FEI CEI 1*, 80km nopeus
Kohteeseen
Torstaina aamu valkeni vähän koleana, joten ihan pitkähihaisissa päätettiin matkustaa. Ilman draamaa tai muuta haastetta päästiin liikkeelle. Suomalaisia ratsukoita oli kisoihin lähdössä kahdeksan ja muutama kisaturistikin oli aikeissa osallistua. Viestiteltiin Tanjan kanssa ja tiesin, miten heidän matkansa etenee, sillä menivät yli jo varhaisemmalla lautalla. Oltiin terminaalissa hyvissä ajoin ja tiirailtiin tulevien autojen suuntaan odotellen traikkukolonnaa. Vähän ennen kuin autoja alettiin ottaa sisälle, näköpiiriin tulikin kolme traileria. Meidän alus kun lähti liikkeelle, niin Valedro oli jo Tallinnassa matkalla kohti etelää. Tarkoitus oli, että ajelevat rauhassa ja pitävät yhden pidemmän tauonkin, niin hevosilla olisi hyvä matkustaa ja mieli virkeänä perille asti.
Kari huili hytissä ja mä harrastin raivokasta shoppailua. matka meni hujauksessa. Ylitys on täysin huoleton, kun ei ole hevosia kopissa. Tosin ilman traileria olimme yläkerrassa ja siitä syystä ulospääsy laivasta kesti hetkisen. Aikanaan pääsimme kuitenkin ulos tihkusateiseen Tallinnaan. Tarton tien alkupäässä huitaisimme ohi traikkukolmikosta, sillä olivat kaikki tankilla. Ennen Tartoa kävimme mekin tankkaamassa itsemme ja automme ja silloin viuhahtivat hevoset taas ohitse. Turusen kanssa viestittelimme ja totesimme, että ovat meitä 10 minuuttia edellä. Tauko oli mennyt hyvin ja hevoset olivat hyvävoimaisia.
Vörussa päädyimme Miklujen kanssa saman kaupan pihalle. Nina tosin oli eksynyt, joten se yhdistelmä suuntasi suoraan Kurgjärvelle. Sade oli loppunut. Olimme sopineet, että ostan Annelle kukkia. Sidonta kesti hetken ja kätevä isäntä ehti jo loikata kukkakauppaan ärisemään, että miten kukkien valinta voi viedä puoli tuntia aikaa. Käsikähmä oli alkamaisillaan, mutta onneksi typy sai kukat valmiiksi ja pääsimme liikenteeseen.
Aika vauhdikkaasti lyötiin leiri pystyyn ja varattiin muutama huoltopaikka muillekin suomalaisille. Tanja ja ässäläiset olivat varanneet jo hyvät laidunpaikat ja karsinapaikat, joten homma oli varsin nopeasti hanskassa. Ehdittiin jo pusutella ja halistella vanhat tutut ennen iltasapuskaa. Hevoset olivat aavistuksen jäykkiä kuljetuksen jäljiltä, mutta ei mitään sellaista huolta ollut ilmoilla, joka ei seuraavana aamuna olisi ollut korjattavissa. Ihopoimu palautui aavistuksen hitaasti, mutta märkä tuore ruoho maistui ja mikä olisikaan ollut parempaa apetta tähän hätään.
Turunen piti salakapakkaa ja kävin pikaisesti kuokkimassa pyjamassani. Samalla siinä tietenkin käsiteltiin näitä päivää polttavia kysymyksiä, joita lajin ympärillä on nyt pyörinyt. Kyllähän se nyt vähän niin on, että tällä hetkellä jos kaksi matkaratsastajaa kohtaa, niin on muutama puheenaihe, jotka pulpahtavat pintaan. Ja mikäpä siinä. Puhuminen on aina hyvästä. Sisältö ja tyyli ratkaisee sitten sen, kuinka hyödyllistä tai rakentavaa puhe on.
Uni tuli nopeasti. Telkkarista tuli jotain menneiden aikojen euroviisubiisejä ja niitä kuunnellessa olikin hyvä nukahtaa. Aika levollisin mielin olimme. Kilpailu on aina kilpailu ja mitä tahansa odottamatonta saattaa tapahtua, mutta suunnitelmallisuus ja tiimin keskinäinen luottamus, arvostus ja tehtävänjako auttaa aina asiaa. Myöhemmin kerroksessa oli ollut jotain pientä juhlahumua. Juhlijoita oli ojennettu, että jos eivät tokene, niin kohta Heidi tulee paikalle. Olivat lähteneet pihalle! Noh nukuin sikeästi, enkä ollut ollenkaan tietoinen, että pelotteena toimin jopa nukkuvana noin hyvin.
Aatto
Kisoja edeltävä päivä on aina kiireinen. Olin tehnyt omat suunnitelmani ja Tanja omansa. Olivat aika hyvin synkassa keskenään. Aamupalalle mentiin puoli yhdeksän kieppeillä. Sitä ennen oli tietenkin hevoset syötetty. Tanja takavarikoi äijän saappaat ja steppaili niillä menemään vatsa pystyssä pitkin urheilukeskusta. Vähän pahaa teki se ramppaaminen. Pelkäsin, että jos sama meno jatkuu, niin toimihenkilöt tai vähintäänkin paikalla päivystävä ihmislääkäri ottaa meidän koko tiimin puhutteluun.
Vähän yhdeksän jälkeen ratsastaja oli selässä. Kävivät tutustumassa normaalit mestat: lähtö, maali, tarkki, huolto jne, jne. Hevonen oli ihan asiallinen. Kaikki askellajit käytiin läpi ja äijä tuumasi, että hyvältä tuntuu. Turunen tärrää enemmän, kuin omissa kisoissaan. Meitä tietenkin aavistuksen verran huolettaa se, että jos Kari ei tulosta saa, niin se on nirri veks. Ja jos totta puhutaan, niin onhan näissä cross over virityksissä omat riskinsä. Aina voi tulla loukkaantumisia tai jotain muuta ja kun ystäväpohjalta toimitaan, niin siinä voi pahimmillaan mennä myös ystävyys, jos homma menee totaallisen pieleen.
Ratsastuksen jälkeen siirryttiin tallialeelle odottelemaan nesteytystä. Jarek oli luvannut homman hoitaa. Samalla hän toi tilatut tuotteet. Homma pistettiin käyntiin. 9 litraa tiputettiin ja se tuntui hyvältä määrältä. Tosin liikutuksen jälkeen Valto oli muutenkin tuntunut omissa tutkimuksissa erinomaisen hyvin palautuneelta kuljetuksen jäljiltä. Jos ajatellaan, että 1h kuljetusta vastaa 1 h kävelyä, niin hevosilla oli aika monen tunnin kävely takana. Siinä menetetään suoloja ja nestettä merkittävästi, joten nesteytys on aika perussettiä, jos ulkomaille kisaamaan lähdetään.
Pienen lepohetken jälkeen hevoset pääsivät laiduntamaan, ihmiset lounaalle ja me ehdittiin Karin kanssa viemään yksi geokolikko läheiseen geokätköönkin ennen illan ohjelmaa. Porukat lähtivät kaupungille toimittelemaan kuka mitäkin asiaansa. Ennen tarkastuksia laiteltiin vielä vähän leiriä valmiimmaksi. Ennen viittä saapuivat vahvistukseksi iskuryhmä Uuttu&Uuttu. Sitten alkoikin tapahtua entistä vauhdikkaammin.
Tarkastus hoitui rutiinisuorituksena. Jotain pientä oli, mutta se on ihan normaalia. Tarkastus itsessään sujui hyvin osaavien eläinlääkärien käsissä. Ei ollut ongelmia katsoa suuhun tai tehdä mitään muutakaan. Muistui vaan mieleen, kun TT kävi ennakkoon anelemassa kotimaan kisoissa eläinlääkäriltä armoa, että tarkastuksessa oltaisiin pitkämielisiä. Mitään sellaista ei tarvittu. Hevonen on rutinoitunut muutamassa vuodessa merkittävästi. Kaikki tehty työ ja ponnistelu on tuottanut tulosta. Jo pelkästään se, että Valedro on kv-kisojen alkutarkastuksessa on voitto. Kaikki siitä eteenpäin on uusia voittoja voittojen perään.
Tarkastuksen jälkeen pollet pääsivät vielä laitumelle. Minä ja Uuttulaiset lähdimme katsomaan reittejä ja totesimme, että pientä haastetta on ilmoilla. Onneksi käytiin katsomassa, sillä karttaa oli aika vaikea lukea. Ja onneksi Uuttulaiset tulivat paikalle sillä yksinäni olisin saattanut aamulla olla pinteessä. Sovittiin, että Mari ja Jari lähtevät ainakin ekalle lenkille mukaan. Kari kävi tankilla. Sitten vierailimme Uuttulaisten kämpillä ja Kari meinasi tukehtua nauruunsa. Saunamajaan ei kannata majoittua. Se tuli selväksi.
Riders briefing oli kuten aina ennenkin. Hyvää mieltä ja meininkiä. Toimihenkilöt esiteltiin ja kukin sanoi jonkun muistutuksen ja kannusti kilpailijoita. Mulla on aina hyvä mieli tuolla Haanjassa. Ihmiset ovat välittömiä ja tekevät kaikkensa kisojen onnistumisen eteen. Kun tilaisuus oli ohi ja yritin mallailla reittikarttaa seinällä olevaan alueen karttaan, niin jo reittimestari oli tulossa auttamaan. Selvisi, että siirtymän olivat aika kipakoita ja parhaiten homma meiltä onnistuisi, jos huoltaisimme kahdella autolla. Jaoimme TT:n kanssa pisteet ja mietimme vielä seuraavan päivän taktiikkaa. Kun iltapala oli syöty, niin oli aika vetäytyä. Pientä jännitystä oli ilmoilla. Sellaista mukavaa kutkutusta. Oltiin omissa oloissamme ja keskityttiin omaan suoritukseen. Uni tuli nopeasti ja oli levollista niin pitkään, kuin sitä kesti.
Ylös ennen linnunlaulua
Herätys oli viideltä. Ikkunasta katsottuna lämpömittari näytti kuutta. Plussaa kuitenkin. Yö oli ollut kuulas ja aamu valkeni aurinkoisena ja pilvettömänä. Tanja oli mennyt tallille jo neljältä ruokkimaan hevosta. Jotain vikaa senkin naisen päässä. Kari kävi aamupalalla ja alkoi valmistautua. Kannettiin viimeiset kamat alas. Mä olin pakannut eväspussin leiriin ja varmuuden vuoksi vähän evästä autoonkin, vaikka tiedossa toki oli, että äijä vetää lenkit kuivin suin. Kaikki vedet oli kannettu ja melassivesi sekoitettu.
Puoli kuusi katsottiin 160km:n lähtö. Yllättävän paljon oli porukkaa lähtöalueella ja hyvän kannustuksen saattelemana kilpailu sai alkunsa. Minä menin aamupalalle ja Uutut liittyivät pian seuraan. Ei ollut uni putkassa tullut. Kun seinät on paperia, niin se ei aina ole niin helppoa. Me on kyllä nukuttu melkein missä vaan, mutta olemmekin molemmat helposti nukahtavaa sorttia. Vitsillä mennään, eihän sitä muutakaan voi.
120km:n luokka starttasi kuudelta, hurrattiin heidät liikkeelle ja alettiin laittaa omaa ratsukkoa valmiiksi. Mielestäni tilanne oli rauhallinen. Selkäännousu meni hetkessä. Valedro oli tietenkin meno päällä, mutta hetken verkkailun jälkeen alkoi rentoutua ja rauhoittua. Kun lähdön hetki lähestyi, niin ratsukko hiippaili lähemmäs lähtölinjaa. Oli sovittu, että ihan kärkeen ei tarvitse lähteä ja arvioimme, että Ines on enemmän kuin halukas voittamaan. Siksi oletusarvo oli, että hän lähtee keulille. Näin ei kuitenkaan käynyt ja ihan tavanomaiseen tyyliin Kari lähti ensimmäisenä liikkeelle. Mennessään huuteli, että kun kukaan muu ei lähtenyt, niin hänen oli pakko. Maltillisesti lähtivät liikkeelle, mutta hoputin Turusta lyllertämään autoon, sillä heidän huoltonsa oli n. 5km:n kohdalla.
Kari eteni kaikessa rauhassa ja parin kilsan jälkeen kuuli hevosen lähestyvän ja Ineshän se siinä. Jatkoivat matkaa yhdessä. Harju ja Pöntinen ehtivät huoltopisteeseen. Kaikki oli hyvin, mutta Turusta huoletti satulavyön kireys. Ilmoitti ratsukon jatkettua matkaa, että tarkistaisin sen. Tanja antoi askelmerkit, että Kari ja Ines tulisivat hyvin pian Nean jälkeen.
Jari sammutteli autoa muutaman kerran ja heräsi jo epäilys, että onko hän yleensäkään koskaan ajanut autoa. Pääsimme kuin pääsimmekin omaan paikkaamme. Hyvin oli aikaa keräillä vihreää ja bongailla pidemmän luokan ratsukoiden etenemistä. Nea tuli aikanaan, mutta meni jonkin aikaa ennen kuin Kari ja Ines saapuivat seuranaan venäläinen ratsastaja. Selvisi, että Kari oli ottanut taas pienet lentoharjoitukset. Mummeli oli touhuillut pihallaan. Se yksinään oli jo pelottava juttu, mutta mielessään Kari ajatteli tilanteen jo olevan ohi. Näin ei kuitenkaan ollut. Mummon lisäksi paikalla oli kammoksuttava hiekkakasa. Siinä vaiheessa V totesi, että tämä on tässä. Teki kipakan uukkarin ja äijä jäi siihen. Hetken roikkui vielä ohjassa kiinni, mutta omaa sääntöään noudattamatta irrotti ohjan, vaikka taju ei päästä kirvonnut. Valto lähti vauhdikkaasti palaamaan omia jälkiään. Perässä tuleva venäläinen ymmärsi onnesi Karin viittomista, että tilanne ei ollut toivotun mukainen. Hän tukki ilmeisen pakoreitin ja samalla Valtolle tulikin pissahätä. Näin ollen Kari sai käveltyä sen luokse ja pyydystettyä kiinni. Ines reilua urheiluhenkeä noudattaen jäi odottamaan. Valto toimitti tarpeensa loppuun ja äijä ponkaisi selkään. Matka jatkui, mutta tästä syystä ero Neaan vähän kasvoi.
Olivat käyttäneet vajaan kympin matkaan 35 minuuttia. Vesi ei maistunut, mutta melassivedessä hevonen vähän turpaansa uitti. Otti tupsun tuoretta ja palan porkkanaa. Sitten matka jatkui. Aloimme siirtyä seuraavaan paikkaan ja yritin raportoida toiselle huollolle tilannetta. Yhteydet pätkivät ja hermokin meinasi mennä, mutta lopulta saimme kuitenkin yhteyden toisiimme. Tanja kauhistui tapahtunutta ja tivasi, olivatko kaatuneet. Vakuutin, että eivät ja ukkokin on kutakuinkin ehjänä, mutta tilanne oli kuitenkin päässyt muotoutumaan.
Turusen huolto oli n. 19km:n kohdalla. Homma oli hanskassa, hevonen oli jopa juonut vähän. Olimme kaikki ällikällä lyötyjä ja itse olen sitä mieltä, että Free Bute ja nesteytys varmasti olivat tämän takana. Aineenvaihdunta kohdillaan ja hevosella hyvä ja rento fiilis. Erityisesti melassivesi tuntui maistuvan. Kun ratsukot tulivat meidän huoltoon n. 25km:n kohdalle, niin tyyppi ryysti jälleen melassivettä ja sain viilentää sienellä ihan reippaasti. Rivakasti lähtivät maalia kohti. Ajoimme varsin reippaasti, mutta olivat jo tulleet. Tanja ja Saara olivat jo tositoimissa, kun saavuimme paikalle.
Kari hämmästeli, että Ines oli pinkonut viimeisen kilometrin niin vauhdikkaasti, että hän sai pistellä ihan parastaan. Kuulemma Nea ravasi hevosella samaan tahtiin perässä kun hän ja Ines juoksivat. Ukko oli voimansa tunnossa urheilusuorituksensa johdosta. Mä taas olin vähän huolissani, että palautuminen otti mielestäni liian kauan aikaa. Melkein 7 minuuttia piti palautella. Tarkastuksessa oli vähän ruuhkaa ja Kari joutui hetken taluttelemaan. Oli ehkä vähän hermostunut ja kävelytti aika rivakasta. Mielestäni olisi saanut mennä tarkastukseen hitaammin ja myös taluttaa hitaammin. Lisäksi saimme palautetta, että olimme viilentäneet liikaa ja lihakset olivat vähän jäykistymään päin. Syke oli 64/60. Muutoin kaikki hyvin. 30km oli taittunut ajassa 1:57:27, joka oli aika tarkasti se, mitä oli ennakkoon ajateltukin. Keskinopeus 15,33 km/h Kari pääsi syömään ja juomaan, Saara otti hevosen talutukseen ja minä kiikutin sille murkinaa syötäväksi. 40 minuuttia oli nopeasti ohi.
Toinen lenkki
Ines lähti 4 minuuttia Karia aikaisemmin, koska hänen hevosensa oli palautunut nopeammin. Se oli varmasti aika merkittävä tieto hänelle. Hän kävi tauolla puhumassa, että jatkaa ihan maltillisesti. Niinpä niin, niin me kaikki, aina. Toki Karia kiinnosti ajaa karkulainen kiinni. Edessä oli nyt mukavasti saavutettavaa. Ensimmäisessä huollossa Kari ja Nea olivat yhdessä. Ovat ratsastaneet niin paljon yhdessä, että kummallekin sopi yhteinen taivaltaminen. Ines oli sen neljä minuuttia edellä ja hänen edellään Heigo ja Anne. Toinen lenkki oli sama kuin ensimmäinen, joten mitään eksymisvaaraa ei tällä kertaa ollut.
Valedro otti hörppyä taas huollossa ja sienellä olivat päässet oikein hyvin viilentämään. Mullakin oli ihan tarkoitusta varten ostettu tupsutin valmiina. Ensin huoltoon tulivat 120 km:n kärkiporukka varsin vauhdikkaasti. Anne ja Heigo tulivat hyvän matkaa perässä paljon rauhallisemmin. Huollon aikana näköpiiriin tuli Ines, joka oli vähän turhautunut siihen, että hevonen ei edennyt ihan niin lennokkaasti, kuin toivoisi. Hän kuitenkin totesi, että jos saa Annen ja Heigon kiinni, niin kulku helpottuu. Ennen kuin painelivat peltoalueelta metsään olivat karkulaiset ajettu kiinni.
Nea ja Kari tulivat yhdessä. Olivat saaneet Inestä kiinni ja etenivät ihan aavistuksen verran ensimmäistä kierrosta nopeammin. Huollettiin molemmat. Nean mielestä Azartas ei ollut ihan normaali ja liikkui huonosti. Liike ei ehkä ihan priimaa ollutkaan, mutta ei myöskään mitään selkeää ongelmaa ollut havaittavissa. Valto taas tuntui hyvältä ja liikkui hyvin. Hevoset joivat vähän, ottivat porkkanaa ja jatkoivat matkaa. Fiilis oli kaikilla hyvä ja aurinko lämmitti mukavasti. Sain soitettua tiedot Tanjalle, joka jäi odottelemaan omaan huoltoonsa ja me lähdettiin siirtymään seuraavaan kohteeseen.
Tanja soitteli aikanaan, että Kari on enää puolen minuutin päässä Ineksestä. Tämän tiedon saatuaan Ines oli kuitenkin kiittänyt maamiehiään seurasta ja pistänyt isomman vaihteen silmään. Näiden kahden huoltopisteen väliin sijoittuivat lenkin pahimmat nousut. Me kun odottelimme lintutornilla. Edellisellä lenkillä olivat tulleet juuri lopun aika reippaasti ja tällä kertaa Kari yritti vähän rauhoitella koviin mäkiin. Viisasta ratsastusta, mutta nyt Ines olikin vetäissyt selkeästi eroa. Kuulin, että huolto kertoi eron edellisessä huollossa olleen 2 minsaa ja meidän pisteessä se oli jo reilu 7 minsaa. Oli siis tultu todella kovaa. Otin vielä tsempityshuollon pari kilsaa ennen kilpailukeskusta ja kannustin Neaa ja Karia eteenpäin.
Kari tuli fiksusti loppuun asti ja hevonen palautuikin kahdessa minuutissa. Nyt tuli eläinlääkäriltä peukkua ylöspäin. Hevonen oli parempi kuin aiemmin. Toinen 30km oli taittunut ajassa 1:57:08, lenkin keskinopeus oli 15,37km/h. Tästä olikin hyvä siirtyä 40 minuutin tauolle ja kohti viimeistä lenkkiä, joka oli vaivaiset 20 km. Tosin hevonen vähän jäykistyi takaosastaan tauon aikana. Kun Kari hyppäsi selkään, niin Tanjan kanssa kumpikin todettiin, että ei ole enää ihan tuore. Puhuttiin tauolla, että jos Tanja haluaa, niin 6 minsaa on kyllä otettavissa kiinni. Päätettiin kuitenkin, että tulos oli ja on tärkein tavoite, joten antaa voittajan mennä menojaan. Tulee uusia kisoja ja uusia mahdollisuuksia voittaa.
Maalia kohti
Viimeiselle lenkille Valedro lähti reippaasti. Ei tarvinnut pyytää. Nea päätti vetäytyä kisasta, joten äijä lähti yksinään Annen ja Heigon perään. Ajettiin kiireesti parin kilsan päähän, jossa oli asfalttitien ylitys. Kävin haastattelemassa liikenteen ohjaajaa ja sain selvitettyä, että ei ollut vielä mennyt. Odotin minuutin verran ja jo tuli näkyviin kolmikko Rohtla, Rohtla ja Kärkkäinen. Kari oli nykäissyt parivaljakon kiinni ja liittynyt seuraan. Sain hyviä kuvia, kun tulivat. Kari oli jo niin hyvässä vireessä, että vilkutteli vapautuneesti. Annella ja Heigolla oli vielä sen verran matkaa jäjellä ja omien juttujensa mukaan perheriita käynnissä, niin ilakointi oli vaisumpaa.
Keksittiin, että ajellaan Turusen huoltoon kannustamaan. Kohta tulivatkin siihen reipasta vauhtia ja isännät lähtivät pidemmälle lenkille, Kari lyhyemmälle. Valto hörppi taas hyvällä halulla ja jatkoi iloisesti matkaa. Helppoa, niin helppoa. Kun hevonen alkaa juoda, niin homma on helppoa. Tällä kerta juominen alkoi jo 20 km:n kohdalla, joten siitä asiasta ei tarvinnut stressata kertaakaan.
Huollon jälkeen Tanja, Saara ja Pablo lähtivät ajelemaan reittiä pitkin saatille. Meidän autokunta palaili lintutornille. Siellä oli ohjelmaa tarjolla jo tutuksi tulleeseen tapaan. Iines kannustettiin voittajana kohti maalia. Kari saapui aikanaan. Olivat kävelleet kaikki ylämäet ja hyvä niin. Hevonen oli hyväkuntoinen. Otti tarjoilut ja sienihuuhtelut vastaan tyytyväisenä. Hevonen oli niin levollinen, että päätettiin tehdä hurjia ja tarjota Karille juomapulloa selkään. Pieni kieppi saatiin reaktiona, mutta niin vain sai pullon käsiinsä ja sen jopa juotua. Kehitystä siis tapahtuu koko ajan.
Otettiin kannustusstoppi vielä pari kilsaa ennen maalia. Soitin Tanjalle, että tulossa on. Olivat juuri tulleet maaliin, kun ehdittiin paikalle. Pääsin viilennyshommiin ja uhkarohkeasti aloin lappoa äyskärillä vettä niskaan. Turunen tupsutti sienellä toiselta puolelta. Kari halusi ottaa varman päälle ja odotti sykkeen viiskasiin. Sitten mentiin. Jari kuvasi koko operaation ja sitä on varmasti mukava katsella vielä moneen kertaan.
Tarkastuksessa kaikki oli niin kuin pitikin. Viimeinen kierros meni nopeudella 14,75 km/h. Ines pääsi reilun 15 minuutin päähän. Mutta hänen voittonsa oli ansaittu, niin kuin meidänkin toinen sijamme. Hevonen palautui lopputarkastukseen viidessä minuutissa. Syke oli 56/52. Vidas teki tarkastuksen ja kyllähän kyyneleet tulvahtivat silmiin, kun hänen peukalonsa nousi pystyyn. Vaikka kilpailu oli helppo ja kaikki meni juuri niin kuin pitikin ja oli suunniteltu, niin silti se lopputarkastuksen viimeinen hetki on tunnelmallinen. Tanja kapsahti Karin kaulaan, vet gaten väki kiirehti onnittelemaan ja innokas suomalaiskatsomo kannusti kuuluttajan innoittamana. Hieno hetki.
Illan hämärtyessä
Kun leiri oli purettu ja hevonen hoidettu ja toimitettu laiduntamaan oli aika kilistellä kahden tiimin kesken menestyksekästä kilpailua. Tunnelma oli hilpeä siihen asti kunnes Tanja tuli tallilta ja kertoi, että yksi suomalaisista hevosista saattoi olla pahemminkin itsensä loukannut. On aina inhottavaa, kun kisa jää kesken ja jos siihen vielä liittyy hevosen tai ratsastajan loukkaantuminen, niin homma on todella ikävä. Vähän siinä jo oltiin tipat linssissä mielipahasta ja surusta. Vähän myöhemmin kuitenkin kuulimme, että mitään välitöntä vaaraa ei ole ja kaikki hevoset saada kotiin ja kohti uusia haasteita. Pieni hetki kuohuvan parissa oli kaikesta huolimatta onnistunut ja perinteinen tapa juhlistaa onnistuneita suorituksia. Mullahan kulkee isommissa kisoissa aina kuohuviinipullo mukana. Toisinaan se palaa takaisin kotiin ja toisinaan se tavoitteiden täytyttyä poksautetaan auki ja nautitaan hyvässä seurassa. Perinteitä täytyy olla. Hetken kruunasi se, että suomalaiseen tyyliin mylvittiin Denis viimeisille lenkeilleen.
Yhteisen hetken ja kiitospuheiden jälkeen väki hajaantui. Kahdeksalta kuitenkin kokoonnuimme uudelleen iltajuhlaan. Ruoka oli erikoisen näköistä, suolaista puuroa, joka meidän mielestä makunsa perusteella oli hyvän lähellä risottoa. Aika hyvää ja täyttävää. Seremoniamestari palkitsi toimihenkilöitä ja vapaaehtoisia. Yhteistuumin sovittiin, että mennään koko porukka pihalle ottamaan Denis maaliin 160km:n lenkiltä. Hetki oli aika liikuttava. Selkeästi väsynyt ratsastaja ja ratsu saapuivan maaliin valtavan huudon ja taputuksen saattelemana. Porukka kannusti koko palauttelun ajana ja mikä huuto, vihellys ja jyly kaikui korvessa, kun hyväksytty tulos ja sen myötä voitto, julistettiin! Hetki oli taianomainen. Denis joutui heti haastatteluun ja oli hyvin liikuttunut saamastaan kannustuksesta ja huomiosta. Tähän olikin hyvä lopettaa iltkea. Vetäydyin vähitellen nukkumaan, osa porukkaa lähti tallille ja osa jäi vaihtamaan ajatuksia ja solmimaan sosiaalisia kontakteja. Sitä kaikkea kisapäivän ilta pitää sisällään. Puolilta öin alkoi kylä hiljetä, kunnes se taas aamulla ennen kuutta heräsi henkiin.
Sunnuntai
Kuudelta alkoi taas tapahtua. Kari oli sopivasti nukkunut vaatteet päällä, niin olikin heti valmiina tallipuuhiin. Valto sai aamupalansa ja pääsi vähän talutukseen ja pienelle laitumelleen. Me ihmiset söimme aamupalan, pakkailimme kamoja ja aloimme valmistautua palkintojenjakoon. Hevonen laitettiin juhlakuntoon ja vähitellen äijää selkään. Pienet verkkailut ja seremoniat olivat valmiit alkamaan. On aina hienoa nähdä hevoset suittuna ja puunattuna. Saimme joululahjaksi Majatallin väeltä kertakaikkisen hienon ratsastusloimen ja se pääsi nyt esille parhaalla mahdollisella tavalla. Tämän tyyppisiin tilaisuuksiin sitä on säästelty.
Valedro suoriutui palkintojenjaosta hyvin. Ruusuketta ei tietenkään saanut laittaa kukaan muu, kuin Tanja ja onnittelijat joutuivat pysymään säädyllisen etäisyyden päässä, mutta muuten homma meni tyylikkäästi. Kansallislauluista Valto ei perustanut. Korvat menivät aina luimuun, kun musat alkoivat. Kunniakierroksella hevonen oli pitelemätön, mutta onneksi ratsastaja ja ratsu pysyivät yhdessä. Kari kinusi palkkioksi keraamisen hevosenkengän, joka on tässä vaiheessa jo takkahuoneessa kaltaistensa joukossa.
Virallisen osuuden jälkeen porukat purkautuivat nopeasti paikan päältä. Tiimit ottivat kuvia itsestään ja pian hevoset olikin siirretty lähtöasemiin. Porukat pakkasivat autonsa, halistelivat heipat, vaihtoivat viimeiset kuulumiset ja lähtivät kukin omille kulmilleen. Saimme viestin, että puhallusratsiat ovat päivän sana. Näin ollen minä istuin ratin taakse. Kauniissa kelissä ajeltiin kohti Tallinnaa. Käytiin kisaa läpi ja mietittiin tulevia juttuja.
Kisa meni hyvin ja suunnitelmien mukaan. Kari ratsasti sovitusti ja järkevästi. Tietenkin se on aina silloin helpompaa, kun ei voitto kiilu silmissä. Hevonen oli niin hyvä, kuin se vaan saattoi olla. Keli suosi. Kuumassa kelissä olisimme olleet helisemässä, koska viilentäminen on melkoista pelleilyä. Myös Kari olisi ollut helisemässä, sillä nyt joutui olemaan aina pari tuntia juomatta, jotta pääsi tauolle tankkaamaan. Ekan lenkin loppu oli liian tiukka, muuta lenkit tuli lopussa lähes täydellisesti, kun saatiin hevonen niin nopeasti palautumaan. Hermo piti kaikilla hyvin. Suoritus oli helppo. V olisi seuraavaksi helposti valmis 120km luokkiin, mutta syksymmällä Tanja toivottavasti menee itse kansainvälisen 80km kisan ja alkaa sitten suunnitella tulevaisuuden tavoitteita.
Seuraava päivä mulla menikin pyykkiä pesten. Nopeasti tavarat oli kuitenkin purettu ja arki astunut keskuuteemme. Hieno aloitus kesään ja hieno kruunu yhteistyölle Valedron kanssa. Valtavia harppauksia hevonen on ottanut eteenpäin ja matka sen kuin vain jatkuu kohti uusia seikkailuja.