Kari oli aamupäivän tallilla. Lämminvesivaraaja saatiin uuteen paikkaan ja alahana tuli uutena tuotteena valikoimiin. En pitänyt töiden jälkeen mitään kiirettä. Olisi pitänyt. Kun ennätin tallille kuuden kieppeillä, niin näin ikkunasta, että Hopo loikoili pihatossa. Kopautin ikkunaan ja se nousi heti ylös. Vielä hetken keräilin Urhon tavaroita kisaa varten, sillä tarkoitus oli aamulla seitsemältä startata kisamatkaan. Piti myös sukia Urho hienoon kuntoon. Kun lähdin sitä hakemaan, niin bongasin Hopon taas makuulla. Vasta silloin tajusin, mistä on kyse!!! Jokavuotinen syysähky oli täällä taas.

En mitenkään mielettömästi panikoinut, vaan hoputin hevosen jalkeilla. Olimme juuri lähdössä taluttelulenkille, kun Kari sapui paikalle ja totesimme yhteistuumin asioiden laidan. Kiersin n. kilsan lenkkiä ja aina välillä tarjottiin juotavaa. Hopo paskoi useamman kerran ja vaikutti kivuliaalta. Struutattiin kipulääkettä ja sen olo selkeästi helpottui. Jatkettiin taluttelua. Välillä päästin sen hehkeksi makuulle ja sitten jatkettiin. Kari yritti pakata kamoja ja Hemppa yritti tulla hulluksi.

Kaisaa ei saatu kiinni ja alueen päivystävä totesi, että on niin kiirettä, että ei ehdi. Kun päästin Hopon taas hetkeksi pihattoon makuulle, niin se asettautui kuin koira. Hörisi hiljaa ja katsoi mua syvälle silmiin, kun kumarruin sen kasvoja silittelemään. Se oli jotenkin todella tyyni ja mulle tuli erittäin vahva tunne, että tämä oli tässä. Yhdeksän jälkeen todettiin, että omin avuin homma ei laukea, vaan on pakko viedä se klinikalle. Talutin sen traileriin ja toivotin hyvää matkaa. Kari lähti liikkeelle ja mä jäin tekemään iltatallia loppuun. Soiteltiin ja viestiteltiin tilanteiden kehittymisestä. Parempaan suuntaan ei ainakaan oltu menossa. Klinikalla Hopon sai kiparia ja pistettiin tippaan. Todettiin paha kaasuähky, joka jo itsekin oli ymmärretty ja suoli oli mennyt mutkalle ja kääntymässä pahaan suuntaan.

Sytytin Hopolle toivon kynttilät tallin lyhtyihin palamaan ja itkuisena ajelin umpipimeässä kotiin ja yhdentoista aikaa pääsin päästämään koiraa pissalle. Kari kotiutui puolilta öin. Jutut oli aika vähässä ja vitsikään ei lentänyt kummaltakaan. Levoton ja vähäuninen yö oli edessä. Jokaisen on joskus aika lähteä ja ilmeisesti Hopon aika olisi nyt. Puhelimet oli meillä molemmilla yöpöydällä, sillä lupasivat soittaa, jos tilanne kääntyy pahempaan.

Kylmähkö, tosin vuodenaikaan nähden tavanomainen keli. Töiden jälkeen ajelin tallille. Touhusin hevosten kanssa ja siivoilin joutessani Hopon karsinan. Kun aloin tehdä lähtöä kotiin, niin Kari ennätti paikalle ja alkoi virittää putkarille systeemejä valmiiksi. Hanna teki iltatallin ja pojat saivat ulkoilla mukavasti pitkälle iltaan.

Päivä meni enemmän tai vähemmän jännittäessä sitä, millaisia uutisia klinikalta saadaan. Lopulta, illan korvalla, tietoa saatiin. Tauti vaikutti tavanomaiselta varsojen kausiflunssalta. Jos näin on, niin säilyttiin säikähdyksellä. Tammat sai hakea kotiin ja Kari lähtikin Mervin kanssa välittömästi Viikkiin. Lastaus meni meni Sellan ja Tallan osalta täydellisesti ja matka myös. Olin tosi iloinen, että kuljetus ei ollut mikään ongelma ja lyhyt matkustus jätti toivottavasti hyvän muistikuvan rääpäleen mieleen. Sellan lastausvastaisuus on taakse jäänyttä elämää. Se on nykyään valmis lähtemään ihan milloin vaan ihan minne vaan.

Hanna kävi heittämässä Urholla pienen viimeistelylenkin, sillä lähtevät lauantaina kisoihin. Hyvin kulki ja lenkin jälkeen Hanna teki vielä tallihommat.

Aamulla Merkku ilmoitti, että hänen mielestään sekä Pamelan että Tatankan hengitys oli rahissut. Aika nopeasti tehtiin kollektiivinen päätös lähteä vierailulle Viikkiin. Mä pakkasin töihin mukaan tallikassin ja ajelin töistä suoraan tallille. Mervi taas alkoi hoitaa isoa autoa tammoille. Mitään lastausharjoituksiahan ei tässä ole tehty, joten luomuna mennään tässäkin tapauksessa. Mä olin jo tallilla häärimässä, kun kuljetus tuli ajallaan ja lastaushommat alkoivat. Sella meni ihan hyvin sisälle, mutta varsa heittäytyi veteläksi. Pyrki jopa kellahtamaan kyljelleen, kun olisi pitänyt kävellä sisälle. Karin juttujen mukaan se käytännössä kannettiin sisälle. Eipä silti, ei ollut helppoa Pamelallekaan. Kun kyytiin pääsivät, niin matkustivat ihan rauhassa nuokkuen ja syöden. Purku määränpäässä onnistui hyvin.

Mulla oli sydän ihan sykkyrällä. Olin todella harmistunut ja raivostunut. Tavanomaiseen tapaan pyrin sivuuttamaan pahimmat vaihtoehdot, vaikka samalla niihin jo varauduin. Kari kehui kovasti klinikan steriiliä ilmapiiriä ja oli muutenkin vakuuttunut. Illalla mulla oli kuitenkin surkea olo, kun tiesin, että siellä tammat ovat vieraiden armoilla. Paska flaksi. Nyt ei voi muuta, kuin toivoa, että kyseessä ei ole mikään elinikäisiä vaurioita jättävästä keuhkotaudista.

Isot pojat olivat muuten ihan asiallisia, mutta kuudelta olivat sitä mieltä, että jos ovi on auki, niin livahdetaan sisälle, sillä on iltapalan aika. En sitten jaksanut alkaa asiasta vääntämään, vaan uuden ajan mukaan saivat safkansa puoli tuntia etuajassa. Toisaalta, vanhan ajan mukaan tarjoilu pelasi puoli tuntia myöhässä. Laittelin aamun heinät valmiiksi. Hopo ei alkanut heti syödä heiniään, vaan oli sitä mieltä, että lisää kauraa. Seurailin sitä hyvän tovin. Tästähän puuttuisikin enää Hopon ähky.

Aamulla usvassa pistin usvaa putkeen ja ajelin tallille. Typerä talviaikahässäkkä pistää jälleen suloisesti kaiken sekaisin, mutta mihin ei voi vaikuttaa, täytyy hyväksyä ja sietää. Kesäaika-talviaika on yksi sellainen asia. Pojat rauhallisina odottelivat. Normirutiinit ja hevoset pihalle. Puuhailin taas yhtä ja toista yleishyödyllistä. Kun päivä jo oli kirkastunut, niin ajelin kotiin hyvillä mielin. Aamutalli on kummallisen energisoiva.

Kotona ehdittiin olla muutama tunti ja sitten suunnattiin uudelleen tallille. Otettiin sarvista härkää ja Hopo klippaukseen. Kyllä taas seinät kolisivat. Paappa pisti muutaman sitä verta napakan potkun, että vanhat pölyt vain leijailivat tallin ylärakenteista alas. Merkku oli kysellyt Hopon kuulumisia ja ihmetellyt, että teemme vielä kympin lenkkejä. Meitä Karin kanssa nauratti. Enemmän mua ihmetyttää, että missä vaiheessa potkujalka hidastuu ja voima vähenee. Kyllä se vasen takanen niin rajusti ja nopeasti, pyytämättä ja täytenä yllätyksenä, vielä seinärakenteisiin jysähtää, että heikompia hirvittää.

Kepin ja porkkanan avulla saatiin klippaus suoritettua. Kari on kehittynyt valtavan nopeaksi. Jälki ei ole mitään silmiä hivelevää, mutta kunhan karvat vähän kasvavat, niin on ihan siisti. Varsin symmetrinen se ainakin on. Siitä täydet pisteet. Ja kaiken sen riehumisen, sätkimisen ja potkimisen jälkeen jälki on ihan hyvää. Nyt voi niitä kympin lenkkejä tehdä jatkossakin hikoilematta.

Kari vielä rakenteli boilerille telinettä ja maalaili seiniä. Kolmen jälkeen alkoi tihuttaa vettä, niin kuin ennuste olikin. Alkaiskohan se syksy nyt? Puuhaa ainakin riittää edelleen.

Varsalasta huonoja uutisia: sekä Pamelan että Tatankan on kuultu kerran yskähtävän.

Kipaisin aamutalliin. Olen kiinnittänyt huomiota, että Hopokaan ei pienessä tallissa mekasta ja kopista aamuisin tai iltaisin, kun talliin menee. Yleensä menen tuvan puolelta sisälle, laitan radion päälle, nappaan safkat ja vasta sitten painallan tallin puolelle. Odottavat ihan hiljaa. Ja koska olen itse niin arka kirkkaille valoille, niin sytytän ensin yövalon ja vasta sitten isot valot. Ettei vaan vaarinkaan silmät häikäisty.

Saivat aamupalansa ja sen jälkeen availin taas ovet ja kukin vuorollaan poistui pihalle. Helppoa kuin heinän teko, tai oikeastaan, helpompaa! Olen kyllä tosi tyytyväinen noihin meidän järjestelyihin. Pelletti alkaa myös muotoutua patjaksi ja näin olleen karsinoiden siivous tapahtuu myös erittäin nopeasti. Viikonlopun aamutallit ovat kyllä terapeuttisia. Harjasin hevoset ja haravoin pihaa ja katselin tyyppien touhuiluja.

Kun hommat oli hoidettu, niin hätyytin Karin hereille ja liikkeelle. Saavuttiin tammalaan samaan aikaan. Haettiin otukset pellolta ja alettiin valmistella ratsastusta varten. Tatanka rakastaa harjaamista ja näpräämistä. Jos mahdollista, niin vieläkin enemmän kuin äitinsä. Molemmat saivat porkkanoita. Tallalle ne pitää pilkkoa tosi, tosi pieniksi. Sella hotkaisee suihinsa kyllä heti, jos varsa vähän nikottelee. Kun Sella alkoi olla releissään, niin Tatanka päätti napata hampailla ohjasta kiinni. Se muutenkin on hillittömän kiinnostunut satulasta ja kaikesta, mitä Sellaan ripustellaan.

Talutin varsan kentälle ja päästin irti. Tällä kertaa se ei ottanut mitään kahjospurtteja vaan ennemmin hengaili mun seurassa, kun Sella pyöri pääty-ympyrällä. Talla osallistui kuitenkin jollain tapaa. Sella oli taas tohinoissaan ja teki vähän yli kaiken, mitä pyydettiin ja epätarkasti. 40 minsaa pyörivät kentällä. Itse livahdin kesken kaiken kotiin aamupalalle. Kari palautti tammat aikanaan laitumelle ja kaikki kolme olivat kovin tyytyväisiä.

Kotona käytiin syömässä lounas ja sitten lähdettiin taas porrastetusti tallille. Kari meni edeltä ja mä perässä. Hopo pääsi pesulle, sillä edessä on meidän kaikkien rakastama klippausoperaatio. Pesukarsina pääsi koekäyttöön ja muutama kehitysidea tuli luonnollisesti heti. Puhtoinen pulmunen lähti suihkun jälkeen taluttelulenkille. Puolisen tuntia kuljettiin pitkin pellon laitaa tallikissa matkakumppanina. Aurinko paistoi ja vaikka sen lämpö ja hehku on jo aika vaatimaton, niin se kuivatteli Hopoa kuitenkin mukavasti. Ilmo toi kolme pyöröpaalia esikuivattua. Taas on, mitä syödä.

Vaari pääsi vielä tarhaan heinille, mutta Kari otti koko porukan vähän aikaisemmin sisälle, että ei vaan kukaan kylmettyisi. Mä kiirehdin kotiin ensimmäisenä. Karilla kun oli telineprojekti vaiheessa. Lämminvesivaraajaa siirretään toiseen paikkaan, joten siihen liittyen äijällä on nikkaroitavaa.

Kari kävi reippaana poikana tekemässä aamutallin ennen hammaslääkäriä. Töiden jälkeen pienen sateen piiskatessa kiirehdittiin tallille ja laitettiin pojat maastoilukuntoon. Päivölän suuntaaan lähdettiin. Kiva peruslenkki löytyy siltä suunnalta. Pimeä oli kuitenkin jo seuranamme, joten maisemia ei päässyt ihailemaan. Paluumatkalla törmättiin Marjuttiin. Melkein puolitoista tuntia oltiin satulassa ja pojat käyttäytyivät tapojensa mukaan asiallisesti. Oikaistiin vielä peltopolkua loppureitillä ja nähtiin komea kettu viilettämässä pitkin sänkkäriä.

Varsalasta saatiin tarkentunutta ja parempaa infopakettia. Yskivän yksilön näytteitä ja kuvia on esitelty kolmelle uudelle eläinlääkärille ja diagnoosi alkaa muuttua. Nyt vaikuttaa siltä, että 100% varmuudella kyseessä ei ole rodokokki. Yskivä kaveri on nyt eristetty kahdesta muusta kumppanista. Nyt kuitenkin tutkintaan ja sitten vasta hutkitaan.

Hannakin ennätti tallille kahdeksan jälkeen. Hän oli tulossa tekemään myöhäistä iltatallia. Vaihdettiin kuulumiset ja me kiirehdittiin kotiin Poirotin pariin.

Sade alkoi luvatusti ja sitä säesti melkoinen tuuli. Kiirehdin töiden jälkeen tallille. Hevoset olivat ihan tyytyväisiä eloonsa. Koko kolmikko oli ahtautunut pienempään pihattoon. Ensin luulin, että siellä olivat vain Hopo ja Urho, mutta myöhemmin totesin, että Hemppakin oli joukon jatkona. Hommat alkavat sujua jo rutiinilla ja hevosetkin menivät lähes kerralla oikeisiin karsinoihin. Vaikka illat ovat olleet jo pimeitä, niin märkä keli tekee syksyn todelliseksi ja pimeäksi. Onneksi kynttilät ja lyhdyt ovat olemassa ja tallille on hommattu jo omat pimeän ajan valot. Yllättävää kyllä en ole kotonakaan ehtinyt vielä suuremmin valoja viritellä, mutta eiköhän kohta ala olla sen aika.

Varsalasta saatiin tyrmistyttävän huonojoa uutisia. Pitkään yskinyt varsakaveri oli käynyt klinikalla ja diagnoosina ilmoitettiin Rodokokki!! Meinasin mennä raivoihini. Tatanka ei ole yskinyt ja on muutenkin täynnä virtaa, niin kuin havaittavissa on ollut. Eihän noille mitään mahda, mutta tosi, tosi vaikea on kääntää tämäkin uutinen positiiviseksi. Tai edes vähemmän negatiiviseksi. Saamani tiedon mukaan myös oireettomat varsat pitäisi nyt laittaa kuurille.

Sahysta pyydellään jotain juttua matkaratsastuksesta, mutta nyt ei ole aikaa eikä inspistäkään. Ehkä kirjoitushommat sujuvat vähän myöhemmin, mutta juuri nyt ei irtoa kyllä yhtään. Olen aika kyllästynyt lajin ympärillä käytävään kärhämään joten on aika vaikea raapia positiivisia ja aurinkoisia juttuja, jotka näyttäisivät lajin hyvässä valossa. Vaikka en hyväksy valittamista ja vikisemistä ja mielestäni vikistä voi vasta sitten, kun on itse tehnyt kaikkensa asioiden eteen, niin silti meinaan antaa sille periksi. Mutta annan periksi vain siinä mielessä, että rajaan omaa tekemistäni ja ihmisiä, joiden kanssa yleensäkään olen tekemisissä. Silloin negatiivisuus ja hulluus jäävät oman kuplani ulkopuolelle ja saan pysyä naurettavassa positiivisessa maailmassani. Pessimisti ei pety, mutta vihaan ihmisiä, jotka näkevät kaikessa vain huonoa ja rakentavat elämänsä valittamisen varaan. Oma maailmani pohjautuu yrittämiseen ja onnistumiseen ja positiivisten asioiden nostamiseen. Mieluummin olen naivi haihattelija ja idealisti, kuin valittava pessimisti, joka rypee negaatioissaan. Ja loppujen lopuksi, hevoshommat ovat meille harrastus. Harrastuksen tarkoitus on voimaannuttaa. Eli jos harrastukseen liittyvät jutut alkavatkin viedä voimavaroja, niin jotain täytyy asioille tehdä. Ihan itse. Sillä tavalla se homma etenee.

Mulla alkaa nyt perinteiset iltatyöt yhteishakukamppiksen merkeissä, joten Kari teki iltatallin. Nyt on sadetta luvassa lännen suunnalta, vaikka lämpötilat ovat edelleen lähes kymmenessä ja vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämmin on edelleen. Hevoset otettiin yöksi sisälle ja kari kärräsi viimeiset esikuivatut myös sisälle suojaan.

Komitean pitäisi ehtiä viilata sääntömuutoksia, mutta omalta osaltani siihenkään ei nyt oikein meinaa löytyä aikaa. Aineiston piti tulla työstettäväksi jo viikko sitten ja silloin olisin ehtinytkin jotain tehdä, mutta nyt panokseni taitaa jäädä aika laihaksi.

Oljet saapuivat päivällä, kun Hanna oli siivoilemassa tarhaa. Illemmalla Kari kävi rullaamassa pihattoihin paalin ja räjäytti sen sinne. Seuraavana yönä oli poikien hyvä kellitellä uusilla, puhtailla pahnoilla. Eli saivat jäädä ulos. Kelit ovat edelleen mitä mainioimmat. Ja edelleen täytyy todeta, että pihattovalmius on kyllä erinomainen juttu.