Kari kokeili onneaan ja iski kiinni hajonneeseen oven karmiin. Ähinää ja puhinaa ja kovaa nikkarointia, mutta kuinka ollakaan, lopputulos oli oikein oiva. Samalla äijä kiinnitti karmit uudelleen ja tällä kertaa varsin tukevasti. Lukkokin vielä paikalleen, niin karmit olivat maalausta vailla valmiit. Aikaa operaatio söi kuitenkin siinä mittakaavassa, että äijä hälytti mut tekemään iltatallia.

Lähdin taas aamulla puolen seitsemän jälkeen liikenteeseen. Yllättävän paljon oli autoja ja koiraihmisiä jo kuljeksimassa paikasta toiseen. Hevoset toivottivat tallissa höristen tulijan tervetulleeksi. Nyt alkaa ulkoutuminenkin sujua jo hallitusti. Ovet auki ja ensin lähtee Urho, joka jo tietää, mikä sen rooli on. Seuraavaksi Hemppa, joka panikoi oli se eka tai vika. Viimeisenä menee Hopo, jolle on ihan sama, missä muut ovat, tai ovatko yleensäkään missään. Hevoset ovat pihalla viidessä minuutissa. Ihan toimiva systeemi.

Siivosin karsinat ja soitin Karille, että alkaa vetää ratsastushousuja jalkaan. Kurvailin Tiipiille ja ehdin hetken rapsutella tammoja ennen kuin Kari saapui. Nappasin rahkan naamariin ja sen jälkeen varsan talutukseen. Vietiin ne karsinaan. Kari laitteli Sellan ratsastuskuntoon ja mä oikein kumisukalla harjasin nappulan korvista kavioihin. Kun sukimishommat oli tehty, niin siirryttiin kentälle. Ipana otti heti alkuunsa ilon irti. Se on kyllä täysin pitelemätön ja homma toimii vain suljetuilla alueilla. Muussa tapauksessa rääpäle lähtisi kyllä välittömästi omille teilleen.

Sella oli niin tosissaan ja röhki innostuksesta koko session ajan. Sitä ei tunnu suuremmin kiinnostava jälkikasvun tekemiset. Itse vaan korskeana teki työtä käskettyä. Voi kun sekin pääsisi vielä vaikka pieniä kisoja hölköttelemään, niin tuntisi itsensä tärkeäksi. Kyllä se selvästi kaipaa liikkeelle. Ei ole tehty hevonen pihakoristeeksi.

Kun lopputouhutkin oli tehty, niin mä hyppäsin autoon ja ajelin kotiin. Kari jäi vielä siivoilemaan tarhaa ja tutkailemaan matoesiintymiä. Matoja ei ollut.

Nopean lounaan jälkeen Kari lähti vielä heittämään Urhon kanssa lenkkiä. Hevonen tuntui hyvältä ja siitä luonnollisesti isännällä oli hyvä mieli. Hemppa huuteli Urhonkin perään ja oli kai kovasti tyytyväinen, kun lenkin jälkeen lauma oli taas kasassa. Viideltä meillä oli treffit Tiipiillä, sillä Pauliina tuli tervehtimään varsaa. Vähän häntä nauratti Sellan muhkea muoto. Senkin takia pitäisi tamma saada liikkeelle, että on kyllä paksussa kunnossa!

Katselmuksesta mä lähdin tekemään iltatallia ja Kari kiirehti kotiin hellan ja nyrkin väliin. Kun olin hommani hoitanut, niin pääsin valmiiseen pöytään ja sen jälkeen oikeastaan sohvalle pötköttämään ja hyvin pian tämän jälkeen höyhensaarille.

Vähän ennen seitsemää lähdin ajelemaan sumuiseen aamuun. Ennen puolta olivat piippakorvat jo pihalla kiihkeässä syömäpuuhassa. Siivoilin tarhat ja touhuilin tovin hevosten kanssa. Päälle päätteeksi join vielä kupposen kuumaa kaverusten touhuja seuraillen. Päivä alkoi kirkastua ja aurinko hajotti aamusumun pois. Lähdin ajelemaan kotiin. Karikin oli herännyt ja vedeltiin hyvä ja ravitseva aamupala.

Puuilo keräsi taas kolehtia ja mukaan tarttui yhtä sun toista. Lounaspizzojen jälkeen matkustettiin taas poikien luokse. Karilla riittää nikkaroitavaa ja kaikenlaista puuhaa vielä pitkäksi aikaa. Nyt suhteellisen akuutti juttu on oven karmi, joka ikävä kyllä todettiin korjauskelvottomaksi. Se on puutavarakauppaan piipahdettava jälleen.

Mä kampesin itseni Hopon selkään. Käytiin lähimaastoissa vähän pyörimässä ja lopuksi kieputtiin hetki kentällä. Ennen pimeää otettiin hevoset sisälle ja pistettiin yöpuulle. Iltaisin tallissa on aina ihanan seesteinen ilmapiiri. Pienet kuviot, niin kenenkään ei tarvitse jytistä ja melskata. Näin sen pitääkin olla.

Perjantai on viikonpäivistä parhain, tämän olen todennut ennenkin. Päivä oli toisinto torstaista, mutta mitään ei hajonnut. Joten paranneltu versio. Aloitin varsalasta kymmeneltä. Hanna liittyi seuraan ja katselimme tammalauman touhua vähän toista tuntia. Meno oli välillä rauhallista ja välillä railakkaampaa. Harjailin omat tammat ja tarkistin, onko uusia vaurioita. Ei ollut.

Puolen päivän aikaan oli aika siirtyä poikain luokse. Lisäsin vähän heinää ja siivoilin tarhaa. Hanna liittyi seuraan ja saimme etutarhan taas siistiksi. Sitten mulla oli kiire Jarkon luo ja siitä kotiin hetkeksi huilaamaan, sillä kuudelta lähdinkin taas takaisin tallille. Yleistä puuhastelua ja sovittiin, että säiden salliessa saavat taas jäädä pihalle. Muutama iltana niitä on saanut maanitella sisälle, joten olkoot nyt ulkona. Hopo oli ottanut etäisyyttä ja oleili tammatarhassa omissa oloissaan. Laitoin sille oman vesiastiankin, kun tuntui viihtyvän itsekseen. Muutenkin ihan hyvä, että vettä on tarjolla kummallakin puolella. Olen myös verkkojen lisäksi ottanut tavaksi ripotella tammatarhan puolelle irtoheinää, niin ei tarvitse verkoilla nahistella.

Illalla sippasin sohvalle aika nopeasti, kun Kari tuli kotiin ja saatiin iltapala syötyä.

Meidän onneksi eletään kaikkien aikojen kuivinta ja aurinkoisinta syksyä. Hevoset saavat olla edelleen öitä ulkona ja lämpötila pysyy plussan puolella. Terminen syksykin taitaa olla vielä saavuttamatta, termisestä talvesta puhumattakaan. Caro tsekkasi aamulla hevoset ja lisäsi vähän heinää. Mä heräilin heräilin lomapäivän kunniaksi kaikessa rauhassa Dottie kainalossa ja ihanassa auringonpaisteessa ajelin ensin aamulla varsalaan. Sella ottaa jonkun kanssa yhteen tasaiseen tahtiin ja taisteluarpia on kertynyt kesän ja syksyn aikana kohtalaisesti. Taas on takajaloissa ruhjeita. Tatanka sen sijaan on koskematon ja se tietenkin on äidin tärkeimpiä tehtäviä. Varsat touhulivat keskenään ja tammat mutustivat laitumen viimeisiä korsia kukin omalla tahollaan. Harjasin kummatkin ja katselin niiden touhuja. Sitten olikin lähdettävä poikaporukan luokse.

Pojilla oli vielä heinää jäljellä. Harjailin Hopon ja Urhon ja lisäilin pari heinäverkkoa niille nakerreltavaksi. Sitten ryhdyin siivoilemaan tarhaa. Kari oli laittanut jokseenkin liian isot iltaheinät, joten siivottavaa olikin kunnolla. Kun aloin lopetella hommiani, niin Hanna ilmestyi paikalle. Hän lähti Hempan kanssa pienelle lenkille. Hemppa raukka on jotenkin ylikiintynyt Hopoon. Se tuppaa vähän hermostumaan heti, kun Hopo häviää näköpiiristä. Urho sen sijaan saa runtua oikein huolella ja sillä oli kankussa taas uusi puremajälki. Sapuska on ilmeisin syy nahisteluun ja Urhohan ei pistä yhtään hanttiin. Säälittää, että sitä sorsitaan.

Lenkin jälkeen ideoimme, miten olisi parasta kylmätä Hempan kintut. Ideamme olivat näin jälkikäteen ajatellen heikkolaatuisia ja näin ollen saatiin pieniä vaurioita aikaiseksi. Hemppa ei arvostanut meidän keksintöjämme ja päätti lähteä suitsittuna läpi kettinkien ja poistui tallista karmit kaulassa, ihan kirjaimellisesti. ”Pientä pintaremonttia” tiedossa. Napsin äijälle Raisioon pari kuvaa ja kysymyksen: ”Mitä teen?” Vastaukseksi tuli: ”Huudat vittua ja saatanaa!”

Hevonen selvisi pienillä pintanaarmuilla, mutta oven ja lähinnä karmien tilanne oli heikompi. Sain jotenkin kuitenkin oven kammettua kiinni, mutta pakkasöitä ei nyt toivota. Niitä ei onneksi ole tulossa, vaan saamme nauttia komeasta syyssäästä edelleen. Hevoset jäivät pihalle yöksi ja kävin vielä myöhemmin toivottelemassa niille hyvä yöt.

Perussettiä. Kari viritteli uudet verkot pihaton seinään. Kelit ovat todella lämpimät ja aurinkoiset, joten päätettiin, että pojat saavat jäädä pihalle. Se on kyllä tämän tilanteen ehdoton suola, että voidaan itse päättää tämän tyyppiset asiat. Sinne jäivät uusien verkkojen kimppuun ja äijä kaasutteli kotiin pimenevässä illassa.

Kari kävi aamulla tekemässä aamutallin. Kehuskeli, että teki karsinat 20 minuutissa. Kun nyt opimme ihan oikeasti käyttämään olkipellettiä, niin onhan se nopea. Itse suuntasin tallille töiden jälkeen ja kun ei karsinoita tarvinnut ottaa, niin hommat hoituivat nopeasti. Taluttelin vähän hevosia ja harjailin tietenkin hippuset pois. Pistin pöperöt nokan eteen ja toivotin hyvät yöt.

Jarko oli taas lupautunut apupojaksi ja äijän kanssa kirmasivat iltapäivällä nikkaroimaan ja ennen kaikkea siirtämään vesikuutiota pihalta sisätiloihin. Putkaria on odoteltu nyt viikko ja olkien pitäisi myös pian tulla.

Mulla oli treffit fyssarin kanssa ja saatiin taas puitua ajankohtaiset asiat. Lisäksi sain palautetta, että olkapää ja niskan seutu on nyt aika kohtalaisessa kunnossa. Talikointi pienessä mittakaavassa tuntuisi sopivan. Saviolta kurvailin vauhdikkaasti Litukan kautta Herkkuun ja taas oli raksamiehille apetta vietäväksi. Kävin pikaisesti pyörähtämässä tallilla ja kiirehdin sitten kotiin pitämään Dottielle seuraa.

Kari lähti aamulla varhain Laukkoon kengityshommiin ja sai nakata hevoset pihalle matkan varrella. Mä sitten sain aloitella aamulla rauhassa ja painelin tallille aavistuksen myöhemmin. Hevoset olivat rauhallisia pienessä laumassaan. Niitä kiinnosti suunnattomasti mun heinähommelit. Seurailivat langalla rivissä, kun ähisin ja puhisin ja pöllytin heinää.

Välissä siivosin karsinat ja täyttelin vedet tarhaan ja sisälle. Naukkailin vielä teetä ja ihailin maisemia. Kahden jälkeen olin osuuteni tehnyt ja siirryin seuraavaan kohteeseen. Oli sovittu yhden työkaverin kanssa, että treffaamme kolmelta Sibben parkkiksella. Sieltä lähdettiin katsomaan Sellaa ja varsaa. Olivat kovasti seurallisia ja koska tuliaisina oli porkkanoita, niin olivat myös erittäin kiinnostuneita vieraista.

Kiirehdin kotiin, söin nopeasti jotain ja kuudelta otin taas Ritasin suunnaksi. Treffattiin Karin kanssa siellä. Liikutin vähän Hopoa, kärräsin heinää ja touhuilin sitä sun tätä. Saatiin tallihommat aika nopeasti tehtyä ja kiirehdittiin kotiin. Vähän päivitin myös ystäväpiirin tapahtumia ja paljon on nyt kipua ja sairautta liikkeellä. Kun kuuntelee ihmisten sairaskertomuksia, niin on tosi vaikea ymmärtää, miten pienet jutut heilauttavat joidenkin elämän raiteiltaan ja suuret asiat taas toisaalla kestetään hammasta purren. Kai se on myös sitä, että suurten ei voi antaa kaataa, mutta pienistä ja mitättömistä jutuista halutaan tehdä elämää suurempia. Pitäisi vaan aina välillä pysähtyä miettimään, että mitä itse on yleensäkään minkään eteen tehnyt ja toisaalta olla tyytyväinen niihin asioita, joita on saavuttanut ja saanut. Tosi monella meistä asiat on todella hyvin, mutta silti kitisemme ja valitamme turhista jutuista.

Yritän kovasti pitää kiinni siitä, että tästä lapasesta lähteneestä hevostouhusta huolimatta elämme normaalia elämää. Eli vietämme juhlapyhiä ja muita perinteisiä juttuja riippumatta siitä, että hevosia on enemmän kuin kaksi ihmistä tarvitsee. Tähän samaan liittyy se, että haluan kämpän olevan asuttavassa kunnossa, pihan siistinä ja ainakin oman autoni sen näköisenä, että sinne voi tulla sisään myös eläimiä harrastamaton ihminen. Pyykit pestään ajallaan ja tiskikone hoitaa hommansa ennen kuin likapyykkikori kasvaa vuoreksi. Yritän myös vetää lipun salkoon aina silloin kuin kalenterissa liputuspäivä lukee ja tänään vietetäänkin Aleksis Kiven päivää. Silmäilin myös vähän Seitsemää Veljestä. Niin helposti meiltä unohtuu sellaiset asiat kuin oma kieli tai sellainen elitistinen juttu, kuin kirjoitustaito. Kivi loi meidän kielemme ja edelleen kirjailijan kieli on varsin polveilevaa ja vivahteikasta. Pidän itse kieltä ja kirjoitettua tekstiä edelleen äärettömän tärkeänä juttuna. En ole niin tarkka oikeinkirjoituksesta tai pilkkusäännöistä, mutta tärkeää on itse kirjoitus. Kirjoittaminen on myös monella tavalla terapeuttista. Kannattaa kokeilla. Itselleni kirjoittaminen auttaa jäsentämään asioita ja nämä päiväkirjamerkintöni auttavat muistamaan asioita ja tunnelmia. Kiitollisin mielin vedin siis aamulla lipun salkoon. Eläköön kielemme ja kirjoitettu teksti!

Yhdentoista haituvilla olin tallilla. Olin illalla ounastellut, että esikuivattu paali saattaa olla riskirajoilla. Kelit ovat olleet aurinkoiset ja lämpimät ja hienoinen käyneen tuoksu leijaili hoodeilla. Kun hevoset oli tervehditty, niin kävin raivokkaasti paalin kimppuun. Purin sen sisällön atomeiksi pitkin pihaa. Muuta homeen pilkuttama kohta löytyi, mutta 99.9 % heinästä oli kunnossa. Möyhin ja pöyhin sitä ja annoin jäädä auringon ja tuulen kuivatettavaksi. Hevoset saivat tietenkin osansa.

Kun karsinat oli siivottu, niin otin Hopon vielä juoksutukseen. Se teki reippaasti hommia ja sen jälkeen pääsi hetkeksi nappailemaan tuoretta. Kun ilma alkoi viiletä ja ilta pimentyä, niin vein sen sisälle ja muut pojat tekivät pian seuraa. Rahtasin vielä vähän aurinkokuivattua heinää talliin ja olimme valmiit lähtemään kotiin. Kasvoja kuumotti illalla, kun lähes koko päivän oli auringossa häärinyt.