Melli liikutti Hopon ja Sellan kentällä. Koko päivän satoi. Ja illankin. Ei siis varmastikaan mieletöntä nautintoa saanut kukaan. Paljon taivuttelua, joka tekee niille erittäin hyvää. Hevosetkin oli otettu aikaisemmin sisälle. Turhahan niitä on sateessa ja tuulessa seisottaa.

Kari kävi luomassa kontaktia uuteen hevoseen. Viettivät yhdessä aikaa. Herra oli kovin kiinnostunut uusista harjoistaan yms. Kari vei samalla tallille uuden säkin mysliä ja sehän oli ihan pilalla! Jotain ötököitä kuulemma säkki täynnä. YÖK! Sisältö lennähti lantalaan.

Hevosilla kaikilla vapaata. Kävin ostelemassa uudelle hevoselle vähän tarvikkeita. Ostokset sujuivat hyvin, mutta heitin voltin juuri kun olin poistumassa kaupasta. Laskeutuminen ei ollut pehmeä ja polvia piti illalla kylmähoitaa. Kumma, että ihminen ei opi pysymään pystyssä. Kohta alkaa olla ikääkin niin paljon, että nuo lennot saattavat olla kohtalokkaita.

Usvaa putkeen. Koko päivän oli niin sankka sumu, että olikin todellinen Halloween tunnelma. Aamu venyttiin kotona, koska Karin piti ehtiä kauppaan ostamaan torttua tarjottavaksi tallille. Viestiä sieltä napsahi kuitenkin heti aamusta. Princzis oli kuin ei olisi missään ollutkaan. Ja niinhän sen tietenkin pitikin olla 22 km:n lenkin jälkeen, mutta toki matkustelu oli vähän uutta ja vauhdit osalla lenkistä kovat. Eikä siltä jatkossa sellaisia vauhteja pyydetä, mutta nyt haluttiin nähdä, miten se kulkee pyytämättä ja yllättäen. Hyvin kulki, niin kuin on tullut jo todettua.

Hopo ja Sella pääsivät ihan ensin käsittelyyn. Mä vaihdoin kaikessa rauhassa kuulumisia, kun Kari jo ehti hakea hevoset sisään ja kantaa kamat. Sellan häntä oli niin ikävässä jamassa, että otinkin sen pesuun ja Kari satuloi Hopon sillä aikaa. Sitten hypättiin selkään ja suunnattiin Linjamäen suuntaan. Puolet lenkistä sujuikin ihanan leppoisasti ja sakeaa sumua ihmetellessä. Samalla käytiin vielä läpi edellistä päivää. Olemme olleet vähän hämmennyksessä, sillä monelta ihmiseltä on tullut kannustavia yhteydenottoja tämän uuden käänteen ansiosta. Mukavaltahan se on tuntunut, että moni tuntuu elävän näitä meidän kuvioita mukana ja lähettävän tsempitystä. Voisi sanoa, että se on jopa vähän liikuttavaa. Eikä meidän kulttuuriin ehkä ihan kuulu sellainen olalle taputtelu, mutta nyt sitä on kyllä kovasti tullut.

Paluumatka oli vähän rassaavampi. Sellalle ei jälleen kerran sopinut ollenkaan se, että askellaji ei ole laukka. Pisti melkoista pukkijuttua ja kaikkea muutakin mitä osaa. Hopon kanssa sitten ihmeteltiin menoa. On se kovaa, kun ei laukkailla luvan kanssa saa. Sellalta viedään kaikki hauskuus siinä ja kyllä se ihan joka ikinen kerta jaksaa asiasta protestoida.

Kun päästiin tallille, niin pistettiin kaksikko tarhaan ja Kari alkoi siivoushommiin. Mä hain uuden hevosen puomille. Sitä vähän jännitti. Ei ole ehkä tottunut olemaan puomilla. Kevyesti harjailtiin. Kari oli jo käynyt kopeloimassa jalat ja selän ja persauksen. Kaikki oli kuten edellisenäkin päivänä. Puomilta lähdettiin vähän kävelemään. Sella ja Hopo seurailivat tilannetta ja kiusasivat Karia tarhassa. Kun olimme hetken kävelleet, niin päätin juoksuttaa isoa poikaa liinassa. Se oli sillekin asialle yhtä herkkä, kuin kaikelle muullekin. Oikea kierros näytti olevan parempi ja vasen vähän vaikeampi. Juoksutusraippa ei ollut sille mieleen ja myöhemmin selvisikin, että ei ole sellaiseen kammottavaan kapistukseen tottunut. Hämärän tullen lopeteltiin, käytiin vielä vähän kävelemässä ja kauhistumassa auton takana kyykkivää renkaiden vaihtajaa fikkari päällä. Kauhistuminen oli samaa tasoa, kuin Hopon kauhistumiset. Aika hienoa. En oikein jaksa sellaisia draamahakuisia hevosia. ihanaa, jos elo on aavistuksen seesteisempää.

Kari olikin jo siirtynyt uuden hevosen tarhaan. Yritti pakkohalailla uutta hevosta, mutta ilmeisesti Ruotsin prinssi ei ole tottunut siihen, että joku roikkuu kaulassa. Karin mielestä sen on kuitenkin syytä tottua ja siedätti huolella. Poika parka pakitteli hämmentyneenä karkuun. Kun työt oli tehty, niin vallattiin Ainon kaappi uuden hevosen kamoille. Aamulla oli käyty läpi meidän loimivarastoa ja löytyihän sieltä muutama loimi, joka oli Hopolle pieni, mutta Sellalle iso. Nyt on välimuodon hevonen tallissa, niin kaikille on käyttöä. Pimeässä poistuttiin paikalta ja sääennuste lupaa yhtenäistä sadetta koko viikolle. Voi voi. Tutustuminen uuteen sujuisi paremmin, jos kelit olisivat mukavammat. Mutta meneehän se näinkin.

Kuuman perinteiset Halloween-kilpailut. Jotenkin hienoa, että ihmiset jaksavat panostaa asuihin. Me ei kai oikein jakseta. Aina on joku muu juttu, mikä ajaa asian ohi. Uusi hevonen pistettiin heti tiukkaan paikkaan. Meillä oli kova halu katsoa, mistä puusta se on veistetty. Odotukset ehkä jopa hivenen ylittyivät. Eihän tuo nyt kummoinen suoritus ollut, mutta tällä valmistelulla ja pienoisen tauon jälkeen uusi hevonen kyllä antoi lupauksia siitä, että määrätietoisella yhteistyöllä siitä voisi saada hiottua oikein oivan pelin. On kokoa ja näköä ja liikettä ja näköjään myös päätä. Työstettävääkin on, mutta eiköhän me tämä haaste taas oteta vastaan.

Niin tai näin, Princzis pisteli 22 km keskinopeudella 14,34 ja paineli suoraan sykkeeseen. Raportti ja kuvia.

Piti taas liikuttaa hevoset heti aamusta, mutta homma kutistui nopeaksi vierailuksi tallilla. Hevoset olivat tyytyväisiä vesisateesta huolimatta. Vein niille piparit ja toivotin hyvää uudenvuoden aattoa. Onneksi eivät enää asu ihan tulituksen ytimessä ja kumpikaan ei ihan vauhkoksi paukuista tule. Tosin Sellastahan ei ole enää takeita, kun tuppaa nykytilassa reagoimaan kaikkeen vähän yli.

Pistettiin kamat lavalle ja Dottie kyytiin ja paettiin maaseudun rauhaan Ekojärvelle. Valto vähän vierasti äijää ja ukko oli musta kiehkura pään päällä. Nyt pitää äkkiä lähteä pojan kanssa treenilenkille, että muisti palailee.

Herkuttelun äärellä päästiin puhumaan vähän myös alkavasta kaudesta. Mullahan on kilpailukalenterit tehty jo Karille ja Tanjalle, joten niistä vähän juttelimme. Siihen samaan syssyyn saimme tiedon, että UAE-projekti on nytkähtänyt pienen askeleen eteenpäin. Hivenen jännittävää. Mitä kaikkea uusi vuosi voikaan tuoda tullessaan? Kiitos vielä Tanjalle, Pablolle ja Tiinalle hienosta vuoden 2013 vastaanotosta. Tuntui hyvältä olla osa juuri sitä porukkaa. Tartuimme hetkeen ja se hetki oli erinomainen.

Kun aamu valkeni, niin mietin jo, että ei ole todellista! Aurinko paistoi ja mittari näyttä paria pakkasastetta. Lisäksi yöllä oli tullut valkoista hötöä maahan. Aivan mahtavaa siis!

Mentiin tallille porrastetusti: Kari edeltä kiristämään Hopon takakenkiä ja minä sitten vähän myöhemmin pienen shoppailukierroksen päätteeksi. Olin pakannut mukaan glögiä, joten voitaisiin sitten lenkin jälkeen nauttia. Kari oli ehtinyt ilmoittaa Riitalle, että tullaan taas sille suunnalle, joten posse oli kasassa.

Laiteltiin hevoset valmiiksi ja kammettiin itsemme selkään. Ihan kaikessa rauhassa hölköteltiin Linjamäen koulutien päähän ja siitä Kellokosken raviradan tuntumaan. Fastintietä pieni pätkä ja sitten Riitan kotikulmille vielä vähän riistapolkua ja metsää samoillen. Ihana lenkki ja kaikki meni kohtalaisen kivasti, kun Hopo sai kulkea ylhäisessä yksinäisyydessään kärkihevosena. Satulaa ihmettelivät seuralaisemme ja samalla sain itsekin siihen taas paremmin tuntumaa.

Palailtiin sitten taas kahden kohti kotitallia. Asfaltin käyntipätkän jälkeen Hopo tuntui edestä epäpuhtaalta. Käveltiin hetken matkaa ja kun lampitilan tiellä otin uudelleen ravia, niin heti jouduin toteamaan, että oej ei liikkunut puhtaasti. Mentiin rauhassa käyntiä ja taluttelin viimeiset kilometrit. Käynnissä liikkui puhtaasti. Mitään silmämääräistä tai sormimääräistä vikaa ei ilmennyt.

Jätettiin hevoset taas talliin kuivattelemaan ja syömään päiväheiniään. Tyytyväisiltä vaikuttivat, eikä niitä ainakaan lenkin aikana huolettaneet paukkeet, jotka kumisivat taivaalta. Toivottavasti ilta ja yökin menee hyvin.

Kari ajeli vielä takaisin Riitalle, sillä Eppu kaipaili yhtä kenkää. Kari kävi lyömässä sen kiinni ja kahvitteli tietenkin myös. Sitten hänellä olikin jo kiire takaisin tallille. Päätettiin, että jätetään hevoset sisälle. Vaikuttivat eloonsa tyytyväisiltä ja pimenevä ilta synnytti jatkuvakestoisen paukkeen. Parempi siis olla sisällä. Kari kävi vielä molempien jalat läpi. Olivat vähän pehmeät. Se oli kyllä odotettavaakin, sillä ovat kohta kaksi kuukautta tarponeet pehmeillä ja ylipehmeillä pohjilla ja tänään olikin kaikki jäässä. Toivottavasti Hopon epäpuhtaus oli vain jokin hetkellinen juttu ja huomenna liikkuu jälleen puhtaasti.
Ilalla käytiin hevosten treenikilsat ja kisakilsat läpi. Teen taas kauden yhteenvedon matkaratsastusosioon, mutta nopeasti silmäiltynä tavoitteisiin ei täysin päästy. Kaudessa on taas ollut sekä hyvää, että huonoa. Kehitystä on tapahtunut, mutta melkoisesti on myös kehitettävää. Näitä täytyy vähän pohdiskella lisää ja asettaa sitten myös tavoitteet alkavalle kaudella 2012.

Viimeistä viedään. Aikataulujen ja muiden pienten säätämisten ansiosta kävikin niin, että kun Kari nousi ratsaille, niin mä kaahasin Haudankoskelle hakemaan Iristä hoitoon. Karillekaan ei kamalasti jäänyt aikaa ratsastaa, mutta tunnin ehtivät rämpiä pellolla, jossa lunta on lähdes tamman vatsanahkaan asti. 7km ennättivät edetä ja kaikki askellajit olivat käytössä. Lopputuloksena aivan hiestä märkä poni.

Kun tekivät loppukäyntejä, niin ennätimme Irkun kanssa mestoille ja se pääsi kanssa tekemään hankitreeniä, kun loikki Sellan perässä. Kaikki meni niin kauan oikein hyvin, kunnes se rohkaistui niin paljon, että alkoi hamuilla häntäjouhia suuhunsa. Siinä vaiheessa kutsuin kahjun pennun pois. Mutta saipahan ainakin riehua. Viimeksi se pelkäsi hevosia ja nyt käyttäytyikin jo paljon rohkeammin ja Sellakin suhtautui kakaraan suopeasti.

Loppuhoidot nopeasti ja tamma jäi sisälle, sillä ennen kuin olimme kotona oli jo hämärä ja paukuttelu saattoi alkaa.

Kun vuosi on lopussa, niin voi taas ynnätä asioita yhteen, myös hevostelut osalta. Näinä päivinä kirjoittelen yhteenvedon kuluneesta kaudesta ja laadin uuden vuoden suunnitelmat. Kun ne on kirjoitettu, niin ne ikään kuin muuttuvat todeksi. Eteenpäin eläväisen mieli, joten eiköhän jotain uutta keksitä tulevallekin vuodelle.

Piti tehdä vähän pidempi lenkki, mutta pakkanen ja muut asiat sekoittivat taas hieman päivää. Kari sai päähänsä lähteä hankkimaan uutta lelua. Eli tuli kaupasta kotiin mukanaan upo-uusi FRWD W100, jonka avulla pitäisi nyt tulla entistä tasokkaammat seuranteet lenkeistä ja vauhdeista. Ei pitäisi nyt sitten olla ainakaan elektronisista apuvälineistä kiinni, jos ei menestystä tule. Laitetta ihmetellessämme kuulimme myös uutisista ikävän tiedon, että Espoossa on ollut ampumavälikohtaus. Inhottavaa, mutta totta kuitenkin, että sitä on jo pitkään odoteltu. Suvelastahan ei ole kuin kivenheitto meille töihin ja moni opiskelijoista asuu sillä suunnalla. Jälkipuintia siis tiedossa, kun töihin palaillaan.

Tallille kun päästiin, niin Hopo ikävästi yskähteli karsinassa muutaman kerran. Heinä on vaihtunut, lämmitin puhalteli ja puruakin oli tuotu paljon lisää, joten toivottavasti syy löytyy jostakin näistä. Kun pihalle päästiin, niin yskintä loppui. Hopo oli muutenkin pahalla tuulella ja käänsi kiivaasti takapuoltaan kohti ovea, kun lähestyin satulan kanssa. Saman tempun teki suitsille. Lisäksi kopautteli koko ajan naapurin seinään, sillä oli saanut uuden karsinanaapurin. Eli erittäin herttaisella tuulella oli ukkeli taas kerran. Se kun ei kertakaikkiaan kestä mitään muutosta. Ja eilen illalla oli jo teutarointi alkanut ja siinä temutessaan oli myös raapaissut itseään hokilla toiseen takaseen. Että tämmöinen tapaus taas kerran.

Sella taas oli jo heti aamupäivällä ottanut tarhasta hatkat. Sillä on taas ollut tapana nojailla lankoihin ja kurkotella naapurin pensastaitaan, joka tuntuu talvisin maistuvan erityisen hyvälle. Lankaanhan ei tarvitse kamalasti nojailla 500kg:n painolla, niin se antaa myöten. Neiti oli tepastellut sitten takapellolla ja ihmetellyt kai, kun ei Hopo lähde messiin. Sitten aikansa toilailtuaan oli kipittänyt tarhojen välistä porttien puolelle ja parkannut oman tarhan portin eteen odottamaan, että joku tulisi päästämään sen takaisin tarhaan. Hopo taas varmaan panikoi tarhassa, että eikö kukaan huomaa lankojen olevan maassa, sillä jokuhan saattaa tulla sieltä hänen tiluksilleen häiriköimään. Aika tarkkaan vuosi sitten Sessan teki saman manööverin ja silloin sai jopa Hopon lähtemään liesuun mukaan. Tällä kertaa se ei moisesta innostunut.

Hevoset kuitenkin laitettiin valmiiksi ja mentiin pellolle vetämään intervallitreeniä. Sella veteli aina yhden käyntikiekan ja kaksi laukalla. Hopo taas sai mennä yhden käyntikiekan ja yhden laukkakiekan. Hopon kanssa ennätettiin 9 kierrosta (= 9km) tunnissa ja kymmenessä minuutissa. Samassa ajassa Sella paineli 13 kierrosta (=13 km). Sellalla nopeilla kierroksilla huippunopeudet olivat 40km/h molemmin puolin ja Hopolla 30km/h molemmin puolin.

Vaikka pakkasta oli -13 astetta, niin kamalan kylmältä homma ei tuntunut, mutta tietenkin käyntikierrokset tuntuivat pitkiltä ja koleilta. Sella hikosi ihan reippaasti, mutta Hopon ei suuremmin hiki tullut, sillä pääsi sen verran helpommalla tällä kertaa. Mutta yskähtely tallissa aina arveluttaa, niin en viitsinyt pyytää enempää, kuin mitä herra itse tarjosi. Muutama pommikin jo pamahteli, mutta eipä se tuntunut häiritsevän kumpaakaan.

Tallissa hevoset juotettiin ja saivat vähän porkkanaa ja leipää ja tietenkin iltapäiväheinänsä. Loimitettiin kuivatteluloimilla ja jätettiin jo sisälle, sillä arveltiin, että pauke ja jyly alkaa kyllä heti, kun pimeys tulee.

Niin se vuosi on taas takana. Ynnäsin sitä jo aamulla ja kauden yhteenveto ja tulevan vuoden tavoitteet löytyvät päättymässä olevan vuoden kilpailukalenterin yhteydestä. Mutta kaikkineen vaihteleva, antoisa ja oikeastaan aika menestyksekäs vuosi takana. Joskin töitäkin on tehty kovasti, sillä ilmaiseksi mitään ei saa. Meillä on upea tiimi ja loppuvuosi toi siihen uuden jäsenenkin, joten tästä tämä vielä vaan toivottavasti paranee.

Vuoden viimeiselle päivälle on luonnollisesti paljon ohjelmaa ja meillä molemmilla myös työpäivä. Kolmelta ennätämme tallille ja teemme heti kärkeen aika reippaasti metsälenkin. Käytämme siihen aikaa puoli tuntia. Sitten siirrymme kentälle ja auringon laskiessa ja punatessa taivaanrannan upeasti teemme runsaasti taivutuksia ja siirtymisiä. Molemmat hevoset toimivat hyvin. Muutama vaimea paukahdus kuuluu jostain kaukaa, eivätkä ne anna suurta huolenaihetta meille kenellekään. Puolisen tuntia kieputaan keskenämme kentällä ja sitten tehdään vielä tallin pohjoispuolelle pieni käyntilenkki. Hevoset saavat iltapäivän heinät tallissa vähän ennen viittää ja puhe on, että hevoset tulevat ennen kuutta sisään, joten jätetään ne ihan sovinnolla odottelemaan kavereitaan ja kaasutellaan kotiin siistiytymään, sillä kutsu on käynyt Tapioille ja koko naapurusto ottaa uuden vuoden yhdessä vastaan.

Jos hevosteluvuotta haluaa jotenkin vetää yhteen, niin kokonaisuus on mennyt paremmin kuin hyvin. Sattumien kautta meille tuli toinen hevonen kuvioihin mukaan vähän aiemmin, kuin oltiin oikeastaan ajateltu. Hyvää harjoittelua se on ollut ja varsin nopeasti totesimme, että kyllä meillä varmaankin täytyy jatkossakin kaksi hevosta olla. Onko toinen hevonen sama, joka meillä nyt on ollut ei ole vielä varma. Toisaalta se on ihana, toisaalta mietityttää, että olisiko jossain odottamassa vieläkin parempi. Minua askaruttaa sen pieni koko, vaikkakin se on varmasti vahva ja pysyy isompien vauhdissa, mutta on se kuitenkin tosi pieni, aikuiselle ihmiselle. Ja kyllä sillä on vahva oma tahto. Hopon oikut ovat alkaneet tuntua pieniltä, kun tamman tempauksiin vertaa.

Hopo on kuin hieno viini ja paranee vain vanhetessaan. En tiedä, miten sitä jatkossa treenataan, mutta tähän asti on pysynyt ehjänä ja vauhdissa mukana. Joitain viitteitä ikääntymisestä mielestäni on ollut havaittavissa, mutta voi myös olla, että kuvittelen. Niin kauan, kuin sillä menohaluja riittää, niin annan sen varmaan mennä niin että hippulat vinkuu. Mutta olen heti valmis hölläämään, jos jotain väsymistä tai kipuilua alkaa ilmetä. Kisoissa se voi käydä pienissä luokissa, mutta yli 50 km matkalle se ei starttaa.

Tallipaikan vaihtoja tuli vuodelle liikaa, mutta toivottavasti nyt on löydetty sellainen paikka, että siellä viihdymme pitkään. Inhottavaa siirrellä hevosia tallista toiseen, mutta toisaalta syksyn vilustuminen ja sairastelu oli kammottava kokemus, enkä halua, että hevoset ainakaan olosuhteiden vuoksi altistuvat jatkossa millekään terveyteen liittyvään.

Lindan tuleminen tiimiin mukaan oli meille kuin lottovoitto ja olemmekin omissa puheissamme moneen kertaan todenneet, että Linda on oikea kultakimpale. Luotettava aikuinen hoitaja, joka oli kykenevä siirtymään mukanamme Mäntsälään, on kyllä tässä kuviossa aivan korvaamaton. Ratsastajia ja vuokraajia löytyy aina, mutta hyviä hoitajia on harvassa.

Pauliina on auttanut meitä viemään molempia hevosia eteenpäin ja häntä saamme tämänkin vuoden osalta kiittää monesta asiasta. Toistan itseäni, mutta pakko on todeta, että ilman hänen rautaista asiantuntijuuttaan olisi meidänkin hevoselämämme paljon haastavampaa.

Matkaratsastuspiirit ovat ottaneet meidät porukkaansa hyvin ja apua ja neuvoja on saatu aina tarvittaessa, joten hyvä on viedä harrastusta ja jopa lajia eteenpäin, sillä Kari on toki jotain saanut SuMaRan hallituksessa aikaiseksi ja nämä sivut toivoakseni tekevät lajia vähän tunnetuksi, sillä vakituisia ja satunnaisia kävijöitä on todella paljon. Jos joku lajista on kiinnostunut, niin uskon, että lukemalla meidän toilailuistamme pääsee aika hyvin jyvälle ainakin siitä, miten asioita ei kannata tehdä.

Kaikkinensa hyvä vuosi ja kovasti on taas menty eteenpäin. Toivottavasti myös vuosi 2009 on meille yhtä lempeä ja hevosten kanssa kaikki sujuu yhtä hyvin kuin tähänkin asti ja opimme taas paljon uutta ja kehitymme ratsastajina, kuin hevosmiestaidoiltammekin.

Viimeistä viedään. Vuoden viimeisen päivän kunniaksi Kari menee selkään. Hänellä on nyt ihan uutta intoa ratsastuksessa, kun ohjat pysyvät käsissä. Jotenkin parin kuukauden tauon jälkeen homma on kuitenkin vähän hakusessa ja saa aloittaa aika perusjutuista. Varsinkin kun käsi ei tunne mitään, joten menee vähän niin kuin uuden opetteluksi.

Aluksi maastossa verkat ja sitten siirtyvät kentälle. Kentällä ratsastajan jalkoja alkaa aika nopeasti kivistellä, joten siirtyvät takaisin maastoon. Ravaavat ja jopa laukkaavat talliteillä ja ukolla on suu maireassa hymyssä, kun vihdoinkin pääsee vähän vauhtiin. Vajaan tunnin sahaavat lähistöllä ja sitten Hopedi pääsee takaisin talliin, jossa odottaa leipä- ja porkkanayllätys ja tietenkin lämmin melassi-vesi.

Poku painelee takaisin tarhaan ja neljältä menen hakemaan sitä sisään, kun hämärän saapuessa alkaa myös ilotulitteiden pauke. Ikävä kyllä kovasti kehumani ja ylistämäni bootsi on jäänyt tarhaan. Pommituksesta tai jostain muusta syystä Hopo oli kovasti kuopinut ja jäljistä päätellen myös kirmaillut pitkin mutaista tarhaa, joten bootsi oli joutunut antautumaan. Pilkkopimeässä Kari sitä pienen led-valaisimen kanssa koitti löytää, mutta joutui hänkin antautumaan ja bootsi joka löytyy aamulla päivän valossa tai sitten ei.

Samaan aikaan tallissa koitin viritellä superlonipalleroita Hopon piippakorviin, sillä vaikka se onkin kaiken nähnyt city-hevonen, niin aivan keskustan tuntumassa ilotulitusta on snadisti liikaa. Liikaa oli myös Hopolle ne korvapallerot. Kun sain ne asennettua paikoilleen, niin alkoi sellainen päänvatkaus, että pallerot olivat ulkona korvista nopeammin kuin ehdin kissaa sanoa. Sama toistui muutaman kerran ja sitten lainasin Pialta korvapipoa, mutta tuloksena irti ravisteltu pipo ja pallerot. Lopulta tungettiin pumpulia korviin, mutta eivät nekään tuntuneet suuremmin ääniä vaimentavan. Pelottava ilta ja yö siis tulossa. Vaikka sää ei juhlijoita suosi, niin pauketta ja jytinää on ollut tauotta neljästä lähtien ja jatkuu varmasti aamuneljään.

Jos tennari löytyy ja jos Hopo ei ole kuopinut itseään tallin lattian läpi karkuteille tai vaihtoehtoisesti tullut taukoamattomasta jytinästä ja välkkeestä hulluksi, niin aamulla lähdemme maastoon.