Hemppa sekosi myös, kun ei päässyt luokse. Kun Hopo oli hetken saanut hengähtää, niin lähdettiin kävelylenkille. Kiskoi kaikkiin ilmansuuntiin, jos oli vaan joku ruohotupselo näkyvissä. Mulla tuli hiki jo heti alkuunsa. Eikä ihme, sillä tänään tehtiin marraskuun lämpöennätys: 14 astetta. Pyörätielle tipahti isohkot paskat. Tutkin tarkkaan ja potkin ojaan. Koostumus oikea.

Kun palattiin lenkiltä, niin laitoin Hopon Hempan kaveriksi. Urho sai nykertää vierastarhan ruohikkoa, jotta Hopo ei sitä kaikkea söisi. Arvelin, että otan ne lämpimästä säästä huolimatta kuitenkin sisälle juuri sen takia, että turha on nyt yötä myöden syödä mitään. Laittelin iltaheiniä valmiiksi, niin Erika käppäili pihaan. Oltiin jo hätyytetty häntä ja Satua apuun, sillä Hopolle pitää nyt käydä antamaan heiniä päivän aikana kahdesti ja samalla tarjota makuvettä ja tarkistaa, että kaikki on kunnossa. Käytiin siinä vielä tilannetta läpi ja Erika lähti poninsa kanssa kohti kotia.

Vähitellen otin hevoset sisälle ja kuuntelin niiden syömistä. Hopo hörppi pirtelönsä ja limpparinsa heti ja tein vielä melassivettä toisen saavin yöksi. Tallituvassa olisi yöpymismahdollisuudet ja vähän olisi tehnyt mieli jäädä yöksi ja käydä kurkkaamassa hevosia parin tunnin välein. Jos ei aamulla olisi töitä, niin voisin niin jopa tehdä. Päätin nyt kuitenkin viettää yöni omassa sängyssä ja toivotin hevosille yöt ja poistuin lämpimään, sumuiseen ja umpipimeään iltaan. Onnellisesti näyttäisi päättyvän tämä episodi.

Aamulla tarkistettiin taas heti puhelimet ja onneksemme ei mitään viestiä Hyvinkään suunnalta ollut tullut. Ajeltiin tallille, vähän jo rennommassa fiiliksessä. Tallihommat oli nopeasti tehty ja sitten siirryttiin klinikalle. Saatiin raportti yöstä. Aluksi oli tullut vesiripulia, mutta myöhemmin ei sitten enää mitään. Kipari oli kuitenkin lopetettu ja tippaa oli otettu pois. Hopo vaikutti pirteältä. Sitä verta pirteältä, että käänsi hoitajatytölle perseensä, kun tämä oli menossa ottamaan sitä karsinasta. Menin sitten itse. Pientä hämmennystä aiheutti tarina Hyyppärän poliisista, joka kuulemma vaanii suitsettomia hevosia. Kari meinasi laittaa rähinän pystyyn, mutta tyydyttiin kohtaloomme. Mietittiin vaan, että kyllä taas kuultiin ihmisestä, jonka elämän sisältö on onneton, jos aiheesta jaksaa kirjoitella nettiin ja lehtiin. Mutta löytyyhän näitä, vastaavia.

Hopo oli meno päällä ja kun maastoreitille päästiin, niin jouduin pyytämään Karilta apua. Kivuttiin taas mäkiä ylös ja alas ja toivottiin, että suoli saa siitä vähän liikettä. Harmi kyllä paskaa ei tullut. Kun vietiin sitä takaisin, niin mietittiin porukalla jatkotoimenpiteitä. Hevosta ei oltu aamulla rektalisoitu, koska kiinteää paskaa ei ollut tullut ja ummetusmoskaa oli edelleen suolessa liikkumattomana. Inisin vähän, että toivoisin hevosen pääsevän enemmän liikkeeseen. Lupasivat talutella puolen päivän kieppeillä ja soitella taas neljän pintaan tilanneraporttia.

Mieli oli vähän parempi, joten nälkäkin ilmoitteli jo olemassaolostaan. Päätettiin oikein heittäytyä hurjiksi ja mentiin Absille syömään aamuvirkkujen mummojen ja pappojen kanssa. Otettiin vielä suklaata jälkkäriksi. Kotimatkalla päätettiin piipahaa varsalassa. Voi että se olikin hyvä visiitti. Kakrut paineli pellolla menemään ihan tajutonta kyytiä. Tatanka tuli niin villisti vihellyksestä luokse, että kun pisti nelipistejarrutuksen, niin heitti lipat ja meinasi keilata mut vielä kumoon. Ei olla köyhiä eikä kipeitä. Varsojen riemua ja intoa on ihana katsoa.

Mervi ja Jiri antoivat terapiaa. Heidän kanssaan on kyllä hauska jutella. On yhteistä historiaa ja yhteisiä juttuja muutenkin. Aika hilpeinä lähdettiin hetkeksi kotiin huilaamaan. Kari meni nukkumaan ja mä lähdin vähän kolmen jälkeen tallille virittelemään vierastarhaa valmiiksi. Vähän ennen neljää tuli puhelu. Hopo oli paskonut kunnollisen paskakasan. Sain lupauksen siitä, että maanantaina saataisiin hevonen kotiin, jos seuraava yö menisi hyvin. Puhelun jälkeen pillahdin tietenkin itkuun. Helpotus, huojennus, ilo ja onni.

Viideksi menin klinikalle taas taluttelemaan vanhaa herraa ja Kari lähti ottamaan tammoja sisälle. Mervi oli jo ehtinyt soittaa, että olimme tartuttaneet Peneen ähkyn 🙂 Sillä oli lieviä oireita, mutta saivat ne laukeamaan. Kurakuorrutteinen Sella sai seikkaperäisen käsittelyn. Hopo pääsi taas metsälenkille. Otin omat heijastinsuitset mukaan, niin ei tarvinnut enää siitäkään asiasta keskustella. Hevonen oli vedellyt herkkupirtelöitä ja sotkenut itsensä, karsinan seinän ja riimunsa. Ei haittaa. Nappasin sen kaveriksi ja paineltiin pimeään metsään. Paskaa ei ollut nyt tullut eikä tullut mielestäni lenkilläkään. Joku pimeä ratsastaja sen sijaan tuli vastaan ja sitä meidän piti vähän puhista. Kun saavuimme tallille, niin hirnuen ja höristen ottivat kulkijan vastaan. Juttelin hetken vielä lääkäreiden kanssa ja sovittiin aamusoitosta. Kotimatkalla päivitin muutamalle ihmiselle tilanteen. Tässä on ollut taas myötäeläjiä ja heille iso kiitos tuesta.

Herättiin viideltä ja alettiin tehdä lähtöä kisoihin, sillä puhelua ei ollut vielä tullut. Oli sovittu, että soittavat ennen kuutta, niin teemme päätökset siitä, mihin päin lähdemme ja millä kokoonpanolla. Juuri kun olin nostamassa kytkintä, puhelin soi. Tilanne oli muuttunut aavistuksen parempaan suuntaan. Mitään lupauksia ei kuitenkaan annettu, mutta hevonen oli ainakin vielä hengissä. Tallimatkalla arvottiin asiaa ja todettiin, että kisat saavat jäädä. Niin harmi kuin se Hannan vuoksi onkin, niin ei ole järkeä lähteä kahdella autolla eikä yhdellä autolla eikä ollenkaan. Kokosin itseni ja soitin Seijalle, että tilanne on tämä. Emme pääse tulemaan.

Kun aamutalli oli loppusuoralla, niin Kari karkasi klinikalle. Jäin viimeistelemään hommia. Hetken päästä otettiin yhteyksiä ja Kari meinasi, että tilanne on silmämääräisesti huomattavasti parempi. Mä tein hommat loppuun ja ajoin perässä klinikalle. Hopo pisteli korvat hörössä siellä menemään. Kari oli jo puoli tuntia sitä talutellut ja mä otin hevosen haltuun ja taluttelin toisen puoli tuntia. Kyyneleet valuen. Kuulosteltiin suolistoääniä ja ne olivat nyt vahvasti kuultavissa. Edellisenä iltana oli ollut varsin hiljaista. Syke ja hengitystiheys olivat kummatkin laskeneet. Vähän rauhallisemmalla fiiliksellä lähdettiin kotiin päin. Pieni muutos parempaan oli lääkäreiden mielestä tapahtunut, mutta matka oli vielä pitkä. Leikkausta emme edes harkitse tässä vaiheessa, joten muilla keinoin tilanne täytyy saada stabiloitua.

Kotona syötiin ja nukuttiin vähän. Kumpikin on jäänyt edellisen vuorokauden aikaa olemattomiin. Kolmen jälkeen lähdin taas tallille. Neljältä klinikalta soitettiin ja kerrottiin, että meidän käynnin jälkeen paskaa oli lähtenyt tulemaan, mutta ripulina. Kaasu on poistunut, mutta paksusuolessa on edelleen ummetusmoskaa. Sovittiin, että kipari puolitetaan yötä vasten ja tippa pudotetaan ylläpitäväksi. Yön aikana olivat tiputtaneet ringeriä 50 litraa. Klinikalla kyllä osaavat hinnoitella. Pussin hinnaksi kerrottiin 50 euroa. Kari arveli, että tiputtavat kultahippusia. Mulle on ihan sama, jos vaan saan hevosen kuntoon. Tässä vaiheessa piikissä on n. 2000 euroa. Ei ole todellakaan persaukisten hommia nämä hevoshommat. Täytynee hommata viikonlopputyö.

Yöksi luvattiin 10 astetta lämmintä, joten jätettiin pojat pihalle. Kari jäi vielä jotain puuhaamaan ja Hanna kävi myöhemmin vielä sanomassa kaveruksille heipat. Ennen kymmentä mulla katkesi filmi. Kännykkä taas tyynyn vieressä. Normaalistihan puhelin on milloin missäkin. Kamalan orjallista kyllä olla koko ajan valmiustilassa! Nukuin hyvin, heräsin vain kahdesti. Uni tuli tarpeeseen. Aamulla oli helpottava herätä ja todeta, että yön aikana ei tullut pikaviestiä käänteestä huonompaan. Vielä on siis toivoa, vaikka mun vaistot olivat kertoneet jotain ihan muuta. Happy Halloween, indeed! Kauhua on ollut tarjolla enemmän kuin tarpeeksi!